Olisin tiedustellut, että ovatko junat ja metrot kuinka turvallisia? Onko törkeitä varkauksia, että viedään laukkuja ym. omaisuutta suoraan käsistä vaikka vahtisikin niitä? Uskaltaako cdg-kentältä kulkea laukkujen kanssa keskustaan? Entä majaileeko metroissa tai asemilla laitapuolen kulkijoita? Onko asemia/alueita mitä kannattaa välttää?
Kiitos vastauksista jo etukäteen :)
Kiitos vastauksista jo etukäteen :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pari viikkoa sitten käytin RER-junaa matkatavaroineni CDG:ltä Chatelet-Les Hallesin asemalle. Junassa suht turvallista päiväsaikaan. Asemilla kyllä asustaa "laitapuolen kulkijoita", mutta he ovat osoittautuneet harmittomiksi.
moniin muihin eurooppalaisiin suurkaupunkeihin. Varsinkin taskuvarkaita ei juuri ilmene mutta sattuuhan tietysti sitäkin joskus.
Metroissa ja junissa on rauhallista. Metroasemilla en ole nähnhyt joutilaita. Muutenkin oli ihmeen vähän ihmisiä asemilla. Se ehkä johtuu siitä että metroon ja junaan ei pääse niin helposti ilman lippua eikä aina sieltä uloskaan ilman lippua.
Pariisi on iso kaupunki ja monta ns. keskustaa joten ihmiset ei pakkaannu silleen yhdelle alueelle. Lähiöistä ei monikaan viitsi lähteä Pariisin keskustaan, matka kestää eikä liputkaan ole kovin halpoja verrattuna esim. Roomaan.
Tietysti kannattaa aina pitää huoli käsilaukustaan ja rahapussistaan kaikkialla missä ihmisiä tungeksii. Muuten ei tarvitse pelätä.
Joillakin alueilla on prostitutiota ja muuta kaupustelua. Kuulin ettei kannata mennä Bolognen puistoon eikä Jardin des Plantes puiston lähettyville myöhään illalla eikä yöllä. Rautatieasemien lähettyvillä liikkkuu myös monenmoista kulkijaa joten niitäkin voi vältellä iltasin ja öisin. Seinen siltojen alla ja siellä sijaistsevilla kävelyteillä ei myöskään kannata kulkea iltaisin ja öisin. Pariisin keskustassa ei nää nuorisojengejä eikä nuorisoa koskaan.
Täh, "Pariisin keskustassa ei nää nuorisoa koskaan", saati sitten jengejä? Kyllä niitä molempia on pilvin pimein lompsimassa Champs Elysees'llä, Halleilla, Marais'n korttelissa, rue de Rivolilla etc. Taskuvarkaitakin taitaa löytyä, joillakin metroasemilla niistä varoitetaan kovaäänisillä. Nuoret itä-euroopan mustalaiset on oikein vikkeläsormisia...