Eli kuinka monta naaras hiirtä voi ottaa kaksi kerroksiseen häkkiin jonka mitat ovat alatasolta 24x40 ja ylätasolta 15x40?
2?
Kiitos asiallisista ja suorista vastauksista.
2?
Kiitos asiallisista ja suorista vastauksista.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuon häkin pohja-ala täyttää juuri ja juuri yhdelle hiirelle asetetun minimin. Tasosta huolimatta suosittelisin tuohon siis maksimissaan yhtä hiirtä (eli urosta), jos tuota häkkiä haluat käyttää ja se on pinnaväliltään sopiva (mieluiten alle 8mm).
Jos haluat naaraita, kannattaa hankkia tuota isompi terraario. Terraariossa hiiret pysyvät varmemmin, ovat paremmin turvassa esimerkiksi vedolta ja se on myös helpompi pitää puhtaana, sillä hiirillä on monesti tapana lirutella myös kaltereille niillä kiipeillessään, jolloin pestävää on enemmän ja haju leviää herkemmin.
Hiirien kohdalla pinnaväli on aika konkreettinen ongelma, sillä pienempi hiiri tulee vaikka sivuttain niistä normaaleista sentin pinnaväliestä. Tuohon mahtuu nipin napin 2, mutta en suosittele.