Katja Ängeslevä

KERTOKAA, minne katosi tangoprinsessa Katja Ängeslevä? Muistaakseni Pohjois-Suomesta kotoisin oleva vaalea isokokoinen tyttö joka tuli tangoprinsessaksi sinä vuonna kun Taina Kokkonen voitti?
157067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Katja esitti tangokilpailuissa Yön kuningattaren,
ja tulkinta oli todella koskettava.

Uskallanpa luulla, että hän olisi voittanut kilpailun silloin,
jos olisi ollut hieman "pienempi".

Äänestä
  • mokasi itse jatkomahdollisuutensa, kun alkoi niin Auraviihdettä ja kilpailua jne. moittimaan joka lehdessä.

    Äänestä

Nyt muistan tapauksen, tosiaankin Katjan tulkinta "Yön kuningattaresta" oli todella upea. Katja olisi ollut erilainen ja persoonallisempi tangokuningatar kuin tuo niin tavanomainen ja uransa jo lopettanut Kokkonen.

Äänestä
  • Ei Katja kadonnut ole, mutta jättänyt keikkalavat. Asustaa Pohjois-Suomessa edelleen.

    Äänestä

  • pohjoisessa kirjoitti:

    Ei Katja kadonnut ole, mutta jättänyt keikkalavat. Asustaa Pohjois-Suomessa edelleen.

    vuosi sitten kun viimeksi tapasin, niin sanoi pyörittävänsä omaa ohjelmatoimistoa. En tiedä, onko samalla alalla edelleen.

    Äänestä

Hei vaan! Sattui silmääni vanha viesti, joten vastaanpa varsin. Keikkalavat on tällä hetkellä pois kuvioista, mutta musiikkia teen aktiivisesti sävellyksien ja sanoituksien muodossa harrastusluonteisesti. Polte ei ole sammunut, joten voipa olla, että jotain muutakin on vielä tulossa! ;)
Yrittäjänä toimin edelleen, tällä hetkellä hevoshommien parissa.
Vielä kommentti viestiin vastanneelle henkilölle: Kaikki ei aina ole artistin suusta, mitä lehdet kirjoittaa. Saamasi kuva on kuitenki varmasti aivan sama kuin kyseisten tahojen, joten päätelmäsi on varmaan siltä osin aivan oikea.

Äänestä
  • Että onko mitään perää siinä, että päästäkseen tangokunninkaalliseksi pitäisi panna - mieluiten jo etukäteen - nimi orjasopimukseen, joka velvoittaa vuoden ajan tekemään miljoonatuoton ohjelmatoimistolle ? Tietääkö kukaan, onko näin käynyt vuosien saatossa muillekin tosi hyville laulajille jotka olisivat varmasti valloitaneet Suomen kansan - mutta tietenkin ja kuiten vasta tuollaisen orjasopimuksen ehdoilla ? Eli voittaako tangomarkkinoilla VAIN sellaiset laulajat jotka ei juurikaan osaa pitää puoliaan mutta osaavat myös jonkin verran laulaakin ?

    Äänestä

  • Johan nyt on Sebastian Bach kirjoitti:

    Että onko mitään perää siinä, että päästäkseen tangokunninkaalliseksi pitäisi panna - mieluiten jo etukäteen - nimi orjasopimukseen, joka velvoittaa vuoden ajan tekemään miljoonatuoton ohjelmatoimistolle ? Tietääkö kukaan, onko näin käynyt vuosien saatossa muillekin tosi hyville laulajille jotka olisivat varmasti valloitaneet Suomen kansan - mutta tietenkin ja kuiten vasta tuollaisen orjasopimuksen ehdoilla ? Eli voittaako tangomarkkinoilla VAIN sellaiset laulajat jotka ei juurikaan osaa pitää puoliaan mutta osaavat myös jonkin verran laulaakin ?

    No bisnestähän toi Tangomarkkinat on .Ja höveliä viedään. Parempi Katjan tulevaisuudelle , että ei mainettaan kuningatterena pilannut. Muuhun ei olis saumaa jäänyt enää tuon jälkeen.

    Harmi kun Katjasta ei kuulu enää mitään.Olis edes fanikerho :(

    Äänestä

  • luulet mokomasta kirjoitti:

    No bisnestähän toi Tangomarkkinat on .Ja höveliä viedään. Parempi Katjan tulevaisuudelle , että ei mainettaan kuningatterena pilannut. Muuhun ei olis saumaa jäänyt enää tuon jälkeen.

    Harmi kun Katjasta ei kuulu enää mitään.Olis edes fanikerho :(

    Katjaa soisin vielä kuulevani musiikki rintamalla. Minusta hänen ääneessään oli sitä jotakin....ihanaa väreilevää...Katja oli minun suosikkini silloin niissä tangokilpailuissa:)

    Äänestä

Kurjaa se ainakin on, kun muistan, että Katja ei saanut levytyssopimusta ylipainoisuuden vuoksi. Jossain haastattelussa tuo oli mainittu Tangomarkkinoiden jälkeen hänen itsensä sanomana. Anteeksi, jos lehtitiedot on mitä sattuu, jos on! TVOF:ään olisi vielä voinut osallistua. Ainakin Katja siellä arvostelee, eikä yhtään syyttä tietenkään, mutta eihän se tunnu kivalta, vaikka epäkohtia kilpailun suunnittelijoille on tullutkin tai tarkoituksella tehtyjä esim. äänestyksen MONInaisuus. Se siitä!

Äänestä

Katja asustaa tällä hetkellä Etelä-Suomessa ja edelleenkin tekee ilmeisesti biisejä. En ole kuullut ainakaan että keikkailisi.

Äänestä

Takarivin tähtönen? Olispa jatkanut rivimusiikkia. Onhan noita lavoja ja ravintoloita

Äänestä

Ihan kiva ääni Katjalla, oli tangoprinsessakin Hyviä lauluja on Katja tehnyt ja hienoa,että nyt voitti tangon sävellys ja sanoitus kilpailu

Äänestä

1999 Katjal esitti Yön Kuningatar laulun kauniilla tunteikkaalla äänellään. Lauloi todella paljon paremmin kuin Taina

Äänestä

Nykyään Lahdessa asuva Katja on lähdössä jouluiselle konserttikiertueelle, joka ulottuu Keravalta Ouluun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäin kaipaamaan kirjoitti:

KERTOKAA, minne katosi tangoprinsessa Katja Ängeslevä? Muistaakseni Pohjois-Suomesta kotoisin oleva vaalea isokokoinen tyttö joka tuli tangoprinsessaksi sinä vuonna kun Taina Kokkonen voitti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu