pentujen teko

Osaako kukaan sanoa jos koiralle teettää pennut, että auttaako tai ehkäiseekö se mahdollista kohtutulehdusta? Onko muita keinoja ehkäistä kyseinen sairaus? Onko koirilla joku kriittinen ikä kohtutulehduksen suhteen?
61706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pennuttaminen ei vähennä riskiä sairastua kohtutulehdukseen, vaikka se yleinen harhaluulo onkin.
kohdunpoisto on ainut keino ehkäistä moinen sairaus.

Äänestä

Meillä ihmisillä on paha tapa murehtia ja pelätä asioita, joita ei ole edes tapahtunut. Mitä se hyödyttää, että silloin murehtii, kun asiat on hyvin. Hukkuu sekin onnellinen hetki elämästä huolien alle ja aivan turhaan.

Paras tapa pitää koirasi ylipäätään terveenä on antaa hänelle hyvää monipuolista ruokaa ja rakkautta. On paljon muitakin sairauksia, mitä koiralle voi tulla kuten meille kaikille eläväisille mutta eihän niitäkään ennenaikaisesti hoideta. Kyllähän jotkut poistattavat koiralta kohdun varmuuden vuoksi, ettei kohtutulehdusta tulisi mutta ei tuo leikkauskaan ole riskitöntä. Se saattaa tuoda mukanaan uusia ongelmia kuten virtsan karkailua (ja sitä kautta loppuelämän lääkityksen) tai apaattisuutta. Ei koirasta kannata tietentahtoen sairasta tehdä.

Onnellinen koira/ihminen ei sairastu niin helposti kuin onneton, joten "hoida" ennemminkin koirasi terveyttä äläkä sairautta, joten ei edes ole.

Äänestä
  • Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
    Sen olen kuullut, että pitäisi lenkkeillä normaalia enemmän juoksujen jälkeen. Sama pätee kun narttu on vieroittanut pentunsa. Tokihan tästäkin asiasta on monta mielipidettä.
    Vanhempi narttuni on todella apaattinen juoksujen jälkeen, makaisi vaan, mutta lenkillä on suht reipas.
    Olen miettinyt leikkausta, mutta miksi leikata tervettä koiraa.
    Eikös ne kohtutulehdukset tule useammin juuri synnyttäneelle nartulle kuin juoksun jälkeen? vai olenko aivan hakoteillä? kuultujen tapausten perusteella olen näin päätellyt...=)

    Äänestä

  • 2 kääpiötä kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
    Sen olen kuullut, että pitäisi lenkkeillä normaalia enemmän juoksujen jälkeen. Sama pätee kun narttu on vieroittanut pentunsa. Tokihan tästäkin asiasta on monta mielipidettä.
    Vanhempi narttuni on todella apaattinen juoksujen jälkeen, makaisi vaan, mutta lenkillä on suht reipas.
    Olen miettinyt leikkausta, mutta miksi leikata tervettä koiraa.
    Eikös ne kohtutulehdukset tule useammin juuri synnyttäneelle nartulle kuin juoksun jälkeen? vai olenko aivan hakoteillä? kuultujen tapausten perusteella olen näin päätellyt...=)

    kohtutulehdus tule sen helpommin pennut tehneille nartuille kuin niille, joilla ei ole ollut pentuja. Se nyt kyllä riipuu koirasta, ei siitä onko pentuja ollut vai ei.

    Äänestä

  • niksu kirjoitti:

    kohtutulehdus tule sen helpommin pennut tehneille nartuille kuin niille, joilla ei ole ollut pentuja. Se nyt kyllä riipuu koirasta, ei siitä onko pentuja ollut vai ei.

    .. vaikean synnytyksen jälkitautina on ainakin meidän rodulla hyvin yleinen tuo kohtutulehdus ja sen jälkeen kohdunpoisto.

    Äänestä

  • jos on vaikea kirjoitti:

    .. vaikean synnytyksen jälkitautina on ainakin meidän rodulla hyvin yleinen tuo kohtutulehdus ja sen jälkeen kohdunpoisto.

    Kun koirani täytti seitsemän vuotta (tai jotain), mietin kovasti, että poistattaisinko siltä kohdun varmuuden vuoksi, ettei tule kohtutulehdusta. Kun se leikkaus on kuitenkin riski. No, se sitten jäi. Kohtutulehdus iski sitten 13-vuotiaana, onneksi huomattiin ajoissa - ja onneksi kohdunpoistoleikkaus meni hyvin. Koirallani oli myös kysta munasarjassa, eli nekin poistettiin.

    Nyt se on 16-vuotias ja edelleen pirteä. Kohdunpoistosta ei ole tullut mitään komplikaatiota, koirani on ennemminkin liian laiha kuin lihava ja pissii kaksi kertaa päivässä.

    Eli jos joskus vielä otan tyttökoiran, niin en kahta kertaa mieti kohdunpoistoa, vaan teen sen ajoissa, nuorelle koiralle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kala-69 kirjoitti:

Osaako kukaan sanoa jos koiralle teettää pennut, että auttaako tai ehkäiseekö se mahdollista kohtutulehdusta? Onko muita keinoja ehkäistä kyseinen sairaus? Onko koirilla joku kriittinen ikä kohtutulehduksen suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu