Ulosotto

Olen nyt hiukan hakoteillä ja kauhuissani. Viime vuoden keväällä saimme häätömääräyksen maksamattomasta vuokrasta mutta hoidimme sen rahalla joten asunnosta ei tarvinnut lähteä. Mites nyt kun haluaisimme muuttaa ja tähän asti kaikki vuokrat ok. Vuokraako edes nykyinen meille asuntoa.
Sitten olisi toinen. Minulla oli silloin samaan aikaa yksi lasku maksamatta josta sitten tuli oikeudesta lappu silloin keväällä. Oli hätä tuon asunto jutun kanssa että unohdin tämän oisen kokonaan enkä muistanut soittaa. Minulle sanottiin että soita sinne firmaan. Ei minnekkään ulosottovirastoon. Nyt sitten siitä on yli vuosi ja muistin sen asian. Mitä minun pitäisi tehdä. Luulisi että ulosotosta olisi tullut jo joku kirje. Vai onko se edes ulosotossa...APUA kaivataan.
Anteeksi sekava sepustus
51421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tee seuraavasti eti jostain tuo unohtunut lasku ja maksa se pois esim laskunmaksuautomaatilla jos et pysty kokonaan maksa edes osa.Kaiva oikeuden lappu esiin ja tutki siittä velkojan tiedot,mut ensin sulle pitää tulla haaste ja sulla on 2vko aikaa antaa vastaus tai maksaa velka pois haasteessa on maininta velkojasta kuka on jättänyt haasteen.Mut jos sulle on jo tullut oikeudenpäätös velka siirtyy ulosottoon.
Ja taas voudin kans voi sopia maksuohjelman.

Vuokraasunto onkin jo ongelmallisempi yksityiset vuokranantajat ovat kaikki erilaisia joten heistä en osaa sanoa mut kunnalliset voivat myöntää asunnon sinne vaan hakemus sisään ja odotelkaa rauhassa kyllä ne yhteyttä ottaa.Ite en oo asunukun kunnallisessa asunnossa ja sain velkojen takia 3kk vuokratakuun jonka sossu hoiti.

Äänestä
  • Eli tämä lapun olen hakenut käräjiltä. Siinä on perintätoimiston puhelinnumero. Kuuden sivun pituinen nivaska. Ekalla sivulla lukee tiedoksiantotodistus ja kolmannella haaste riita-asiassa ylhäällä. Sitten siinä alhaalla lukee kanteeseen vastaaminen ja sen alla että Käräjäoikeus kehottaa Teitä vastaamaan kirjallisesti seuraavaan vaatimukseen ja sen alla eriteltyjä summia kuten pääoma, oikeudenkäyntikulut ja kulut.
    Eli soitanko sinne perintätoimistoon ja kysyn tilinumeroa ja viitettä vai pitääkö minun vastata jotenkin kirjallisesti niin kuin tuossa ylhäällä on mainittu.

    Äänestä

  • Mitä teen kirjoitti:

    Eli tämä lapun olen hakenut käräjiltä. Siinä on perintätoimiston puhelinnumero. Kuuden sivun pituinen nivaska. Ekalla sivulla lukee tiedoksiantotodistus ja kolmannella haaste riita-asiassa ylhäällä. Sitten siinä alhaalla lukee kanteeseen vastaaminen ja sen alla että Käräjäoikeus kehottaa Teitä vastaamaan kirjallisesti seuraavaan vaatimukseen ja sen alla eriteltyjä summia kuten pääoma, oikeudenkäyntikulut ja kulut.
    Eli soitanko sinne perintätoimistoon ja kysyn tilinumeroa ja viitettä vai pitääkö minun vastata jotenkin kirjallisesti niin kuin tuossa ylhäällä on mainittu.

    Minä tekisin näin antaisin vastineen kirjallisena sekä soittaisin mahdollisimman nopeasti perintätoimistoon kysyisin laskutustiedot.

    Näin on ehkä paras toimia.

    Äänestä

  • jarmo.helin kirjoitti:

    Minä tekisin näin antaisin vastineen kirjallisena sekä soittaisin mahdollisimman nopeasti perintätoimistoon kysyisin laskutustiedot.

    Näin on ehkä paras toimia.

    Eli mitä siis kirjoitan sinne? Kiitos paljon avusta.

    Äänestä

  • Mitä teen kirjoitti:

    Eli mitä siis kirjoitan sinne? Kiitos paljon avusta.

    Kerro oma vastine miksi lasku jäi maksamatta niin yksityikohtaisesti kuin muistat.
    sitten soittaa perintätoimistoon ja kertoo myös sinne siitä se sitten ratkeaa parhainpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä teen kirjoitti:

Olen nyt hiukan hakoteillä ja kauhuissani. Viime vuoden keväällä saimme häätömääräyksen maksamattomasta vuokrasta mutta hoidimme sen rahalla joten asunnosta ei tarvinnut lähteä. Mites nyt kun haluaisimme muuttaa ja tähän asti kaikki vuokrat ok. Vuokraako edes nykyinen meille asuntoa.
Sitten olisi toinen. Minulla oli silloin samaan aikaa yksi lasku maksamatta josta sitten tuli oikeudesta lappu silloin keväällä. Oli hätä tuon asunto jutun kanssa että unohdin tämän oisen kokonaan enkä muistanut soittaa. Minulle sanottiin että soita sinne firmaan. Ei minnekkään ulosottovirastoon. Nyt sitten siitä on yli vuosi ja muistin sen asian. Mitä minun pitäisi tehdä. Luulisi että ulosotosta olisi tullut jo joku kirje. Vai onko se edes ulosotossa...APUA kaivataan.
Anteeksi sekava sepustus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu