Oikea

Mietinpä vaan... akateemisessa maailmassa ns. lesbotutkimus alkaa saada mukavasti jalansijaa, mistä olen kovin iloinen, MUTTA käytännössä se tieteenalan nykytila on kuitenkin hyvin pitkälti bi-tutkimusta. Asia olisi minulle muuten aivan ok, mutta kun tämä bisseys nyt gay-maailmassa on muutenkin paitsiossa, niin hieman minua ärsyttää kun oppilaitoksissakin bi-jutut laitetaan automaattisesti lesbouden/homouden alle. Kirjastojen tietokannoistakin löytyy hakusanalla "lesbolaisuus" paljon enemmän asiaa, kuin hakusanalla "biseksuaalisuus" murr... ("homo":a en ole vielä kokeillut)

Kannatan kyllä sitä, että hlbt...? tutkimusta tehdään yhdessä tuumin ja toisiamme tukien, mutta ainakin näin naisten keskuudessa vaikuttaa siltä, että lesbot vetoavat johonkin 1970-luvun lesbokulttuuriin ja sen perinteeseen, ihan niinkuin pelkästään sen vuoksi heille pitäisi automaattisesti ojentaa kuningattaren kruunu ja valtikka. Nykyään kuitenkin bissejä on kehissä huomattavasti enemmän kuin lesboja, ja rohkenen kyllä epäillä, että niistä seiskytlukulaisista lesboistakin iso osa oli sisimmässään biitsareita.

Ylipäänsä koko lesbous sana mielestäni huijaa jotain pois meiltä bi-naisilta. Lesboutta käytetään yleisesti aina, jos puhutaan naisten välisestä rakkaudesta tai halusta. Silloin siis hienoimmilta vaikuttavat naisrakkauden esimerkit saadaan poikkeuksetta kategorian "lesbous" alle, ja bisset voidaan lakaista marginaaliin. Tympii, tympii, tympii! Ja kyllä, olen humalassa, ja epäilemättä kirjoitan epätarkasti ja kärjistäen, mutta silti väitän, että tässä on asia, jota kannattaa miettiä itse kunkin.
6522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen bi-nainen ja ylpeä siitä, enkä koe missään vaiheessa olevani lesbo tai muuttuvani lesboksi, vaikka olenkin naisen kanssa suhteessa. Tekstisi oli selkeetä ja ymmärrettävää promilleistasi huolimatta :D.

Äänestä

Kirjoitit asiasta, josta olen tutkinut.
Seksuaalisuus on itsessään symboli elämälle, Freud kertoi psyykkisen asioiden taustalla olevan seksuaalisuuden. Mutta ei se niin ole.
Elämään kuuluu ihmisten välinen toiminta kaikissa muodoissaan. Jokainen suhde sisältää myös seksuaalisen mahdollisuuden. Ainakin 95 % seksistä on symboli elämälle. Siksi seksiin suhtaudutaan niin mustavalkoisesti ja kaksinaismoralistisesti.

Vain, jos on esteitä, seksuaalisuus ei toteudu.
Suhtautuminen seksiin kuvaa suhtautumista kaikkeen henkilökohtaiseen ihmissuhteeseen.
Yli puolella miehistä ja naisista on seksuaaliyllykeitä omaan sukupuoleen nähden. Se tarkoittaa, että on paineita elää ihmisten kanssa hyvin henkilökohtaisesti ja se sisältää aina myös seksin.
Seksi symbolina eli tietoisena ulkoisena tapahtumana on maalitaulu intohimoille ja moralismille.

Eli Queer-tutkimus, homo- ja lesbotutkimus on lopputilanteen tarpeista lähtevä, ei alkueräisistä voimista lähteneiden tapahtumien tutkimista.
Jokaisessa meistä on yhtä paljon homoa ja heteroa sekä kykyä myös useisiin suhteisiin samanaikaisesti ja peräkkäin. Jokainen on monien ihmisten kanssa elämässään, usein myös seksuaalisesti.
Jos ei esteitä, jokainen haluaa seksuaalisuhteeseen lähimmäisen kanssa.

Äänestä

miksi bi aina katsoo että lesbo tai lesbous on täyttä myrkkyä. Nytkö se on rikos taas olla lesbo ja sanoa että pitää vain naisista. Pitäisikö lesbojen alkaa sanoa että on kanssa bi, niin että ne ei veisi mitään keltään pois? Tutkimuksia tehdään ja tietoa jaetaan ja maailma avartuu ja suvaitsvaisuus kasvaa, mutta ikuisesti näköjään pysyy asetelma jossa heterot ja bi:t eivät suvaitse sitä lesboutta. Milloin se on tiukkapipoisten porukkaa eivät avarakatseisia kuten bi:t, milloin bi vihaajia kaikki, milloin tyhmiä kun eivät ala olemana bi:n kanssa, aina kun lesboja arvostellaan sieltä löytyy joko bi tai hetero. Että se siitä toistemme tukemisesta. Ja varmaan tässä kohta tulee joku joka sanoo että lesboissakin löytyy niitä jotka eivät bi:stä vällää. Niin löytyy, mikä ihmeen käsitys on että homoseksuaalien pitäisi olla jeesuksia ja rakastaa kaikkia.
Minä olen elänyt koko elämäni naisten kanssa, kavereista löytyy bi, olemme istuneet iltaa ja vertailleet elämämme erilaisuutta. Samaahan se on, rakkauden etsimistä, pettymyksiä, onnistumisia.
On vain yksi asia jossa eroamme, ja se on miehet.
Aina kun hän seurustelee miehen kanssa, hän on vähemmän myös meidän seurassa, ja kun hän on naisen kanssa, he käyvät kylässä ja käymme yhdessä ulkona jne.On kuin kaksi maailmaa hänellä, mies ja naismaailmat.
Minä toivoisin että koko maailma julistettaisiin bisseläksi, koska silloin me olemme sillä omalla paikallamme, vähemmistönä, viallisina toimimaan hyvin keidenkään muiden kuin toistemme kanssa. Tai niin, vai onko se jo niin.
Minä en kruunuista tiedä, lesbokulttuurista kylläkin, minä olen pahoillani että sekin ärsyttää nin paljon kaikkia muita, se että muutaman vuosikymmenen olemme sellaisen omanneet. Onhan se varmaan liikaa ja tekee lesbot pöyhkeiksi.
Nykyään on bissejä kehissä enemmän, siksi minä ihmettelenkin yhä sitä porua mikä syntyy kun sanoo ei kiitos kokeilijalle, pikku seikkailijalle, tai naiselle jonka edellinen suhde on ollut mieheen 15v. Ihan kuin kaikki muut saa valita kenen kanssa ovat, mutta lesbolle pitäisi kelvata kaikki jotka lesboa haluavat.
Lesbo sanana ei huijaa mitään teiltä pois, se on varma. Minä ehdotan sitä että te bisset alatte nostamaan ja kehittämään bi-kulttuuria ja profiilia. Silloin tulee aika jolloin saatte meiltä sen kruunun. Itse nämä asiat on tehtävä, rakennettava, tuotava julki, haettava hyväksyminen, jne.

Äänestä
  • aina tuon saman tekstin, jos jossain mielipidekirjoituksessa l- puolella mainitaan bisset tai täällä lesbot. Juttusi on siis kyllä kuultu, ei hätää.

    Kanssasi ei vaan kiinnosta keskustella, kun aina jankutat tuota samaa katkeruuttasi etkä yhtään kuuntele mitä muilla on sanottavanaan. Taaskin pääsit vauhtiin ap.n kirjoituksesta, vaikka se ei mitenkään liity tämänkertaiseenkaan vuodatukseesi. Ap oli huolissaan bisseyden marginaalisesta asemasta, mikä on erittäin oikeutettu huolenaihe.

    Sinulla tuo juttu vaan menee toiseen suuntaan.

    "Minä toivoisin että koko maailma julistettaisiin bisseläksi, koska silloin me olemme sillä omalla paikallamme, vähemmistönä, viallisina toimimaan hyvin keidenkään muiden kuin toistemme kanssa. Tai niin, vai onko se jo niin."

    Oikein kaipaat eristymistä muista ryhmistä, ja etsit itsellesi marttyyrin asemaa. Ehkä tarkoitit tuon lauseesi ironiseksi, mutta totuuden nimissä se kyllä on juttujesi kantava juoni ja ydinajatus. Todella ikävää sinulle, että useimmat eivät enää ajattele lesboutta niin ehdottomana ja nurkkakuntaisena vastarannankiiskeytenä, kuin sinä.

    Äänestä

  • kirjoitat kirjoitti:

    aina tuon saman tekstin, jos jossain mielipidekirjoituksessa l- puolella mainitaan bisset tai täällä lesbot. Juttusi on siis kyllä kuultu, ei hätää.

    Kanssasi ei vaan kiinnosta keskustella, kun aina jankutat tuota samaa katkeruuttasi etkä yhtään kuuntele mitä muilla on sanottavanaan. Taaskin pääsit vauhtiin ap.n kirjoituksesta, vaikka se ei mitenkään liity tämänkertaiseenkaan vuodatukseesi. Ap oli huolissaan bisseyden marginaalisesta asemasta, mikä on erittäin oikeutettu huolenaihe.

    Sinulla tuo juttu vaan menee toiseen suuntaan.

    "Minä toivoisin että koko maailma julistettaisiin bisseläksi, koska silloin me olemme sillä omalla paikallamme, vähemmistönä, viallisina toimimaan hyvin keidenkään muiden kuin toistemme kanssa. Tai niin, vai onko se jo niin."

    Oikein kaipaat eristymistä muista ryhmistä, ja etsit itsellesi marttyyrin asemaa. Ehkä tarkoitit tuon lauseesi ironiseksi, mutta totuuden nimissä se kyllä on juttujesi kantava juoni ja ydinajatus. Todella ikävää sinulle, että useimmat eivät enää ajattele lesboutta niin ehdottomana ja nurkkakuntaisena vastarannankiiskeytenä, kuin sinä.

    Tällä hetkellä olen päättömästi rakastunut yhteen naiseen. Miten joku tuttavani voisi tämän ymmärtää. Ei mitenkään.

    Äänestä

  • Bí kuitenkin olen kun mulla... kirjoitti:

    Tällä hetkellä olen päättömästi rakastunut yhteen naiseen. Miten joku tuttavani voisi tämän ymmärtää. Ei mitenkään.

    toivoisit ihmisten ymmärtävän? Oletko varma, etteivät ymmärtäisi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bi-tutkimus kirjoitti:

Mietinpä vaan... akateemisessa maailmassa ns. lesbotutkimus alkaa saada mukavasti jalansijaa, mistä olen kovin iloinen, MUTTA käytännössä se tieteenalan nykytila on kuitenkin hyvin pitkälti bi-tutkimusta. Asia olisi minulle muuten aivan ok, mutta kun tämä bisseys nyt gay-maailmassa on muutenkin paitsiossa, niin hieman minua ärsyttää kun oppilaitoksissakin bi-jutut laitetaan automaattisesti lesbouden/homouden alle. Kirjastojen tietokannoistakin löytyy hakusanalla "lesbolaisuus" paljon enemmän asiaa, kuin hakusanalla "biseksuaalisuus" murr... ("homo":a en ole vielä kokeillut)

Kannatan kyllä sitä, että hlbt...? tutkimusta tehdään yhdessä tuumin ja toisiamme tukien, mutta ainakin näin naisten keskuudessa vaikuttaa siltä, että lesbot vetoavat johonkin 1970-luvun lesbokulttuuriin ja sen perinteeseen, ihan niinkuin pelkästään sen vuoksi heille pitäisi automaattisesti ojentaa kuningattaren kruunu ja valtikka. Nykyään kuitenkin bissejä on kehissä huomattavasti enemmän kuin lesboja, ja rohkenen kyllä epäillä, että niistä seiskytlukulaisista lesboistakin iso osa oli sisimmässään biitsareita.

Ylipäänsä koko lesbous sana mielestäni huijaa jotain pois meiltä bi-naisilta. Lesboutta käytetään yleisesti aina, jos puhutaan naisten välisestä rakkaudesta tai halusta. Silloin siis hienoimmilta vaikuttavat naisrakkauden esimerkit saadaan poikkeuksetta kategorian "lesbous" alle, ja bisset voidaan lakaista marginaaliin. Tympii, tympii, tympii! Ja kyllä, olen humalassa, ja epäilemättä kirjoitan epätarkasti ja kärjistäen, mutta silti väitän, että tässä on asia, jota kannattaa miettiä itse kunkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu