Sympatia

Maalaismies*

Luin hiljan eräästä vanhasta kirjasta, että sympatia "on todellista vasta silloin, kun ihminen syvällisesti käsittää että se mikä on kohdannut toista ihmistä voi kohdata meitä kaikkia. Vain näin voi ihminen palvella itseään ja muita".

Varmaan useimmat tuntevat sympatiaa Malagan lentokentällä puolitoista vuorokautta odotelleita kansalaisiamme kohtaan. Kuka hyvänsä meistä voi joutua vastaavaan tilanteeseen. Lentokone vain ei pääse lähtemään.

13

1447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lounat

      sitä tunnen

      itsekin hiihtolomalta Kanarialta (tennismailat laukuissamme) palatessani Persianlahden sodan aikoihin istuimme odottelemassa kotiin pääsyä
      pitkään.
      Etuajo-oikeus oli pommikoneilla.
      Muuten lomamme Tenbelissä oli onnistunut ja
      voimia antava.

    • sympatiiaa

      myös niitä kohtaan, joilla ei ole varaa etelään eikä paljon kotimaan lomillekaan matkustaa.

    • kun minun täytyy myöntää kokevani ihan jo hiukan negatiivista stressiä...ajattelemisesta.
      Miettiminen on kovaa työtä,se vie mukanaan eri tavalla kuin halonhakkuu,heh..Jää tässä muut asiat hoitamatta (kasvimaakin kitkemättä),kun kirjoittajat asettelevat hyviä pähkäilyn aiheita!Tämän jälkeen pakoon pinkaistava kotosalta.
      Niin...sympatia ja...empatia...
      Sympatiahan on vain myötätuntoa,hyväksymistä,välittämistä,huomioonottamista,sääliäkin.
      Empatia taas on rankempi tunne,koska se on samaistumista toisen tunteisiin...tunnemme "samat" tuskat kuin joku toinen,myötäelämme hänen kanssaan.
      On raskasta olla liian empaattinen,tuntea itsessään toisen ongelmat.
      Itse olen aina ollut tällainen liikaempaatikko,ja ihmiset ovat aivankuin vaistonneet sen,että paneudun heidän ongelmiinsa.Nuorena se meni jopa liiallisuuksiin,ihmettelin välillä oloani...kuin tyhjiin ammennettu kaivo,en osannut sitä vielä ymmärtää,ettei itsestään voi tolkuttomiin jakaa.
      Nyt olen ...kaiketi...pakostakin oppinut ottamaan huimasti etäisyyttä tällaisiin ihmisiin,koska henkiset voimat eivät enää tahdo riittää YLIjakamiseen.Jos jakaa liikaa omaa energiaansa,saattaa oma itse pakostakin jäädä sivuun.Näin ovat aivankuin toiset "varastaneet" energiaasi.

      Ja nyt saavat pähkäilyt riittää...en vilkaisekaan tänne palstoille,vaan lähden omalle viljelypalstalleni antamaan energiaa porkkanoilleni,hajottamatta itseäni...

      • Regina*

        Sana sääliä tuo mieleen varmaankin jokaisella erilaisia variaatioita. Onko myötätunnolla ja säälillä jotakin yhteneväisyyttä, samankaltaista tunne elämystä?

        Eräs ystävä sanoi vihaavansa sanaa sääli, ilmoitti miehensä menetyksen jälkeen häntä ei tarvitse sääliä, myötätuntoa voi kyllä osoittaa.
        Ymmärrän jos minulle sanotaan - säälin sinua sen ja sen vuoksi. Sitä tuntee itsensä reppanaksi, elämän menosta irrallaan olevaksi, taputeltavaksi, raihnaiseksi, myötätunnon kerjäläiseksi jolla ei ole "kaikki kotona".


      • Maalaismies*
        Regina* kirjoitti:

        Sana sääliä tuo mieleen varmaankin jokaisella erilaisia variaatioita. Onko myötätunnolla ja säälillä jotakin yhteneväisyyttä, samankaltaista tunne elämystä?

        Eräs ystävä sanoi vihaavansa sanaa sääli, ilmoitti miehensä menetyksen jälkeen häntä ei tarvitse sääliä, myötätuntoa voi kyllä osoittaa.
        Ymmärrän jos minulle sanotaan - säälin sinua sen ja sen vuoksi. Sitä tuntee itsensä reppanaksi, elämän menosta irrallaan olevaksi, taputeltavaksi, raihnaiseksi, myötätunnon kerjäläiseksi jolla ei ole "kaikki kotona".

        Otetaanko tähän ominaisuuksien kirjoon mukaan vielä ahdistus? -Ahistaa, sanoi entinen näyttelijä! Olen koettanut perätä ahdistuksen alkuperää ja tullut hämmästyttävään tulokseen luettuani niitä näitä ko. asiasta. Ahdistuksen syntymiseen ei tarvita mitään erityistä syytä. Se on ikään kuin sisäänrakennettu ihmisen pakolliseen vapauteen. Ihminen näet on tuomittu vapauteen (mitä ei uskoisi).

        -Sääli ettei hän päässyt opiskelemaan, on niin lahjakaskin, sanotaan jostakin henkilöstä. Onhan siinä myötätuntoa - ehkä surkuttelu tuo sääliin sille ominaisen lisän.

        -Sääli ettei susmorsian osallistu keskusteluun vaikka vihanneksia kitkiessään miettiikin näitä.
        Sympatia, empatia, antipatia, ahdistus, sääli - näistäkö meidän henkemme koostuu?


    • Maalaismies*

      Meidän vanhojen on siinä mielessä helpompi ymmärtää nuoria, koska olemme itse kokeneet nuoruuden. Nuorille vanhuus on kaukainen, ei varsinaisesti heitä koskeva asia, joten heidän on vaikea tuntea myötämieltä ja sympatiaa meitä kohtaan.

      Kun suurten ikäluokkien eläköityminen on lähellä, luulisi heidän jo kiinnittävän huomionsa eläkeläisiin, kuullostelevan ja kyselevän meiltä mitä kuuluu. He ovat vielä vaikuttamassa asioihin, joten empatia meitä kohtaan voisi hyödyllistä.

      • ullamirjami*

        empatiaa kuin sympatiakaan ,kun kovin väsyneenä passasin ,pojan tyttären perhettä 4 päivää.
        Ennen olin kova ottamaan vieraita vastaan ,mutta nyt on vaan todettava että ei oo enään ullamummu.entisensä.
        Yhtenäkin päivänä oli 9 henkeä syömässä, oli se hauskaa olla yhdessä ,pitkästä aikaa.

        Sanoin hiljaa, että ilisikoos ketään joka vois vähän jeesata minua , tulihan sieltä sitten se minun tyttäreni tytär ja siltähän se työ kävikin ,ihan niinkuin olisi ollut vanha tekiä.

        Minulla on kolme kokkiakin suvussa ,mutta kaksi oli matkoilla , eivät päässeet mummun kekkereihin.

        No nyt on taas vanhat rutiinit, me Jerryn kanssa tykätään tästä omasta rauhasta.

        Ajattelinkin, että nyt on sitten muilla vuoro passata mummua.
        Kun on väsynyt ja jo ikää ei pelkkä sympatia riitä.

        No,- 25 päivä tytär täyttää 50v, sillon on kiva mennä juhliin.


      • Fanni
        ullamirjami* kirjoitti:

        empatiaa kuin sympatiakaan ,kun kovin väsyneenä passasin ,pojan tyttären perhettä 4 päivää.
        Ennen olin kova ottamaan vieraita vastaan ,mutta nyt on vaan todettava että ei oo enään ullamummu.entisensä.
        Yhtenäkin päivänä oli 9 henkeä syömässä, oli se hauskaa olla yhdessä ,pitkästä aikaa.

        Sanoin hiljaa, että ilisikoos ketään joka vois vähän jeesata minua , tulihan sieltä sitten se minun tyttäreni tytär ja siltähän se työ kävikin ,ihan niinkuin olisi ollut vanha tekiä.

        Minulla on kolme kokkiakin suvussa ,mutta kaksi oli matkoilla , eivät päässeet mummun kekkereihin.

        No nyt on taas vanhat rutiinit, me Jerryn kanssa tykätään tästä omasta rauhasta.

        Ajattelinkin, että nyt on sitten muilla vuoro passata mummua.
        Kun on väsynyt ja jo ikää ei pelkkä sympatia riitä.

        No,- 25 päivä tytär täyttää 50v, sillon on kiva mennä juhliin.

        Samankaltaisia ajatuksia tulisi täältäkin tuutin täydeltä, mutta kun nukuin viime yönä 9 tuntia ja kävelin tänään 2½ tuntia, alkavat haalistua. Vieras, itsestäni 6 vuotta vanhempi viipyi 9 päivää. Tuli suoraan 10 päivän kuntoutuksesta ja luuli, että me "nuoremmat" olemme hänelle passareiksi ja ympäristöretkien järjestäjiksi sopivia. Hän on persoona, jonka kanssa ei voi hallita talon väki omaa elämänmenoaan. Jälleen opin hänen vierailustaan tulevaisuutta varten, miten menetellä. On tuotava omat ohjelmat julki ja rajoitettava kyläilyaika jo ennakolta.
        Muuten tilanne jatkuu kuin eräällä 95 vuotiaalla 7 lapsen äidillä. Hän ottaa vastaan jokaisella lomalla "rasittuneita" lastenlapsia pikkulapsineen. Isomummo kuljettaa rollaattorilla ruokatavarat kotiin, häärii ja ahertaa vuodesta toiseen.
        Toinen suvun vanha äiti otti ohjat käsiinsä, sopi lasten perhekuntien kanssa perinteiset yhteiskokoontumiset uudella tavalla. Kokoonnutaan ensin syömään sopivaan ruokapaikkaan ja mennään sen jälkeen kahville vuorossa olevan perheen luo. Systeemi kuulemma pelaa erinomaisesti ja kaikki saapuvat.
        Yritän ottaa oppia.


    • Sympatiahan tarkoittaa myötätuntoa. Asettaudun helposti muiden asemaan saadakseni saman näkökulman.

      Empatia myötäelämistä kanssaihmisten kärsimyksissä, tunteissa.

      Olisiko empatia ikäänkuin sympatian syvempi muoto?

      • Maalaismies*

        Noinhan se kaiketi menee, kuten pähkäilet sympatian ja empatian suhteesta. Sitten on niiden vastakkainen muoto, antipatia so. inho ja vastenmielisyys jotakin ihmistä tai asiaa kohtaan.

        Tyypillinen antipatia ilmenee mielestäni ihmisten suhtautumisessa EU:hun. Vähän on lipun liehuttajia tavisten joukossa.


      • Maalaismies* kirjoitti:

        Noinhan se kaiketi menee, kuten pähkäilet sympatian ja empatian suhteesta. Sitten on niiden vastakkainen muoto, antipatia so. inho ja vastenmielisyys jotakin ihmistä tai asiaa kohtaan.

        Tyypillinen antipatia ilmenee mielestäni ihmisten suhtautumisessa EU:hun. Vähän on lipun liehuttajia tavisten joukossa.

        Niin, onhan meillä sentään jotain kun voimme tuntea antipatiaa.

        Muu vaikuttaminen onkin sitten 0


    • Sympaatti on

      meidän veneen laiturikaveri.
      Teille herrat kuppi teetä ja sympatiaa!
      Ramoona

      • Ovat kummatkin hyviä tunteita..myötämielisiä ja osaanottavia..samaistumista toisen asemaan..
        Täältä netistä löysin hyvän selityksen näiden sanojen eroista..Esimerkiksi..joku on pudonnut tyjään kaivoon ja itkee siellä. Voi voi..joku
        tulee kaivolle ja tuntee sympatiaa ja menee itsekin sinne kaivoon lohduttamaan..No..tulee toinen henkilö
        ja näkee nämä siellä kaivossa..hän tuntee empatiaa
        heitä kohtaan ja miettii,miten voisi auttaa heitä..Hän hakee tikapuut ja auttaa nämä pois kaivosta..Minusta, aika hyvin kerrottu ,sanojen
        merkityksen eron..Empaattinen ihminen yrittää auttaa oikeesti ,eikä vaan tuntea myötätuntoa.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      131
      7182
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2559
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      264
      1230
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1019
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      947
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      900
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      71
      897
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      774
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      733
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe