Myöhässä

Minulla on siis ongelmana että kuukautiseni on 3kk myöhässä. En ole tehnyt raskaustestiä koska joskus muutama vuosi takaperin minulla oli ihan joka kesäistä, ettei kesä-heinäkuussa tullut kuukautisia. Nyt vaan jo mietityttää, kun niitä ei ole kolmeen kuukauteen kuulunut.
En usko, että olen raskaana, koska minulla ei ole mitään merkkejä siitä. Käytän e-pillereitä.
Mikä voisi olla syynä ja mitä tehdä? Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta?
6735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Riippuu myös sun iästä. Nuorilla on usein epäsäännöllisyyttä kierrossa jos on vasta muutaman vuoden olleet kuukautiset.
Mulla alkaa olla kuukautiset myöhässä kohta kaksi kuukautta. Eli yhdet jäi tulematta (tosin viikko ennen sitä jolloin olisi pitänyt alkaa, tuli ihan pieni vuoto, siis pari tippaa).
Olen ollut aivan hädissäni koska mulla ei ikinä ole olleet kuukautiset edes myöhässä (paitsi raskaana). Noin 28 pv kierto, joskus ihan kellontarkka. Ikää mulla on 34.
Mä olen ottanut netistä selvää että mun kohdalla se vois johtua esim. siitä kun olen ylipainoinen ja saanut taas muutamia kiloja lisää, myös lievä stressi on voinut vaikuttaa. Enemmin epäilen tuota ahmimista (mulla on BED:in oireet).
Kävin lääkärintarkastuksessa työn puoleen viikko sitten mutta lääkäri sanoi että ei vielä hormooneja. Sanoi että kuukautiskiero on tosi herkkä, voi jäädä välillä poiskin (ali- tai ylipainoisilla tai esim. just stressaantuneilla).
Liikunnan lisääminen myös voi jättää kuukautiset pois. On myös erilaisia muita syitä kuten se rakkulatauti. Tähän rakkulajuttuun liittyy yleensä muitakin oireita kuten runsaampaa karvankasvua. Lääkäri en ole mutta olen paljon netistä lukenut aiheesta. Yleensä kuukautiset tulee itsestään mutta jos ei niin antavat kai keltarauhashormoni-lääkityksen (Terolut?). Joissain sanotaan että lääkäriin kun 3kk on ollut ilman kuukautisia, jossain sanotaan että puoli vuotta, jossain on kerrottu että ovat oleet vuodenkin ilman kuukautisia. Itse sain sen käsityksen että noin 4kk ilman kuukautisia, niin lääkäriin. En tiedä mutta luin että jos kuukautiset on paljon pois, ne pitää käynnistää. Kuukautisten poisjääminen kuulema harvoin johtuu mistään sairaudesta mutta voi olla monia sairauksia mistä syystä ne jää pois.
Koska sä syöt pillereitä, sulla on eri tilanne. Mä en syö. Sitä olen lukenut että niitten lopettamisen jälkeen kuukautisia ei saata heti alkaa.
Hellekin voi sekoittaa kuukautisia. Keväällä oli paljon lämpimiä päiviä että sinäsä ajattlin sen voineen esim. siirtää mun ovulaatioaikaa kun elimistö oli aika kovilla. (Helteillä töitä)mutta en ymmärrä miten ne sitten kokonaan jäi tulematta. Sanovat että sitä voi käydä ja ne saattaa sen jälkeen palata normaaliksi mutta kyllä tää odottavn aika on pitkä...

Äänestä
  • Mulla on ikää 20v ja kuukautiset on ollu jo 9 vuotiaasta lähtien, joten mikään uusi asia kuukautiset ei oo :)
    Itseltäkin löytyy ylipainoo hiukan, mut muuten ei kyl stressii yms ole. Pitää nyt sit ootella ja vois sitä terveyskeskukseen varulta soitella.
    Kiitos hyvistä tiedoista :)

    Äänestä

  • Hiljalilja87 kirjoitti:

    Mulla on ikää 20v ja kuukautiset on ollu jo 9 vuotiaasta lähtien, joten mikään uusi asia kuukautiset ei oo :)
    Itseltäkin löytyy ylipainoo hiukan, mut muuten ei kyl stressii yms ole. Pitää nyt sit ootella ja vois sitä terveyskeskukseen varulta soitella.
    Kiitos hyvistä tiedoista :)

    Ai joo...nikistäkin olis tietysi ikäsi voinut päätellä. Aika jännä homma kun kuulema epäterveellisellä ruokavaliolla mässäily voi myöhästyttää kuukautisia niin että ovulaatioaika siirtyy. Ainaski muutamalla viikolla.
    Kerrohan sitten mitä sulle sanottiin tk:ssa??

    Äänestä

  • Kastehelmi Kukka-Maaria kirjoitti:

    Ai joo...nikistäkin olis tietysi ikäsi voinut päätellä. Aika jännä homma kun kuulema epäterveellisellä ruokavaliolla mässäily voi myöhästyttää kuukautisia niin että ovulaatioaika siirtyy. Ainaski muutamalla viikolla.
    Kerrohan sitten mitä sulle sanottiin tk:ssa??

    No nyt on testi tehty ja se oli negatiivinen. Oon yrittänyt tk:seen soittaa, mutta se aukeaa vasta 30. päivä. Pitää nyt vaan sitten siihen asti odotella. :)

    Äänestä

...niin ei ole kyllä normaalia, etteivät menkat ole tulleet noin pitkään aikaan. Ainakin kaikkien niiden pillerien pakkausselosteessa, joita minä olen syönyt on myöskin sanottu, että jos kuukautiset jäävät tulematta kaksi kertaa peräkkäin, niin pitäisi ottaa yhteys lääkäriin. Oletko unohtanut pillereitä tai oksentanut/ripuloinut muutaman tunnin kuluttua pillerin ottamisesta? Jos nyt kuitenkin jostain syystä sattuisit olemaan raskaana, niin tuossa alkaa vähitellen olemaan sekin ongelma, että abortin teko rupeaa olemaan myöhäistä...

Eli suosittelin pikimmiten lääkärikäyntiä, tai vähintäänkin raskaustestiä (joita saa esim apteekista).

Äänestä
  • Pitää sitten huomenna mennä ostamaan raskaustesti ja jos se on negatiivinen niin soittaa sitten terveyskeskukseen.
    Pilleripaketissa luki että jos on menkat 2kk myöhässä, voi siis todellakin olla raskaana vaikka niitä syö. No nyt jännätä yön yli mikä on sit tulos & tilanne.
    Mua ei haittaa vaikka abortti ei enää ois mahdollinen, sillä kyl pitäisin vauvan jos raskaana oisin.
    Voin informoida huomenna sitten tänne et mikäs on tilanne :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiljalilja87 kirjoitti:

Minulla on siis ongelmana että kuukautiseni on 3kk myöhässä. En ole tehnyt raskaustestiä koska joskus muutama vuosi takaperin minulla oli ihan joka kesäistä, ettei kesä-heinäkuussa tullut kuukautisia. Nyt vaan jo mietityttää, kun niitä ei ole kolmeen kuukauteen kuulunut.
En usko, että olen raskaana, koska minulla ei ole mitään merkkejä siitä. Käytän e-pillereitä.
Mikä voisi olla syynä ja mitä tehdä? Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu