Peruutus-peruutus-

Eilen piti lähteä Lindalinellä tallinnasta klo. 12, tietenkin tuli peruutusilmoitus vähän ennen yhtätoista, käskettiin ottaa yhteyttä lipputoimistoon, sieltä käskettiin mennä nordic jetille ja vaihtaa lippu heille, siinä tuli jo tunti istuttua terminaalissa, ku lähtöön oli aikaa reilu puoli tuntia, ilmoittivat että lähtö on peruttu huonon sään vuoksi, menkää vikingille!
Viking ei voinut viellä vaihtaa lippuja ennen klo. 13:ta, ja lähtö olisi vasta 16.45 Soitin Lindalinelle, ensimmäinen nainen käski tulla hakemaan uuden lipun heiltä, jotta pääsisi super sea catille, kun kiittelin häntä rumasti, vaihtui puhelimeen järkevämpi ihminen, ja hän lupasi hoitaa asiaa. En kuitenkaan jäänyt odottelemaan, vaan kysyin sea catin neidiltä että onnistuuko vaihto, kyllä, Hienoa toimintaa super sea catilta, no,kyllä sieltä lindaltakin soitettiin kohta ja kehoitettiin menemään lipun kanssa sea catille. Tän tarinan opetus on että palvelu voi olla Tallinnassa joko erittäin hyvää tai surkeata, mutta ei aina kannata uskoa kuulemaansa.
2482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämän tarinan opetus oli että ei kannata kiitellä rumasti. Sillä tavalla saat vaan entistä huonompaa palvelua. Ei se niiden asiakaspalvelijoiden syytä ole jos laivassa on ongelmia tai sääolosuhteet liian haastavat. Turhasta pään aukomisesta joutaakin saada siirron jonon hännille.

Äänestä
  • Tarina opettaan pikemminkin sen, että ei kannata odottaa kymmentä vuotta. Jos jotain on, kannattaa ottaa puhelin käteen ja soittaa. Kymmenen vuotta vanha juttu on auttamattomasti vanhentunut ja siitä saa syyttää vaan itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


549 kertaa kirjoitti:

Eilen piti lähteä Lindalinellä tallinnasta klo. 12, tietenkin tuli peruutusilmoitus vähän ennen yhtätoista, käskettiin ottaa yhteyttä lipputoimistoon, sieltä käskettiin mennä nordic jetille ja vaihtaa lippu heille, siinä tuli jo tunti istuttua terminaalissa, ku lähtöön oli aikaa reilu puoli tuntia, ilmoittivat että lähtö on peruttu huonon sään vuoksi, menkää vikingille!
Viking ei voinut viellä vaihtaa lippuja ennen klo. 13:ta, ja lähtö olisi vasta 16.45 Soitin Lindalinelle, ensimmäinen nainen käski tulla hakemaan uuden lipun heiltä, jotta pääsisi super sea catille, kun kiittelin häntä rumasti, vaihtui puhelimeen järkevämpi ihminen, ja hän lupasi hoitaa asiaa. En kuitenkaan jäänyt odottelemaan, vaan kysyin sea catin neidiltä että onnistuuko vaihto, kyllä, Hienoa toimintaa super sea catilta, no,kyllä sieltä lindaltakin soitettiin kohta ja kehoitettiin menemään lipun kanssa sea catille. Tän tarinan opetus on että palvelu voi olla Tallinnassa joko erittäin hyvää tai surkeata, mutta ei aina kannata uskoa kuulemaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu