asia nousi yllättäen esiin.
En tiedä, kuuluuko tämä oikein tänne palstalle, mutta en löytänyt mitään sopivampaakaan.
Kysymys on uudesta isyyslaista, isyyden selvittämisestä ja isyyden kumoamisesta. Ja nyt päivän polttavana kysymyksenä itselläni siihen liittyviä asioita.
Olen nelikymppinen leski, ja kolmen lapsen äiti. Mies kuoli vuosi sitten, ja kaikki kolme lasta yhteisiä, mieheni lapsia ja avioliitossamme syntyneitä.
Viimeiset kolme kuukautta olen käynyt henkistä taistelua kun keväällä ilmaantui kirje, jossa eräs nainen, jonka muistan yhteisestä nuoruudesta miehen kanssa, väittää kerran hypänneensä syrjässä mieheni kanssa, ja siitä hypystä hänellä on poika, vanhinta lastani pari vuotta nuorempi, jonka kyseinen nainen väittää olevan mieheni poika. Poika syntynyt jo kun olemme olleet naimisissa. Nainen ollut myöhemmin naimisissa tahoillaan, en tiedä onko poika ollut "aviolapsi" vai hänen lapsensa mutta samassa taloudessa aviomiehen kanssa. Eronneet joitakin vuosia sitten.
Mutta nyt vaatii isyyden selvittämistä. Haluaa lapselleen kuulemma "laillisen aseman ja samat oikeudet kuin minun lapsillani".
Olen kieltämättä ollut raivona, mieleni tehnyt monta kertaa repiä silmät päästä kyseiseltä naiselta. Jos liikuskelet tällä palstalla, niin terve vaan. Ei hetkauta.
Ei mitään viatonta poikaa vastaan, jos hän todella on mieheni poika, niin sitten on. Mutta nainen vaatii, että joku alaikäisistä lapsistani menisi DNA-testeihin isyyden selvittämiseksi. Se miksi nyt herännyt asiaa ajamaan, on minulle arvoitus. En ole varma jutun todenperäisyydestä, luotin aina miehen uskollisuuteen, mutta mistäpä sitä sitten tietää..Kyseinen nainen teki itseään kyllä kovasti tykö kaikki ensimmäiset vuotemme, mies väitti aina "välttäneensä vähäisenkin houkutuksen" naiseen. Olen äärimmäisen loukkaantunut, ja tuntuu, että koko avioliittomme häpäisty. Miehen kuolemasta vasta vuosi. En haluaisi alkaa vihata kuollutta miestä, jonka poismenoa olen surrut koko tämän ajan, mutta katkeruus nostaa päätään, ei voi mitään.
No mutta kysymys kuitenkin kuuluu, onko minun suostuttava kys. naishenkilön vaateeseen DNA-testistä, johon lapseni laitettaisiin?? Tuntuu nöyryyttävältä ja loukkaavalta lastanikin kohtaan. Miehestä ei ole mitään näytteitä olemassa, joista isyyttä voisi todentaa.
Onko mieheni mahdollisella aviottomalla lapsella tai hänen äidillään siis laillinen oikeus vaatia tällaista DNA-testiä? Onko minun suostuttava siihen? Ja miten sen tehdään?
Jos jollain tästä laista tietämystä, toivoisin kovasti vastausta, kiitos.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ole ihan rauhassa vaan, ei lapsias voi syyttää siitä että olisivat jonku siskoja tai veljiä.
Toisekseen yli 5v lapsen isyyttä ei Suomessa aleta lakiteitse selvittelemään lainkaan. Onko se toisen naisen poika yli 5v.?
Lapsi 12-vuotias, oma lapseni pian 15v.
Haluaa lapselleen perintöoikeuden isäänsä, ja siksi vaatii isyystestiä. Mitään perintöoikeuksia en minä ala enää selvitellä, miehelläni on tietääkseni kolme lasta ja sillä siisti. Periaatteessa vaan kiinnosti, mitä laki sanoo tällaisiin vaateisiin.
Kuolleesta ei voi isyyttä todentaa, mutta väittää, että tällaisessa tapauksessa isyys voitaisiin todentaa DNA-testeillä kuolleen omaisista. Tällainen pykälä kuulemma löytyisi peräti uudesta isyyslaista. Oma järkeni sanoo, että jos tällainen ylipäänsä on mahdollista, niin siinä pitää olla omaisen suostumus. Suostumusta en tule missään tapauksessa antamaan, jos ei tarvitse, mutta koko vaateen laillisuudesta olin kiinnostunut.
Puhut 5-vuotiaasta. Onko tuo nyt sitten fakta vai oletus? Jotenkin kaipaisi vähän enemmän perusteluja, tämä asia kuitenkin ollut äärimmäisen rasittava.
Kaipa tämän jostain oikeusaputoimesta voisi tarkistaa, että varmasti saisi mielenrauhan.
Ehkä joku tietävä kertoo?
Asia vanhentunut
Asiaa säätelee Laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta 3.6.2005/378. Teksti löytyy tietenkin Finlexistä.
Kun isyystutkimusta ei ole tehty miehen eläessä, miehen sukulaisilla ei ole velvollisuutta antaa sitä varten näytettä. Asia ei sinänsä ole vanhentunut, mutta äidin olisi pitänyt käynnistää juttu ennen miehen kuolemaa. Jos miehesi tosiaan oli lapsen isä, äiti on tehnyt pahan virheen, sillä enää sen todentaminen ei välttämättä käy. Mutta olisihan tässä ollut aikaa jo toistakymmentä vuotta.
Kanteen voi kyllä nostaa ja näytteen ottamista vaatia, mutta siihen ei tarvitse suostua. Sen sijaan verinäyte isästä riittää, ja sellainen voi aivan hyvin olla jossakin sairaalan kätköissä. Oletko aivan varma, ettei ole?
asian ajattelinkin netistä asiaa tutkittuani. Lopputulema jäi vain vähän epäselväksi.
Miehestä voi löytyä jostain sairaalan "kätköistä" verinäytteitä, mies kuoli onnettomuudessa. Asia on niin kipeä, että toivoisin, että nekin näytteet voitaisiin jättää rauhaan, mutta lapsiini en anna kajota.
Mitenkähän lienee, ovatko esim. sairaalat velvollisia luovuttamaan näytteitä tällaista tarkoitusta varten? Jos kiellän antamasta näytettä lapsistani, niin voiko kanteen nostaja vaatia verinäytteen saamista sairaalasta? Siihen minulla ei varmaankaan ole sitten mitään sanomista?
mutta meillä on hiukan toisenlainen tapaus. Isäkuoli hiljattain, ja haluaisin todistaa, ettei yksi lapsista ole hänen. Voikohan sellaista vaatia? Kyseinen tytär on käyttäytynyt pahemmin kuin eläin, varsinkin isän sairastaessa, ja nyt kuoltua. Hän on kuitenkin nyt perinnön perään kiivaana. Jos voisi todistaa, testillä, että hän oli äidin syrjähypyn tulos, menettäisikö hän lakiosuutensa isän perintöön?