Leikkaus?

Onko leikattu aikuinen kissa rauhallisempi? Ja missä iässä ne yleensä vähän rauhoittuvat muutenkin? Toki leikkiä saa ja pitääkin,mutta en panisi pahakseni jos kissa tosiaan olisi vähemmän "sinkoileva" :)
4262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paras sisäkissa ja kotilemmikki on leikattu kolli. Tytötkin oikuttelevat vähemmän ja rauhoittuvat. Niistä ei katoa leikkisyys, mutta särmä vähän vähenee. Varsinkin meidän vanha narttu oli kauhea oikuttelemaan ruuan kanssa ennen leikkausta, eikä välittänyt koskettamisesta. Nyt kelpaa ruoka ja kieppuu hyväiltessä. Ennen vastustin leikkaamista, mutten enää.

Äänestä

Tietysti leikattu on rauhallisempi. Sehän on selvä. Sukuvietti saa aikaan aika paljon heiluntaa ihmiskehossakin.

Leikkamaton naaras mouruaa säännönmukaisesti eli vaikea kuvitella kenenkään pitävän sisäkissana sellaista. Etenkään kerrostalossa.

Leikkaamaton koiras puolestaan tykkää merkata reviiriään.

Ulkokissojen kohdalla asia on hieman erilainen. Leikkaamaton naaras voi saada pentuja lähes elämänsä loppuun asti.

Äänestä

Meillä neljä leikattua kissaa ,molempia sukupuolia,
juoksevat ja sinkoilevat ympäri kämppää villinä ylös ja alas.Minusta se kertoo kissojen viihtyvyydestä ja terveydestä.Toivottavasti eivät lopeta leikkejään vielä vanhanakaan.
Leikkaamista kyllä ehdottomasti suosittelen!!

Äänestä
  • Varsinkin nuoret kissat kyllä sinkoilevat ympäri kämppää leikkauksesta huolimatta, mutta kyllä leikkaus muuten rauhoittaa. Ja pari vuotta ikää lisää niin aikuistuvat.. Mutta jos kissa on luonteeltaan leikkisä ja sillä on hyvä kaveri voi tällaiset sinkoilut jatkua vanhemmaksikin.

    Mutta kyllä se leikkaus kannattaa ellei kissalla olla pentuja tekemässä niin ei mielestäni ole mitään syytä olla sitä leikkaamatta, päin vastoin. Kissankaan ei tarvitse stressata kun sukuvietti vie ja kumppania ei löydy. Tai jos on ulkokissa niin ei tule vahinkopentuja. (jotkut ei leikkaa ulkouroskissaa koska se ei voi saada pentuja, mutta olisi mun mielestä vastuullista hoitaa myös uros. Se myös vähentää kissan vaeltelua ja lisää turvallisuutta (reviiri pienenee) ja vähentää tappeluita.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia..=? kirjoitti:

Onko leikattu aikuinen kissa rauhallisempi? Ja missä iässä ne yleensä vähän rauhoittuvat muutenkin? Toki leikkiä saa ja pitääkin,mutta en panisi pahakseni jos kissa tosiaan olisi vähemmän "sinkoileva" :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu