Maine

Pilaavatko varastelevat romaanit myös kaikkien kunnollisten romaanien maineen?
Itse olen sitä mieltä että pilaavat sillä melkein kaikki ihmiset ajattelevat yhteisöllisesti, kait se on vaistomaista. Jos on enemmän kuin muutama tapaus se laitetaan heti kulttuurin piikkiin.
8792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Valitettavasti voi. Samoin kuin räkäposkella öykkäävät vodkaturistit ulkomailla,luovat ikävää mielikuvaa suomalaisista. Muutkin ulkomailla, saavat usein kuulla näiden töppäilyistä ja osakseen halveksivia katseita. Onkin kovan työn takana saada maine puhdistettua

Äänestä
  • olet oikeassa. Näin kävi esim. virolaisten kohdalla. Ensin oltiin kovin myötämielisiä ja haluttiin auttaa ikeen alla elävää veljeskansaa monin eri tavoin mm. lahjoittamalla Ladoja ja muita täällä jo romutettavaksi määrättyjä autoja. Osaavat asen tajat laittovat ne uudelleen ajokuntoon ja kas vain taas nieli Lada uusia kilometrejä.
    Jo aikaisemmin 90-luvulla, ennen kuin EU-rajat aukesi, virolaisia tuli tänne töíhin ja heitä mimiteltiin varkaiksi ym. vain muutaman lehdessä olleen jutun takia ja näin leimattiin koko Viron kansa.
    Samoin toiseen suuntaan. Suomalaisia meni Tallin naan kauneushoitoon, ryyppäämään, naiset sekoili vat tuulipuvut(kahisevat) päällä, olutpurkkit käsissä. Kännikalat käännettiin enstuimaan Estonia puistossa, niin kuin Kaisaniemessä ennen.
    Suomalaisten käytös Virossa oli törkeää, ylimie listä ja vallan toista, kuin Suomessa.
    Äijät huuteli rahatukku kourassa naisille hävyt tömyyksiä. Luultavasti silloin ruvettiin suoma laisia kutsumaan "poroiksi" (neljällä jalalla seisova elukka)näiden muutamien (satojen) öykkä reiden mukaan.
    Liialliset yleistykset ( hyvä ja paha )ovat vaa rallisia, siitä muistuttaa sodat. Nämäkin vain yleistyksen karkeita esimerkkejä, suurin osa suomalaisista, virolaisista, romaneista, venäläi sistä ja ruotsalaisista ym maista on kunnollisia ja rehellisiä ihmisiä.

    Kun osoitat " veljeäsi" sormella, niin kolme niistä osoittaa jo itseäsi! Kaisaniemen -Kake

    Äänestä

"Pilaavatko varastelevat romaanit myös kaikkien kunnollisten romaanien maineen"?

BUAHAHAHAHAHAHAAAAA!!!

Äänestä

Pilaako varastelevat valkolaiset muiden valkkarien maineen ?Pilaako varastelevat saamelaiset,muijen maineen?Pilaako varastelevat varkaat muijen varkaitten maineen?

Äänestä

ei semmosta voi pilata mitä ei ole ollutkaan

Äänestä
  • Mainetta on monenlaista.Samoin tykkäämistä.Ja tapoja.Kansoja,kulttuureita.Sinäki oot välillä erilainen.

    Äänestä

Miehellä,tehdessään tiettyjä juttuja,maine kasvaa.Mutta jos nainen tekee samoin,menettää maineensa..Kummia kieli-kiemuroita.

Äänestä

muuta seuraa siitä ettei haluta sopeutua elämään koulutus/työ/"normaalia"-elämää?

Epäsosiaalista käytöstä, varastelua, huijaamista, nurkkakuntaisuutta, itsensä parempana pitämistä, syrjäytymistä...lopulta huumeita, väkivaltaisuutta, linnatuomioita, rikkinäisiä perheitä ja lisää syrjäytymistä.
On siinä sitten kanssa tulevaisuus johon rakentaa identiteettinsä, hienot vaatteet aj ylpeys joka perustuu tyhjään.

On pakko pikkuhiljaa herätä nykyaikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1/2 romaani kirjoitti:

Pilaavatko varastelevat romaanit myös kaikkien kunnollisten romaanien maineen?
Itse olen sitä mieltä että pilaavat sillä melkein kaikki ihmiset ajattelevat yhteisöllisesti, kait se on vaistomaista. Jos on enemmän kuin muutama tapaus se laitetaan heti kulttuurin piikkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu