Olen kahden lapsen yh-isä.
Asun entisen vaimoni lapsuuden maisemissa maaseudulla. Naapureina exän sukulaisia ja hänen lapsuuden tuttuja ja ystäviä, henkilöitä, joita ennen eroa luulin myös omiksi ystäväksi. Lasteni äidin muuttaessa uuteen onneen muualle, kukaan naapureista ja aikaisemmista "ystävistä" ei ole halunnut tai usakaltanut tuntea meitä. Myös lapseni viihtyvät kotona huomattavasti aikaisempaa enemmän. Huomenta-päivää ja joskus sään muutoksista keskustellaan. Hieman sivummalta olen saanut ymmärtää heidän tietävän perheemme asioista kuitenkin enemmän kuin minä itse. Omat sukulaiseni ja ystäväni asuvat varsin etäällä kotipaikaastamme, joten heidän tapaaminen vaatii aina muita järjestelyitä.
Jos eron olisi aiheuttanut toisen kuolema, minkähänlainen suhtautuminen silloin olisi ollut?
Muutto jonnekin muualle toki toisi muutoksen. Kotimme on kuitenkin myös lasteni koti siihen liittyvine muistoineen. Lisäksi äidin tapaaminen on lähes aina heidän tahtoessaan mahdollista.
Onko lapsistaan huolehtiva ja omillaan toimeen tuleva yh-isä jokin kummajainen? Pitäisikö minun ryypätä ja rällätä, jotta perheeni hyväksyttäisiin? Ainoa, joka meistä viime aikoina on ollut kiinnostunut on KELA tiedustellessaan minun elämänmuotoa pohtiessaan lapsilleni tulevaa lapsinlisää.
Miten te muut olette vastaavassa tilanteessa toimineet?
Asun entisen vaimoni lapsuuden maisemissa maaseudulla. Naapureina exän sukulaisia ja hänen lapsuuden tuttuja ja ystäviä, henkilöitä, joita ennen eroa luulin myös omiksi ystäväksi. Lasteni äidin muuttaessa uuteen onneen muualle, kukaan naapureista ja aikaisemmista "ystävistä" ei ole halunnut tai usakaltanut tuntea meitä. Myös lapseni viihtyvät kotona huomattavasti aikaisempaa enemmän. Huomenta-päivää ja joskus sään muutoksista keskustellaan. Hieman sivummalta olen saanut ymmärtää heidän tietävän perheemme asioista kuitenkin enemmän kuin minä itse. Omat sukulaiseni ja ystäväni asuvat varsin etäällä kotipaikaastamme, joten heidän tapaaminen vaatii aina muita järjestelyitä.
Jos eron olisi aiheuttanut toisen kuolema, minkähänlainen suhtautuminen silloin olisi ollut?
Muutto jonnekin muualle toki toisi muutoksen. Kotimme on kuitenkin myös lasteni koti siihen liittyvine muistoineen. Lisäksi äidin tapaaminen on lähes aina heidän tahtoessaan mahdollista.
Onko lapsistaan huolehtiva ja omillaan toimeen tuleva yh-isä jokin kummajainen? Pitäisikö minun ryypätä ja rällätä, jotta perheeni hyväksyttäisiin? Ainoa, joka meistä viime aikoina on ollut kiinnostunut on KELA tiedustellessaan minun elämänmuotoa pohtiessaan lapsilleni tulevaa lapsinlisää.
Miten te muut olette vastaavassa tilanteessa toimineet?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pikkukylät ovat hankalia paikkoja elää etenkin sellaisen kamalan ja tuomittavan tapahtuman kuin eron jälkeen.
Itse asustin pikku paikkakunnalla kun erosin lasten isästä. Se oli hänen kotipitäjänsä. Ystävämme olivat hänen kauttaan tulleita, valtaosa. Ja niinpä ystävät jäivät, menivät hänen puolelleen. Minulle kuitenkin jäi muutama oma ystävä joten en surrut. Minulla oli mahdollisuus muuttaa ja niinpä olemme muuttaneet aina vain kauemmaksi, kuvittelin että voisin elää omaa elämääni paremmin, kun kilometrejä on välissä enemmän. Onnistui tavallaan. Kuitenkin minusta elää edelleen tuossa pikkupitäjässä juoruja ja käsityksiä, joita lasten isä ja tämän vanhemmat ovat heitelleet minusta. Muutama ystävä lopetti yhteydenpidon aivan yhtäkkiä, eikä vastannut vaikka laitoin viestiä monta kertaa..
Pikkupaikkakunnan kirouksia.
"unohtaa" kuolemassakin. Isäni kuoli, kun olin lapsi. Nuorin pikkiveljeni oli 2 v. Hän on menossa nyt naimisiin, ja riitaa tuli siitä, että hän ei halua kutsua isämme sukua (kaikkia) häihinsä. Hänen perustelunsa, jonka hyvin ymmärrän, on se, että hän ei tunne heitä. On hähnyt isän veljenkin ehkä 2x elämässään. Mitä sellaisia kutsua? Kyllä minustakin olisi ollut aikuisten aloite käydä meitä katsomassa. Jäimme silti myös tyhjiöön.
Turhaa heidän on nyt valittaa, että ei häihin kutsuta - emme tunne heitä.
tiedän tunteen. asuin ex.ni lähiseudulla ja pakko oli muuttaa pois. ei sitä kestänyt, olit kuin ilmaa kaikille vaikka ennen olit kuin perheen jäsen. lapseni hyväksyi muuton, ex.sä ei. nyt juostaan ympäri suomea ex.sää karkuun että rauha löytyis. eihän sitä kukaan mies rupea vierellä kahtomaan kun kuulee kuinka ex.sä kiusaa. hän ei uskalla kenellekkään miehelle sanoa mitään mutta minulle sitäkin enemmän. harvassa on kunnon miehiä jotka hoitavat lapsensa ja työnsä vaikka eukko lähtee. olisi kiva paremmin vaihtaa ajatuksia tilanteesta, aina ystävää tarvitaan.
Muuta muualle nyt kun siihen on vielä mahdollisuuksia ja sinulla voimia! Kestävyyttä sinulle.