Olen kirjoittanut tämän saman asian syöpäpalstalle joten ajattelin tännekin laittaa.. Toivon mukaan joku osaa auttaa.
Kerrompas nyt aivan alusta alkaen kaikki..
Viime jouluna hoksasin, että kuukautiseni ovat viikon myöhässä. No, tein raskaustestin, mutta oli negatiivinen. Samoihin aikoihin rintani olivat todella kipeät. Vasemman puoleisen rinnan nänni oli vetäytyneenä sisään, ja kun nännin "pulautti" ulos, niin nänninpäässä oli tahmaista kirkasta nestettä. Varasin tammikuun alussa ajan lääkärille (tässä vaiheessa kuukautiseni olivat sitten lopultakin alkaneet, kaksi viikkoa olivat myöhässä). Lääkäri tutki rintani ja huomasi myöskin tämän tahmean nesteen nännin päässä. Kerroin myöhästyneistä kuukautisista, joten hän passitti minut raskaustestiin (vaikka olin kolme raskaustestiä kerennyt tehdä!). Noh, negatiivinenhan se labrankin tulos oli. Lääkäri ei ollut tuntenut kuulemma mitään patteja/muhkuroita rinnassani, vaan ainoa poikkeus oli tämä kirkas neste nännistä. Lääkäri kun soitti tuloksista, kertoi, että luultavasti tässä on ollut kyse raskaudesta, joka on sitten mennyt jostain syystä kesken. Mutta elimistöni ei ole vielä palautunut, vaan valmistautuu raskauteen (maidontuottamista?, näin käsitin). Lääkäri sanoi, että se menee ajan kanssa ohi.
Niin vaiva menikin ohi (tai sitten en vain kiinnittänyt enää huomiota siihen). Sisäänpäin vetäytynyt nänni oli ja pysyi, ja muutama kuukausi lääkärissä käynnin jälkeen nesteen tuleminen jatkui, mutta mielestäni vähäisempänä. Sen vain huomasi hyvässä valaistuksessa pienenä määränä nännin päässä. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.
2-3 kuukauden ajan vasen rintani on ollut kipeänä. ja kipu vaan pahenee. Ainahan rintani ovat olleet arkana ennen kuukautisia, mutta vasen rinta on kipeänä jatkuvasti. Kipu tuntuu koskettaessa rintaa sekä jos käännyn vatsalleni nukkumaan. Välillä tuntuu pientä vihlontaa rinnassa. Rinta on eniten kipeänä alavasemmalta ja vasemmalta sivulta.
Kuukausi sitten huomasin muutakin. Tutkin rintojani, ja tunsin kovan muhkuran. ensin ajattelin, että kylkiluu sieltä töröttää, mutta empä ole enää tuota mieltä. Aivan kuin tämä patti olisi jotain turvonnutta rintarauhasta, tms. Sillä se ei ole mikään pieni patti vaan isommalta alueelta. Tähän "pattiin" käy kipeää kun koskee, ja olen varmasti siihen itse osasyyllinen koska olen kauhuissani sitä painellut ja tunnustellut.
Olen vasta täyttänyt 20 vuotta. Pelko rintasyövästä on suuri. Vaikka järki koittaa sanoa, että olen vielä näin nuori, joten se olisi epätodennäköistä, mutta.. Väkisinkin ahdistuu ja varautuu pahimpaan.
Löysin netistä juttua fibroadenoomasta. Oireeni täsmäisivät siihen ja on enemmänkin nuorten naisten vaiva.. Ja kun tosiaan minulla ei mitään yhtä pientä kyhmyä/pattia pysty löytämään vaan on enemmän sellaista epätasaista muhkuraisuutta..
Toivottavasti joku jaksaa lukea ja neuvoa minua! lääkärille on aika huomenna (tk:n lääkäri, ajattelin pistää koville lääkärin ja vaatia kaikki mahdolliset tutkimukset :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Olen myös nuori, reilu 20-vuotias ja havaitsin (tai tarkemminkin poikaystäväni huomasi) alkukesästä oikeassa rinnassani jotain kovaa. Kyseessä ei ole selvä patti vaan juuri samalla tavoin kuin sinulla osa rintasta tuntuu muhkuraiselta. Itselläni ei ole tosin ilmaantunut mitään vuotoa tai nännin sisäänvetäytymistä (paitsi vasen nänni on ollut kuopalla koko ikäni :)) En aluksi huolestunut muhkuraisuudesta, sillä täytyy myöntää, etten ole juuri koskaan rintojani tutkinut terkkarien ja lääkärien ohjeista huolimatta. Eli en oikeastaan tiennyt, oliko muhkuraisuus poikkeavaa vai normaalia. Alkuviikosta sitten aloin jo miettimään muitakin vaihtoehtoja, kun tämä muhkurainen rintani alkoi kipuilla ikävästi. Kyse ei ole jatkuvasta kovasta kivusta, vaan ennemminkin vihlonnasta ja paineentunteesta. Varasinkin sitten samantien ajan omalle lääkärille ja tämä aika on vasta ensi torstaina. Tänään ja eilen en ole kipua tuntenut ja mietinkin, voisiko tällainen muhkuraisuus ja kipuilu johtua vain meneillään olevista kuukautisista ja hormooneista (jätin e-pillerit kolme kuukautta sitten). Rintani ovat aikaisemmin olleet hellät kuukautiskierron eri vaikeissa, mutta tällä kertaa kipu tuntui vain toisessa juuri sen muhkuran kohdalla ja oli erillaista kuin aiemmin.
Sinunkin kohdalla voi hyvin olla kyse hormonaalisista häiriöistä, jos lääkärikin oli epäillyt keskenmennyttä raskautta. Tällaista hormonijuttu epäilen itsellänikin, ja toivon myös. Mutta kyllä nuo kaikki rintajutut on vaan sen verran pelottavia, että haluaa niihin vastauksen. Toivottavasti kaikki menee hyvin myös sinulla!
Kaikki menee hyvin! Myös sinulla!
Minullakin on aina ennen kuukautisia rinnat kipeämmät ja muhkuraisemmat kuin muulloin. Mutta omituista on se, että tästä toisesta rinnasta muhkuraisuus ei ole kadonnut.
Luulen, että silloin tammikuussa kun kävin näyttämässä vaivojani lääkärille, liittyivät ne vaivat jotenkin tähän meneillä olevaan. Varmaan pikku hiljaa tilanne kehittynyt (sen kun tietäisi vielä että mikä tilanne!).
Huomenna olen onneksi jo viisaampi asian suhteen. :)