Minulla on ollut muutaman vuoden ajan menossa jokin etsikkoaika henkisten asioiden suhteen. Kristinusko ei ole minua varten, enkä kuulu kirkkoon, mutta buddhalaisuudesta olen löytänyt paljon sellaista jota pidän ymmärrettävänä. Ateistikaan en ole.
Olen viime vuosiin elänyt aikamoisen "maallista" elämää (ensi vuonna 40 v. tulee täyteen); rahaa tienaten (enemmän ja vähemmän), juhlien ja tupakoiden, ajattelematta sen kummemmin mitään sen syvällisempää ja kärsien! Jossain vaiheessa päälle puskivat syyllisyydet, pelot ja kärsimys (joihin lopulta hain apua). Ihmettelin, että miksi hel... pitää kärsiä näin paljon, miksi? Mitä minä olen tehnyt? Lopulta ajan myötä selvisi, että olin elänyt niin kuluttavaa elämää, joka ei ollutkaan hyväksi minulle.
Nykyisin voin paljon paremmin, luen buddhalaisuudesta (toki paljon muutakin), rauhoitan mieltäni erilaisin keinoin, teen tietoisia päätöksiä, havainnoin enemmän, pyrin myötätuntoon, yritän olla vähemmän itsekeskeinen,
pyrin noudattamaan buddhalaista etiikkaa.
Välillä sitä tosin lipsahtaa vanhoihin kaavoihin vanhasta tottumuksesta, niinkuin varmaan moni on itsekkin kokenut?
Olen viime vuosiin elänyt aikamoisen "maallista" elämää (ensi vuonna 40 v. tulee täyteen); rahaa tienaten (enemmän ja vähemmän), juhlien ja tupakoiden, ajattelematta sen kummemmin mitään sen syvällisempää ja kärsien! Jossain vaiheessa päälle puskivat syyllisyydet, pelot ja kärsimys (joihin lopulta hain apua). Ihmettelin, että miksi hel... pitää kärsiä näin paljon, miksi? Mitä minä olen tehnyt? Lopulta ajan myötä selvisi, että olin elänyt niin kuluttavaa elämää, joka ei ollutkaan hyväksi minulle.
Nykyisin voin paljon paremmin, luen buddhalaisuudesta (toki paljon muutakin), rauhoitan mieltäni erilaisin keinoin, teen tietoisia päätöksiä, havainnoin enemmän, pyrin myötätuntoon, yritän olla vähemmän itsekeskeinen,
pyrin noudattamaan buddhalaista etiikkaa.
Välillä sitä tosin lipsahtaa vanhoihin kaavoihin vanhasta tottumuksesta, niinkuin varmaan moni on itsekkin kokenut?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toihan oli kuin olis omasta itsestä lukenut.
Paitsi että minä en alkanut etsiä henkisiä arvoja itse.
Vaan lopulta putosin kirjaimellisesti kuluttavasta oravanpyörästäni. Paskana olin. Ja kun sitten voimistuin,laitoin kaiken uusiksi. Pahat pihalle,vanhat ystävät taas arvoon ja uusia aktiivisesti etsimään. Työt,avioliitto,koti ,kaikki meni vaihtoon. Ja vuosi sen jälkeen alkoi ihan luonnostaan käydä arvokeskustelua itsensä kanssa.
Rauhoittua,pohtia,lukea.
Eli samalla matkalla olen. Ja hyvältä tuntuu. Vaikka paljon on oivallettavaa ja opittavaa. Itseasiassa,mitä enemmän aukeaa,sitä enemmän tuntuu edessä olevan. Positiivisesti.
Ja nyt en puhu mistään uskoon tulosta.
Joo, neljäkymmentä mullakin ens vuonna.
Mahtaisko kuulua keski-iän kriisiin ; )
Niin, oikeastaan itselläni oli varmaan suuri tarve löytää jokin eettinen ohjeistus elämiselle, johon tukeutua (ei varsinaista uskoon tuloa). Minusta maailman nykymeno (media, viihde, kilpailu, välinpitämättömyys, tunteettomuus, riisto jne.) on vaan niin lohdutonta, julmaa sekä epätyydyttävää.
Mielestäni buddhalaisuuden eräs ohje; pidättäytyä tuottamasta vahinkoa muille eläville olennoille, on todella tärkeää jos vähän syvällisemmin sitä
miettii.
Väkivallattomuus ja muiden elollisten sekä luonnon kunnioittaminen ei ole utopiaa, vaikka useinhan väitetään ihmisen väkivaltaisuuden kuuluvan ihmisluontoon ja siten ikäänkuin hyväksyttävissä. Toisaalta esim. vihantunne avittaa muutokseen, jolloin se on positiivista (kunhan ei vahingoita ketään). Jatkuvasta vihaisuudesta taas olisi pyrittävä eroon. Buddhalaisuudessa myös neuvotaan olemaan takertumatta liikaa tunteisiin ja tämänkin olen konkreettisesti kokenut aijemmin, kun usein negatiivinen tunnetila on jyllännyt mielessä ja vieläpä useasti. Sitä on jäänyt jumiin esim. joihinkin vanhoihin kokemiinsa loukkauksiin ym. Hyödyttikö se minua tai muita mitenkään, Ei! Päinvastoin.
Siis jestas! On tehty mm. tappoja sen takia, että joku oli sanonut pahasti pari vuotta sitten! Itseään saa puolustaa ja vaikka mieluummin voisi sanoa asiasta, mutta että tapetaan, se on jo liikaa. En sitten tiedä miten mielenhäiriöisiä nämä tappajat yleensä ovat...
Tosiaan keski-ikä mikä keski-ikä. Ihan hyvä, että edes jossain vaiheessa elämää tulee mietittyä omaa arvomaailmaa, niinhän sen pitää mennäkkin.
Mitä luit? Tuskin itse jaksaisin kahlata mitään tiiliskivi-kirjoja ainakaan heti. Jotain helppotajuista kirjaa kaipaan. En ole kuulunut kirkkoon pitkään aikaan. Jotenkin se ei puhuttele. Kuvailit aika hyvin minunkin mietteitäni. Tänne kirjoittaessaan vaan tuntuu, että nämä asiaan perehtyneet voivat olla alentuviakin neuvoessaan (vai saako buddhaan uskova olla?). Tai oikeastaan, sehän on vain minun ennakoluuloni kuitenkin.
Tuula Saarikoski: Tiikerin polulla.
Hieno kirja ja hyvin kirjoitettu = helppo lukea.
Löytyy kirjastoista.