Elikkä kysyn nyt täältä että mitä ihmettä minä alan tekemään tyttäreni kanssa? hän on siis 15 vuotias.
Eilen sitten poliisista soitettiin että tulisimme miehen kanssa hakemaan tyttö pois sieltä. siellä sitten selvisi se että hänen poikaystävänsä 18v oli soittanut virkavallan yhdelle sillalle kun tyttö oli ollut kaiteella ja karjunut poikaystävälleen että ei jaksa enään tätä p*skaa ja haluaa kuolla.
poliisit oli löytänyt tytön käsistä ja vatsan seudulta syviä viiltojälkiä ja paljon.
En tiedä mikä on mennyt pieleen? tyttö pitää mykkäkoulua meille vanhemmille ei puhu tms.
Hän tuskin kapinoi vanhempiaan vastaan, koska on ollut kuuliainen nuori nainen ennestään.
Poikaystävän kanssa ollaan juteltu ja selvisi että hän on yrittänyt viedä tytärtämme hyvällä sekä pahalla psykologin luokse puhumaan, kuulemma tuota on ollut jo pitkään!
Tyttäremme on kuulemma uhkaillut ennenkin tappaa itsensä, viiltelyä hän on harrastanut poikaystävän tietojen mukaan puolivuotta.
Hän myös kertoi että tyttö oli kerran purskahtanut yks kaks itkuu ja alkanu paiskomaan tavaroita seinille ja sitten lysähtäny poikaystävänsä eteen ja sanonu "mä en jaksa enää".
tytär ei suostu ammattiauttajalle, kuulemma meillä ei ole oikeutta koskea häneen eli viedä autoon ja psykologille.
Mietin tässä koko yön että olisiko parempi että tyttö lähtisi väliaikaisesti pois kotoa sijaiskotiin tms. tai johonkin turvataloon?!
kotona ei ole ongelmia.
Eilen sitten poliisista soitettiin että tulisimme miehen kanssa hakemaan tyttö pois sieltä. siellä sitten selvisi se että hänen poikaystävänsä 18v oli soittanut virkavallan yhdelle sillalle kun tyttö oli ollut kaiteella ja karjunut poikaystävälleen että ei jaksa enään tätä p*skaa ja haluaa kuolla.
poliisit oli löytänyt tytön käsistä ja vatsan seudulta syviä viiltojälkiä ja paljon.
En tiedä mikä on mennyt pieleen? tyttö pitää mykkäkoulua meille vanhemmille ei puhu tms.
Hän tuskin kapinoi vanhempiaan vastaan, koska on ollut kuuliainen nuori nainen ennestään.
Poikaystävän kanssa ollaan juteltu ja selvisi että hän on yrittänyt viedä tytärtämme hyvällä sekä pahalla psykologin luokse puhumaan, kuulemma tuota on ollut jo pitkään!
Tyttäremme on kuulemma uhkaillut ennenkin tappaa itsensä, viiltelyä hän on harrastanut poikaystävän tietojen mukaan puolivuotta.
Hän myös kertoi että tyttö oli kerran purskahtanut yks kaks itkuu ja alkanu paiskomaan tavaroita seinille ja sitten lysähtäny poikaystävänsä eteen ja sanonu "mä en jaksa enää".
tytär ei suostu ammattiauttajalle, kuulemma meillä ei ole oikeutta koskea häneen eli viedä autoon ja psykologille.
Mietin tässä koko yön että olisiko parempi että tyttö lähtisi väliaikaisesti pois kotoa sijaiskotiin tms. tai johonkin turvataloon?!
kotona ei ole ongelmia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mitä voitte nyt tehdä on se, että hylkäätte hänet laittamalla sijaiskotiin. Miksi hän ei voi kotona olla jos kerran teillä ei siellä mitään ongelmaa ole!
Ehdottomasti tytön on nyt pysyttävä hänestä välittävien ihmisten luona. Eli juuri perheen. Vaikka sen vaikutus ei näkyisi heti niin se onnistuu.
Meillä oli teinillä samanlaisia juttuja, kävi suljetulla kääntymässä ja kaipaili vain kotiin sieltä.
Mitäpä ne sijaiskodit ja nuorisokodit auttais? Nyt tarvitaan välittämistä kotoa päin ja psykiatrista sairaalahoitoa, ehkä.
Niin ainakin itse olisin toivonut. Sairaalahoitoa sain, mutta en kotoa tukea. Tuntui, että piti olla aikuisempi kuin jaksoikaan.
Kipu ja tuska oli syvempää kuin arvet.
Voimia teille kaikille!
Kaikki nuo nuorisokoodit ynnämuut olisivat mielestäni aikalailla viimeisiä vahtoehtoja. Minulla itselläni on ollut muutama kaveri lastarissa ja ne ovat suoraansanottuna paskoja paikkoja.. Niissä vaan opitaan polttamaan tupakkaa ja juomaan.
Mutta:
Todellakin teidän kannattaisi yrittää saada tyttärenne käymään jollain psykologilla, ikänsä puolesta hän voisi hakeutua perheneuvolaan. Sieltä sitten katsotaan tilanne ja lähetetään pitempiaikaiseen terapiaan, jos on tarve.
Tyttärenne vetosi siihen, että teillä ei ole oikeutta viedä häntä psykologille..No, on huomioitavaa, että henkilö on alaikäinen hänet voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon (pakkohoitoon), jos hän on psyykkisen sairauden vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen sairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta ja jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.
Elikkä periaattessa, te ette voi häntä terapiaan pakottaa, mutta jos hän todellakin on vaarassa tehdä itsemurhan/on vaarassa itselleen ottakaa välittömästi yhteyttä vaikkapa terveyskeskuslääkäriin hän ohjaa teidät kyllä eteenpäin. Jos tyttö ei suostu TK:n mukaan, voit mennä juttelemaan sinne hänestä kyllä ilman tytärtäkin. Apua kyllä pitäisi niinkin löytyä..
Akuuteissa tilanteissa voitte soittaa psykiatriseen päivystykseen/yhteispäivystykseen riippuen kunnanne tarjonnasta.
Voin omasta kokemuksestani sanoa, että terapia auttaa! Minulla on itselläni ollut/on samantapaisia ongelmia ja näinoleen suosittelen terapiaa!
Samoin on auttavia puhelimia, josko sieltä saisi apua.
Tyttö tarvitsisi kuuntelijan, ulkopuolisen.
Usein murrosiän vaikeuksia on vaikea jutella äidilleen tai isälleen.
Myös pitää miettiä olisiko hänelle puhjennut sairaus. Selvää on että hän tarvitsee apua ja äkkiä.
Pakkohoitoon laitetaan "jos ihminen on vaaraksi itselleen tai muille".
Mitä pois kotoa auttaa jos kotona ei ongelmia?
Soita terkkariin, kerro tilanne ja pyydä neuvoa.
Sieltä saat apua ja myös voimia kun saat puhua.
Voimia ja jaksamista = )
"kotona ei ole ongelmia."
onko tämä aivan totta ?
kodissa ei ole puhuttu koskaan erosta,
ei riidellä, ei rahahuolia,
vanhemmilla aikaa istua olohuoneessa ja kuuntelevat jos tytär puhuu/kysyy.
Et voisitkos vastata
ero ei ole ollut missään vaiheessa mielessä. miehen kanssa välit ovat hyvät. eikä rahahuoliakaan ole. Kuule meillä on aina aikaa lapsille, mutta me emme voi istuttaa heitä penkille ja pakottaa puhumaan. Me kuuntelemme, normaalit työajat on että kyllä aikaa lapsille riittää..
parisuhteeseen kuuluu PIENET riidat/erimielisyydet, mutta ne on aina sovittu.
" me emme voi istuttaa heitä penkille ja pakottaa puhumaan."
> näin on, näin ei saisi toivoakaan.
MUTTA lisää, paljoa en voi neuvoa eteenpäin, sillä tilanne näyttää vakavalta.
Yksi olisi, tosiasiat pitäisi tunnustaa, ehkä kuuntelusta aloittaa.
Edelliseen liittyen, ehkä ette ole tunnustaneet tosiasioita, jo vuosia ennen, onko opettaja huomauttanut, olette puolustaneet lastanne tms.
Jotenkin hitaasti pitäisi luoda mahdollisuus ja luottamus, että sittenkin lapsi puhuisi kaikki kotona,
joku kuuntelisi, ei neuvoisi.
TILANNE on jo alkanut aikakaudelta 0-10v. tuossa iässä pitäisi aikuisten luoda suhteet lapseen,
sekä lasten kavereihin.
Tuossa iässä lapsen pitäisi luoda hyvät suhteet useisiin ikäisiinsä,
jotta niitä muutama kymmenen olisi vielä,
kun murrosikään mennessä niin usein muutetaan ja ystävät vain vähenee.
Kai tekin oman nuoruutenne muistatte,
mutta minulla oli suuria vaikeuksia toisen sukupuoleen,
se olikin suuri ongelma aikoinaan,
onneksi maailma oli 1960-1965 hieman erilainen.
kuuntelevansa, jos jotain on. Sit kun sille lähtee jotain selittämään, niin se ahdistuu ja tokaisee että " älä murehdi" tai "ei tollasia kannata ajatella" tai "unohdat vaan koko jutun". Ei meilläkään perheessä ole rahahuolia tai mitään muutakaan ongelmaa. Mulla on.
että kärsimystenne ja ahdistuksenne lisäksi, joudut puolustamaan perhettäsi. Tällaisia kriisejä tapahtuu myös ns. kunnon perheissä. Samanalainen tilanne on päällä lähisukulaisen perheessä.
Koska tyttärenne on alaikäinen ja vaaraksi itselleen, ei hänen suostumustaan hoitoon kysytä. Tuo tilanne on jo peruste pakkohoidolle, joten tyttären sana ei tässä paina. Perheneuvolan tai terveyskeskuslääkärin kautta voi saada lähetteen psykiatriselle nuorisopolille, josta saatte varmasti apua.
Ketään ei voi pakottaa puhumaan, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Mitkään täysin ulkopuolisten ihmiset saarnat varhaislapsuuden tärkeydestä ei tässä auta. Ja olet aivan varmasti hoitanut lapsesi parhaalla mahdollisella tavalla!
Voimia ja tsemppiä!
Näillä palstoilla riittää kaikenlaisia vastaajia, joista osa vain pahoittaa mielen... varsinkin ne, joilla ei ole vastaavia kokemuksia, mutta ehdotuksia senkin edestä. Ei kannata ottaa niitä liian vakavasti!
Meillä, jo aikuinen lapsi, alkoi viiltelemään itseään 11-vuotiaana, tosin meidän tietämättä ja siitä ne ongelmat jatkuivat. Vuosia kesti kaikenlaista, mitä moni ei voi edes ymmärtää/kuvitella, pakkohoitoa/avohoitoa(vaihdellen), lepositeitä, nuorisokotia, toistuvia itsemurhayrityksiä ym. ym.
Neuvoksi annan, että yritä toimittaa tyttäresi terveyskeskukseen/sairaalaan, josta saanee kiireellisyyslähetteen psygiatriselle osastolle. Ei se ole niin paha paikka, mitä voisi kuvitella ja ei siellä välttämättä joudu olemaan edes kauan. Haluat varmaan lapsesi parasta, etkä halua hänen vielä kuolevan... Jos et saa häntä sairaalaan, niin soita edes itse terveyskeskukseen ja kerro tilanteesta. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että mm. samasta koulustakin, jossa oma lapsemme oli silloin, tuli useita muitakin ja toki muistakin kouluista. Tarkoitan vaan tällä sitä, että tämä on nykypäivän ongelma ja yllättävän yleistä. Meidän lapsella kaikki johtui murrosiässä puhjenneesta psyykkisestä sairaudesta, jonka diagnosoiminen kesti vuosia. Sen jäkeen helpotti, kun tiedettiin syy.
Voimia sinulle ja koko teidän perheelle!
Hei!
Ikävää, että asiat ovat noin huonosti 15-vuotiaan mielestä. Itse yritin saman ikäisenä lääkkeillä tappaa itseni, joten ymmärrän kyllä kuinka helposti tulee tunne, että ei jaksa enää.
Itselläni kaiken itsetuhoisuuden laukasi muistikuvat lapsuudessa tapahtuneesta hyväksikäytöstä, josta vanhempani eivät tienneet. Hyväksikäyttäjä oli perhetuttujen nuori poika. En silloin kertonut vanhemmilleni mitään, koska häpeä oli niin suuri ja aikaa myöden ns. unohdin kaiken.
15-vuotiaana muistaessani lapsuuden pahat tapahtumat ahdistuin suuresti ja halusin vain kuolla. Äidille tuli järkytyksenä kertomukseni lapsuudesta. Nyt aikuisena olen ollut terapiassa, päiväsairaalassa ja syönyt masennuslääkkeitä. Psykoterapiakin pitäisi aloittaa vielä lähitulevaisuudessa.
Nyt pitäisi osata kuunnella lasta ja kertoa kuinka TÄRKEÄ hän on teille. Rakkautta ei koskaan voi olla liikaa teini-ikäisen elämässä. Hänet täytyy saada innostumaan edes jostain asiasta. Suosittelen lämpimästi menoa terveyskeskukseen lääkärin juttusille, joka ohjaa eteenpäin oikeisiin paikkoihin.
Keskusteluterapia on tosi tärkeää ja tärkeämpää on, että terapeutti on sellainen, jolle nuori pystyy puhumaan.
Lapsen ei tarvitse puhua heti vanhemmilleen, jos se on vaikeaa, mutta jollekin aikuiselle tai ammattiauttajalle olisi hyvä puhua ja kertoa, että he eivät ilman nuoren lupaa saa kertoa eteenpäin mitään vanhemmille, jollei nuori itse halua.
Kertokaa nuorelle kaikkia positiivisia asioita hänestä, esim. kuinka kauniilta hän näyttää, kuinka hyvä hän on jossain asiassa (piirtäminen, kokkaus, pianon soitto tms.) ja halatkaa häntä paljon, vaikka teille ei fyysinen läheisyys olisikaan ns. normaalia käytöstä.
Kuoleman toive on joskus niin suuri, että kukaan ei sille mahda mitään. Jokainen on vastuussa lopulta itse itsestään, lapsikin, joka onnistuu hirvittävässä teossaan. Toki lasta pitää suojella myös itseltään kaikin mahdollisin tavoin, mutta itsemurhia on tehty myös mielisairaaloissa.
Elämä on aina elämisen arvoinen, mutta sen tajuamiseen on minullakin mennyt yli 10 vuotta. Se on vaatinut lukemattomia riitoja vanhempieni ja itseni kanssa. Kyyneleiltäkään ei välty. Minun elämääni kannattelevat kaksi ihanaa koiraa, joiden hyvinvoinnista olen vastuussa. Jos en pidä itseäni kunnossa, niin myös koiratkin voivat huonosti.
Varaudu siihen, että itsemurhayrityksiä saattaa tapahtua mahdollisen toipumisenkin jälkeen myöhemmin aikuisiässä.
Oikein paljon voimia taisteluun elämästä ja kuolemasta.