Varo Kiinteistömaailma Riihimäen konttorin palveluita

Varo ettet edes vahingossa ole tekemisissä heidän kanssa. Taitaa Riihimäen Kiinteistömaailman välittäjillä olla hyvät peruspalkat kun, heiltä puuttuu kiinnostus asiakasta(ostaja) kohtaan.

En ole muiden saman firman välittäjien kohdalla törmännyt siihen, mutta Riihimäellä nämä kolme ovat kyllä Super flegmaattisia.
3012819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Sen lisäksi heidän oikeudentajunsa on hieman erilainen kuin meillä muilla. Sovitaan suullisesti ensin jotain ja jälkeenpäin aletaan vaatia aivan muuta ja vedotaan siihen ettei ole mustaa valkoisella. Olen sen verran vanhanaikainen, että olen vielä tottunut ihmisen sanaan luottamaan, mutta Kiinteistömaailman kohdalla kolahti. He eivät keinoja kaihda kun yrittävät tavoitella vain omaa etuaan. Luulevat ressukat olevansa varmaan Jumalasta seuraavia, niin ylimielistä porukkaa ovat.

Äänestä

ostin juuri osakkeen ja kaikki toimivat hyvin ja olivat palvelu alttiita ei mitään moitittavaa ois tehny mieli lykkiä sitä jotain

Äänestä
  • Niin, mutta sinähän oletkin itse duunissa Riihimäen Kiinteistömaailmalla.

    Äänestä

Huomattiin ihan sama. Itse joutuu tökkii jos haluaa jotakin...en ole aiemmin moiseen asuntokaupassa törmännyt.

Äänestä
  • Etsin kaksiota/kolmiota viime kuukausina, ja Kiinteistömaailmasta otettiin muita hitaammin yhteyttä. Ja kerran kun oltiin sovittu kaksi näyttöä, ei kuulemma ollut saanut vuokralaista kiinni ja toiseen oli unohtunut avaimet toimistolle. HUH.
    Huoneistomaailma, SKV, LKV Avainasunnot ja OPKK toimivat ihmislähtöisesti, ja huomioivat hyvin. Kiitos heille siitä!

    Äänestä

  • riksulainen kirjoitti:

    Etsin kaksiota/kolmiota viime kuukausina, ja Kiinteistömaailmasta otettiin muita hitaammin yhteyttä. Ja kerran kun oltiin sovittu kaksi näyttöä, ei kuulemma ollut saanut vuokralaista kiinni ja toiseen oli unohtunut avaimet toimistolle. HUH.
    Huoneistomaailma, SKV, LKV Avainasunnot ja OPKK toimivat ihmislähtöisesti, ja huomioivat hyvin. Kiitos heille siitä!

    minulla oli asunto kiinteistömaailmalla myynnissä ja todellakin petyin hitauteen. Aivan kuin ei olisi kiinnostanut koko kaupanteko. Lisäksi kun oli yleisiä esittelyjä niin esittelijät kaksi kertaa peräkkäin myöhässä 10 min... se on puolen tunnin esittelystä aika paljon. Oli myös muita huolimattomuuksia joita en nyt tähän yksityisyyden takia laita mutta kenellekkään en enään suosittele ko. firmaa.

    Äänestä

Pyysimme keväällä kiinteistömaailmalta arviointia omakotitalostamme pankkia varten. Itse "pääjehu" suvaitsi tulla paikalle, viipyen ehkä noin 5 min. senkin ajan ylimielisesti, kiinnostuprosentti taloamme kohtaan vissiin puhdas nolla. Lupasi ilmoittaa pankkiimme mihin hintaluokkaan arvioi talomme, mutta loppupelissä ei edes ollut pankkiimme sitä vaivautunut ilmoittamaan.

Äänestä

Ostimme asunnon jossa oli vain valokuitukaapeli mahdollisuus. Ei mainittu esitteessä eikä kerrottu. Tv ei siis näkynyt ilman 2000€ lisämaksua tai antennin laittoa. Tämä tuli vastaan vasta muutettua, kun tv ei näy! Annetiin myös avaimet, joilla käytiin omalla porukalla katsomassa taloa. Tämä siis Kuopion eräässä kiinteistömaailman firmassa. Toisessa lisää samantyylisiä ongelmiä. Heidän mukaan mitä ihmeellisempi kuuluin kiinteistöön, vaikka olit ne itse jälkikäteen asentanut. Eikä niistä oltu kysytty myynnin yhteydessä. Eikä niistä ollut kirjattu kauppakirjaan erikseen. Näin hyvin nämä palvelee. Olkaa tarkkana!

Äänestä
  • Valokuitua myöden tuleva TV on helppo siirtää myyjältä uudelle omistajalle ilman kustannuksia kunhan sitä ei ole ensin irtisanottu. Toimii ainakin Telialla.

    Äänestä

tuossa firmassa porukan vaihtuvuus on aika suurta. Kokoajan haku päällä, miksei väki viihdy talossa?

Äänestä
  • Eivät osaa myydä asuntoja hinnottelusta puhumattakaan. Ei kauppoja ei tuota tiliäkään.

    Äänestä

  • Kiinteistömaailmassa ainakin runsaat parikymmentä vuotta toiminut Maire Sainio ja toimii edelleen, samoin hänen tyttärensä. Lisäksi Auvo Vira on ollut monta vuotta - ts. ainakin nämä kolme ovat "kiintokalusteita". Lisäksi siellä on uudempaa täydennystä.
    Ala on vaikea: ei kaikista ole kiinteistövälittäjiksi.
    Olen saanut hyvää palvelua Kiinteistömaailmasta, kun myin heidän välityksellään kolmioni.

    Äänestä

  • Allahu kirjoitti:

    Eivät osaa myydä asuntoja hinnottelusta puhumattakaan. Ei kauppoja ei tuota tiliäkään.

    Välittäjälle on ihan sama millä jinnalla hän myy asuntosi saa aina probikat noin 6000e

    Jis alkuun pyynti on niin kova että ei meekaupaksi ne odotaa että lasket hinnnan niin oeineksi että helppo sitten myydä


    Laita itse. Asunto oikotielle myyntiin ei maks kuin 100e

    Äänestä

No toki totta tuokin. Mutta jos jostain löydät kyseisen firman vanhojen välittäjien nimiä, niin aika moni on siirtynyt toisen välitysfirman palvelukseen. Ala on vaikea, työnantaja voi olla vielä vaikeampi.

Äänestä
  • Toisaalta moni välittäjä on käynyt läpi kaikki riihimäen välitystoimistot. Lie sitten ajatus, että ruoho on vihreää aidan toisella puolen.

    Äänestä

Oma kokemus asuntokaupassani j a monen muunkin tutun sellainen, että en todellakaan luota ko. firmaan. Esim. yöllä soitettiin läheiselleni ja pyydettiin tekemään sitova tarjous ennen aamua omakotitalosta, omassa kaupassani välittäjä kyseli yksityisasioitani kauppatilanteessa vieraiden läsnäollessa ja avaimet unohti antaa, toi toki postilaatikkooni illalla. Kun kävin katsomassa ostettavaa asunto poikani (aikuinen) kanssa, välittäjä puhui vain hänelle vaikka p iti olla täysin selvää, että ostan asuntoa itselleni. Esimerkkejä on lukemattomia ja eivät tosiaan mairittelevia ko. firmaa kohtaan.

Äänestä

Kirjoittelen tänne, vaikka aloitus onkin tehty ennen monen teinin syntymää.

Asuntomme oli myynnissä Riihimäen Kiinteistömaailmalla. Joo kyllä, vaihtuvuutta tuntuu olevan. Hyvinkin jäi sellainen tuntu, ettei välittäjä välittänyt niinkään asuntoamme, vaan keskusteluamme heidän toimistolleen ja takaisin. Kun kaikki piti selvästikin varmistaa konttorilta. Vaikka välittäjällä oli pitkä työkokemus.

Äänestä
  • Sama meno jatkuu....

    Äänestä

Sama meno jatkuu Riihimäen Kiinteistömaailman puolella yrittäjän toimesta. Näin surkeaa ”palvelua” en ole koskaan saanut. On vaikeaa ostaa ja tehdä parempaa tarjousta asioista, kun yrittäjä ei edes laita tarjousta allekirjoitettavaksi tai infoa, että myyjä on hyväksynyt paremman tarjouksen muualta

. Mutta eipä harmita enää, että meni kiinteistö ohi suun, koska tälle firmalle ei tee mieli rahaa tuodakaan enää sisään tämän ketjun perusteella :)

Hyvää mainosta Kiinteistömaailmalle.

Äänestä

Uusia huonoja kokemuksia täälläkin Kiinteistömaailmasta ja päärouvasta. En kyllä asioisi siis kanssaan ollenkaan mutta tässä tapauksessa ostajana oli "pakko". Euroakaan en kyllä itse maksaisi palveluksistaan...

Äänestä

Kiinteistömaailmasta ei havaintoja,mutta OP:n miespuolinen kiinteistönvälittäjä teettää naisilla työt ja myy suosikilleen asunnon välistä.
Yhden kaupan kokemus tästä henkilöstä.

Äänestä

Eipä onneksi kyseistä kiinteistövälittäjää näkynytkään enää OP:n välittäjissä.

Äänestä

Riihimäen Kiinteistömaailman Sainio-niminen välittäjä ja yrittäjä on todella tyly ja epäammattimainen. Ei ole ostajan puolella yhtään. Todella painostava ja negatiivinen narisija. Kiirehtii ostajaa tekemään tarjouksen tekaistuilla selityksillä. Tuollainen välittäjä helposti toimii esteenä koko kaupalle, koska ostaja ei pysty luottamaan häneen.

Äänestä
  • Täysin eri mieltä. Mielestäni todella ammattitaitoinen myyjä joka tekee töitä lähes, koska vaan.
    Miksi välittäjä edes olisi ostajan "puolella", koska myyjähän on maksava asiakas, joka on palkannut välittäjän... ei ostaja maksa välittäjälle mitään

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Täysin eri mieltä. Mielestäni todella ammattitaitoinen myyjä joka tekee töitä lähes, koska vaan.
    Miksi välittäjä edes olisi ostajan "puolella", koska myyjähän on maksava asiakas, joka on palkannut välittäjän... ei ostaja maksa välittäjälle mitään

    Niin pitäisköhän miettiä palveluammatissa sitä, että ilman sitä ostajaa ei välittäjä saa niitä palkkioitaan myyjältäkään.. Ostajaa TODELLAKIN pitää palvella asianmukaisesti. Usein se ostajakin on omaansa myymässä niin eikö ole jo järjen vastaista kohdella ostajia ihan miten sattuu ja menettää sauma uuteen toimeksiantoon?

    Äänestä

Kohteet pyörii myytävänä hamaan tappiin saakka kunnes myyjä vaihtaa välittäjää ja kas kummaa kohde menee kaupaksi. Ylimielistä ja apaattista palvelua. Tarjousta pyydetään kovasti tekemään, mutta kun sen teet niin et enää kuule asiasta mitään ja epäilet onko tarjousta edes viety myyjälle saakka. Ostajana tekee valitettavasti mieli karttaa heillä myytävissä olevat kohteet vaikka speksit kuinka kohtaisivat. ☹️ Todella sääli.

Äänestä

Viestiketju aloitettu 17 vuottaa sitten ja sama meno vaan jatkuu. Luulisi, että tuona aikana olisi jotain opittu........

Äänestä

Tuossa firmassa välittäjä antaa ymmärtää että kaupat tehdessä pitäisi valita hänen valitsema asuntolaina pankki.
Taitaa saada jonkun provikan kun saa asiakkaaksi hyväuskoisen kalliilla marginaalilla.
Ja on kyllä hapannaama välittäjä.

Äänestä

Hidasta on edelleen… Ei hitto kun olisin tiennyt aikasemmin millainen tämä nainen on. Annoin hänelle asuntoni myyntiin, kaks viikkoa menee ennen kuin asunto on netissä…

Äänestä

En suosittele. Välittäjään ei saa yhteyttä, hän ei vastaa sähköposteihin. Suullisesti sovittu välityshinnasta ja jälkeenpäin hinta nousi…Puhe ei ole ystävällistä vaikka hän on asiakaspalvelija, tämä Maire siis :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex_ostaja kirjoitti:

Varo ettet edes vahingossa ole tekemisissä heidän kanssa. Taitaa Riihimäen Kiinteistömaailman välittäjillä olla hyvät peruspalkat kun, heiltä puuttuu kiinnostus asiakasta(ostaja) kohtaan.

En ole muiden saman firman välittäjien kohdalla törmännyt siihen, mutta Riihimäellä nämä kolme ovat kyllä Super flegmaattisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu