voi ei...

Olen jo kauan aikaa halunnut kissaa, ja sunnuntaina sellainen olisikin nyt tulossa.. Nyt sitten kuulin että minun ei kannata hankkia sitä siksi että minulla on 1v4kk lapsi joka voi ajankanssa tulla allergiseksi.. Ja että kissa voi hyökätä hänen kimppuunsa (???) Olen nyt sitten möhlinyt kunnolla.. Hän ei ole kyllä kissoista mitään oireita koskaan saanut vaikka niidenkanssa on välillä aikaa vietetty ja kissoille hän ei koskaan ole pahaa tehnyt,katsellut vain ja jatkanut omia leikkejään..mutta silti nyt jotenkin tuntuu siltä että tästä se ei hyvä seuraa... Haluaisin kyllä kissan ottaa,kannattaako kuunnella näitä asioita joita minulle sanottiin vai mitä oikein nyt teen? :(
6361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikki mitä kerroit edellisessä, on paljon mahdollista, mutta ei se aina ole niin. Kissa ei "hyökkää" kimppuun, ellei sillä ole todella hyvä syy siihen. Jos se lasta kerran räppäsee sen seurauksena että sitä on härkitty, niin lapsi kyllä muistaa seuraavalla kerralla olla nykimättä. Allergia voi kyllä ilmetä, mutta sitä ei voi tietää ennen kuin kissa on talossa. Joten ei hätää, ottakaa kissa ja totutelkaa elämään sen kanssa. Aluksi kannattaa tietysti vahtia lastasi ettei pääse kovasti riepottelemaan ja kissakin osaa kyllä pysyä poissa. Älä kiinny liikaa aluksi kissaan, niin luopuminenkin on helpompaa, jos näin pääsee käymään. Pitäkää pikku kisulista hyvää huolta ja antakaa sen tottua rauhassa uuteen kotiin... :)

Äänestä

hyvä pikkuisen pienestä asti tottua kissaan paremmin kestää allergiat sun muut, olen siihen tulokseen tullut, onhan sitä maaseuduillakin vaikka mitä eläimiä ja lapsi perheitä .
joskus turhaa höpinää tuo allergia hössötys.
kisun voi opettaa tiskipöydälläkin ruokaileen että ei pieni pääse ruokakupeille ja vessan oveen hakanen että ei kisun hiekkaan pääse .

Äänestä
  • Pienen lapsen kannalta isoimmat riskit ovat kissanlaatikon ja kissanruoan tutkiminen... Voi siis olla hyvä ajatus opettaa kissa syömään esimerkiksi tiskitasolla, johon lapsi ei pääse. Myös kissanhiekkalaatikko pitää tehdä tavoittamattomaksi, sillä noin pientä lasta on vaikeaa opettaa olemaan menemättä laatikolle sorkkimaan...

    Äänestä

Eihän kissa hyökkäile ilman syytä.

Lapsi pitää totuttaa siihen, että kissaa ei saa riepotella tai kohdella kovakouraisesti. Muuten voi saada naarmun. Parivuotias lapsi saattaa pelätä kissaa, koska se näyttää hänen näkökulmastaan suurelta ja hallitsemattomalta. Vähän yli yksivuotias ei ehkä pelkää, koska ei vielä tee niin selvää eroa oman itsen ja ulkomaailman välille. Pieni pelko on hyvästä, koska se opettaa olemaan varovainen.

Kissan ja lapsen välinen suhde on tottumiskysymys. Kissan mahdollinen hyökkäys on vain ja ainoastaan puolustusreaktio. Jotkut kissat ovat niin lempeitä, etteivät ne huitaise kuin ääritapauksessa. Toiset kissat voivat olla äreämpiä, ja ne huitaisevat jo yhdestä kosketuksesta väärään paikkaan.

Omat kissani eivät ole olleet edes lähellä hyökätä pienten lasten kimppuun, joita olen joskus hoitanut. Eivät edes sähisseet. Lähinnä pysyneet poissa tieltä.

Allergioista voidaan olla montaa mieltä. Tuo eläinkielto on hieman vanhanaikainen ohjenuora.

Eräässä vuonna 2002 julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa todettiin seuraavaa: "...tutkimuksen mukaan kahden tai useamman kissan tai koiran läsnäolo lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana VÄHENSI lapsen mahdollisuuksia kehittää allergioita. Tutkimuksessa 474 vauvaa seurattiin 6-7-vuotiaaksi, jolloin heidät ihotestattiin tavallisten allergioiden varalta. Yllättäen, 33% lapsista, jotka eivät olleet altistuneet eläimille, ja 34% lapsista, jotka olivat altistuneet yhdelle koiralle tai kissalle, todettiin allergioita, mutta vain 15% lapsista, jotka olivat altistuneet kahdelle tai useammalla koiralle tai kissalle, todettiin allergioita."

Toisin sanoen 33 sadasta eläimettömän perheen lapsesta ja 34 sadasta yksikissaisen tai -koiraisen perheen lapsesta sai allergian. Kuten voit nähdä, allergisoitumisen kasvu on tämän tutkimuksen mukaan erittäin vähäinen. Sen sijaan tämän tutkimuksen otoksesta usemman kuin yhden kissan/koiran kanssa kasvanut lapsi sairastui allergiaan _yli puolet pienemmällä_ todennäköisyydellä kuin eläimettömän perheen kasvatti!

Toinen vuonna 1999 julkaistu tutkimus totesi, että altistuminen kissoille lapsuudessa tekee aikuisiän kissa-allergian kehittymisen epätodennäköisemmäksi. Tässä tutkimuksessa seurattiin perheitä, joissa atopia kulkee perimänä suvussa.

Ja tietysti on myös tutkimuksia, joiden mukaan monien eläinten keskellä kasvaneilla lapsilla on tavallista vähemmän allergioita.

Itse tiedän perheitä, joissa lapset ovat kasvaneet kissojen kanssa allergisoitumatta.

Mutta elämässä mikään ei ole varmaa.

Äänestä

tyylillä kenelläkään ei voisi olla kissaa tai mitään lemmikkiä, koska kuka tahansa voi sairastua allergiaan. Sitä kun ei voi koskaan tietää etukäteen.

En antaisi etukäteen ihmisten pelotella jutuillaan.

Äänestä

Ensinnäkin olen kuullut, että lemmikin ottaminen lapsiperheeseen vähentää allergia riskiä. Samoin olen kuullut, että kissa on pahin allergian aiheuttaja (eläimistä), joten siinä lapsikin saa hyvää "siedätys hoitoa".

Itselleni alkoi tulla allergiaa murrosiän alkaessa ja sitä on kestänyt näihin päiviin saakka (ja tulee kestämään koko lopun elämäni). Kuitenkin elän tällä hetkellä kahden kissan ja koiran kanssa ilman allergia lääkkeitä. Ja iän myötä allergiakin on helpottanut, kun on noita karvaisia kavereita ollut. :) Turhaa pelottelua minun mielestäni tuo allergia juttu.

Ja mikäli tuleva kissasi on pentu, niin voin sanoa, että on melko pieni riski, että se kävisi lapsesi kimppuun. Ja lapsien kanssa eläneet kissat ovat tottuneet/tottuvat helposti hännästä kiskomiseen, yms. Tästä esimerkkinä edellinen kissani, joka ei välittänyt pikkulasten riekkumisesta tuon taivaallista, vaan meni jopa itse lapsien "rääkättäväksi", koska oli tottunut pennusta saakka pieniin lapsiin. :D

Että jos mieli halajaa kissaa ja kiinnostus riittää (ja siihen on muutenkin mahdollisuus) niin ota ihmeessä se kissa. :) Jos lapselle tulee allergia, niin silloin sitä tilannetta kannattaa katsoa uudestaan, eikä puida asiaa etukäteen. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen harvinaisen typerä.. kirjoitti:

Olen jo kauan aikaa halunnut kissaa, ja sunnuntaina sellainen olisikin nyt tulossa.. Nyt sitten kuulin että minun ei kannata hankkia sitä siksi että minulla on 1v4kk lapsi joka voi ajankanssa tulla allergiseksi.. Ja että kissa voi hyökätä hänen kimppuunsa (???) Olen nyt sitten möhlinyt kunnolla.. Hän ei ole kyllä kissoista mitään oireita koskaan saanut vaikka niidenkanssa on välillä aikaa vietetty ja kissoille hän ei koskaan ole pahaa tehnyt,katsellut vain ja jatkanut omia leikkejään..mutta silti nyt jotenkin tuntuu siltä että tästä se ei hyvä seuraa... Haluaisin kyllä kissan ottaa,kannattaako kuunnella näitä asioita joita minulle sanottiin vai mitä oikein nyt teen? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu