Nainen shoppailee,

Oltiin avopuolison kanssa matkalla ja täytyi todeta, että shoppailusta tuli pulma. Itse naisena halusin tietenkin koluta kaikki kaupat läpi ja mies ei. Meinas mennä rähinäksi. Kun mies halusi rannalle, niin minun täytyi sietää sitten puolestani sellaista. Eli miten yhdistätte shoppailun ja rannan? Tai joitain muita keinoja, joissa kummatkin osapuolet pysyy tyytyväisenä? Ehkä kummankin pitää shoppailla omilla osastoillansa omalla ajallansa ja olla kännykkäyhteydessä toisiinsa, jottei eksytä,puuuh.
61233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ostan vaatteeni ennen matkaa jos jotain uutta tarvitsen. Lomaani en pilaa shoppailemalla. Mitä iloa on lomasta jos aika kuluu kaupoissa, sitä en tajua.

Äänestä

Niin, joustoa puolin ja toisin ja toimivia kompromisseja, sitähän se on - parisuhde.
Meillä on tilanne vähän samanlainen, toista kiinnnostaa, toista ei.
Mutta me sovimme jonkun shoppailupäivän (joka ei ole matkan ensimmäinen, että olisi jo valmiiksi jokin käsitys, mihin päin kaupunkia kannattaa shoppailua varten lähteä), jolloin se, jota ei kiinnosta, laittaa suun suppuun ja kulkee kaupoilla - ja sitten muina päivinä tehdään muuta yhteistä kivaa!
Ei ongelmaa, hyvin toimii! :)

Äänestä

Onnistuisitko saamaan miehen mukaan shoppailemaan, jos keksit jotain mitä sekin voisi ostaa (esim.housua, paitaa, kenkiä). Meillä mies innostuu shoppailemaan reissussa, kun silläkin on hakitavaa. Tosin kauheen paljoa en shoppaile mutta viikon reissussa pari ilta/tai aamupäivää.

Etkö sinä sitten tykkää rannasta?

Äänestä

Onko ihan pakko raahata mies väkisin mukaan kauppoihin? Oma mieheni istuu terasseilla ainakin osan shoppailureissun kestosta, ja molemmilla on kivaa. :) Mielestäni on epäreilua vaatia toista roikkumaan tuntikausia paikoissa, jotka eivät häntä paskaakaan kiinnosta. :>

Äänestä

Me ollaa tehty niin, että mies tulee katsomaan jos haluaa ostaa itselleen jotain, jos ei, hän menee esim terassille missä sitten tapaamme esim 1h kuluttua. Lomalla tehdään kompromisseja ja käydään molempia mielyttävissä paikoissa.

Äänestä
  • Meilläkin molemmat tykkää shopata mutta itselläni (mies) pinna on paljon lyhyempi - ja vaatteet kalliimpia :P Ostoskeskuksissa on helppo sopia joku aika minkä jälkeen tavataan jossain.

    Shoppailuvinkki: Armanin farkut ja T-paita -30% eli yhteensä alle kahdella sadalla! ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies ei kirjoitti:

Oltiin avopuolison kanssa matkalla ja täytyi todeta, että shoppailusta tuli pulma. Itse naisena halusin tietenkin koluta kaikki kaupat läpi ja mies ei. Meinas mennä rähinäksi. Kun mies halusi rannalle, niin minun täytyi sietää sitten puolestani sellaista. Eli miten yhdistätte shoppailun ja rannan? Tai joitain muita keinoja, joissa kummatkin osapuolet pysyy tyytyväisenä? Ehkä kummankin pitää shoppailla omilla osastoillansa omalla ajallansa ja olla kännykkäyhteydessä toisiinsa, jottei eksytä,puuuh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu