Tiesitkö hänen työpöydällään lojuvan ruskean kirjekuoren vuodelta -33? Entä siinä konekirjoitetun tekstin: Herra Insinööri Eitel Timgren, Sortavala, Seurahuone?
Hän keräilee vanhoja esineitä. Hän hypistelee niitä ja miettii, tuijottaa menneisyyteen eronnein silmin ja raskain silmäluomin.
Lapset kasvavat pihalla kuin kukat, kukaan ei tule tahtomattaan naukuvasta ovesta sisään ja sano huomenta oveen käännetylle selälle, kuin vuodevaatteelle huonosti nukutun alastoman yön jälkeen.
Kissanpaska kuivuu hiekan päälle, kuivemmaksi tuoreuttaan. Hän haluaisi murhata lapsensa, lähteä palaamatta, olla liikkeellä ja hengittää vapaasti maailman usvaa keuhkoihinsa. Hän haluaisi hypistellä pöydällä elämäänsä ja miettiä, muistella ja unelmoida, laskea sen sitten siihen mihin se jää - arkistoimatta sitä mitenkään millään tavalla luokittelematta mitään.
Tiesitkö, että hän toisinaan tapaa ihmisen joka ei kirjoita puhelimeensa sanaa "huora" hänen numeronsa kohdalle. Hän on jotain muuta, ehkä sitä mitä hän jo on; koska kaikki on jo kaupattu aikaa sitten, eikä mielikuvitus hänellä enää riitä leikkimään lasten lohduttoman ilmaisia leikkejä.
On oltava ahneet silmät, mieli. On heittäydyttävä. Se on ainut keino.
Hän keräilee vanhoja esineitä. Hän hypistelee niitä ja miettii, tuijottaa menneisyyteen eronnein silmin ja raskain silmäluomin.
Lapset kasvavat pihalla kuin kukat, kukaan ei tule tahtomattaan naukuvasta ovesta sisään ja sano huomenta oveen käännetylle selälle, kuin vuodevaatteelle huonosti nukutun alastoman yön jälkeen.
Kissanpaska kuivuu hiekan päälle, kuivemmaksi tuoreuttaan. Hän haluaisi murhata lapsensa, lähteä palaamatta, olla liikkeellä ja hengittää vapaasti maailman usvaa keuhkoihinsa. Hän haluaisi hypistellä pöydällä elämäänsä ja miettiä, muistella ja unelmoida, laskea sen sitten siihen mihin se jää - arkistoimatta sitä mitenkään millään tavalla luokittelematta mitään.
Tiesitkö, että hän toisinaan tapaa ihmisen joka ei kirjoita puhelimeensa sanaa "huora" hänen numeronsa kohdalle. Hän on jotain muuta, ehkä sitä mitä hän jo on; koska kaikki on jo kaupattu aikaa sitten, eikä mielikuvitus hänellä enää riitä leikkimään lasten lohduttoman ilmaisia leikkejä.
On oltava ahneet silmät, mieli. On heittäydyttävä. Se on ainut keino.
Vastaukset 3
Vanhimmat
aloitettu. Tällaisen alun jälkeen saattaisi jaksaa lukea parikymmentä sivua yksitoikkoistakin kuvausta, koska jaksaa uteliaana odottaa miksi mitä miten lasten käy.
ekassa kappaleessa liiat -kuvaileviksi tarkoitetut? - adjektiivit vain sotkevat muuten kiintoisaa ja iskevää tyyliä.
"Tiesitkö hänen työpöydällään lojuvan kirjekuoren vuodelta -33? Entä siinä konekirjoitetun tekstin: Herra Insinööri Eitel Timgren, Sortavala, Seurahuone?
Hän keräilee vanhoja esineitä. Hän hypistelee niitä ja miettii, tuijottaa menneisyyteen lävitse silmäluomien.
Lapset kasvavat pihalla kuin kukat, kukaan ei tule tahtomattaan naukuvasta ovesta sisään ja sano huomenta oveen käännetylle selälle, kuin vuodevaatteelle huonosti nukutun alastoman yön jälkeen."
Kissanpaska kuivuu hiekan päälle, kuivemmaksi tuoreuttaan. Hän haluaisi murhata lapsensa, lähteä palaamatta, olla liikkeellä ja hengittää vapaasti maailman usvaa keuhkoihinsa. Hän haluaisi hypistellä pöydällä elämäänsä ja miettiä, muistella ja unelmoida, laskea sen sitten siihen mihin se jää - arkistoimatta sitä mitenkään millään tavalla luokittelematta mitään.
Tiesitkö, että hän toisinaan tapaa ihmisen joka ei kirjoita puhelimeensa sanaa "huora" hänen numeronsa kohdalle. Hän on jotain muuta, ehkä sitä mitä hän jo on; koska kaikki on jo kaupattu aikaa sitten, eikä mielikuvitus hänellä enää riitä leikkimään lasten lohduttoman ilmaisia leikkejä.
On oltava ahneet silmät, mieli. On heittäydyttävä. Se on ainut keino."
Missä hitossa minun adjektiivivapaa synttärikakkuni on?
Kiitos kommentoijille. Olen ottanut tavaksi parantaa tapojani, joten kiitän.