Putkiremontti

Kuulin, että yksittäiselle osakkeenomistajalle putkiremontti maksaa keskimäärin 500 euroa neliöltä. Kaksion asukkaalle voi siis 30 000 euron kuluja putkiremontista. HIRVITTÄVÄÄ!!
Eikö ole mahdollista halvemmalla!!??
2523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nykyään talot rakennetaan putkien ympärille tavallaan suojuksiksi. Putkissa kulkee kaikki tarpeellinen ja putketonta taloa ei voi asua.

Äänestä

Kyllä se putkiremontin hinta tietenkin kokonaisuudessaan isolta kuulostaa. Asunto-osakeyhtiöt ottavat kuitenkin yleensä niitä varten omilla takuillaan pitkiä lainoja. Niitä sitten lyhennellään kuukausittain rahoitusvastikkeessa. Lyhentämään pääsevät usein useatkin asunnon seuraavat omistajat.

Noissa yllä mainituissa hintaluokissa rahoitusvastikkeen kuukausieräksi tullee 25 vuoden maksuajalla ja tasalyhennyksin muuttuvalla koron osuudella tuollaiset 180-190 euroa ensi alkuun ja siitä se sitten pikku hiljaa vähenee.

Tarkistakaa luku omalta osaltanne: Kuukausierän suuruuteen vaikuttaa olennaisesti takaisinmaksuaika, koron suuruus, koron määräytymistapa (kiinteä/muuttuva), lainan lyhennystapa (tasamaksuin/tasalyhennyksin muuttuvalla koron osuudella) ja tietenkin lainan suuruus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjettömän hintava? kirjoitti:

Kuulin, että yksittäiselle osakkeenomistajalle putkiremontti maksaa keskimäärin 500 euroa neliöltä. Kaksion asukkaalle voi siis 30 000 euron kuluja putkiremontista. HIRVITTÄVÄÄ!!
Eikö ole mahdollista halvemmalla!!??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu