en ole vielä sinne lapsiani vienyt,
Lapsi loukkaantui kummitusjunassa
19.7.2007 1:46
Vilma, 8, ja Niko, 11, Kalasniemi säikähtivät pahanpäiväisesti sunnuntai-iltana, kun heidän kummitusjunavaununsa pysähtyi kesken matkan.
Vilma Kalasniemi satutti oikean poskensa pyrkiessään ulos pilkkopimeästä kummitusjunasta.
- Pelästyin, kun vaunu pysähtyi puoleenväliin ja tuli pilkkopimeää. Aloin itkeä ja huusimme apua, mutta kukaan ei tullut, isoveljensä Nikon ja 8-vuotiaan pikkuserkkunsa kanssa vaunussa ollut Vilma Kalasniemi kertaa.
Hetken aikaa odoteltuaan Niko päätti nousta vaunusta ja lähteä etsimään ulospääsyä.
- Lähdin isoveljen perään, mutta olin niin pimeää, että kaaduin ja naamaan sattui, Vilma jatkaa.
Hetken etsittyään sisarukset löysivät oven, josta pääsivät ulos.
- Ulkona oli ihminen, joka vei meidät Suomen tivolin toimistoon. Joku nainen vei minut pesemään kasvot ja putsasi vaatteet. Sain häneltä pallon, Vilma kertoo jälkikäteen.
Sisarusten äiti Susanna Kalasniemi kuuli tapauksesta vasta lapsiltaan, sillä tivolin henkilökunta ei ottanut häneen yhteyttä.
- Lapsilta ei missään vaiheessa kysytty puhelinnumeroita tai vanhempien nimiä, Kalasniemi ihmettelee.
Kalasniemen mukaan Vilman kasvoissa ei sunnuntai-iltana juuri näkynyt jälkiä kaatumisesta, mutta seuraavana aamuna poski oli turvoksissa ja silmän alla mustelma.
Suomen Tivolin johtajan Jyrki Sariolan mielestä tivolin henkilökunta toimi sunnuntai-iltana Kemissä kuten pitääkin.
- Kummitusjunan sisällä on vartija, joka huolehtii turvallisuudesta. Lapset tapasivat hänet heti, kun pääsivät ulos, Sariola sanoo.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.