Osaakohan joku sanoa tuosta lääkärin tutkinnosta, pituus, vaativuus, kannaattaako aloittaa opinnot,jne.
Itse olen jo 26-vee eli onko se tässä iässä jo myöhäistä.? Lisäksi olen tuupannut maailmaan kaksi lapsosta, joten onkohan se liian vaativaa opiskelua kahden lapsen äidille? Itselläni on jo kaksi tutkintoa, 2.asteen ja amk-tutkinto. Tuo lääkärintutkinto on vaan sellainen, että se on aina ollut unelmissa, mutta koskaan en ole uskaltanut lähteä toteuttamaan sitä.
Itse olen jo 26-vee eli onko se tässä iässä jo myöhäistä.? Lisäksi olen tuupannut maailmaan kaksi lapsosta, joten onkohan se liian vaativaa opiskelua kahden lapsen äidille? Itselläni on jo kaksi tutkintoa, 2.asteen ja amk-tutkinto. Tuo lääkärintutkinto on vaan sellainen, että se on aina ollut unelmissa, mutta koskaan en ole uskaltanut lähteä toteuttamaan sitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Et todellakaan ole vielä liian vanha lähteäsksesi uusille urille. Itse innostuin opiskelusta vasta kun 3 lapsi oli syntynyt ja opiskelu sujuikin silloin paljon vauhdikkaammin kuin aiemmin. Ei ollut enää niitä opiskelija-rientoja kuten aiemmin.
Jos sinulla on riittävä into ja motivaatio sekä roppakaupalla ahkeruutta ja peräänantamattomuutta, niin siitä vaan. Suomalainen nainen tekee mitä vain niin tahtoessaan. Onnea matkaan, äläkä kuuntele epäuskoisia sivullisia.
Poikani pääsi muutama vuosi sitten lääkikseen ja siellä oli yllättävän paljon reilusti yli 30-vuotiaita pyrkimässä sisään.
joka on todella rtaskas ja huonosti palkattu Suomessa. Vie noin 13-14 vuotta ennen kuin saa esim. erikoislääkärin pätevyyden, eli tehokasta työaikaa on vanhemmalla tietenkin vähemmän.
Mä en kyllä näe 4000-5000e palkkaa huonona. Eikä erikoistuminen tosiaankaan noin kauan kestä. Lisäksi erikoistumisen aikaan ollaan kyllä töissä. En nyt muista, mutta olisko erikoistumisesta puolet opiskelua ja puolet työskentelyä, eli kyllä sitä työikää ihan kiitettävästi kuitenkin kertyy.
mutta minä tiedän:
1) Perusopinnot (LL)= 6 vuott.
2) Eurolääkäriaika: 2 vuotta
3) Tohtorin paperien hankkiminen: 5 vuotta
4) Erikoislääkärin pätevyys: 6-10 vuoota
Eli yhteensä 18-23 vuotta.
Ja erikoistumisaikana palkka on 2300e. Ja väitöskirjaa tehdessä 1800 e. Saat tehdä 78 vuotta töitä ennen kuin olet tienannut saman raha määrän kuin esimerkiksi autonkuljettaja. Ihan vitun kannattavaa varsinkin kun ei jää mitään elämää.
jo eurolääkäri-aikana on mahdollsta alkaa erikoistumaan,ja alasta riippuen koulutus kestää joko viisi tai kuusi vuotta. Monet hankkivat kyllä ne tohtorin paperit muun opiskelun ohessa, eikä väitöskirja ole edellytys erikoistumiselle.
Entäs jos siinä opiskellessa nimenomaan tunteekin elävänsä täysillä ja saa mielihyvää uuden oppimisesta?
Itse opiskelen Yhteiskuntatieteitä sekä taloutta, koska pidän uusien asioiden ja näkökulmien oppimisesta. Opiskelua en aio lopettaa edes valmistuttuani,ja koen sen enemmänkin harrastuksena. Tavoitteena on löytää töitä missä oikeasti viihdyn, ja mahdollisesti voisin jopa siirtää eläkkeelle jäämistä sitten tulevaisuudessa. Tärkeintä minulle on työ joka kiinnostaa, raha tulee siinä sivussa jos on tullakseen.
Eikö olekin hienoa herätä innostuneena joka työpäivään:)
Kukaan ei pakota tietenkään erikoistumaan, jolloin sitä kallisarvoista työaikaa ei mene hukkaan. ;D Tohtoriksi tuskin kaikki lukee, kun se ei mitenkään pakollista ole sekään. Ja monasti sen erikoilääkärin pätevyyden saavuttaa tuossa 6 vuodessa. Eli aikaa menee n. 12-13 vuotta, josta puolet on kuitenkin jollain tapaa palkattua. Ja lääkäreille on takuulla töitä, mitä ei todellakaan voi sanoa kaikista yliopisto ja korkeakoulu -ammateista. En minä nyt tuollasta niin kamalana kohtalona näe.. Taitaapa olla katkeroitunut wannabe-lääkäri kertoilemassa "totuuksia". =)
vaan lääk.tiet.kandidaatti.
mites on tuon sisäänpääsyn kannssa? Vankka pohja fysiikasta ja kemiasta on todellakin tarpeen...