Tulipa käytyä sukuloimassa Vienan-karjalassa. Äitini serkku jälkikasvuineen ja vunukoineen (lapsenlapsineen) asuu Kuusiniemen kylässä Uhtuan (Kalevala) lähellä. Alkuperäinen suunnitelma lähteä torstaiaamuna ja ajaa suoraan Uhtualle Vartiuksen kautta vaihtui viime metreinä Vaalimaan kautta kulkevaan reittiin ja mukaan päätettiin ottaa asuntovaunu. Samalla lähtöä aikaistettiin päivällä. Reittimuutos tuli lähinnä sen tähden, että tuliaisi so. Vanhoja vaatteita yms. Oli kertynyt ja Kostamuksen tulli on aiemmin suhtautunut omalaatuisesti tuntirajoituksiin. Se on tulkinnut, että jos passissa on kyseiseltä kuulta leimoja, on kuukauden kiintiö jo täynnä, vaikkei olisi kuljettanut kuin vaatimatonta ruhoaan maasta toiseen. Päädyimme siis pidempään, joskin helppokulkuiseen reittiin.
Keskiviikkona iltapäivällä suunnattiin Vaalimaalle ja ylitys sujui normaalisti. Jonoja ei suomalaisten kaistoilla ollut ja pääsimme ajamaan suoraan passintarkastukseen. Täytimme ja leimautimme varmuuden vuoksi Migration Gardin, mikäli matka venyisi viikonlopun yli. Yritimme pyytää autositoumusta myös vaunulle, koska paluu tulisi tapahtumaan Kostamuksen kautta ja kyseinen tulli vaatii sitoumusta. Vaalimaala sitä ei nähtävästi edellytetä, koska eivät sitä pyytämättä tee. Ei tehnyt nytkään, mutta sitoumusta pyydettäessä merkitsi kuitenkin molemmat vakuutusnumerot sitoumus kaavakkeeseen. Sillä oli pärjättävä ja olihan vaunu merkitty tulliselvitys kaavakkeeseen.
Vaihdoimme valuuttaa Viipurin Veikoilla ja täydensimme eväitä muutamalla oluella konjakilla sekä osimme pari Vodkaa viemisiksi. Veikoilta suuntasimme Viipuriin ja tankkasimme tankin ja kanisterin. Poikkesimme vielä Karusellissa katsomassa löytyisikö virveliä viemisiksi. Puolet parkkipaikasta oli varattu jonkin rallin varikoksi, mutta taipui se yhdistelmä sieltä sittenkin, vaikka ahdasta oli. Viipurissa oli iltapäiväruuhka parhaimmillaan joten läpimeno oli kärryn kanssa kaikkea muuta kuin kivaa.
Pysähdymme ensimmäiseksi yöksi Kivennavalle motelliin yöksi, koska huoltoaseman rekkapakki oli aika levoton jatkuvan liikenteen vuoksi ja muutenkin täysi. Kenties motellin pysäköintimaksun maksamalla olisi voinut yöpyä vaunussakin, mutta otettiin kuitenkin huone ensimmäiseksi yöksi. Kävimme vielä huikopalalla huoltiksella, mikrossa lämmitettyä saslikkia ja salaattia rasiasta. Yksinkertainen, mutta maittava ateria huuhdottiin alas oluella. Huone oli siisti ja vaatimaton kaksi vuodetta ja kaappi tyyppinen ratkaisu. Suihkusta tuli lämmintä vettä. Liikenteen ääni kuului huoneeseen, jos piti ikkunaa auki ja muutoin taas oli liian kuuma, joten yöunta ei voi rauhalliseksi kehua.
Aamulla joimme kahvit vaunussa voileipien kera ja suuntasimme taipaleelle. Tietenkin missasimme Pietarin ohitustien. Koska emme olleet varmoja, kummasta risteyksestä pitäisi kääntyä, niin emme kääntyneet kummastakaan. Odotimme siinä olevan viitoituksen Muurmanskiin, mutta katin paskat. Piti sitten ajaa Pietarin läpi aamuruuhkassa vaunuineen. Ei ollut kivaa. Ihmettelimme ja haukuimme venäläisiä autoilijoita kun kaistaa vaihtaessa ei tahtonut saada tilaa millään. Kun tunki väkisin niin torvet soi ja kiilattiin takaisin jne. Selitys löytyi seuraavassa pysähdyksessä. Vaunun pistoke oli jäänyt kytkemättä vetoautoon, joten eivät vaunun vilkut ja valot toimineet. En silti ota sanojani takaisin. Kyllä venäläinen autoilija aina on moitteensa ansainnut.
Tulihan taas Pietarikin nähtyä, osin. Päästyämme viimein Muurmanskin valtatielle, jouduimme miliisin kanssa tekemisiin. Asuntovaunu on aika harvinainen näky vielä Venäjällä, joten kyllä siinä jotain rikollista on oltava. Millisi tahtoi kaikki dokumentit; ajokortin, passin ja autositoumuskaavakkeen. Paksikin sille piti avata. Rupesi sitten kyselemään, että olisiko alkoholia juotu. Kielsin.. Edes yhtä olutta? Kielsin edelleen. Sitten se työnsi nenänsä lähemmäksi ja pyysi hönkäisemään. Puhalsin kerran ja toisen vielä pyytämättä. Henki haisi, kun huoran hauta, mutta ei takuulla viinalle. Miliisi sanoi viisi minuuttia ja poistui koppiaan kohden. Sai ilmeisesti työtoveriltaan konsultaatio apua, koska viittoi minut peräänsä. Tärkeän ja tuiman näköisenä pyysi istumaan jakkaralle pöydän viereen ja kysyi vielä kotipaikkaa. Seuraavaksi miliisi kääri valkoisen paperin tötteröksi ja pyysi puhaltamaan sen sisään, haistoi ja toivotti hyvää matkaa, tai ei ehkä sittenkään toivottanut, mutta käski kuitenkin häipymän. Venäläinen tarkkuusalkometri.
Matka sai jatkua. Tie oli hyvää ja matka eteni. Välillä pysähdyimme kahville ja kalaostoksille. Aunuksen risteyksen lähellä poikkesimme levähdyspaikalle joka on pienen lammen rannassa. Paikalle on joku kauppias aikoinaan rakentanut komean hirsirakennuksen, mutta liiketoiminnan tyrehdyttyä se on rapistunut ja tuhottu. Näkyä oli ihmettelemässä myös bussillinen suomalaisia, jotka olivat pysähtyneet välipalalle ja uimaan. Olisivat tarjonneet kahvinkin, mutta aloimme lämmittää ateriaa, niin jäi väliin. Kiitoksia vaan tarjouksesta, samoin kuin niistä kertakäyttölusikoista, jotka saimme.
Petroskoin jälkeen poikkesimme vielä kyläkaupassa ostamassa leipää. Tarkoitus oli myös ostaa perunaa viemisiksi, sillä pohjoisessa alkaa potukoista olla jo pulaa, mutta sitä ei enää löytynyt. Aiemmin oli tien varressa kyllä perunaa myynnissä, mutta huomasimme perunat aina liian myöhään, eikä takaisin viitsinyt kääntyä. Tuleehan noita, ajateltiin. Ei tullut.
Illan tullen käytiin katsastamassa vielä Karhumäki vähän siinä mielessä, josko sopiva leiriytymispaikka löytyisi ja jatkettiin sitten tielle jonka arvelimme johtavan kanavan varteen. Siellä piti olla leiriytymiseen sopiva rauhallinen paikka. Karttojahan meillä ei tietysti ollut matkassa, ei edes Lehtipuun Karjala raamattua. Joko olimme väärällä tiellä, tai todennäköisemmin, emme malttaneet jatkaa tarpeeksi pitkälle. Palasimme siis Murmanskin valtatielle jonka kunto alkoi hiljalleen vaihdella huonon, kuoppaisen, kohtalaisen ja erinomaisen öljysoran välillä. Viimeksi mainitut vähenivät illanmittaan ja keskinopeus alkoi pudota. Päätimme jatkaa Kostamuksen risteykseen saakka, jossa leiriydyimme huoltoasemalle rekkojen parkkipaikalle. Saavuimme sinne puolen yön paikkeilla. Hyvä ja rauhallinen yöpymispaikka, eikä tarvinnut herätyskelloakaan. Parnohvin poka kun starttasi Kamazinsa vieressä, tiesi että aamu on jo pitkällä.
Parnohvin poika lähti Kamazeineen ja me sen sijaan keittelimme aamupuurot ja kahvit rauhassa, sekä tankkasimme, ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Kalevalaa. Tie ei enää juuri parantunut loppumatkalla, kuin pieneksi hetkeksi. Uhtualle kääntymisen jälkeen oli tosin muutamien kilometrien mittainen hyvä pätkä joka herätti toivetta paremmasta, mutta turhaa sellaista. Matkalla ehti näkemään luultavasti kaiken, mitä öljysorasta voi tehdä. Paikoin routa oli nostanut tieohjaan jääneitä tukkeja pystyyn ja niiden päät nousivat tienpinnasta tai sieltä oli noussut pään kokoisia kiviä. Kuoppia nyt ei kannata mainita erikseen. Niitä riitti kaiken muotoisia ja kokoisia. Aina sitä jaksoi toivoa, että seuraavan mutkan takana tie paranisi. Yleensä kävi päinvastoin. Matkaan mahtui myös parin kymmenen kilometrin sorapätkä, jonka ensimmäiset viisi kilometriä olivat melko hyvin höylätty, no höylätty kuitenkin. Sitten tuli vastaan tienhoitokoneen kääntöpaikka. Siihen loppui höylätty osuus. Pätkän loppuosa oli vaihtelevalla menestyksellä kuoppaista.
Kuusiniemeen saavuimme kolmen maissa iltapäivälle. Parin sadan kilometrin matkaan kului yli kuusi tuntia, eikä tie vielä ollut lähimainkaan huonoimmillaan. Meitä olikin jo odoteltu ja ruoka oli valmiina. Äitini serkku Kerttu 76v. oli valmistanut tyttäriensä ja miniänsä kanssa mainion aterian. Pöydässä oli kalaa savustettuna, paistettuna ja keitettynä sekä kalapullia. Lisäksi oli haudutettua kaalia, tuoreita tatteja ja salaattia sekä tietysti vodkaa. Tärkeimmät kuulumiset vaihdettiin aterian aikana. Ruokailun jälkeen pääsimme kylyyn (sauna). Paikallinen sauna on yleensä matala, kiuas suuri ja muistuttaa savusaunan kiusasta, mutta on ulos lämpiävä, hyvät ja pehmeät löylyt. Näkemissäni saunoissa on lankkulattia maapohjan päällä. Saunomisen jälkeen menimme Kertulle iltateelle, taisipa siinä mennä pullo votkaakin. Menipä hyvinkin, kuulumisia kuunnellessa ja vanhoja muistellessa. Lopulta kömmimme vaunuun nukkumaan.
Aamulla vaunun katolla mekastavat varikset herättivät meidät, mutta jo oli aikain. Keitettiin kahvit, vaikka meitä odotti kohta aamutee Kertun luona. Kertun vävy Valeri poikkesi myös kahville. Kahvin jälkeen kävimme katsomassa Valerin pojan taloa, jota Valeri on remontoimassa. Talo on vanha, mutta ryhdikäs ja tulee saamaan uuden ulkoasun, kun sisätilat on kunnostettu. Sisustus on uusvenäläistä divaanisohvineen ja hieroine suihkukaappeineen. Se on sitä nykyaikaa Karjalassakin.
Kävimme aamuteellä. Tarjolla oli myös lettuja, kanamunia savukalaa jne. Kurjimpanakaan aikana ei vieras jäänyt nälkäiseksi. Yleensä tarjolla on kaikkea, mitä löytyy. Jäimme siihen teepöytään tarinoimaan, kunnes meitä patisteltiin Kertun pojan luo kalasopalle. Kalat tarjoiltiin keitosta erillään, keittoon oli jätetty vain maksa. Mausteeksi oli tarjolla sipulin varsilla maustettua smetanaa. Keiton jälkeen syötiin porsaan paistia riisin kanssa ja jotain blinin näköisiä kakkaroita. Hyvää oli.
Puolita päivin oli jo laittauduttava matkaan, koska tarkoitus oli päästä samana päivänä Suomen puolelle. Raja menee kiinni yhdeksältä suomenaikaa. Alkumatka näytti hyvältä. Tie oli pinnoittamaton, mutta hyvin hoidettu. Tätä kestikin lähes Vuoniseen asti. Vuonisen ja Vuokkiniemen väli oli tosi huono, sillä tänä vuonna on satanut rankasti. Kukaan täysijärkinen ei lähde vetämään vaunua sellaiselle tielle. Me mentiin. Ajettiin kahta kymppiä, ehkä hiljempaakin, luikerreltiin puolelta toiselle, automaatin pakkovaihteet saivat käyttöä. Välillä pidäteltiin hengitystä, että osuuko kivi pohjaan jääkö pohja kiinni tai vaunu. Ja sitten oli ne mäet. Vaikka mäkiä on parannettu vuosien varrella ei niistä kunnollisia tunnu saavan. Niihin ei voi mennä vauhdilla huonon pinnan vuoksi. Mäkeen voi joutua lähes tai kokonaan pysähtymään. Harjan joutuu ylittämään väärältä puolelta. Kuvittele huonoin tuntemasi mökkitie ja korkea jyrkkä mäki ja kaikki tämä vaunu perässä. Kaiken lisäksi, mutta onneksi vasta noiden pahimpien mäkien jälkeen puhkesi ukonilma ja rankkasade. En tiedä onko mäissä tietä enää ollenkaan. Monin kohdin sade söi tietä pahasti. Uhtualle emme ole saaneet yhteyttä. Ilmeisesti ukkonen rikkoi puhelinkeskuksen. Lähellä Vuokkiniemeä tie parani siten, että se oli suora, eikä pinta ihan niin huono, eikä niin pahoja mäkiä. Tätä kesti Luusalmen risteykseen, minkä jälkeen tie oli taas pitkään lanattu. Muutama huono paikka oli ennen Kostamusta, mutta niistä ei jaksa valittaa.
Keskiviikkona iltapäivällä suunnattiin Vaalimaalle ja ylitys sujui normaalisti. Jonoja ei suomalaisten kaistoilla ollut ja pääsimme ajamaan suoraan passintarkastukseen. Täytimme ja leimautimme varmuuden vuoksi Migration Gardin, mikäli matka venyisi viikonlopun yli. Yritimme pyytää autositoumusta myös vaunulle, koska paluu tulisi tapahtumaan Kostamuksen kautta ja kyseinen tulli vaatii sitoumusta. Vaalimaala sitä ei nähtävästi edellytetä, koska eivät sitä pyytämättä tee. Ei tehnyt nytkään, mutta sitoumusta pyydettäessä merkitsi kuitenkin molemmat vakuutusnumerot sitoumus kaavakkeeseen. Sillä oli pärjättävä ja olihan vaunu merkitty tulliselvitys kaavakkeeseen.
Vaihdoimme valuuttaa Viipurin Veikoilla ja täydensimme eväitä muutamalla oluella konjakilla sekä osimme pari Vodkaa viemisiksi. Veikoilta suuntasimme Viipuriin ja tankkasimme tankin ja kanisterin. Poikkesimme vielä Karusellissa katsomassa löytyisikö virveliä viemisiksi. Puolet parkkipaikasta oli varattu jonkin rallin varikoksi, mutta taipui se yhdistelmä sieltä sittenkin, vaikka ahdasta oli. Viipurissa oli iltapäiväruuhka parhaimmillaan joten läpimeno oli kärryn kanssa kaikkea muuta kuin kivaa.
Pysähdymme ensimmäiseksi yöksi Kivennavalle motelliin yöksi, koska huoltoaseman rekkapakki oli aika levoton jatkuvan liikenteen vuoksi ja muutenkin täysi. Kenties motellin pysäköintimaksun maksamalla olisi voinut yöpyä vaunussakin, mutta otettiin kuitenkin huone ensimmäiseksi yöksi. Kävimme vielä huikopalalla huoltiksella, mikrossa lämmitettyä saslikkia ja salaattia rasiasta. Yksinkertainen, mutta maittava ateria huuhdottiin alas oluella. Huone oli siisti ja vaatimaton kaksi vuodetta ja kaappi tyyppinen ratkaisu. Suihkusta tuli lämmintä vettä. Liikenteen ääni kuului huoneeseen, jos piti ikkunaa auki ja muutoin taas oli liian kuuma, joten yöunta ei voi rauhalliseksi kehua.
Aamulla joimme kahvit vaunussa voileipien kera ja suuntasimme taipaleelle. Tietenkin missasimme Pietarin ohitustien. Koska emme olleet varmoja, kummasta risteyksestä pitäisi kääntyä, niin emme kääntyneet kummastakaan. Odotimme siinä olevan viitoituksen Muurmanskiin, mutta katin paskat. Piti sitten ajaa Pietarin läpi aamuruuhkassa vaunuineen. Ei ollut kivaa. Ihmettelimme ja haukuimme venäläisiä autoilijoita kun kaistaa vaihtaessa ei tahtonut saada tilaa millään. Kun tunki väkisin niin torvet soi ja kiilattiin takaisin jne. Selitys löytyi seuraavassa pysähdyksessä. Vaunun pistoke oli jäänyt kytkemättä vetoautoon, joten eivät vaunun vilkut ja valot toimineet. En silti ota sanojani takaisin. Kyllä venäläinen autoilija aina on moitteensa ansainnut.
Tulihan taas Pietarikin nähtyä, osin. Päästyämme viimein Muurmanskin valtatielle, jouduimme miliisin kanssa tekemisiin. Asuntovaunu on aika harvinainen näky vielä Venäjällä, joten kyllä siinä jotain rikollista on oltava. Millisi tahtoi kaikki dokumentit; ajokortin, passin ja autositoumuskaavakkeen. Paksikin sille piti avata. Rupesi sitten kyselemään, että olisiko alkoholia juotu. Kielsin.. Edes yhtä olutta? Kielsin edelleen. Sitten se työnsi nenänsä lähemmäksi ja pyysi hönkäisemään. Puhalsin kerran ja toisen vielä pyytämättä. Henki haisi, kun huoran hauta, mutta ei takuulla viinalle. Miliisi sanoi viisi minuuttia ja poistui koppiaan kohden. Sai ilmeisesti työtoveriltaan konsultaatio apua, koska viittoi minut peräänsä. Tärkeän ja tuiman näköisenä pyysi istumaan jakkaralle pöydän viereen ja kysyi vielä kotipaikkaa. Seuraavaksi miliisi kääri valkoisen paperin tötteröksi ja pyysi puhaltamaan sen sisään, haistoi ja toivotti hyvää matkaa, tai ei ehkä sittenkään toivottanut, mutta käski kuitenkin häipymän. Venäläinen tarkkuusalkometri.
Matka sai jatkua. Tie oli hyvää ja matka eteni. Välillä pysähdyimme kahville ja kalaostoksille. Aunuksen risteyksen lähellä poikkesimme levähdyspaikalle joka on pienen lammen rannassa. Paikalle on joku kauppias aikoinaan rakentanut komean hirsirakennuksen, mutta liiketoiminnan tyrehdyttyä se on rapistunut ja tuhottu. Näkyä oli ihmettelemässä myös bussillinen suomalaisia, jotka olivat pysähtyneet välipalalle ja uimaan. Olisivat tarjonneet kahvinkin, mutta aloimme lämmittää ateriaa, niin jäi väliin. Kiitoksia vaan tarjouksesta, samoin kuin niistä kertakäyttölusikoista, jotka saimme.
Petroskoin jälkeen poikkesimme vielä kyläkaupassa ostamassa leipää. Tarkoitus oli myös ostaa perunaa viemisiksi, sillä pohjoisessa alkaa potukoista olla jo pulaa, mutta sitä ei enää löytynyt. Aiemmin oli tien varressa kyllä perunaa myynnissä, mutta huomasimme perunat aina liian myöhään, eikä takaisin viitsinyt kääntyä. Tuleehan noita, ajateltiin. Ei tullut.
Illan tullen käytiin katsastamassa vielä Karhumäki vähän siinä mielessä, josko sopiva leiriytymispaikka löytyisi ja jatkettiin sitten tielle jonka arvelimme johtavan kanavan varteen. Siellä piti olla leiriytymiseen sopiva rauhallinen paikka. Karttojahan meillä ei tietysti ollut matkassa, ei edes Lehtipuun Karjala raamattua. Joko olimme väärällä tiellä, tai todennäköisemmin, emme malttaneet jatkaa tarpeeksi pitkälle. Palasimme siis Murmanskin valtatielle jonka kunto alkoi hiljalleen vaihdella huonon, kuoppaisen, kohtalaisen ja erinomaisen öljysoran välillä. Viimeksi mainitut vähenivät illanmittaan ja keskinopeus alkoi pudota. Päätimme jatkaa Kostamuksen risteykseen saakka, jossa leiriydyimme huoltoasemalle rekkojen parkkipaikalle. Saavuimme sinne puolen yön paikkeilla. Hyvä ja rauhallinen yöpymispaikka, eikä tarvinnut herätyskelloakaan. Parnohvin poka kun starttasi Kamazinsa vieressä, tiesi että aamu on jo pitkällä.
Parnohvin poika lähti Kamazeineen ja me sen sijaan keittelimme aamupuurot ja kahvit rauhassa, sekä tankkasimme, ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Kalevalaa. Tie ei enää juuri parantunut loppumatkalla, kuin pieneksi hetkeksi. Uhtualle kääntymisen jälkeen oli tosin muutamien kilometrien mittainen hyvä pätkä joka herätti toivetta paremmasta, mutta turhaa sellaista. Matkalla ehti näkemään luultavasti kaiken, mitä öljysorasta voi tehdä. Paikoin routa oli nostanut tieohjaan jääneitä tukkeja pystyyn ja niiden päät nousivat tienpinnasta tai sieltä oli noussut pään kokoisia kiviä. Kuoppia nyt ei kannata mainita erikseen. Niitä riitti kaiken muotoisia ja kokoisia. Aina sitä jaksoi toivoa, että seuraavan mutkan takana tie paranisi. Yleensä kävi päinvastoin. Matkaan mahtui myös parin kymmenen kilometrin sorapätkä, jonka ensimmäiset viisi kilometriä olivat melko hyvin höylätty, no höylätty kuitenkin. Sitten tuli vastaan tienhoitokoneen kääntöpaikka. Siihen loppui höylätty osuus. Pätkän loppuosa oli vaihtelevalla menestyksellä kuoppaista.
Kuusiniemeen saavuimme kolmen maissa iltapäivälle. Parin sadan kilometrin matkaan kului yli kuusi tuntia, eikä tie vielä ollut lähimainkaan huonoimmillaan. Meitä olikin jo odoteltu ja ruoka oli valmiina. Äitini serkku Kerttu 76v. oli valmistanut tyttäriensä ja miniänsä kanssa mainion aterian. Pöydässä oli kalaa savustettuna, paistettuna ja keitettynä sekä kalapullia. Lisäksi oli haudutettua kaalia, tuoreita tatteja ja salaattia sekä tietysti vodkaa. Tärkeimmät kuulumiset vaihdettiin aterian aikana. Ruokailun jälkeen pääsimme kylyyn (sauna). Paikallinen sauna on yleensä matala, kiuas suuri ja muistuttaa savusaunan kiusasta, mutta on ulos lämpiävä, hyvät ja pehmeät löylyt. Näkemissäni saunoissa on lankkulattia maapohjan päällä. Saunomisen jälkeen menimme Kertulle iltateelle, taisipa siinä mennä pullo votkaakin. Menipä hyvinkin, kuulumisia kuunnellessa ja vanhoja muistellessa. Lopulta kömmimme vaunuun nukkumaan.
Aamulla vaunun katolla mekastavat varikset herättivät meidät, mutta jo oli aikain. Keitettiin kahvit, vaikka meitä odotti kohta aamutee Kertun luona. Kertun vävy Valeri poikkesi myös kahville. Kahvin jälkeen kävimme katsomassa Valerin pojan taloa, jota Valeri on remontoimassa. Talo on vanha, mutta ryhdikäs ja tulee saamaan uuden ulkoasun, kun sisätilat on kunnostettu. Sisustus on uusvenäläistä divaanisohvineen ja hieroine suihkukaappeineen. Se on sitä nykyaikaa Karjalassakin.
Kävimme aamuteellä. Tarjolla oli myös lettuja, kanamunia savukalaa jne. Kurjimpanakaan aikana ei vieras jäänyt nälkäiseksi. Yleensä tarjolla on kaikkea, mitä löytyy. Jäimme siihen teepöytään tarinoimaan, kunnes meitä patisteltiin Kertun pojan luo kalasopalle. Kalat tarjoiltiin keitosta erillään, keittoon oli jätetty vain maksa. Mausteeksi oli tarjolla sipulin varsilla maustettua smetanaa. Keiton jälkeen syötiin porsaan paistia riisin kanssa ja jotain blinin näköisiä kakkaroita. Hyvää oli.
Puolita päivin oli jo laittauduttava matkaan, koska tarkoitus oli päästä samana päivänä Suomen puolelle. Raja menee kiinni yhdeksältä suomenaikaa. Alkumatka näytti hyvältä. Tie oli pinnoittamaton, mutta hyvin hoidettu. Tätä kestikin lähes Vuoniseen asti. Vuonisen ja Vuokkiniemen väli oli tosi huono, sillä tänä vuonna on satanut rankasti. Kukaan täysijärkinen ei lähde vetämään vaunua sellaiselle tielle. Me mentiin. Ajettiin kahta kymppiä, ehkä hiljempaakin, luikerreltiin puolelta toiselle, automaatin pakkovaihteet saivat käyttöä. Välillä pidäteltiin hengitystä, että osuuko kivi pohjaan jääkö pohja kiinni tai vaunu. Ja sitten oli ne mäet. Vaikka mäkiä on parannettu vuosien varrella ei niistä kunnollisia tunnu saavan. Niihin ei voi mennä vauhdilla huonon pinnan vuoksi. Mäkeen voi joutua lähes tai kokonaan pysähtymään. Harjan joutuu ylittämään väärältä puolelta. Kuvittele huonoin tuntemasi mökkitie ja korkea jyrkkä mäki ja kaikki tämä vaunu perässä. Kaiken lisäksi, mutta onneksi vasta noiden pahimpien mäkien jälkeen puhkesi ukonilma ja rankkasade. En tiedä onko mäissä tietä enää ollenkaan. Monin kohdin sade söi tietä pahasti. Uhtualle emme ole saaneet yhteyttä. Ilmeisesti ukkonen rikkoi puhelinkeskuksen. Lähellä Vuokkiniemeä tie parani siten, että se oli suora, eikä pinta ihan niin huono, eikä niin pahoja mäkiä. Tätä kesti Luusalmen risteykseen, minkä jälkeen tie oli taas pitkään lanattu. Muutama huono paikka oli ennen Kostamusta, mutta niistä ei jaksa valittaa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitenkäs kävikään tulomatkan tullissa ??
Kostamuksessa kyllä kyseltiin sitä toista kuponkia, mutta kun näytti, että on kaksi vakuutusnumeroa ja tullilomakkeessa oli merkintä vaunusta, niin ei päässyt väittämään sitä Venäjältä varastetuksi.
Mittasitteko matkaa paljonko tuli kilometrejä jäikö alle 2000 km.
Ihan tarkkaa lukemaa ei tullut katsottua, kun trippi mittaria nollasin aina tankatessa. Tehtiin siinä Karhumäen kohdalla ylimääräinen mutka ja tultiin Pielisen itäpuolta takaisin, eli ei ihan lyhinpiä reittejä ajeltu.
Miten vaunun kanssa pystyy ajelemaan M-18 tietä Pietarista pohjoiseen? Eikö siellä ole melkoinen rekkaliikenne päryyttämään pohjoista kohti? Osa rekoista on aika hitaita nousuissa, osa rekoista taas pystyy ohittamaan hitaammat rekat. Jääkö siinä matkailuvaunulla jumiin jurraamaan hitaiden rekkojen letkaan?
Matkaa on kuitenkin melkoisesti.
Onko Petroskoin tienoilla jotain hyvää karavaaniparkkia yöksi? Prääsässä tai Petroskoissa?
Olisiko helpompi matkustella matkailuautolla? Varsinkin huonoimmat pätkät ovat varmaan vaunulla sietämättömiä.
Miksi et lähtenyt matkaan Värtsilästä suoraan Aunukseen? Olisit säästänyt päivän. Tosin eihän sinun tarkoituksesi kai ollutkaan säästää aikaa, vaan hankkia kokemuksia tästä elämästä. Aikaa ei juuri voi laittaa säästöpossuun.
Menikö taivasosuus matkalla?
Tosi monta kysymystä. Kiitokset kertomuksestasi! Tämä oli vuoden parhaita paloja.
Pietarista pohjoiseen? Eikö siellä ole melkoinen rekkaliikenne päryyttämään pohjoista kohti? Osa rekoista on aika hitaita nousuissa, osa rekoista taas pystyy ohittamaan hitaammat rekat. Jääkö siinä matkailuvaunulla jumiin jurraamaan hitaiden rekkojen letkaan?"
Alkumatkan pystyi ajelemaan melko hyvin omaa tahtia. Osa rekoista painoi kuin viimeistä päivää, kenties painoivatkin, osa oli hitaita, eikä vaunun kanssa hirveästi tehnyt mieli ohitella. Vaunulla taas huonommat paikat piti ottaa varovammin ja äkkiä oli ohitetut kontissa kiini. Mäkiä alkoi olla vasta Petroskoin jälkeen siinä määrin, että ne rekkoja pahemmin hidastivat. Kun noita huonoja kohtia alkoi lisääntyä oli parempi tyytyä hitainpien vauhtiin. Kyllähän tuo vanu sellainen hidaste noissa olosuhteissa on, että noin pitkä reissu näin lyhyellä aikataululla on vähän järjetön, sekä vaatisi parempaa enakko suunnittelua. Tätä oli mietitty alkukesä, mutta maanantaina ei ollut vielä varmaa lähdetäänkö ollenkaan ja keskiviikkona oltiin jo reisussa. Ehtihän tuossa reissussa nähdä jos jonkinmoista ohitusta. Vähänhän tuolla valtatiellä on liikennettä verraten, vaikka Pietari ja Moskovan väliiin tai Pietarin ja Vaalinmaan.
"Matkaa on kuitenkin melkoisesti."
Kauas on pitkä matka. Mutta kiirettä ei silti tarvinnut pitää.
"Onko Petroskoin tienoilla jotain hyvää karavaaniparkkia yöksi? Prääsässä tai Petroskoissa?"
Eipä ole tiedossa yhtään venäläistä karavvaniparkkia. Eikä paljon näkynyt karavaanareita. Asuntoautoja tuolla käy jonkin verran, joteen luulisi paveluitakin alkavan lötyvän. Kolme muuta asuntovaunua näimme. Metskone miesten taukotupina. Tuolla Muurmannin raitilla rekkaparkit ovat hyviä nukkumapaikkoja, koska rekatkin yöpyvät, eivätkä vain levähdä joten ei yleensä yöllä herää meluun. Tuo Kostamuksen parkki oli sikäli vielä hyvä, että se oli sopivasti sivussa päätiestä, niin ei ohikulkeva liikennekään häirinnyt. Lisäksi yhtä siistiä huoltamon pihaa näkee harvoin Suomessakaan.
"Olisiko helpompi matkustella matkailuautolla? "
Joo. Ehdottomasti. Vaunussa on tietysti pieni etu, kun voi "jalkautua" eli jättä vaunun vaikka häkkiin välillä.
"Varsinkin huonoimmat pätkät ovat varmaan vaunulla sietämättömiä."
Aika lievästi sanottu. Vetämisen sietämätön kveys. Helvettiä pahimmillaan.
"Miksi et lähtenyt matkaan Värtsilästä suoraan Aunukseen? Olisit säästänyt päivän."
Tuo ei oikeastaan ollut meillä vaihtoehtona, koska Vaalimaa on lähin ylityspaikka ja oli noiden avustuspussukoitten viennin helppous se ratkaiseva tekijä. Värtsilästä on vähemmän kokemusta ja Kostamuksesta taas enemmän huonoja, kuin hyviä.
Tosin eihän sinun tarkoituksesi kai ollutkaan säästää aikaa, vaan hankkia kokemuksia tästä elämästä. Aikaa ei juuri voi laittaa säästöpossuun.
Yksi syy oli, etten ole tuota Laatokan länsipuolta ole aiemmin kiertänyt. Ja olis tuo alkometrikin jäänyt tesraamatta.
Menikö taivasosuus matkalla?
Taisi pahin synti olla julmettu kiroominen, ei kai se siitä vielä.
Tosi monta kysymystä. Kiitokset kertomuksestasi! Tämä oli vuoden parhaita paloja.
Kiitos. Kysyvä ei tieltä eksy, venäjälläkään.
Huomasin, että olet rekisteröitynyt.
Haluaisin tutustua tulevia reissuja varten.
Laita postia. [email protected]
Voin laitella tuoreita kuvia.
Tuo ei oikeastaan ollut meillä vaihtoehtona, koska Vaalimaa on lähin ylityspaikka ja oli noiden avustuspussukoitten viennin helppous se ratkaiseva tekijä. Värtsilästä on vähemmän kokemusta ja Kostamuksesta taas enemmän huonoja, kuin hyviä.
--- clip
Kyllä tuo on käytössä joka rajalla, sillä karsittiin ns "kilotytöt/ hyppyrotat" pois rajaliikeenteestä puoltoista vuotta sitten.
Olen vienyt tätä humanitääriä Värtsilässä yli jonkun verran. Lähinnä vaatetavaraa lastenkoteihin. Ei ole vielä kiukutelleet lainkaan. Tosin olen vienyt viime aikoina pieniä määriä, ehkä 20-30 kiloa kerrallaan ja meitä on ollut kaksi henkilöä.
Minusta tuntuu, että eivät ole Värtsilässä erityisemmin kiinnostuneita vaatetavarasta.
Minusta Värtsilä on hyvä ylityspaikka, ei siellä ole mielestäni erityisen hankalaa.
Svetogorskissa olemme vieneet Venäjälle isompia määriä humanitääriapua. Mm. sairaalakalusteita ja vaatetavaraa. Niistä on pitänyt tehdä paperit ja luvat ennakkoon. Siinä on tosin kyse jo pakettiautolasteista.
Kilot on samoja, mutta ainakin Kostamuksen tulli on tulkinnut asiaa niin, että jos passissa on leima samalta kuulta on kiintiö jo käytett. Tämä ei sinänsä aiheuttanut ongelmaa. Tullimaksun maklsaminen tuotti ongelman jonka selvittäminen kesti useita tunteja. Siksi mentiin "varmaa" reittiä.
venäjän lapset.Venäjä on niin köyhä maa ettei sillä olisi moiseen varaakaan:))
lisää tämmöistä, toistenkin harjoittama matkailu avartaa, kun kokemuksia jakaa.
???
Veturina oli 91 mallinen 300D riisseli Mersu. Vaunu oli Hobby Deluxe vm?? vanhempi kumminkin. Paino noin tonnin.
http://juhmat.zerodistance.org/viena/_MG_0905.html
Vaalimaalta Venäjän puolelta viipurin veikkojen pihasta, taustalla tullirakennuksia.
Veikoiltpa hyvinkii...
ruplia autopojilta, jos vaihdoit paljonko satasella sai.
En ole autopoikien palveluita käyttänyt.
Oli mielenkiintoinen kertomus. Minäkin olen kiertänyt Venäjällä yksin. Yleensä käyn Murmanskissa, koska sinne on "lyhyt" matka. Teen siellä hyväntekeväisyystyötä. Olen käynyt myös Karjalassa sekä Komin tasavallassa ja Siperiassa.Venäjä on minun matkasuuntani aina uudelleen ja uudelleen.