olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa neljä vuotta, joista viimeiset puolitoista vuotta on mennyt satojen kilometrien päässä toisistamme intin ja työn takia. minulla loppui nyt lukio ja tulevaisuuden ollessa vielä hatara päätin pitää välivuoden ja tehdä töitä, yrittää säästää tulevaisuuteen. nyt kun tämä välimatka on ollut meille tarpeeksi pitkä tarpeeksi kauan ja olemme molemmat ensin kokeilleet yksin asumista (meistä se oli hyvin tärkeää), olemme halukkaita muuttamaan saman katon alle..
Ainoat ongelmat mitä olen keksinyt joihin täytyisi varautua ovat seuraavat:
- Muut seurustelevat ystävämme asuvat jo avoliitossa ja osa on kihloissa. Olemme kuitenkin huomanneet, että ainut pari, joka edelleen jaksaa antaa toiselle hellyyttä, ottaa syliin ja sanoa jotain kaunista yhteisissä illan vietoissa, olemme me. Muut ovat jo kyllästyneitä ja osa piikittelee toisiaan julkisesti. Mikä on sinänsä mielenkiintoista, sillä me olemme vanhin pari, joten voisi luulla, että me olemme ne kyllästyneet. Totta kai tilanne on eri niillä jotka katsovat samoja naamoja päivästä toiseen verrattuna niihin jotka näkevät toisiaan kerran kahdessa viikossa, mutta en halua päätyä samaan edes arjen astuttua kuvioihin. Eli kysymys kuuluu, miten parisuhteen kunnioituksen ja rakkauden saa säilymään suhteessa ja miten se niin ihana kiihko ja halu säilyy, ettei seksistä muutu tasapaksua pakollista nytkyttämistä?
- Toinen ongelmamme on raha, sen arvostus ja käyttö.. meidän lapsuutemme ja kasvatuksemme on erilainen, minä olen ainut ja poikaystäväni on yksi neljästä. Poikaystäväni käyttää rahaa erllä tavalla kuin minä. Olen valmis luopumaan autostani, koska tiedän etten enää voi maksaa sitä kun olen muuttanut kotoa. Olen myös sanonut äidilleni ettei hänen kuulu enää elättää minua, hänen vastaväiteistään huolimatta. poikaystäväni sanoo että hän haluaa kokea elämässä kaiken, jopa sen tiukan opiskeluajan, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. on osa elämää, että välillä on tiukilla ja minun täytyy oppia siihen. mutta välillä pelottaa etten tule selviämään. Olen vain tottunut shoppailuun, jälkiruokiin ravintolassa, hajuvesiin ja muihin kivoihin juttuihin. kultani yrittää rohkaista minua että minä kyllä tulen pärjäämään ja olemmehan me yhdessä. ja haluankin yrittää, jotta saan tietää että todella pärjään.. ottaa mallia frendien rachelista:) mutta olen varma että rahasta meille tulee riitoja? Miten ne voi sopia jo etukäteen? Hyviä keinoja? totta kai yksi vaihtoehto on että molemmilla omat rahat, mutta kai ne tahtoo vähä yhteisessä taloudessa mennä sekaisin, vai?
Ainoat ongelmat mitä olen keksinyt joihin täytyisi varautua ovat seuraavat:
- Muut seurustelevat ystävämme asuvat jo avoliitossa ja osa on kihloissa. Olemme kuitenkin huomanneet, että ainut pari, joka edelleen jaksaa antaa toiselle hellyyttä, ottaa syliin ja sanoa jotain kaunista yhteisissä illan vietoissa, olemme me. Muut ovat jo kyllästyneitä ja osa piikittelee toisiaan julkisesti. Mikä on sinänsä mielenkiintoista, sillä me olemme vanhin pari, joten voisi luulla, että me olemme ne kyllästyneet. Totta kai tilanne on eri niillä jotka katsovat samoja naamoja päivästä toiseen verrattuna niihin jotka näkevät toisiaan kerran kahdessa viikossa, mutta en halua päätyä samaan edes arjen astuttua kuvioihin. Eli kysymys kuuluu, miten parisuhteen kunnioituksen ja rakkauden saa säilymään suhteessa ja miten se niin ihana kiihko ja halu säilyy, ettei seksistä muutu tasapaksua pakollista nytkyttämistä?
- Toinen ongelmamme on raha, sen arvostus ja käyttö.. meidän lapsuutemme ja kasvatuksemme on erilainen, minä olen ainut ja poikaystäväni on yksi neljästä. Poikaystäväni käyttää rahaa erllä tavalla kuin minä. Olen valmis luopumaan autostani, koska tiedän etten enää voi maksaa sitä kun olen muuttanut kotoa. Olen myös sanonut äidilleni ettei hänen kuulu enää elättää minua, hänen vastaväiteistään huolimatta. poikaystäväni sanoo että hän haluaa kokea elämässä kaiken, jopa sen tiukan opiskeluajan, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. on osa elämää, että välillä on tiukilla ja minun täytyy oppia siihen. mutta välillä pelottaa etten tule selviämään. Olen vain tottunut shoppailuun, jälkiruokiin ravintolassa, hajuvesiin ja muihin kivoihin juttuihin. kultani yrittää rohkaista minua että minä kyllä tulen pärjäämään ja olemmehan me yhdessä. ja haluankin yrittää, jotta saan tietää että todella pärjään.. ottaa mallia frendien rachelista:) mutta olen varma että rahasta meille tulee riitoja? Miten ne voi sopia jo etukäteen? Hyviä keinoja? totta kai yksi vaihtoehto on että molemmilla omat rahat, mutta kai ne tahtoo vähä yhteisessä taloudessa mennä sekaisin, vai?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä sitä työtä suhteen eteen on tehtävä, jotta yhteiset hellät hetket säilyisivät. Me muutimme miehekkeen kanssa vasta yhteen, sitä ennen mies käytännössä asui perheeni luona. Joten toisen naaman tuijotus on tullut tutuksi.
Kunnioitus on avainsana. Julkisesti piikitteleviltä pareilta se puuttuu. Täytyy kunnioittaa toista ja toisen tarpeita. Esimerkiksi meillä minä olen äärimmäisen hellyydenkipeä, mies enemmän seksin perään. Osaamme ottaa toinen toisemme huomioon ja toisen väsymyksen hetkellä luopua omista tarpeistamme.
Rahasta sen verran, että kyllä sitä vähällä rahalla oppii elämään. Alkaa ikäänkuin uusi sivu elämässä ja se on jotenkin helppo yhdistää rahankinkäyttöön. Meillä mies ostaisi ihan kaiken maanpäältä jos sille ei silloin tällöin muistuttaisi rahatilanteesta.
Tuohon rahajuttuun olisi ihan vain tälläinen ehdotus, että tehkää yhteinen tili, jolle menee joka kuukausi tietty osa molempien palkasta. Tätä tiliä sitten käytätte "yhteisiin tarpeisiin" eli ruokaan ja asunnon vuokraan yms. ja sitten kaikki omat vaatteet ja "ylellisyys tavarat" ostatte oman tilinne rahoilla.
Itse olen myös tottunut shoppailuun, jälkiruokiin ravintolassa, matkailuun ja kaikkeen enemmän ja vähemmän luksukseen. Haluan nauttia nuoruudestani kaikin mahdollisin tavoin ja edellä mainitut asiat kuuluvat "etuoikeuksiini". Nuoruus on vain kerran, se on liian arvokasta uhrattavaksi. Olen tehnyt päätökseni, sillä tiedän, että tulen muistelemaan tätä aikaa vielä kauan suurella lämmöllä, kun olen vanha ja varattu! :D. Kysykää vanhemmiltanne (tai isovanhemmiltanne!), mikä on kauneinta aikaa? Monet, elleivät kaikki, vastaavat : Seurusteluaika. Siinä ajassa on jotakin tavattoman taianomaista ja kaunista. Sellaista, jonka voi kokea toisen kanssa vain kerran ja josta vanhana vielä haaveillaan. (Kuunnelkaa vanhempienne ja isovanhempienne "haaveiluja". Ottakaa oppia kokeneimmilta.) Itse haluan nauttia tuosta ainutlaatuisesta ajasta koko sydämelläni, enkä halua lyhentää sitä ennenaikaisesti, aika ottaa kuitenkin meidät kaikki kiinni - ajallaan.
Itse en halua luopua elämäntyylistäni miehen takia, en halua alkaa kituuttamaan pikkurahalla rakkauden kuolemisen uhalla. Olemme yhteistuumin päättäneet, että muutamme yhteen vasta sitten, kun voimme viettää laatuaikaa yhdessä sanan varsinaisessa muodossa (niin henkisesti kuin materiaalisesti). Joku saattaa ajatella, että olen pinnallinen mutta tosiasiassa olen vain realisti. Köyhyys ei houkuta minua vain hitonkaan vertaa. Joka sanoo, ettei raha tuo onnea, ei ole koskaan ollut rikas! Olemme harkinneet päätöstä TODELLA pitkään ja punninneet eri vaihtoehtoja, joten kohtaamme yhteisasumisen realiteetit, joihin kuuluisi, mikäli kaksi opiskelijaa muuttaisi yhteen, luopumista kaikesta ylimääräisestä materiaalisesta kivasta samassa asunnossa elämisen vuoksi (jonka toteuttamiseen on koko elämä aikaa).
Me tulimme siihen tulokseen, että meillä on aikaa. Olemme tosissamme, joten jaksamme myös ODOTTAA. (Tosissaan oleminen EI tarkoita vain sitä, että muutetaan yhteen ja eletään kituuttamalla. Kärsivällisyys on paras aidon rakkauden mittari. Jos rakastaa toista, jaksaa myös odottaa).
Seurusteluaika on AINUTKERTAISTA, yhdessä ehtii mökkeillä ja asua sitten vaikka hamaan loppuun saakka. Toista voi tavata vaikka kuinka usein (kun hankkii asunnot inhimillisen etäisyyden päästä), voi yöpyä toisen luona ja voi tutustua rauhassa. Ennen kaikkea, voi nauttia nuoruuden vapaudesta materiaalisista eduista tinkimättä. Saa olla hieman huoleton. Suhde pysyy tuoreena.
Elämän kovat realiteetit (rahan vähyys ja jatkuva säästäminen ja raha-asioiden puinti) saattavat myös sammuttaa rakkauden. On naiivia ajatella, että raha ei merkitse. Raha merkitsee todella paljon, eikä pelkästä rakkaudesta elä.
Kaikki eivät kykene (tai edes halua) muuttaa yhteen, kaikki eivät tahdo vapaaehtoista köyhyyttä, eivätkä kaikki sellaiseen sopeudu.
Toivon teille paljon onnea ja yhtä paljon kärsivällisyyttä. Te voitte onnistua, mutta sinun täytyy todella hyväksyä se, että elämä voi välillä olla taloudellisesti todella tiukkaa, jopa kurjaa. Kurjaa siksi, ettet ole tottunut elämään vähillä varoilla. Toiset onnistuvat, toiset eivät.
Erotiikka ei välttämättä kuki, jos mielessä pyörii sähkölaskun eräpäivä tai vuokran maksu, ruokarahat ja se, miten selviää taluodellisesti huomisesta ja tulevasta viikosta. Toiset sopeutuvat kituuttamiseen ja uhraavat toisen vuoksi nuoruutensa. Minä en ala uhrilampaaksi, sillä en halua ottaa mitään riskiä rakkautemme suhteen (Rahan vähyys aiheuttaa monesti riitoja, riidat väsyttävät ja repivät suhdetta, eikä elämästä voi nauttia kunnolla.
Meillä on takana jo melkein kuusi vuotta seurustelua ja minusta tuntuu vieläkin, kuin olisimme tavanneet äskettäin! :) Omat vanhempani ovat toimineet tavalla, josta aion ottaa mallia. Heillä on takana 30v. yhteistaivalta ja vieläkin olen yllättänyt heidät käsi kädessä kävelemässä! He opiskelivat itselleen ammatin, saivat töitä ja muuttivat yhteen ja avioituivat. Minä toivon, kun seuraamme heidän esimerkkiään, voimme mieheni kanssa olla yhtä onnellisia vielä heidän iässään. Otan vanhemmistani esimerkkiä, sillä kukoistavampaa liittoa en ole nähnyt. Jos he onnistuivat, minä ja mieheni voimme myös onnistua.
Onpas siinä pessimistinen kuva avoparien elämästä :D Kyllä meillä kahdella elämä on jatkunut ihan kuten ennenkin, ilman järjetöntä kituuttamista tai suhteen kuihtumista. En sanoisi itsekkääksi ajatukseksi, mutta ehkä hieman turhaksi. Ei kyse kuitenkaan ole minusta ihan noin suurista asioista :) Toki voi olla, että teidän tapauksessanne pitäisi luopua enemmästä.
Ihmiset lyöttäytyvät yhteen nimenomaan jotta heillä olisi joku jota piikitellä ja sättiä koko ajan. Tuntemattomille ja ystäville täytyy koko ajan olla kohtelias, ja se on perin rasittavaa.