kellään. Etenkin syövän kohdalla? Joskus kuulee näistä (asianosaisilta parantuneilta), muttei oikeastaan henkilökunnan keskustelemana. Mietin vain miten lääketiede suhtautuu tapauksiin, kun lääk.tieteen näkökulmasta ei toivoa ole annettu ja sitten potilas kuin ihmeen kaupalla paraneekin.On jopa sanottu ettei elinaikaa ole kuin parisen kuukautta, ja silti.
Oma ajatukseni on näiden esimerkkien valossa, että ihmiseltä ei saisi viedä koskaan toivoa, ei edes lääketieteen näkökulmasta tai jos siltä kannalta viedään, pitäisi kuitenkin korostaa poikkeuksia olleen. Monien näin parantuneiden kohdalla on rukous ja toivo ja vahva uskominen parantumiseen olleet varmasti avainasemassa. On sitä ihmisen sisällä mielettömät paranemisen voimat! - Mielipiteitä, kokemuksia?
Oma ajatukseni on näiden esimerkkien valossa, että ihmiseltä ei saisi viedä koskaan toivoa, ei edes lääketieteen näkökulmasta tai jos siltä kannalta viedään, pitäisi kuitenkin korostaa poikkeuksia olleen. Monien näin parantuneiden kohdalla on rukous ja toivo ja vahva uskominen parantumiseen olleet varmasti avainasemassa. On sitä ihmisen sisällä mielettömät paranemisen voimat! - Mielipiteitä, kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyse on nimittäin äidistäni. Lapsuutensa hän oli hyvin sairas (eli 60-70-luvuilla). En edes muista mitä kaikkia sairauksia hänellä oli. Mutta monien lääkäreiden mukaan kuolema jossain vaiheessa lapsuutta oli varma. Paljon vietti sairaalassa aikaa silloin. Kertoi, että muistaa kun lääkäri oli pyytänyt hänen vanhempiaan loitommalle (eli mummuani ja pappaani), mummuni oli alkanut itkemään. Silloin oli äitini tajunnut (vaikka oli vain 10 vuotias), että nyt taitaa lähtö olla lähellä. Hän oli sitten halunnut viikonlopuksi kotiin. Kun kotiinlähdön aika oli tullut, ei äitini suostunut lähtemään enää sairaalaan. Hän oli päättänyt, että jos sitä kuollaan niin hän haluaa kuolla kotonaan. Lääkäri oli sanonut ettei äitini kauaa voi olla kotona, tulee hengitysvaikeuksia, jne. Joten tulla sitten takaisin kun olo huononee. Äitini oli pistänyt illalla nukkumaan, oli kuulemma ennen nukkumaanmenoaan rukoillut Jumalaa. Sitten oli nukahtanut.
Tähän väliin sellainen, että äidilläni keho keräsi jonkun sairauden vuoksi paljon nestettä. Hän oli aivan turvonnut kauttaaltaan. Lisäksi oli jotain reumaa, jne.
Keskellä yötä hän heräsi, hänen sänkynsä oli läpimärkä. Hän oli hikoillut monta litraa nestettä yön aikana. Hän oli aivan ihmeissään, hän pystyi jopa hengittämään normaalisti. Hän meni herättämään vanhempansa. He kaikki olivat aivan ihmeissään. Aamulla he soittivat lääkärille. Lääkäri ei ollut uskoa, ja käski tutkimuksiin. Tutkimuksista ei löydetty enää merkkiäkään tuosta kyseisestä sairaudesta! Tähän päivään mennessä, ei kukaan lääkäri ole osannut selittää miten tämä parantuminen tapahtui. Lääkäritkin sitä kutsuivat ihmeparantumiseksi. Äidilleni oli tuossa vaiheessa luvattu enää muutama kuukausi elinaikaa.
Että tässä taas yksi esimerkki siitä, että lääketiede ei kaikkea voi ennustaa.
Olen henk. koht. tavannut vastaanotollani potilaan joka sairasti 80-luvulla lähestulkoon kaikkialle metastasoinutta rintasyöpää. Luusto oli etäispesäkkeitä täynnä ja lääketieteellisesti ei ollut enää mitään muuta kuin kivun hoito tehtävissä. Odotettu elinaika oli kuukausia. Potilas itse otti yhteyttä siihen aikaan kuuluisaan hivenainetohtoriin. Muutaman kk kuluttua potilaan tauti pysähtyi ja luustopesäkkeet kalkeetutuivat. Tapasin potilaan itse v. 2002 ja tällöin hän oli täysin hyvävointinen ja "terve". Oliko kyseessä sitten hivenaineiden aiheuttama paraneminen, uskonnollinen vaiko luonnon oma oikku, sitä ei kukaan tiedä varmuudella. :)