Kun kerran tapaus ei ota millään selvitäkseen, on kaikki mahdollisuudet otettava huomioon. Ensimmäisenä kiinnittäisin huomion tapaan, jolla Jukka S. Lahti tapettiin. Siis tapaan, miten puukkoa käytettiin. Iskettiinkö summittaisesti raivon vallassa, vai käytettiinkö puukkoa ammattimaisesti, käänneltiinkö ja väänneltiinkö, vai iskettiinkö vain suoraan? Minusta jo tuo voisi kertoa murhaajan profiilista paljon.
Sitten tulee mieleen Lahden vaimon tausta, virosta.(?) Ei ole montaa vuotta, kun muistaakseni Brasiliassa tapettiin suomalainen lääkäri rahojen takia. Nainen lähti käymään jossain puskassa asioilla ja tällä välin naisen palkkaama tappaja tuli ja otti lääkärin hengiltä.
Mikäli Jukka S. Lahti oli saanut mukavasti kerrytettyä saappaan varteen rahnaa, niin raha on aina hyvä motiivi murhalle. Tällöin vaimo olisi tahallaan vaikeuttanut tutkimuksia, ja ollut tunnistavinaan tappajan rivistä.
Murhaaja tiesi missä kohtaa uhri nukkui talossa, rikkoi oven ikkunan, meni sisään ja teki tekonsa. Vaimoa pistettiin sitten ikään kuin harhautuksena/lavastuksena, vuorokauden sairaalareissu ja kotio.(?)
Jotenkin on vain sellainen fiilis, ettei normaali suomalainen tappaja tulisi lasien läpi tappamaan uhriaan makuuhuoneeseen tai missä tämä uhri nyt nukkuikaan. Käyttäytyminen viittaa vahvasti paatuneeseen rikolliseen, ja jos pitäisi veikata, niin joko itärajan takaa tai sitten Virosta.
Olisiko naapuri mukana jotenkin juonessa? Tunsiko naapuri hyvin Lahden ja hänen puolisonsa? Oliko kiistaa jostain? Yrittikö naapuri hämätä poliisia paljastamalla jotain, joka saisi Tannerin näyttämään syylliseltä? Oliko naapuri kenties vaimon kanssa juonessa mukana, mutta itse tappaja olisi Virosta? Naapurin taustat?
Ainoa mikä tässä teoriassa vähän hämää on se, että tappajan ääntä on ilmeisesti poliisilla tallessa. Ja olisiko Tanneria vangittu, jos ääni ei olisi ollut suomalaisen?
Ja miten tähän kuvioon sopisi Puputin hukkuminen, vai oliko se vain onneton sattuma? Pyörikö Puputti esim. virolaisten kanssa, matkusteliko Virossa jne jne?
Mutta se Brasilian tapaus, vaimo palkkasi murhaajan tappamaan suomalaisen lääkärimiehensä rahojen toivossa... Poistui pusikkoon pissalle ja tappaja iski.
Noh, täyttä spekulaatiotahan tämä.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Jep. Aika monta vuotta se vaimo jaksoi kummiski odotella sopivaa tilaisuutta ja neljä yhteistä lastakin siinä sivussa tekaista.
Hei haloo. Pientä rajaa siihen mielikuvituksenlentoon vaikka kieltämättä sitä varmaan nyt tarvitaan kun kyse ei ole tavallisesta humalamurhasta.
olen ed. kirjoitajan kanssa. Nyt pitää lähteä uuteen alkuun nollapisteestä. On tapahtunut erittäin törkeä ja ennakkoluulottomasti toteutettu henkirikos. Tekijälle on mitä ilmeisimmin paikat olleet joko tutut taikka hyvin tiedossa. Tämänkaltaiseen rikokseen syyllinen löytyy lähes poikkeuksetta läheltä. Usein lähempää kun voisi kuvitella. Jos kyseessä on palkkamurha niin suorittaja ulkopuolinen(tod.näkösesti viro-venäjä), mutta toimeksiantaja edelleen läheltä. Eli nyt vaan lähipiiri käydään tehokkaasti ja perusteellisesti läpi ja tarvittaessa piiriä laajennetaan. Syyllinen löytyy sieltä takuuvarmasti.
No nyt on sitten julkisuudessa pohdittu lähinnä luvata-outokumpua, mutta esimerkiksi poliisi varmaan tutkii myös perheen omien tuttavien menemisiä ja sanomisia. Niistä ei meillä ulkopuolisilla ole mitään hajua eikä kuulu ollakaan. Mutta ihan vaan muistutuksena, että paljon on ns. tutkintalinjoja joista ulkopuolisilla ei ole mahdollisuus edes päästä spekuloimaan.
mutta hyvä esimerkki on bodom-tutkinta vuodelta -60. kaikki muu tutkittiin perusteellisesti mutta yksi tutkintalinja hoidettiin vain nimellisesti. tämän takia juttu jäi selvittämättä.
Tarkoitatko Gustafssonin omaa osuutta?
Kysyn, koska en ole yhtää perehtynyt bodomin historiaan enkä nykyisyyteen.
talon?
- vaimo
- ystävä
- sukulaiset
- entinen omistaja
- kiinteistönvälittäjä
- asuntoesittelyssä käynyt
- rakennusvalvonta
- vastaava mestari
- kirvesmies, joka rakensi talon
- muurari
- pizzalähetti
- naapurit
- entisten omistajien tutut, kaverit, naapurit, sukulaiset
Kuka voisi olla todennäköisin murhaaja?
Motiivi:
- rakkaus
- raha
- katkeruus
- elämän pilaaminen
- Hotakaisteoria: ero tuli, kun emme saaneet osettua sitä taloa, jonka tulenpalavasti halusimme.
Kaukaa haettu, jees, mutta mistäs sitä tietää.
- lasten kaverit
- kavereiden vanhemmat
Opettaja joka ei kestänyt arvostelua?
taustalla on ollut patoutunut viha ja kosto, mutta mistä nuo tunteet saaneet alkunsa..?
Tekijä ollut/on "varma tekonsa oikeutuksesta", eikä tunne syyllisyyttä vaan on sitä mieltä, että paha on saanut palkkansa. Tekijä elää tekonsa jälkeen tyytyväisenä ja on omatuntonsa kanssa sopusoinnussa. Ei suinkaan kaikki murhaajat/tappajat ole psykopaatteja. Juuri siksi tutkijat menevät vikaan, kun etsivät psykopaattia, mutta kyseessä on mitä tavallisin kansalainen ja ei jää helposti kiinni, koska jatkaa normaalia elämää, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onhan noita esimerkkejä ollut riittävästi, eikä lähipiiri ei ole huomannut mitään...
Jos pystyy jatkamaan tälläisen teon jälkeen normaalisti niin silloin on nimenomaan kyse psykopaatista.
Voi olla joku ylemmän tahon ihminenkin koska tunnetusti johtajistossa on keskimääräistä enemmän ns psykopaatteja.
Psykopatia ei näy päällepäin mutta psykopaatin voi tunnistaa ainakin empatiakyvyttömyydestä.
Lisäksi eivät kestä itseensä kohdistuvaa huumoria ja arvostelua.
näyttelemään empatiaa vaikka olisi kuin psyko.
Ja tavan kansalainen tulee sumutetuksi eikä osaa ollenkaan epäillä...Vähän samat "oireet" kuin narsisteilla tms, joita on keskuudessamme paljon...
En millään jaksaisi uskoa, että murhaaja olisi joku potkut saanut henkilö. En usko että viha olisi kohdistunut vain ja ainoastaan Jukkaan. Enkä jaksa uskoa että potkut saanut henkilö olisi ottanut oikein asiakseen tutkia missä uhri nukkuu ja ketä on talossa yötä ym...
Tuntuu käsittämättömältä että täysin vieras ihminen menisi muka sattumalta oikeaan huoneeseen. Aika turhan iso riski. Mistä vieras ihminen tietäisi varmaksi ettei vaikka uhri ole joku karateka. Ei koko välttämättä tarkoita ettei pysty puolustautumaan.
Tai mistä murhaaja tiesi että esim lemmikkejä ei ole tai mitä jos sattumalta talossa olisi ollut sinä iltana yövieraita? Tappajan on täytynyt illan mittaan tarkkailla taloa. Ei pelkkä autolla kruisailu muutama ilta sitten auta mitään. Mistä murhaaja tiesi että mies on edes kotona?
Jonkun on täytynyt infota murhaajaa. Takana on varmasti jotain todella henkilökohtaista. Jollain palstailijalla oli mielestäni hyvä pointti teon ammattimaisuudesta. Meniskö ammattitappajat talon sisälle rikkomalla ikkunan??? Johan sellaisessa metelissä on riskinsä. Olen tainnut liikaa katsoa amerikkalaisia elokuvia, mutta mulle tulis ainakin mieleen ammattitappajasta ase ja äänenvaimennin ja hiljainen kaveri.
Onkohan sukulaiset ja lähimmät ihmiset käyneet dna-testeissä?
jostain olen kuullut huhuja että vaimo olisi virosta?? hyvin useinhan kuvio menee näin. pieni, ruma, vaivainen mutta hyvin toimeentuleva mies = kaunis vaimo ulkomailta. usein näillä kauniilla vaimoilla on myös rahankiilto silmissä.
tämä että murhaaja tiennyt nukkumispaikan,voisi olettaa että vanhempi ihminen ei enää nuku täyttä unta,ja kun ikkuna hajotettu niin herännyt tullut katsomaan kolinan syytä. murhaajalla mennyt aikaa että päässyt sisään,ettei loukkaisi itseensä.
eikä asuntoesittelyssä ole huonekalut paikallaan. Ja hyvin moni muukaan aloittajan listalta ei voi tietää missä kukakin nukkuu. Satunnainen tarkkailijakaan ei kai nähnyt talon taakse mihin kukakin menee nukkumaan?
kovin nopeasti juokse katsomaan kuka tulee lasin läpi. Eikö tappelua käyty "makuuhuoneen" puolella?
siis murhaaja voinut kuulla makuuhuoneesta ääntä yks vaihtoehto valon sytytys että osannut oikeaseen huoneeseen.
Vaikea edelleenkään tajuta, että se on päässyt karkuun murhapaikalta hiljaisessa yössä. Eihän siihen aikaan ole kukaan liikkeellä.
Poliisi oli paikalla kuusi minuuttia hälytyksestä joten etumatkaakaan se ei ollut vielä paljon saanut.
Ihan outo juttu.
Ei ole erityisen vaikea arvata tavallisesta suomalaisesta omakotitalosta missä mikin huone sijaitsee. Ei tarvitse vierailla talossa, nähdä sen piirustuksia tai osallistua sen rakentamiseen kyetäkseen arvuuttelemaan - tai jopa tietämään - talon huoneita ja niiden käyttötarkoituksia ulkoapäin.
Miettikää nyt.
Talo ja sen huoneet:
Omakotitaloissa on yleensä jonkinlainen eteinen, olohuone, keittiö, pari-kolme makuuhuonetta, vessa tai pari, kylpyhuone ja sauna. Lisäksi ehkä joku "kodinhoitotila", varasto ja autotalli.
Taloon sisälle vie vähintään yksi ovi. Jos se on etupuolella ja siinä on talossa asuvan perheen nimikyltti, niin se todennäköisesti vie eteiseen, josta pääsee muihin huoneisiin. Jos ovi on takana ja sen ulkopuolella on terassi, se vie ehkä olohuoneeseen. Sellainen todella iso ovi tai pariovi pihatiepätkän päässä johtaa todennäköisesti autotalliin.
Useimpiin huoneisiin on ikkunat. Ulkoapäin voi aika hyvin arvuutella mitä ikkunoiden takaa löytyy, sillä ikkunat tapaavat usein olla läpinäkyvästä materiaalista valmistetut. Ei ole vaikea arvata missä on keittiö, missä on olohuone jne. Aikuisten ja lasten makuuhuoneita ei ole kovin vaikea erottaa pelkästään ulkoapäin. Jos sattuu niin kehnosti, että kaikissa ikkunoissa on verhot, niin sitten voi esimerkiksi ikkunoiden koosta päätellä jotain. Isot ikkunat vievät varmaan olohuoneeseen, mutta pieni ikkuna ylhäällä todennäköisemmin ei. Se on ehkä ennemminkin vessan tai saunan ikkuna. Ja niistä verhoistakin voi koittaa arvuutella. Ovatkohan vaaleanpunaiset prinsessaverhot keittiön, olohuoneen vai lastenhuoneen verhot..?
Ja vaikka näkisi talon vain edestäpäin eikä ollenkaan takaa, niin sen perusteella mitä edestä näkee ja ei näe, voi päätellä mitä takana on ja ei ole. Jos keittiön ja olohuoneen ikkunat ovat edessä, niin todennäköisesti muiden huoneiden ikkunat ovat sitten takana tai miten päin vain ja niin edelleen...
Ja tämä kaikki on tietysti helpompaa, jos käy etukäteen kerran pari vilkaisemassa taloa ulkoapäin, mutta ei siinä mitään kovin tarkkoja tutkimuksia vaadita.
Huonekalut:
Huonekalujenkaan paikkoja ei tarvitse sen enempää tietää. Normaali ihminen osaa liikkua ennestään tuntemattomassakin tilassa, talossa tai huoneessa ilman suurempia vaikeuksia, törmäilemättä huonekaluihin tai kompastelematta mattoihin tai lattialla lojuviin esineisiin. Hyvin harvan ihmisen täytyy laatia tarkkoja etukäteistoimintasuunnitelmia ja kaavakuvia astuessaan uuteen huoneeseen ja kulkiessaan sen läpi ensimmäistä kertaa - vaikka huone olisi jopa kalustettu ja tavaroitakin jätetty huolimattomasti lojumaan sinne ja tänne. Normaalit aivot suorittavat nämä monimutkaiset laskelmat ja etäisyysarvioinnit parissa sekunnissa (tai sekunnin murto-osassa). Jos ette usko, niin käykää joskus ulkona, kävelkää johonkin julkiseen rakennukseen jossa ette ole ennen käyneet ja koittakaa liikkua tässä teille upouudessa tilassa edestakaisin, niin huomaatte kuinka helppoa se on! Helpompaa kuin tanssi.
Missä ovat ihmiset, erityisesti uhri:
Yöllä ihmiset usein nukkuvat. Useimmat melko pimeässä, joten jos talosta ei näy valoa, siellä varmaankin nukutaan. Ihmiset tapaavat yleensä nukkua yönsä sängyssä, joita pidetään makuuhuoneissa. Uhria siis kannattaa etsiä sieltä eikä esim. keittiön kaapista. Lapset todennäköisesti nukkuvat lastenhuoneessa ja aviopari omassa makuuhuoneessaan. Ja jos nyt arvellaan vielä että joku ei nuku omassa huoneessaan, niin se joku on sitten todennäköisesti lapsi, joka on mennyt vanhempien huoneeseen nukkumaan eikä toisinpäin.
Uhrin siis todennäköisesti löytää aikuisten makuuhuoneen sängystä nukkumasta ja tämän huoneen sijainnin arviointi ulkoa käsin ei todellakaan vaadi kummoisia kykyjä tai etukäiteistietämystä.
Ja vaikka uhri heräisi ja siirtyisi toiseen huoneseen, uhrin löytäminen valojen ja äänien perusteella käy hetkessä. Omakotitalotkaan eivät ole loppujen lopuksi kovin isoja. Huoneesta toisen pääsee liikkumaan suhteellisen sutjakkaasti ja taloon tunkeutujalla on todennäköisesti yllätysetu puolellaan. Uniltaan epämääräiseen kolinaan herännyt on todennäköisesti enemmän tai vähemmän hämillään, yllättynyt ja hätääntynyt.

Koittakaa nyt miettiä:

tutkinnanjohtaja joutsenlahti. onko kukaan tutkinut hänen menemisiään murhayönä? edes hän itse? ettei vaan juhalla ole näppinsä pelissä tässä casessa.
Lahdella kompurajalka eli jonkinlainen synnynnäinen vika jalassa vai jokin muu syy tuohon jalkaongelmaan.
Tekojalka.
paikallaan murhaajan hyökätessä vai puolustautuko yksijalkaisena?
että joku kahjo on saanut päähänsä tehdä täydellisen rikoksen. Lahti oli helppo uhri invaliditeettinsa takia.