Ollaan menossa kevättalvella 2006 Koh Lantaan Finnmatkojen Exotic Chada Beach hotelliin, kaksi aikuista ja 6 8v muksut. Kaikki kokemukset ja suositukset tervetulleita. Onko mitään huviä ostospaikkoja vaatteita, kenkiä jne.) suhteen lähistöllä ?
Kiitos
Kiitos
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olimme omatoimimatkalla mieheni kanssa maaliskuussa 2007 Lantalla ja ihastuimme saareen. Parasta saaressa oli se, ettei koko saarella ollut ainuttakaan tyttöbaaria, jotka ovat muutoin levitäytyneet suurempiin Thaimaan matkakohteisiin. Pääasiassa turistit ovat tullet tähän asti Saksasta ja Ruotsista, mutta nyt muutkin maat ovat löytämässä tämän hiljaiseloa viettäneen saaren.
Lantalla elo oli tosiian rauhallista. Päivät kluvat joko rannalla köllötellessä tai retkillä ympäri saarta/ muilla pikkusaarilla. Shoppailut jätimme suosiolla Bangkokiin. Tosin Saladanista löytyy tasan samat vaatteet, kengät ja matkamuistot kuin esim Phuketista. Ruotsalaiset hamstrasivat mm. piratti-Crocseja, jotka ovat olleet tämän kesän hitti myös Suomessa. Kenkiä sai muistaakseni muutamalla eurolla.
Ruokaa oli monensorttista, mutta tietty kun searella olimme, nautimme päivittin mereneläviä. Ruoat olivat maittavia ja pikkuravintolat idyllisiä. Auringonlaskut rantaravintoloissa olivat mieleenpainuvia!
Teimme myös päivän reissuja eri saarille, joita löytyy Lantalta eteläänpäin. Mielestämme käymisen arvoisia ovat ainakin Koh Kradan ja Koh Rokin saaret, joista löytyi valkohiekkaiset, puuterirannat.
Joten suosittelemme saarta lämpimästi kaikille, jotka hakevat rauhallista lomaa Thaimaan lämmöstä!
...keväällä 2008 mennään :D
Me olemme lähdössä nyt toista kertaa joulun aikoihin Lantalle. Ihana paikka! Rauhallinen, jos vertaa esim phi phi-saariin. Luonto on lähellä ja kaikkea katseltavaa löytyy. Kannattaa vuokrata skootterit ja sujahtaa saaren keskiosiin sademetsään, sieltä löytyy norsut, apinat, liskot jne jne :)
Iltaisin löytyy mukavia ravintoloita rannalta, siellä syödään sitten ihan hiekalla, mukavasti avojaloin. Meidän majoitus oli/on etelämpänä saarta, jossa meno on vielä rauhallisempaa mitä lähellä Saladania. Iltapäivällä laskuveden aikaan ainakin meidän rannalla uiminen kävi hankalaski lapsien kannalta, joten uima-allas on silloin hyvä olla :)
Saladanista löytyy kauppoja, vaatteita, kenkiä ym, mutta paikka ei ole ns. ostosparatiisi. Mutta kaikki tarvittvat asiat löytyy kyllä. Ja rannasta löytyy myös hyviä/erttäin halpoja ravintoloita. Jos haluatte käydä tutustumassa saaren muihin, hieman kauempana oleviin ravintoloihin niin suosittelen esim where else bunglowsia, n. 12 km Saladanista ja samoin saaren keskiosassa olevaa näköalaravintolaa.
Saaren itäpuolella, aivan sen kärjessä on merimustalaisten kylä,jossa kannattaa käydä piipahtamassa. Ko Lanta town ja muita pieniä kyliä löytyy myös.
Mitäs muuta.. no kaiken kaikkiaan meitä paikka ainakin miellytti niin paljon, että toisen kerran lähdetään sinne. Oikein odotan mahtavaa auringonlaskua (mikä on todella upea!!), rauhallista musiikkia, singhaa ja rentoutumista. Jos tykkäätte snorklata tai sukeltaa, niin löytyy monenlaisia retkiä lähisaarille, joissa meranalainen maailma on huikea..
Olisi toivonut että pakettimatkailu ei yllä Lantalle asti (kun ei siellä ole lentokenttääkään heh) mutta niin vaan viedään laumoja jo tähänkin (entiseen) paratiisiin..
Siis jos vertaat monia muita Thaimaan kohteita Koh Lantaan, niin täältä löytyy vielä omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Ei paha paikka ollenkaan - ainakaan vielä.
Viime helmikuussa olimme viikon Koh Lantalla Chada beach-hotellissa tai oikeastaan asumuksemme oli talo, jossa oli neljä huoneistoa. Sisustus oli tosi kaunis ja mm. suihku, kylpyamme(pyöreä)ja wc olivat ikäänkuin ulkona. Olipa kiva ihastella öistä tähtitaivasta vaahtokylvystä. Uima-allasalue oli kiva, isot altaat lapsille ja aikuisille sekä lisäksi poreallas.Hotellialueen sijainti täydellinen
aivan rannassa. Hotellilta pääsee kätevästi hotellin lava-autolla Saladaniin.Koh Lanta on rauhallinen ja kaunis paikka, vertailukohtana meillä oli Ao Nang, jossa vietimme toisen viikon. Siellä oli kamala väenpaljous ja liikenne. Muutenkin paikasta tuli mieleen Kanarian lomakohteet.