Aloitin tanssiharrastukseni tasan puoli vuotta sitten. Ensin kursseilla, alkeita ja jatkoa ja jatkojen jatkoa, lavoilla käyden ja leireillen. Kuitenkin olen huomannut, että lavoilla (Varsinais-Suomessa) taitoni eivät vielä yllä parhaimistolle jotta hakisivat (eivät ole naisten haulla edes rivissä) joten ainoastaan kurssituttuni (miehet) hakevat mutta kun hekään eivät enää inspiroi.. Nainenhan vaan voi kehittyä taitavamman miehen kanssa tanssiessa ja kun kävely tyypit eivät enää millään tavoin tyydytä saatika aiheuta täyttymystä olen umpikujassa. Oikeastaan en tiedä mitä tehdä.. lähden taas ja odotan kovasti Valasrannan leiriä jossa tutustuu uusiin kasvoihin, voi luoda kontakteja mutta mutta..kovin pieniltä piirit kuitenkin tuntuvat ja meille hyville mutta ei pro-tanssijoille ei tunnu tilausta lavoilta löytyvän. Mitä siis tehdä.. pohtii yksi tanssi kärpäsen purema. :(
Tanssin dilemma
kompura (n)
141713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
PROO HEHE
Kyllä puolessa vuodessakin ehtii hurjasti kehittyä, jos treenaa ahkerasti. Käy ohjatuissa tanssitreeneissä säännöllisesti ja tanssii lavoilla ja tanssiseuran vapaaharjoituksissa useamman kerran viikossa.
ei kehity
Tanssitut kilometrit ratkaisevat eivät vuodet. Kuinka ääliöitä täällä onkaan taas? Hyökkäystä yritettiin alkuperäistä asiallista kirjoittajaa vastaan. Ryhdistäydytäänpä täälläkin palstalla tai pilaatte kaikkien tanssijoiden maineen tollot.
No joopa joo....Kokonaista puoli vuotta.
Tuttu juttu, useita hurahtaneita "tyttöjä" naisia tiedän vastaavalla taustalla, ja eivät kulje ollenkaan siihen malliin että viitsisi
hakea kuin korkeintaan kerran illassa, jos sitäkään.
Mielenkiintoista kaltaisiasi tanssittaessa on se että luulet että mies ei osaa.. Hehhee. Saattaa osata hyvinkin mutta kun naisen seuraaminen on kaikkea muuta kuin pehmeää ja aktiivista antautumista vapaaseen vientiin niin eipä tee mieli muuta kun kävelyttää sinut ne kaksi kappaletta ja laittaa sitten kurssikavereillesi kasvamaan.
Yliaktiivisuus "lue tässä yhteydessä; naisen vienti", siis aloittelevan naisen suuri synti. Mutta ole huoleti kyllä se sinullekkin aikaa myöten kolahtaa mitä on olla nautinnollisesti vietävänä, ihan kävelystä extremeen asti. Mukavia opiskelu hetkiä valasranttaan.
Älkääpä nyt teilatko heti innostunutta. Tanssin alkuhuumassa taito tuntuu kasvavan huikeaa vauhtia ja kun vertaa lähtötilanteeseen, tulee illuusio osaamisesta helposti. Aloittelija vertaa omaan lähtötilanteeseensa ja lavoilla eniten käyvään massaan, niihin jotka menevät max. vaihtoaskeleella kaikki tahtilajit. Ihmekö se on jos siinä tulee tunne osaamisesta, kun itse osaa jo vaihtoaseleen lisäksi jokusen kuvionkin, ehkä myös vähän erikoisempien lajien perusteita ja kädenalituksia. Vähän pidemmälle kun pääsee opettelussaan, saa sen karun palautuksen todellisuuteen, kun alkaa ymmärtää, kuinka vähän oikeasti osaakaan. Mitä pidemmän aikaa tanssii, sen paremmin huomaa miten paljon opittavaa vielä on.
On totta, että oman tasoisten kanssa harjoittelu on hyvä.. mutta ei siinäkään olla kovin väärässä, että itseään edistyneempien kanssa nainen oppii paljon ja nopeammin. Toisaalta reilusti oman tason ylittävien kanssa tanssiminen ei hyödytä läheskään niin paljon, kuin vähän itseään parempien kanssa tanssiminen, koska omat rajalliset taidot eivät riitä havainnoimaan ja reagoimaan hienovireisempään vientiin, koska perustekniikassa on puutteita.
Paljon, heti, äkkiä, nyt.. inhimillisiä tunteita ne ovat innostuneelle. On aivan ymmärrettävää, että aloitteleva haluaisi päästä tanssimaan huipun kanssa.. näyttäähän se huippujen tanssi niin upealta. Ihan sama miehillä ja naisilla, myös aloittelevampi mies haaveilee tanssimisesta niiden huippunaisten, prinsessojen kanssa, jotka illasta iltaan liitelevät kevyen ja kauniin näköisinä lattialla.
On vielä huomioitava yksi seikka.. se mikä aloittelijan silmissä näyttää huippuosaamiselta, ei välttämättä ole huippuosaamista 10 vuotta aktiivisesti harrastaneen silmissä. Aloittelijan mielestä huippu voi olla joku joka osaa esim. fuskusta kaikki viisi peruskuviota suht. sujuvasti.
Mitä tulee piireihin.. no, kaikkialla se on sama juttu. Kestää oman aikansa ennen kuin se hakijakunta muotoutuu selvemmin. Tilanne myös elää kokoajan, tulee uusia hakijoita ja toisaalta joku joka ennen haki, ei enää haekaan tai poistuu lavoilta muuten vaan kokonaan (esim. pariutuu, muuttaa). Tuttavapiiri muodostuu ajan kanssa, kärsivällisyyttä siinä vain vaaditaan.
aika tanssin tyydyttävään osaamiseen, jos vain tosissaan haluaa oppia ja on lahjoja.
Ne 10 vuotta aktiivisesti tanssineet ei välttämättä halua opetella uusia juttuja ja se tanssiminen on sitä samaa junnausta vuodesta toiseen. Lisäksi jos ei ole lahjoja/rytmitajua, niin tasollisesti tuskin pärjäävät puolivuotta /vuoden tai pari tanssineille lahjakkaille.
Edellisessä jutussa kaveri sanoi ettei kehtaa viedä kuin perusaskeleella tuollaista alkupuolella olevaa tanssijaa. Siinä taitaa vain olla sellainen syy että ei osaa itse viedä.
Kyllä puoli vuotta kursseja käynyt osaa perustan sekä muutamia kuvioita, jolloin jos kaveri vie oikein, niin tanssista saa aivan nautinnollisen.
Kyllä suurin osa ongelmista on miesten huono vienti.
En minä sitä kiistänytkään, että voi osata. Tanssittuani itse puoli vuotta osasin juuri sen verran mitä itse edellä nyt kuvasin. Ts. perusteiden lisäksi jokusen peruskuvion ja erikoisemmista lajeista alkeita.
En voi kumminkaan ottaa kantaa tyydyttävään osaamiseen.. tyydyttävyyden määrittelee ensisijaisesti kulloinenkin tanssipari. On aivan varmaa, että kaikkien miesten mielestä en vieläkään osaa tyydyttävästi edes niitä lajeja joissa osaamiseni on vahvaa. Toisaalta taas joidenkin mielestä osasin jo silloin kaksi vuotta sitten tyydyttävästi. Kaikki on siis suhteellista! Sitä suhteellisuutta tuossa peräänkuulutinkin.. eli ei pidä teilata ketään innosta ja edistymisen halusta.
Kumminkin ajattelen asiaa myös niin, että se osaamistaso joka mielestäni tuolloin (siis puolen vuoden harrastamisen jälkeen) oli erinomainen, vastaa nykyisen käsitykseni mukaan suunnilleen (tapauskohtaista) tyydyttävää osaamista. Ne jotka tuolloin ylittivät kaikki unelmat, olivat niitä "superpro"-tasoisia, joiden kanssa tanssimisesta en uskaltanut edes haaveilla (tanssinohjaajia, opettajia, kilpailijoita jne.). Vaan uskallus haaveisiin ja haaveiden toteuttamiseen kasvoi ajan myötä.. nyt nämä todelliset huiputkin jo hakevat minua :)
Tässä siis sitä suhteellisuutta, se mikä on hyvä ja erinomainen ja tyydyttävä osaaminen, on suhteellista. Jokainen määrittää sen itse, ja se on (toivottavasti ainakin) suhteessa omaan tekniseen osaamiseen, tietämykseen ja harrastuneisuuteen.
Olen harrastanut nyt tanssia aktiivisesti kolme vuotta, keskimäärin 6-8h viikossa kursseja. Pystyn viemään, niin että tavallisella ei-pro naisella on kivaa, naisia jotka osaavat lajikohtaisen perusaskeleen ja kääntymisen/pyörähdyksen mekaniikan. Mitä olen kursseilla huomannut, yleensä naiset oppivat sen muutamassa kuukaudessa, jotkut oppivat jo tunnissa, jotkut eivät koskaan.
Tanssillisessa mielessä (unohdetaan nyt henkilökemiat ja flirtti, jotka voivat muuttaa tilanteen mihin suuntaan vain)..., vaikka pystynkin tarjoamaan kelvollisen tanssikokemuksen satunnaiselle perusasiat osaavalle, se ei ole itselleni hauskaa. Yhtään osaamattoman tanssittaminen ei myöskään ole kivaa. Pro-tasoisia en pysty pitämään tyytyväisenä kuin muutamassa lajissa.
Tästä seuraa, että tanssin kannalta se joukko joiden kanssa on molemminpuolin hauska tanssia, on melko pieni - ne naiset jotka osaavat seurata vapaassa viennissä samalla tasolla, mutta eivät kyllästy. "edistynyt harrastaja, jolla on vielä paljon oppimista ja halua kokeilla" - taso siis.
Puolen vuoden harrastuksen perusteella ei voi vielä arvella, miten hauskaa sinun kanssasi voisi olla - mutta tilastollisesti, hyvin harva puoli vuotta harrastanut osaa niin paljon että tanssi olisi kivaa.
Vähemmän osaavan kanssa puurtaminen, olipa sitten viejä tai seuraaja, on kyllä hyvää harjoitusta, vaikkei hauskaa olekaan. Jos sinua kävelytetään epärytmissä, suhtaudu siihen vaativana seuraamisharjoituksena - seuraa miestä ja sulje musiikki pois. Vaikka se tuntuu typerältä, se antaa sinulle kuitenkin herkkyyttä seuraamiseen, jonka parempi viejä kyllä tunnistaa sinussa...
Tuota sinunkin mainitsemaasi kemiaa ei oikein voi sulkea pois arvioitaessa tanssikokemuksen miellyttävyyttä. Monen puoli vuotta tanssineen kanssa voi olla huomattavasti miellyttävämpää tanssia kuin jonkin viisi vuotta lavoja kolunneen hapannaaman. Asia voi toki olla myös toisin päin. Ja erityisesti innokkaasti tanssimiseen suhtautuvat naiset ovat melkoisen nopeita oppimaan. Puolen vuoden jälkeen jo tanssillisestikin menee monesti aivan sujuvasti. Pieni askelten hakeminen ei yleensä haittaa mitään. Puutteita tanssitaidossa kun löytyy jokaiselta konkariltakin.
Miehillä tie tanssitaitoon on ehkä vähän pidempi ja kivisempi.
on edennyt vaiheeseen, missä mikään tunnetuista tahi tuntemattomistakaan vanhaintanssikuvioista ei kertakaikkiaan riitä eli ei sellaisenaan onnistuessaankaan tuota läheskään täydellistä vanhaintanssityydytystä, vaikka siihen standardivanhaintanssi-illan mittaan kuinka yhdistelisi vanhaintanssimakunautintoja edistäviä lisäaineita kutenesimerkiksi jäitä ja lantrinkejakin. Nykyään joudunkin täydellisiä onnistumisieni kokemusteni mukanansa tuomia riemuni ja täyttymykseni tunteitani haeskellessani viimekädessä myöskinsä tekemään tanssimani vanhaintanssimusiikin itse käytännössä alusta loppuun sävellystyötä sinänsä toki lukuunottamatta, sillä en ainakaan omasta mielestäni juurikaan osaa varsinaisesti säveltää, vaan joudun taaskin sinänsä toki ainoastansa omasta mielestäni parantelemaan muiden säveltäjäsovittajamestareitten teoksia ja etenkin niistä kuultuja sekä nuorten että vanhain tanssisovituksia.
Älä lannistu, vaikka et joka kerta pääsekkään nauttimaan autuaista tanssihetkistä.
Omalla kohdalla tuntui joskus hiukan samanlaiselle. En tuntenut ketään ensi kerroilla ja vasta kurssin jälkeen muutama tuttu...siitä se lähtee. "Reviiri laajenee" ..ensi vuonna samaan aikaan tilanne on jo vallan toinen:D
Oma aktiivisuus myös huomataan lavalla.
Jos istut seinäruusuna illan niin joku saattaa luulla että olet tullut vaan "tarkkailemaan".
Koita "kuunnella kropallasi" erilaisia vientitapoja. Alussa ehkä vaikeaa..tunne todella ku lumiukolla :))
Rikkaus on pystyä tanssimaan mahdollisimman monenlaisen tanssittajan kanssa.Kuka tahansa osaa mennä tutun ja jo turvallisen kamun viedessä, mutta itselläni ainakin on haastavinta juuri se että tapaa taas uusia ja uusia tuttuja. Aina ei mee putkeen mut ei maailma siihen kaadu.
On niitä tullut vastaan viejiä jossa "on pitänyt olla se mies joka vie" kuulostaa varmaan aika kauheelta :))
Siinä voi ystävällisesti sanoa miehelle että ottaa ensi kerralla "varmemmin kiinni" ...
Sama toimii mielestäni naisten suhteen. Mieskin voisi hiukan huumorilla vihjasta et "sovitaanko että hän vie".
Tästä joku voi vetää herneen nenään mutta virheitten kautta sitä parhaiten oppii :)
Tsemppiä treeneihin ;)
Mitä enemmän treenaa sitä tyytymättömämpi olo?
Yritin viritellä keskustelua kuvaamastasi ongelmasta tanssi.netissä ennen kesätaukoa, tosin laihoin tuloksin.
Mielestäni perussyy on se että syntyy tarve sellaiseen mitä on hyvin rajallisesti saatavana.
Olet joutunut itseaiheuttamaasi umpikujaan.
Ei siitä muuten ulos pääse kuin joko hyväksymällä sen tosiasian että saatat päästä mielestäsi hyvään vientiin vain "silloin tällöin toisinaan" tai sitten etsimällä itsellesi jollakin konstilla vakiparin jolla on sama kehittymisen hinku. Ei kovin helppo nakki välttämättä.
Ilman kehittymistä ja uuden oppimista tanssia ei jaksaisi harrastaa. Eli, ilman treenausta ei olisi myöskään tyytyväisyyttä. Treenaus ei sulje sitä pois, vaan on sen ennakkoehto.