olla hintahaarukka perunkirjan teosta? Onko kellään kokemuksia minkälaisia hintoja on maksanut.
mikä
mahtanee
9729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
meillä maksoi huhtikuussa 500euroa tehtiin pankissa
esim.maa-metsätila,asunto,kesämökki??Joku tälläpalstalla mainitsi,että pankki otti 1500,- pelkästä rahaomaisuutta sisältävästä pesästä.Minusta tuo 1500,-on liikaa.
vielä paljon enemmän. Onko hinta sen mukainen minkä verran omaisuutta on?
setvimistä,jos on monenmuotoista omaisuutta.Jopa tekstiä tulee enemmän.
Tein itse joten ei maksanut mitään. Otin mallia yhdestä aiemmin tehdystä ja lainasin kirjastosta pari opasta. En nyt vertaisi perukirjan tekoa lottokupongin täyttämiseen, mutta kun on huolellinen ja käyttää tervettä järkeä, niin ei se niin vaikeata ole. Sitäpaitsi ohessa oppii kaikkea mielenkiintoista lainsäädännöstä.
saattaa olla kalliskin. Jos ei olisi sitä yhtä riitapukaria, niin voisihan sitä laatia perukirjan yhdessä ihan helpostikin. Mutta kun ei sen yhden takia voi muuta kuin jättää asia oikeuden määräämän lakimiehen huolehdittavaksi. Hänkin sitten maksaa kulut muiden kanssa!
Äidin kuoleman jälkeen perukirjan teki pankinjohtaja. Asiat oli selviä, kaikki paperilla, perikuntana lapset. Eli melko selkeä ja helppo juttu, maksoi pankin tekemänä 580€. Tädin, jolla ei rintaperillisiä ollut, mutta testamentti, suuri suku, perikuntaa 46kpl, kaikki ei edes suomessa...Samainen pankin heppu kieltäytyi tekemästä perukirjaa (onneksi) otettiin yhteys oikeusaputoimistoon, jossa asiat hoiti eläkkeellä oleva lähiomainen pesänhoitajana, hintaa tälle isolle työlle tuli 560€.
Eli jos omintaidoin asian hoito ei onnistu, ottakaa yhteys oikeusaputoimistoon.
siis sukulaistädin perunkirjan teko oli pankin mielestä niin työläs että kieltäytyi hommaa ottamasta, siksi siis onneksi, koska pääsimme näin edullisesti muualla.
itse" kirjoittaja asiantuntija Puronen Pertti. Kirjan lopussa on perukirjamalli, jonka voi kopioida kirjaston koipokoneella. Sitten täyttämään tarvittavat tiedot.
Yksinkertaista - eikö vaan !