auttakaa...ja kertokaa mulle millaista on olla homo, ja millaisia mielipiteitä olette muilta ihmisiltä kuulleet...kokemuksia jne.! teen esitelmää aiheesta...haluaisin mielipitetä "asianomaisilta", enkä vain kirjoista jne.
Kertokaa?
Lia
6567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No kuule! Ihan samanlaista työssäkäyvää/opiskelevaa/työtöntä porukkaa me ollaan. Ja osa eläkeläisiä. On perheellisiä/sinkkuja/yksinhuoltajia. Jotkut harrastavat seksiä joka päivä, toiset kerran viikossa tai ehkä vain pari kertaa kuussa. Jotkut myös eroavat ja löytävät ehkä uuden kumppanin tai ehkäpä myöhemmin palaavat takaisin yhteen. Asumme aivan tavallisissa kodeissa. Joku asuu kerrostalossa, toinen omakotitalossa ja joku voi myös olla syrjääntynyt ja asuu alkoholistien asuntolassa tai roskiksessa. Voimme olla ateisteja, uskovaisia tai vain kirkkoon kuuluvia. Vietämme joulua, juhannusta, vappua ym... Niin että tälläisia me homot olemme.
Tavallisesta poikkeaviakin asioita on, homot on laajentanut seksikäsitettä, varsinkin bi (biseksuaali) piireissä. Seksiä pidetään normaalina, jos kaksinaista rakastelee, sen jopa hyvinkin heteromaiset miehet hyväksyy, ja pitää jopa seksikkäänäkin. Jos kaksi naista rakastelee, silloin ne löytää kaiken ja nauttivat täydellisesti, sama on kahden miehen kohdalla.
Seksi samaa sukupuolta olevan kanssa on nautinnon huippu, koska silloin kumpikin osaa asiansa niin, tietää mistä paras hekuma löytyy.
Biseksuaalisia löytyy hyvinkin paljon, ne on seksin täyskäyttäjiä, nauttii kaikilla osa aluilla seksistä.
Kokeile itse niin huomaat eron.
En suinkaan tuota mielestäni kysynyt...tuonhan nyt tiedän jo ennestään...olisin vain halunnut..jotain järkevää sanottavaa niille kankeille tietämättömille opettajille, jotka tämänaiheista kurssia pitäessään luulevatolevansa kaikkitietäväisiä jne. ja nyrpistelevät vielä nenäänsä...mitäs pitävät näitä tunteja! kiitos kuitenkin kommentista...=)
No kyllä se homous on luonnon vastaista ja persoonallisuus häiriö eli sairaus.Tää nyky aika vaan selittää poikkeuksetkin yhteiskuntaan ja kehitykseen kuuluviksi.Säälin jotenki niitä kieroutuneita onneksi se ei ole periytyvä sairaus.
Mihin perustat väitteesi? Missä sanotaan, että homous on sairaus? Jokin lääketieteellinen julkaisu tms...???
tuollaisia en kaivannut...tai no...kiitos...sainpahan yhden näkemyksen asiasta = > mielenkiintoista...sairaus???!!!...ei ymmärrä...*huokaus*