Samos, sukellus samoksella

--------------------------------------------------------------------------------

Hei, ajattelin laittaa pienen postauksen koska en itse saanut tietoa sukelluksesta Samoksella ennen lähtöäni.

Eli olin tämän kuun alussa Samoksella 2 viikkoa. Tein 10 sukellusta, yhden Turkin puolella Kusadasissa.

Samoksella toimii kolme sukelluskeskusta. Suosittelen yhtä. Aegeanscuba. Muilla keskuksilla ei ole toimistotiloja vaan ainoastaa pieni puuhökkeli rannalla missä varusteet lepäävät. Aegeabscuballa on toimisto ja sukelluskeskuksen tilat Pythagorionin keskustasta noin kahden kilometrin päässä Marinassa. Taksi maksaa 4 Euroa. Varusteet ovat täysin uusia ja toimivat moitteetomasti.

Palvelu on erittäin hyvää ja moitteetonta. Keskus on ollut toiminnassa vasta 1 kuukauden verran. Keskuksen omistaa noin kuusikymppinen herrasmies/korkea-arvoinen Upseeri joka on jäänyt eläkkeelle vähän aikaa sitten. Palvelu siis pelaa ammattimaisesti. Mitään ei jätetä puolitiehen.

Parhaimmat sukelluspaikat ovat hankalissa paikoissa mutta jos seikkailumieltä on ja jaksat kantaa sukelluskamasi joskus jopa pientä rinnettä alas ja ylös, ja uida muutama satametriä pinnalla ennen sukellusta niin sano Agamemnolle että hankaliin paikkoihin kiitos niin varmasti pääset kokemaan hyviä sukelluksia. Paras paikka ehdottomasti oli saaren länsipuolella (Limnions) minne teimme päivä retken. Noin 100 €. Kaksi sukellusta, helposti päästävissä hiekkarannalta, noin 250 metriä pintauintia ilmaa säästäen. Ensinmäinen 22 metriin ja toinen 33. Isoja kiviä, pieniä solia ja luolia. Värikästä. Lamppu mukaan. Todella mahtava paikka sukeltaa.

Samoksella ei ole paljon kalaa nähtävänä mutta muuten kirkkaat vedet, näkyvyys melkein aina noin 20 metriä. Näin tietysti mustekaloja, mureenoita ja pieniä sinisiä kaloja paljon. Värikkäitä punaisia ja keltaisia oli myös.

Saari oli muutenkin mahtava, olen käynyt elämässäni yli 50 maassa ja lomaillut monessa paikassa mutta moneen en menisi uudestaan, Samokseen menisin. Saarella on paljon erillaista nähtävää. Viikossa ei paikkaa kierrä. Patikka paikkoja on kerrassaan vuorilla monia. Ulkoilma-elokuvateatteri jossa voi tilata pizzaa pöytiin on kerrassaan mahtava paikka rentoutua sukelluksen jälkeen illalla. Paljon näkemistä myös ei sukeltaville vaimoille tai lapsille.

Lämpimästi suosittelen lomanviettopaikaksi sukelluksen lomassa.

Ps: Lomamatkoilla sai ottaa mukaan 20 Kg matkatavaraa ilmaiseksi. Max 30 Kg sukelluskamat maksavat 60 € menopaluu.

Ps 2: Jos on kysyttävää niin vastaan mielelläni.
6837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vajaan kahden viikon päästä. Kysyisin, että missä tämä ulkoilmaelokuvateatteri sijaitsee. En ole matkaoppaista lukenut enkä netissäkään huomannut mitään sellaisesta. Ihan mielenkiinnosta kysyn. Olemme menossa Pythagorioniin. Sukeltaa emme kylläkään aio.

Äänestä
  • paikka on Mitilini, joka päivä klo 21. jos kävelet turisti infoon Pythagoriossa niin he neuvovat.

    Äänestä

  • 333333333333333333333333333... kirjoitti:

    paikka on Mitilini, joka päivä klo 21. jos kävelet turisti infoon Pythagoriossa niin he neuvovat.

    drive-in leffateatteri?

    Äänestä

Hmmm...olin itse Samoksella muutama vuosi sitten ja tuolloin opas kertoi laitesukelluksen olevan kielletty. Tuolloin arvelimme tämän johtuvat Turkin läheisyydestä ja olisi kai loogista että koska Turkki on lähentynyt muutenkin EU:ta niin kaippa rajoituksiakin on poistettu...

Tuolloin tyydyin snorklailuun ja voin kyllä allekirjoittaa facelessin kommentit- snorklatenkin paikat olivat nättejä ja vesi todella kirkasta ja puhdasta.

Skootteri oli hyvä apuväline saaren kiertämiseen koska liikennettä ei -ainakaan tuolloin- ollut vielä mitenkään hirveästi.

Täytynee itsekin miettiä josko lähitulevaisuudessa suuntaisi vielä Samokselle sukelluksen merkeissä. Täytynee käydä sitten morjenstamassa upseerikaveria.
100e tosin kuulostaa pikkasen suolaiselta hinnalta. Kreetalla vastaava tsydeemi kahdella sukelluksella oli hinnassa 42e sisältäen kaiken- kuljetukset hotellilta, kamat ja lounaan...

Äänestä
  • Ulkoilma teatteri ei ole drive.

    Sukelluksesta vielä, 100 € päivän 2 sukelluksesta oli minulle ja vaimolleni halpa. Siihen kuului kaikki matkat saaren toiseen puoleen ja juomat sekä ruat. 2 Hengeltä.

    Äänestä

  • Facelessmen kirjoitti:

    Ulkoilma teatteri ei ole drive.

    Sukelluksesta vielä, 100 € päivän 2 sukelluksesta oli minulle ja vaimolleni halpa. Siihen kuului kaikki matkat saaren toiseen puoleen ja juomat sekä ruat. 2 Hengeltä.

    OK, eli tämä oli siis kahdelta hengeltä. Sittenhän se on ihan edullinen. Ymmärsin ensin että hinta oli 100e per hlö...

    Aika samoissa ovat siis hinnoittelut Kreikan saarilla jos Kreetalla vastaavantapainen setti oli 42e ja Samoksella 50e. Kreetan setti oli tosin vain puolipäivää eikä varmaankaan sisältänyt vastaavanlaista kuskailua...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Facelessmen kirjoitti:

--------------------------------------------------------------------------------

Hei, ajattelin laittaa pienen postauksen koska en itse saanut tietoa sukelluksesta Samoksella ennen lähtöäni.

Eli olin tämän kuun alussa Samoksella 2 viikkoa. Tein 10 sukellusta, yhden Turkin puolella Kusadasissa.

Samoksella toimii kolme sukelluskeskusta. Suosittelen yhtä. Aegeanscuba. Muilla keskuksilla ei ole toimistotiloja vaan ainoastaa pieni puuhökkeli rannalla missä varusteet lepäävät. Aegeabscuballa on toimisto ja sukelluskeskuksen tilat Pythagorionin keskustasta noin kahden kilometrin päässä Marinassa. Taksi maksaa 4 Euroa. Varusteet ovat täysin uusia ja toimivat moitteetomasti.

Palvelu on erittäin hyvää ja moitteetonta. Keskus on ollut toiminnassa vasta 1 kuukauden verran. Keskuksen omistaa noin kuusikymppinen herrasmies/korkea-arvoinen Upseeri joka on jäänyt eläkkeelle vähän aikaa sitten. Palvelu siis pelaa ammattimaisesti. Mitään ei jätetä puolitiehen.

Parhaimmat sukelluspaikat ovat hankalissa paikoissa mutta jos seikkailumieltä on ja jaksat kantaa sukelluskamasi joskus jopa pientä rinnettä alas ja ylös, ja uida muutama satametriä pinnalla ennen sukellusta niin sano Agamemnolle että hankaliin paikkoihin kiitos niin varmasti pääset kokemaan hyviä sukelluksia. Paras paikka ehdottomasti oli saaren länsipuolella (Limnions) minne teimme päivä retken. Noin 100 €. Kaksi sukellusta, helposti päästävissä hiekkarannalta, noin 250 metriä pintauintia ilmaa säästäen. Ensinmäinen 22 metriin ja toinen 33. Isoja kiviä, pieniä solia ja luolia. Värikästä. Lamppu mukaan. Todella mahtava paikka sukeltaa.

Samoksella ei ole paljon kalaa nähtävänä mutta muuten kirkkaat vedet, näkyvyys melkein aina noin 20 metriä. Näin tietysti mustekaloja, mureenoita ja pieniä sinisiä kaloja paljon. Värikkäitä punaisia ja keltaisia oli myös.

Saari oli muutenkin mahtava, olen käynyt elämässäni yli 50 maassa ja lomaillut monessa paikassa mutta moneen en menisi uudestaan, Samokseen menisin. Saarella on paljon erillaista nähtävää. Viikossa ei paikkaa kierrä. Patikka paikkoja on kerrassaan vuorilla monia. Ulkoilma-elokuvateatteri jossa voi tilata pizzaa pöytiin on kerrassaan mahtava paikka rentoutua sukelluksen jälkeen illalla. Paljon näkemistä myös ei sukeltaville vaimoille tai lapsille.

Lämpimästi suosittelen lomanviettopaikaksi sukelluksen lomassa.

Ps: Lomamatkoilla sai ottaa mukaan 20 Kg matkatavaraa ilmaiseksi. Max 30 Kg sukelluskamat maksavat 60 € menopaluu.

Ps 2: Jos on kysyttävää niin vastaan mielelläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu