Suunnittelen jo ensi kesää, vuokrahuvilaa Toscanasta. Mihin päin kannattaisi suunnistaa? Meillä on nyt 2 vaihtoehtoa, toinen Luccan vieressä (7 km) ja toinen Bargan (3km) lähellä. Vuokraamme auton, mutta mihin olisi halvinta lentää? Pisaan ei ainakaan tänä vuonna tuntunut olevan mitään aleja... Onkohan mikään halpalentoyhtiö suuntautunut sinne päin? Kiitos vinkeistä jo etu käteen!!!
Vastaukset 15
Sitä en osaa sanoa, mikä kannattaa. Kannattaako elää, esimerkiksi? Mutta voisi kannattaa käyttää tämän keskustelupalstan mainiota hakua. Sillä löytyy useita aikaisempia mielipiteitä esittämiisi kysymyksiin. Lentojen hintoja taas kannattaa verrata vaikkapa eBookersin sivuilla; hinnat kuitenkin vaihtelevat ajankohdan mukaan niin, että mitään yleispätevää vastausta siihen, mikä "kannattaa" on vaikeahko antaa. Itse olen mennyt Toscanaan lentämällä milloin Bolognaan, milloin Milanoon, milloin Roomaan.
Kuten hakua käyttäessäsi huomaat, mielipiteet siitä, mikä on parasta Toscanaa vaihtelevat kovasti. Itse olen puolustanut Val di Chianan ja Val d'Orcian seutua, siis Toscanan kaakkoisosaa. Maisemat ovat siellä niin paljon väkevämpiä kuin esim pohjoisempana Chiantin alueella. Siellä näkyvät ne Toscanan kuuluisat kukkulat. Siellä on hehkussaan toscanalainen maisema, kymmeniä kilometrejä siintävät vuoret, rehevä kasvillisuus, keskiaikaiset kukkulakaupungit, renessanssitaide, viini- ja oliivitarhat... Siena, Cortona, Montepulciano, Montalcino, Montichiello jne. San Gimignano on vähän lännempänä, mutta helpon automatkan päässä, Firenze on oma lukunsa.
Lucca on erittäin viehättävä kaupunki, Chiantin alueella on mukava kierrellä, toki.- Toscanaan
Me saimme halvimmat lennot Brysselin kautta Firenzeen, kannattaa vain kokeilla kaikkia mahdollisia hakuja ja vertailla kovasti. Erot ovat todella suuria!
- Di69
Millä te lensitte? Voitko vihjata hakuja, itse kun etsin ebookersilta, sain halvimmaksi 1500 joko Firenzeen tai Pisaan... Paljonko te maksoitte omista lennoistanne? Missä aiotte yöpyä, hotellissa vai oma talo? Mukavaa matkaa :) !
- Di69
Kuinka paljon aikaisemmin varasitte lennot?
- äkkiä
mistä sait halvimmat lennot firenzeen
- Eikka2
Hei!
Viikon päästä lennämme Pisaan, 190 edestakaisin/henkilö ja Finnairilla, heillä oli kampanja kesäkuussa muistaakseni.
Ja vuokrasimme netistä viikoksi Bargasta huomeiston...edullista ja auto myös kiertelyyn ehkäpä...- Di69
Mitä kautta vuokrasitte huoneiston? Mä olen käynyt Interhomen ja Homeawayn sivuilla, mutta harmittaa, ettei siellä ole arvosteluja ts. vuokraajien kokemuksia vuokrattavista taloista. Eli voiko niihin valokuviin ja vuokraajan kehuihin luottaa...
- Ensi viikolla
Di69 kirjoitti:
Mitä kautta vuokrasitte huoneiston? Mä olen käynyt Interhomen ja Homeawayn sivuilla, mutta harmittaa, ettei siellä ole arvosteluja ts. vuokraajien kokemuksia vuokrattavista taloista. Eli voiko niihin valokuviin ja vuokraajan kehuihin luottaa...
Travelstartin kautta on lennot varattu, löysin ensin tiedot vertaa.fi:stä, mutta varasin lennot suoraan järjestäjältä. Maksoivat vähän alle 1200 euroa 4 henkeä.
- Helmikuussa...
Ensi viikolla kirjoitti:
Travelstartin kautta on lennot varattu, löysin ensin tiedot vertaa.fi:stä, mutta varasin lennot suoraan järjestäjältä. Maksoivat vähän alle 1200 euroa 4 henkeä.
... varattiin lennot!
- Tarjous lento
Ensi viikolla kirjoitti:
Travelstartin kautta on lennot varattu, löysin ensin tiedot vertaa.fi:stä, mutta varasin lennot suoraan järjestäjältä. Maksoivat vähän alle 1200 euroa 4 henkeä.
180€ vaihto HEL suora milanoon ei kovin paha mielestäni , varsinkin kun on meno ja paluu just tietyille päiville, ettei muita päiviä vois edes kattoo lyhyen kesäloman takia
- Milanohan...
Tarjous lento kirjoitti:
180€ vaihto HEL suora milanoon ei kovin paha mielestäni , varsinkin kun on meno ja paluu just tietyille päiville, ettei muita päiviä vois edes kattoo lyhyen kesäloman takia
... ei ole edes Toscanassa, vaan matkaa on aika tavalla!
- helposti
Milanohan... kirjoitti:
... ei ole edes Toscanassa, vaan matkaa on aika tavalla!
tuolla välirahalla saa vuokraauton 2 viikolle ja hyvän sellaisen.
- vinkittäjä
Tarjous lento kirjoitti:
180€ vaihto HEL suora milanoon ei kovin paha mielestäni , varsinkin kun on meno ja paluu just tietyille päiville, ettei muita päiviä vois edes kattoo lyhyen kesäloman takia
Me tehtiin niin että Barcelonasta Pisaan Clickairilla n. 40e/hlö menopaluu. Vaatii tosin ensin sinne Barcelonaan menoa ;)
Eli oma reittimme oli ClickAirilla menopaluut Barcelonaan (150e/hlö) ja tuon menon ja paluulennon välissä "piipahdus" Toscanassa 10pv ajan. Helsingistä Clickairilla pääsee Barcelonan kautta Pisaan 2 tunnin välilaskulla. - Toscana-fani
helposti kirjoitti:
tuolla välirahalla saa vuokraauton 2 viikolle ja hyvän sellaisen.
Milanoon saa yleensä edullisimmat lennot ja kun se auto on kuitenkin tarpeellinen niin kannattaa harkita tuota reittiä.
Interhomen lisäksi löytyy monia kymmeniä asuntoja välittäviä firmoja, itsellä hyvät kokemukset esim. englantilaisista toimistoista. Paljon kuvia sivuilla ja asuntojen laatu jopa parempi kuin kuvista näkyy. toisin kuin Interhomella tai muutamalla muulla. - Pauli_T
vinkittäjä kirjoitti:
Me tehtiin niin että Barcelonasta Pisaan Clickairilla n. 40e/hlö menopaluu. Vaatii tosin ensin sinne Barcelonaan menoa ;)
Eli oma reittimme oli ClickAirilla menopaluut Barcelonaan (150e/hlö) ja tuon menon ja paluulennon välissä "piipahdus" Toscanassa 10pv ajan. Helsingistä Clickairilla pääsee Barcelonan kautta Pisaan 2 tunnin välilaskulla.www.Supersaver.fi löytyy suora lento Pisaan Finnairilta esim. 217 euroa/hlö vero 48 euroa.
Nykyisin Finski lentää sinne suoraan ja säästö ajassa on huomattava verrattuna Milanoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641021Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 90685
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24661- 46648
- 9641
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14635Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558- 42550
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22548- 62546
- 61539
- 44531
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27437Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46433Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.29423