Meidän perheeseen noita perillisiä on päässyt siunaantumaan iso liuta. Vanhimmat jo aikuisia.
Vaimo on siis päässyt harjoittelemaan paljon lapsenhoitoa. Itse olisin odottanut, että vaimo olisi kehittynyt "superäidiksi". Tiedättehän äiti-myytin, niin että hän olisi loputtoman kärsivällinen, lempeä, rakastava ja huolehtiva, väsymätön.
No, sellaista en ole havainnut tapahtuvaksi. Ongelma on, että olisin odottanut äitiydeltä todella jotain "erikoista" ja kun sitä ei ole ilmennyt, niin tulee auottua päätä vaimolle.
Kysyisinkin nyt teiltä suurperheen äidit, että oletteko te superäitejä? Siis todella hyviä lapsenhoidossa jollain erityisellä tavalla?
Itse osaan kolme lastenlaulua melkein kokonaan... Lauluääni on kuin variksella. Mutta annas olla, jo ensimmäisestä säkeistöstä vauvan ja taaperoisten itku lakkaa kuin seinään. Nukkumaanmenoaikaan pikkuväki sammuu sekunneissa kuin saunalyhty, jälleen saman laulun "virvoittamana".
Minua kyrsii, että perheen naisväki äitinsä johdolla ei kykene samaan. Sama toistuu ruokailussa, jos taaperot eivät syö, niin minä joudun lusikanvarteen. Ja niin on suut auki kuin linnunpoikasilla.
Tuossa metrin päässä nukkuu 7 viikon ikäinen tyttövauva, joka kuulema ei nukahda normaalisti. Niinpä viime aikoina hän on nukkunut minun kanssa eri makuuhuoneessa. Nostin nänet tuossa kymmenen aikaan vaunuihin ja ilman laulamista tai keinuttamista hän nukahti heti kuin pikku enkeli (näyttääkin enkeliltä!). Herää vasta kello neljä syömään, kokemuksen perusteella. Missä ne nukkumisvaikeudet oikein viipyvät? Ei yksi yösyöttö paljon paina.
Hei, minä olen isä! Ei kai tämän näin pitäisi mennä?
Ja taaperot seuraavat minua kuin hai laivaa, en saa hetkenkään rauhaa. Koko ajan. Oikeasti koko ajan, en pääse edes vessaan paskalle yksin. Öisin ne hiipparoivat sänkyyn viereen nukkumaan, hipi hiljaa, etten heräisi, koska heräämiseeni sisältyy riski joutua takaisin omaan sänkyyn koisimaan...
Ei minulla mitään lasten hoitoa vastaan ole, siinähän se menee. Mutta kun olisi muutakin tekemistä, nk. miesten töitä. Näistä naisten töistä, kun ei paljon pisteitä kerätä.
Niinpä yhtä sun toista talon maalaamisesta alkaen on jäänyt tekemättä, kun kaikki aika menee lasten hoitoon. Tästä poden huonoa omaatuntoa.
Ja meidän perheen naisväki ei oikein ymmärrä tätä.
Vaimo on siis päässyt harjoittelemaan paljon lapsenhoitoa. Itse olisin odottanut, että vaimo olisi kehittynyt "superäidiksi". Tiedättehän äiti-myytin, niin että hän olisi loputtoman kärsivällinen, lempeä, rakastava ja huolehtiva, väsymätön.
No, sellaista en ole havainnut tapahtuvaksi. Ongelma on, että olisin odottanut äitiydeltä todella jotain "erikoista" ja kun sitä ei ole ilmennyt, niin tulee auottua päätä vaimolle.
Kysyisinkin nyt teiltä suurperheen äidit, että oletteko te superäitejä? Siis todella hyviä lapsenhoidossa jollain erityisellä tavalla?
Itse osaan kolme lastenlaulua melkein kokonaan... Lauluääni on kuin variksella. Mutta annas olla, jo ensimmäisestä säkeistöstä vauvan ja taaperoisten itku lakkaa kuin seinään. Nukkumaanmenoaikaan pikkuväki sammuu sekunneissa kuin saunalyhty, jälleen saman laulun "virvoittamana".
Minua kyrsii, että perheen naisväki äitinsä johdolla ei kykene samaan. Sama toistuu ruokailussa, jos taaperot eivät syö, niin minä joudun lusikanvarteen. Ja niin on suut auki kuin linnunpoikasilla.
Tuossa metrin päässä nukkuu 7 viikon ikäinen tyttövauva, joka kuulema ei nukahda normaalisti. Niinpä viime aikoina hän on nukkunut minun kanssa eri makuuhuoneessa. Nostin nänet tuossa kymmenen aikaan vaunuihin ja ilman laulamista tai keinuttamista hän nukahti heti kuin pikku enkeli (näyttääkin enkeliltä!). Herää vasta kello neljä syömään, kokemuksen perusteella. Missä ne nukkumisvaikeudet oikein viipyvät? Ei yksi yösyöttö paljon paina.
Hei, minä olen isä! Ei kai tämän näin pitäisi mennä?
Ja taaperot seuraavat minua kuin hai laivaa, en saa hetkenkään rauhaa. Koko ajan. Oikeasti koko ajan, en pääse edes vessaan paskalle yksin. Öisin ne hiipparoivat sänkyyn viereen nukkumaan, hipi hiljaa, etten heräisi, koska heräämiseeni sisältyy riski joutua takaisin omaan sänkyyn koisimaan...
Ei minulla mitään lasten hoitoa vastaan ole, siinähän se menee. Mutta kun olisi muutakin tekemistä, nk. miesten töitä. Näistä naisten töistä, kun ei paljon pisteitä kerätä.
Niinpä yhtä sun toista talon maalaamisesta alkaen on jäänyt tekemättä, kun kaikki aika menee lasten hoitoon. Tästä poden huonoa omaatuntoa.
Ja meidän perheen naisväki ei oikein ymmärrä tätä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itse olet vaimosi raskaaksi saattanut ja vieläpä tilanteessa, jossa vaimosi on jo ikänsä puolesta riskisynnyttäjä.
No voi hyvääpäivää..
Toivottavasti tää viesti on vitsi?
Sulla on iso perhe ja toi mitä kuvailit on sitä perhe-elämää.
Vaimolle nyt on tuskin viisasta aukoa päätään jos itsellä on ollut kuvitelmat mitä hurjempia.
Vaimosikin on vaan ihan tavallinen ihminen, ei kukaan kaikkea eikä loputtomiin jaksa, ei vaikka olisi kuinka hyvä ja monen lapsen äiti.
Tuo mistä puhuit on täys myytti, huomaathan, ethän sinä jaksa edes murto-osaa siitä mitä äiti teidän perheessä viestistäsi päätellen jaksaa.
Ei se ole "naisten töitä" jos omia lapsiasi hoidat..
Nyt on pakko sanoo, et herää pahvi!
Noh meillä on sillä lailla vanhanaikainen systeemi(ja mies heh)että kyllä minä oon se joka suurimman osan lapsenhoidosta teen.Isiin turvaudutaan silloin kun sana ei mene _millään_perille tahi ruoka alas.Ja sitten kyllä menee.Isällä on ainakin meillä hieman erilainen auktoriteetti kuin äidillä-ei mikään pomo mutta eri hommista vastuussa.Mä hoidan 90% ajasta mukulat,kodin ja ruoanlaiton,se hoitaa pellot,korjaamiset,polttopuut,ns.raskaat työt mihin mulla ei oo mitään hinkua: )
Elukat hoidetaan puoliks,mulla on lypsyt.
Tarpeen tullen autetaan toisiamme,kyllä sitä nainenkin oppii niittokonetta korjaamaan ja traktoria ajamaan..ihan niinkuin mieskin pystyy hyvin vauvan hyssyttämään että äitee pääsee yksin saunaan.
Ja kyllä se pinna palaa liiankin usein,voi kun pystyiskin olemaan sellanen muumimamma!
Voisitko määritellä tarkemmin mikä mielestäsi on superäiti??
Miksi pitää tehdä niin paljon lapsia, yleensäkin, jos niitä ei kukaan oikein jaksa/ehdi/osaa/viitsi hoitaa??? Tätä ihmettelen suuresti. Eri asia jos on sellainen uskonto missä ei ehk.välineitä käytetä. Mutta muillehan se on täysin oma valinta monta muksua on. Minulla 2 ja en ole koskaan halunnut enempää, poika ja tyttö. Ja itse pidän itseäni hyvänä äitinä, ja meillä minä olen ne kyllä yksin hoitanut pienestä asti. Lasten isä ei ole hoitoon osallistunut.
Naisten töitä ja miesten töitä?
Ja näistä ekat sellaisia joista "ei paljon pisteitä kerätä" ? Ja siksi kuuluvat naisille?
Superäitiyskuvitelmia jostain "loputtoman kärsivällisestä, lempeästä, rakastavasta ja huolehtivasta joka ei ikinä väsykään?
Seitsenviikkoisen yösyöttöjä yksi joka "ei paljon paina ja siksi kuuluisi äidille"?
Jne.
Pahalta kuulostaa.
ole kuulleet sanontaa: kehu mies päivässä. Tämäkin mies kaipaa kehuja ja huomiointia. Nainen ei alkaisi vastaavaa tänne kirjoittamaan, mutta tämä isi kirjoittaa ja antakamme hänelle aploodit! ;-) Hänhän on suorastan superisä!
Hienoa, että perheessänne on yksi super-ihminen, suorastaan supermies! Ei kaikkien pidä olla yhtä supereita, eihän siitä mitään tulisi. Hauska, että vaimosi voi ottaa rennommin, kun hänellä on kaltasesi mies. Onnea pienokaisesta. Sinulla riittää muun energian lisäksi mieskuntoakin! Jatka samaan malliin.
olet isä! Isän kuuluukin hoitaa lapsiaan... Ei kukaan ihminen muutu erityisemmin vaikka lapsia saakin. Eli älä odota vaimoltasi liikoja vaan hoida osuutesi. Pane ovi lukkoon, kun paskalle menet. Niin minäkin teen kyllä se ukko (teillä eukko) sit lapset ottaa, kun karjuvat oven takana. Ole lastesi kanssa, kun he sinua tarvitsevat. talon ehtii maalata myöhemminkin tai maalatkaa se lasten kanssa yhdessä (näiden isompien). Lopeta heti se päänaukominen viet vaimoltasi viimeisenkin innon tedhdä jotain. Todennäköisesti hän kokee, että ei ole tarpeeksi hyvä arvaa huvittaako silloin enää tehdä mitään. kua teillä siivoaa? Itse mielummin leikin lasten kanssa, kun siivoan.
Mikä ihmeen meidän perheen naisväki. Eikös se vaimo voisi maalata, jos kerran sinä et kerkiä? Ei kai se miään pakko ole noudattaa jotakin ikiaikaisia rooleja?
Meillä ei oo kun 3 lasta mutta sama "ongelma"meillä,eli lapset on kuin enkeleitä kun isi sanoo tai tekee jotain.Mutta äitille koetellaan hermoja.Mutta niinhän se aina yleensä on.Perhe tarviikin myös isää hoitohommiin.Et ilmeisestikään ymmärrä vaimos tilannetta.Hän on varmasti väsyny ja tottakai tarvii sitä toista myös huolehtimaan lapsista.Ja ehkä hänellä onkin sellanen väsymys ettei oo huomannu kiittää avusta.Se kun on miehille hirmusen tärkeää että ne saa kokea ja tuntea olevansa tarvittuja ja tarvii sen kiitoksen.Se ei vaimolle maksais mitää,siis kiittäminen.Mutta aina väsyneenä sitä ei huomaa.Miehet ei yleensä tajua äitiyttä,se imettäminen yöllä vetää ventiksi!Se on fyysisestikin niin kuluttavaa ettei samanlain jaksa kun sillon ku saa yöt nukkua.Ite oon sen huomannu kun viimesimmän imetyksen lopetin niin hermot kasvoi puolella ja väsymys hävis jonnekin.Olo on niin toisenlainen,nyt kun ei imetä eikä odota.Sunkin vaimo on niitä kahta tehny mitkä eniten ihmistä kuluttaa,nii onko ihme jos väsyy.Mutta pitäs sunkin saada tehdä sellasiakin hommia mikä on perheenkin hyväksi.Jos haluaa kotia laittaa niin pitäs sen vaimon ymmärtää.Ite oisin ihan mielissää ku mies tekis kodin huoltoa ja niitä"miesten töitä"ryyppäämisen sijaan.Se kun on maailman turhinta hommaa ja hajottaa perhettä...
Hieno juttu että autat vaimoa! Ja älä lue sellasia viestejä joissa vaan syyllistetään,koska kaikki ei ymmärrä et on esim.uskonnollista vakaumusta johon ei ehkäsy kuulu(en tiedä onko teillä näin,mutta veikkaan rivien välistä).Ja sitäkin pitää kunnioittaa.Siinä uskossa on moni muu asia niin paljon paremmin kun muilla.
Keskustelkaa ja sano omia mielipiteitäs vaimolle.Uskon että ymmärtää jos halua on.ota puheeksi pikasesti ettei pääse pahaksi möykyksi liittoon...
Ainkin minä olisin jos olisin synnyttänyt noin vasta, minulla olisi noin paljon lapsia ja mies aukoisi päätään. Ei paljon elämä huvittaisi.
kaikkea työtä, jota teet perheesi eteen! Miehisellä Miehellä ei tarvi pönkittää omaa itsetuntoa "miesten töillä".
Meillä Mies on tehny kotitöitä ja hoitaa lapsia, pesee pyykkiä, siivoaa, laittaa tiskiä jne....ainoa mitä ei ole voinut tehdä on kantaa lasta, synnyttää ja imettää.
Ja annan Sinulle kalliin neuvon! Päästäthän vaimosi välillä rentoutumaan ja pääsethän myös itse? Ja arvosta vaimoasi, äläkä auo päätä Hänelle. Raskaudet ja synnytykset ei ole helppoja asioita. Paljon niistä saa, mutta vie voimavarojakin! Mies voi paljon vaikuttaa Naisen hyvinvointiin ja siihen näyttääkö Hän Sinulle "superäitinä"ja vaimona.
Et voi edes odottaa sitä. Paljon voit kuitenkin Hänen hyvinvointiin vaikuttaa.
Itse en miellä itseäni superäidiksi, enkä sellaisena halua esiintyäkkään. Meillä Mieheni kanssa hoidamme yhdessä kodin ja lapset ja mies lisäksi ns. "miestenhommat". Eli tällainen "perheyritys" meillä :)
luin kirjoituksesi nyt toiseen kertaan, ja yritän sitä ymmärtää, jopa sinun kannaltasi, vaikka ison perheen äiti minäkin olen ja vaimoasi enemmän säälin ja ajattelen.
Oliko kirjoituksesi tarkoitettu enemmän huumorimieliseksi vai ihan tositarkoituksellako näin ajattelet?????
Vaimolle ja äidille odotusaika, vauva-aika ovat raskaita, imetys ja yöheräily verottavat voimia ja vauvavuoden elää monesti kuin sumussa. Tämä vielä kertaantuu suurperheessä, koska oheistyötä on rutkasti enemmän kuin pienperheissä. Kaikki asiat myös vaativat kakasinkertaisen ajan, esim. kauppaan- ja uloslähdöt ovat isoja prosesseja, isot laivat liikkuvat hitaasti ja kömpelösti niinsanoakseni.
Lapset käyttäytyvät eri lailla isän, äidin mummon, hoitajan hoivissa. Se,joka kokoaikaisesti on lasten saatavilla saa usein suurimmat rakkauden ja hellyydenosoitukset, mutta myös kiukkukohtaukset ja muut vastustelut ovat voimakkaampia lähihoitajaa kohtaan. Esim. isä töistä tulleessaan saa kurin palautumaan kerta sanalla, kun tulee kuin tuore hedelmä kaiken melskan keskelle.
Yösyötöt ovat sinulle varmaan helpompia, koska oletettavasti ruokit pullosta ja vauva tyyntyy kun saa mahan täyteen, tissiruokailu ei käy näin helposti, vaan siinä on omat niksinsä ja ongelmansa (7 lasta täysimettänyt).
Sinä jaksat illalla suhtautua tyynmmin vauvan nukuttamiseen, koska olet päivän ollut toisaalla "lepäilemässä" ainakin lastenhoidosta, vaimosi taas on viettänyt koko päivän vauvaa ym. poppoota hoitaen, ruokkien, lohduttaen jne...
Ensimmäisten lasten jälkeen menin työ- ja opiskeluelämään kuuden vuoden kotonaolon jälkeen ja helppoa oli kuin lomailu. OPiskelin päivät ja kävin illat viikonloput töissä ja kotonaoloon verrattuna pääsin tosi helpolla.
Superäitiydestä en tiedä, uskoisin ettei tälläisiä ole, ainakaan niinkuin sinä heitä kuvaat. Meillä miehen kanssa työjako on ollut sellainen, että minä äitinä hoidan vauvaa 1-1,5v.
eli suurinpiirtein sen ajan kun vauva on tissiruokinnassa ja sitten siirtyy isä puikkoihin eli hoitaa yöhommat, jos vauva vielä heräilee yöllä, vieroitus hoituu myös näin isän avulla.
Muutenkin lapset siirtyvät äidin helmoista pikkuhiljaa sisarusten ja isän seuraan ja näin äidille jää hengähdysaikaa tiiviin vauva-ajan jälkeen. Toinen juttu on sitten se, että jos vauvoja purkaantuu joka vuosi, niin tämä menetelmä ei onnistu... kannattaisiko rueta kokeilemaan jotain ehkäisyä, jos isäkin on jo näin työlääntynyt??????
Vaikka olisi kuinka lapsirakas ja lempeä, sinun kuvaamasi superäiti, tulee jaksamisen raja tälläisellekin äitityypille vastaan. Lepoa, rakkautta, kannustusta äiti tarvitsee, eikä pään aukomista. Itselläni on tälläinen supermies(itse en superäiti olekaan), joka auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa, arvostan sitä suuresti ja yhdessä olemme suurehkon lapsilauman kasvattaneet ja hoitaneet, yksin en olisi siihen pystynyt.
Olemme myös rikkoneet näitä perinteisiä roolimalleja eli minä olen opetellut näitä perinteisiä miesten töitä esim. korjaushommia, puiden pinoamista, maalausta, aidan leikkuutaym...
Ainoa mihin en puutu on auton korjaukseen liityvät jutut, nekin hoitaa nyt aikuiset pojat, joten isä saa olla rauhassa.
Isä hoitelee lapsia ja minä paiskon ulkotöitä, molemmat saa vastapainoa varsinaiselle arkipäivän touhulle. Vauva- aikana tämä ei tosin niin hyvin onnistu, koska vauva tarvitsee äidin, ainakin rintaruokinnan ajan, mutta eihän vauva-aika ikuisuuksia kestä.
Puhuit nimenomaan äiti-MYYTISTÄ, ja myytti se super-äiti onkin. Jokainen äiti tarvitsee kiitoksia ja kehuja ja rakkautta ja apua ja hengähdyshetkiä. Äkkipikaisesta ja energisestä ihmisestä ei tule äitiyden myötä automaattisesti lempeää ja kärsivällista hissukkaa, eli ei se äitiys ihmisen perusluonnetta välttämättä muuta.
Kuka teillä hoitaa pyykin pesemisen, silittämisen, ripustamisen, kaappiin laiton, siivoamisen, tiskaamisen, ruoan laiton lasten jälkien korjaamisen, kaupassa käymisen yms. kodin juoksevat asiat? Näissä on nimittäin todella paljon työtä. Mikäli "naisväki" tämän hoitaa, on todellakin kohtuullista, että isä VÄHINTÄÄNKIN huolehtii lapsista, syöttää ja pukee ja ulkoiluttaa heitä, laittaa nukkumaan jne.
Lastenhoito on toisaalta työtä siinä, missä muukin työ. Siinä mielessä kysymyksesi "oletteko todella hyviä lapsen hoidossa jollain erityisellä tavalla" kuulosti aika kummalliselta. Millä tavalla esimerkiksi? Tarkoitatko, onko meillä erittäin hyvät laulunlahjat tai osaammeko leipoa erityisen ihania pullia tai vaihtuuko vaippa kädenkäänteessä?
Muistutan sinua ja kaikkia muitakin vielä, että kohtele aina lapsiasi yksilöinä, älä pelkästään "tyttövauvana" tai laumana taaperoita. Isonkin perheen lapset ja taaperot tarvitsevat yksilöllistä huomiota ja arvostusta, sitä, että heidät huomataan ja heitä rakastetaan omana ykisilöllisenä itsenään. Suurissa perheissä kun on joskus näitä surullisia näkymättömiä kilttejä lapsia.
...olet super-isä!!! Todella ihana...en tunne olevani kuitenkaan super-äiti...vaikka meillä minä teen kaiken tuon!!! :D
Meillä myös aika iso perhe. Vanhimmat lapset murrosikäisiä, pari nuorinta vielä vaipoissa. Ja siinä välissäkin muutama vipeltäjä.. Eli olettaisin, että olemme mieheni kanssa hieman teitä nuorempia ja siksi meillä hieman erilainen näkemys miesten ja naisten töistä.
Olen omasta mielestäni tullut joka lapsen myötä teknisesti paremmaksi äidiksi. Enää en aamuisin uloslähdettäessä pähkäile mitä vaatetta lapsen päälle laittaisin, vaan pikainen vilkaisu ulos ikkunasta riittää. Tänään puettiin ohut pitkähihainen paita, sukkahousut, fleecepaita, tuulipuku, pipo, kaulahuivi, villasukat ja kumisaappaat.:-)Harvemmin tarvin ostoslistaa kaupassa, arkiruuan ostaminen sujuu rutiinilla.
Enää en suutu lapsille pikku kepposista. Pinna on venynyt, huumorintaju kasvanut. Nuorempana elin enemmän päivä kerrallaan, nyt tiedän että parin kuukauden kuluttua tämäkin lapsi jo malttaa olla repimästä kukkamultia lattialle sen seitsemän kertaa päivässä.
Mutta en koe olevani parempi äiti nyt kuin äitiyden alkutaipaleella. En aina jaksa lohduttaa lasta yhtä suurella sydämmellä kuin pitäisi. Enkä aina jutustella niitä näitä. Tai pestä yöllä pyykkiä kun päivällä en ehtinyt. Tai imuroida urakkavauhtia kun on vieraita tulossa, vaan imuroin pelkästään tuulikaapin ja keittiön. Ja tästä kaikesta kannan huonoa omaatuntoa ja väsyn lisää. Lapseni ovat niin kultaisia ja ansaitsivat vain parasta.
Mieheni osallistuu iltaisin lasten hoitoon. Kuskaa harrastuksiin. Käy työmatkalla kaupassa, jos lähetän sähköpostilla ostoslistan. Tekee ruokaa, pesee, nukuttaa. Hän ei auo mulle päätä, mutta joskus kysyy huolestuneena, että vaadinko liika lapsilta, kun mäkätän omien jälkien siivoamiseesta. Ja jos ruokaväli venyy, niin siitä on heti huolissaan, ja pidänkö omasta syömisestäni huolta. Koen ne sanomiset niin, että hän puuttuu asioitten tärkeysjärjestykseen. siis miten mä hoidan asiat. No, sekavaa sepustusta tämä mun teksti. Aina ei ole helppo selittää tuntemuksiaan.
Meillä myös molemmilla on kädet täynnä. Mies toivoo, että mä pärjäisin huushollauksessa ja lasten hoidossa ja hän saisi keskittyä vaativaan työhönsä ja illat joko seurustella lasten kanssa leppoisasti ilman hoitovastuita tai vaihtoehtoisesti tehdä jotain enemmän perinteisiä miesten töitä, kuten talvirenkaitten vaihtoa tai ilmastointikoneen puhdistamista.. Ja mä toivon, että ehtisin ja jaksaisin, mutta nyt kun en ehdi enkä jaksa lasten ja kodin hoitoa yksin, niin toivon hänen osallistuvan iloisesti, pyytämättä ja erikseen kiittelemättä näihin "naisten hommiin".
Tämähän on kuitenkin vain väliaikaista, että lapset ovat näin pieniä ja työläitä. Jo ensi vuonna helpottaa.. Ainakin meillä, sillä meillä on nyt lapsiluku täynnä, kädet täynnä ihan konkreettisesti, huono omatunto lähes koko ajan jne..
Yksi ratkaisu, mihin me nyt ollaan päädytty on lauantain kodinhoitopäivä, tarkoittaen niitä töitä, joita tehdään vain kerran vuodessa (suurinpiirtein..). Toinen hoitaa lapset ja toinen tekee. Isommat lapset osallistuu kukin kykynsä mukaan. Ja sunnuntaisin maataan kuin ellun kanat. Pyjamat päällä ja tukka pystyssä. Ollaan lasten kanssa. Tai kylästellään (vaatteet päällä:-)) Töiden teko on ankarasti kielletty sunnuntaisin! Mielestäni tämä on auttanut, kun töitä on kuitenkin enemmän kuin ehtii tehdä ja levätäkin pitäisi, niin tällä tavoin mekin ollaan se vapaapäivä saatu, kun ollaan otettu!
Jaksamista arjen pyörittämiseen! Ja haleja vaimollesi, kohtalotoverilleni.
Olen samanlainen kun sinä, hoidan asiat kotona lapset ruuan laitosta yritän laistaa koska mies joutaa sen tekemään.Eilen 15v istui penkkiin oli 20min yhdessäkohti hain kuumemittarin kuumettahan sillä oli=) osaan nähdä, kuulla, aavistaa hoitaa ottaa syliin, lohduttaa ja isälle ei sitten kukaan kerro mitään..minä sitten
voin mennä rankamettään ja sahata still;illä polttopuut ja ajan kaikki koneita ... On sekin taas mukavaa.. joskus taas odottaisin että mies tekisi ne miesten työt... huonovika on siinä että haluan tehdä itse kaikki työt sekä kotona että ulkona hallissa että metsässä ja en oikein osaa antaa sijaa toiselle että se tekisi.. Huonovika on sekin että osaa organisoida liian hyvin ..ja kun on ollut yh kauan niin tekee kaiken yksin=) paitsi nyt on pakko löysätä kun iltatähti tulee kesäk.lopussa...