Pohjois-Amerikan intiaanien asuma ja metsästysalueet olivat jaettu siten, ettei vieraan heimolla heimoilla ollut asiaa toisen heimon alueelle.
Nyrkin mafia ei katso hyvällä silmällä jo Sigakon miehet tulevat tekemään bisneksiään heidän alueilleen.
Suomen ja pohjoismaiden alueille romaniasta tunkeutuvat mustalaiset saavat aikaan sekaannusta ja lisääntyvää epäluuloa kansalaisien keskuudessa.
Viromaiset eivät voi näitä - teillä ja huoltamoilla väijyviä maahantunkeutujia karkottaa, antamatta uutta vettä ihmisoikeus ja sun muille myllyille.
Sen sijaa alueilla asustavat romaanit itse voisivat ryhtyä näiden tunkeilijoiden karkottamiseen, samalla lailla kun he ovat jakaneet keskenään kaupungit ja asuma-alueet valta-alueisiin, ja määräilevät kuka missäkin saa asusta ja elää.
Selvää on, ettei romanialaisien mellastaminen yhtään edistä suomen romaanien T- paitojen myyntiä, eikä, ylensäkään nyt jo hyvällä alulla ollutta ’Consensustta’.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Anteeks maalaisuuteni, mutta voitko kertoa minulle mikä on "Consensus"?
Sitten haluan korjata sinua... eli romanit, EI romaanit.
Romanit = mustalaiset
Romaanit = kirjastosta löytyviä kirjoja...
Ei pahalla =)
muistatko kun lapsen,söimme puolukoita fuulasta."
Ne ovat niitä puolukoita.
ojentaa hän,joka kirjoittaa ASIJAA.voi elämä. "kun sinä kuolet,katoaa maasta viisaus"
Te voitte asialle jotain,suomen romanit,en yllytä väkivaltaan,mutta vakavasti keskustelemalla,voitte saada nuo romanian pummit pois. Kyllä se pilaa teidänkin maineen,kun ei kaikki valtaväki tiedä tehdä eroa.Minäkn huoltoasemalla törmäsin,miesten sormusta kauppas.Nainen oli pukeutunut tosi arkisesti,mutta tyttö oli kuin kuka tahansa suomen romani,siis olkaa varovaisia,nää varastaa teidän paikkanne,maineenne.
kaaleitten vai kaajeitten silmissä menee maine?
:)