Luento

Saavuin juuri kotiin erään Rinpochen
luennolta, ja oli niin tuhtia kuultavaa
etten malta pitää vain itselläni.
Täsmennettäköön että kaikki tietysti
aina kuulijan korvassa ja siksi en
käy erittelemään kenestä oli kysymys.
Mutta siis "näin olen kuullut"...
Luento liittyi siihen mitä hänen
mielestään me kaikki voisimme tehdä
tahoillamme myötätunnon lisäämiseksi
mailmaan.

- Sellaiset näennäisesti erilaiset
ilmiöt kuten kapitalismi ja marxismi
ovat samaa asiaa, molemmat liittyvät
talouteen. Ihmiset yrittävät ratkoa
usein ongelmia aineelliselta kannalta.

-Monet ongelmat johtuvat siitä että
tuotetaan paljon enemmän kaikkea kuin
mitä me oikeasti tarvitsemme.

-Nykyään sotia ylläpidetään myös siksi
että aseteollisuudella pyyhkisi
paremmin. Siinä liikkuvat valtavat
rahat ja siksi sotien loppumisen
aikaansaaminen on valtava haaste.

-Uskonnot kadonneet maailmasta, jäljellä
enää instituutioita.

-Kaikki tietävät että planeettamme tilanne
tosi kauhea. Kohta voi olla niin että paitsi
puhdasta juomavettä, ei monin paikoin ole
käytettävissä puhdasta ilmaa. Miten sitä
voi tuoda muualta...?

-Jokaisen kannattaa miettiä edes
pieniä juttuja, miten arjessa voi toimia
luontoa säästävämmin.

-Myötätunnon kehittäminen maiden hallitsijoille
tärkeää. Sotaisa käytös tuomittava, mutta
itse henkilöiden puolesta kannattaa rukoilla
että heidän mielensä muuttuisi, ja että he
ymmärtäisivät mistä terroristinen asenne kumpuaa.
2239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä tämän Rinpochen koko nimi on?

Äänestä

rukoilla? ei hei vaikeaahan se on mutta jos tekisi jotain? kuka on mikä?
uskon että minä uskon oikein ja siksi potkin sinua nenään! buddalaisuus on filosofia. uskovaiset ampuu toiisiaan..kats telkkarii. jos joku alkaa "meuhkaan" jotenkin budhalaisuuden höh nimissä on kyllä kaukana siitä tavis järjestä mitä aasiassa yrittävät ja ymmärtävät.
relaa, ajattele
jep jep

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laamapaita kirjoitti:

Saavuin juuri kotiin erään Rinpochen
luennolta, ja oli niin tuhtia kuultavaa
etten malta pitää vain itselläni.
Täsmennettäköön että kaikki tietysti
aina kuulijan korvassa ja siksi en
käy erittelemään kenestä oli kysymys.
Mutta siis "näin olen kuullut"...
Luento liittyi siihen mitä hänen
mielestään me kaikki voisimme tehdä
tahoillamme myötätunnon lisäämiseksi
mailmaan.

- Sellaiset näennäisesti erilaiset
ilmiöt kuten kapitalismi ja marxismi
ovat samaa asiaa, molemmat liittyvät
talouteen. Ihmiset yrittävät ratkoa
usein ongelmia aineelliselta kannalta.

-Monet ongelmat johtuvat siitä että
tuotetaan paljon enemmän kaikkea kuin
mitä me oikeasti tarvitsemme.

-Nykyään sotia ylläpidetään myös siksi
että aseteollisuudella pyyhkisi
paremmin. Siinä liikkuvat valtavat
rahat ja siksi sotien loppumisen
aikaansaaminen on valtava haaste.

-Uskonnot kadonneet maailmasta, jäljellä
enää instituutioita.

-Kaikki tietävät että planeettamme tilanne
tosi kauhea. Kohta voi olla niin että paitsi
puhdasta juomavettä, ei monin paikoin ole
käytettävissä puhdasta ilmaa. Miten sitä
voi tuoda muualta...?

-Jokaisen kannattaa miettiä edes
pieniä juttuja, miten arjessa voi toimia
luontoa säästävämmin.

-Myötätunnon kehittäminen maiden hallitsijoille
tärkeää. Sotaisa käytös tuomittava, mutta
itse henkilöiden puolesta kannattaa rukoilla
että heidän mielensä muuttuisi, ja että he
ymmärtäisivät mistä terroristinen asenne kumpuaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu