Erottiin entisen avokkini kanssa tyttäremme ollessa n. vuoden vanha. Syynä oli miehen alkoholiongelma ja jatkuva rötöstely. Mies ei eromme jälkeen tavannut tytärtään kuin silloin tällöin, muuten ryyppäsi aika reilusti ja uhkaili minua ja lastani puhelimitse niin pahoin, että jouduin lähtemään uudesta kodistani piiloon ystäväni luo. Tilanne rauhoittui hänen löydettyään uuden tyttöystävänsä, samoihin aikoihin kuin itsekin tapasin uuden miehen. Silloin yritin kaikin tavoin rohkaista miestä ottamaan tytärtään luokseen, mutta silloin estäänä oli tämä uusi nainen, joka ei ollut kuulemma valmis leikkimään kotia. Vaikka tapaamisista on sovittu ja tytön kuuluisi olla joka toinen viikonloppu isällään, isä teki niin, että aina hänen viikonloppunsa lähestyessä hän katosi ryyppäämään. Tästä päättelin, tilanteen toistuttua useampaan kertaan, että hän ei tyttöä luokseen siis halua ja jätin hänet rauhaan. Tyttärelleni tämä oli helpotus, koska tietysti hän pahoitti aina mielensä isänsä tehtyä ohikat.
Melkein kolme vuotta on kulunut. Tyttäreni (nyt 5v) ei ole käynyt biologisen isänsä luona mitenkään säännöllisesti, nähnyt silloin tällöin. Asun yhä saman miehen kanssa kuin kolme vuotta sittenkin, samoin exäni on saman naisen kanssa kuin silloin ja heille on jopa syntynyt lapsikin. Meidänkin perheeseemme on syntymässä tämän vuoden puolella lapsi ja olemme koko perhe tästä innoissamme. Tyttäreni ei puhu biologisesta isästään kovinkaan usein, mutta tietää kyllä hänen olemassaolostaan. Hän ei myöskään pidä isälleen ja tämän puolisolle syntynyttä lasta sisaruksenaan, ja kuinka voisikaan kun tapaavat niin äärettömän harvoin?
Jokin aika sitten tyttäreni kysyi mieheltäni, saisiko kutsua tätä isäksi. Mieheni vastasi, että tottakai, jos tämä tosiaan niin halusi. Tyttö ilostui suuresti. Kului jonkin aikaa, tyttö kävi kerran biologisen isänsä luona (näkivät muutaman tunnin, vaikka tarkoitus oli, että olisivat olleet yhdessä viikonlopun, mies oli vienyt tyttäreni äidilleen....) Yhtenä päivänä tyttäreni sitten kysyi minulta, että saako hän kutsua miestäni isäkseen. Sanoin, että saa johon tyttö sanoi, että kun isä (biologinen) oli kieltänyt. Tyttö oli surullinen ja itkuinen asiasta ja lupasin, että saa sanoa, koska se on kuitenkin tytölle tärkeä asia. Itseäni suututti valtavasti, että exäni oli kieltänyt sanomasta, vaikka todellisuudessa nykyinen mieheni on näiden vuosien aika ollut lapselleni enemmän isä kuin exäni koskaan!
Nyt tyttö on menossa ensimmäisen kerran kolmeen kuukauteen käymään biologisen isänsä luona. Tämän vierailun jälkeen tulee taas kulumaan 2-3 kuukautta kun he toisensa näkevät, exäni nimittäin lähtee vankilaan. Tähän asti olen ollut vakaasti sitä mieltä, että en voi kieltää lastani tapaamasta biologista isäänsä. Olen ehdottomasti pitänyt kiinni siitä, että lapsellani on oikeus tietää ja tuntea biologinen isänsä ja tavata häntä, vaikka oma sukuni on monesti tätä ihmetellyt. Myös nykyinen mieheni on tämän asian hyväksynyt. Nyt mittani alkaa kuitenkin olla täysi. Lapseni selvästi kärsii tästä tilanteesta ja alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että parempi olisi kun tapaamiset loppuisivat kokonaan. Olen näiden vuosien aikana kysynyt exältäni useampaan kertaan, että olisiko parempi jos he eivät tapaisi (juuri näiden tapaamisviikonloppuihin ajoitettujen ryyppyreisuujen jälkeen), mutta muutaman päivän mietittyään hän on aina tullut siihen tulokseen, että haluaa tyttöä tavata. Nyt tapaamiset ovat siis käytännössä sujuneet niin, että tyttö on exäni vanhempien luona ja mies käy siellä katsomassa tyttöä ehkä parin tunnin ajan. Olen myös ollut yhteydessä sosiaaliviranomaisiin, jotka ystävällisesti ilmoittivat, että en saa enkä voi estää tapaamisia ja tapaamiset voidaan kieltää vasta kun jotain pahaa tapahtuu. Sitä pahaa siis odotellessa...
Säälittää tyttäreni puolesta. Mielestäni hänellä on oikeus kutsua nykyistä miestäni isäkseen, koska itse sitä niin kovasti tahtoo. Exälleni on turha yrittää puhua, tähän asti yritykseni ovat päättyneet exän ryyppyreissuun ja kännisiin uhkailupuheluihin. Lisäksi saan vielä hänen nykyisen naisensakin kiukut päälleni hänen tarkistettuaan miehensä puhelutiedot ja huomattuaan, että mies on juovuspäissään soitellut minulle.
Voinko tehdä mitään? Exäni ei tule muuttumaan, hän on itsekin niin monesti todennut, hänestä ei koskaan tule olemaan kunnollista isää lapsilleen. Onko minun siis vain hyväksyttävä, että tyttäreni joutuu kärsimään sellaisen ihmisen takia, jota ei ole koskaan oppinut kunnolla edes tuntemaan, mutta jolla kuitenkin on oikeuksia tytön suhteen? Eikö lapseni mielipiteillä ole mitään painoarvoa? Kumman oikeudet painavat vaa'assa enemmän, lapseni vai hänen biologisen isänsä?
Saa antaa mielipiteitä ja neuvoja tietysti toivoisin varsinkin sellaisilta, joilla on ehkä samankaltaisia kokemuksia.
Melkein kolme vuotta on kulunut. Tyttäreni (nyt 5v) ei ole käynyt biologisen isänsä luona mitenkään säännöllisesti, nähnyt silloin tällöin. Asun yhä saman miehen kanssa kuin kolme vuotta sittenkin, samoin exäni on saman naisen kanssa kuin silloin ja heille on jopa syntynyt lapsikin. Meidänkin perheeseemme on syntymässä tämän vuoden puolella lapsi ja olemme koko perhe tästä innoissamme. Tyttäreni ei puhu biologisesta isästään kovinkaan usein, mutta tietää kyllä hänen olemassaolostaan. Hän ei myöskään pidä isälleen ja tämän puolisolle syntynyttä lasta sisaruksenaan, ja kuinka voisikaan kun tapaavat niin äärettömän harvoin?
Jokin aika sitten tyttäreni kysyi mieheltäni, saisiko kutsua tätä isäksi. Mieheni vastasi, että tottakai, jos tämä tosiaan niin halusi. Tyttö ilostui suuresti. Kului jonkin aikaa, tyttö kävi kerran biologisen isänsä luona (näkivät muutaman tunnin, vaikka tarkoitus oli, että olisivat olleet yhdessä viikonlopun, mies oli vienyt tyttäreni äidilleen....) Yhtenä päivänä tyttäreni sitten kysyi minulta, että saako hän kutsua miestäni isäkseen. Sanoin, että saa johon tyttö sanoi, että kun isä (biologinen) oli kieltänyt. Tyttö oli surullinen ja itkuinen asiasta ja lupasin, että saa sanoa, koska se on kuitenkin tytölle tärkeä asia. Itseäni suututti valtavasti, että exäni oli kieltänyt sanomasta, vaikka todellisuudessa nykyinen mieheni on näiden vuosien aika ollut lapselleni enemmän isä kuin exäni koskaan!
Nyt tyttö on menossa ensimmäisen kerran kolmeen kuukauteen käymään biologisen isänsä luona. Tämän vierailun jälkeen tulee taas kulumaan 2-3 kuukautta kun he toisensa näkevät, exäni nimittäin lähtee vankilaan. Tähän asti olen ollut vakaasti sitä mieltä, että en voi kieltää lastani tapaamasta biologista isäänsä. Olen ehdottomasti pitänyt kiinni siitä, että lapsellani on oikeus tietää ja tuntea biologinen isänsä ja tavata häntä, vaikka oma sukuni on monesti tätä ihmetellyt. Myös nykyinen mieheni on tämän asian hyväksynyt. Nyt mittani alkaa kuitenkin olla täysi. Lapseni selvästi kärsii tästä tilanteesta ja alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että parempi olisi kun tapaamiset loppuisivat kokonaan. Olen näiden vuosien aikana kysynyt exältäni useampaan kertaan, että olisiko parempi jos he eivät tapaisi (juuri näiden tapaamisviikonloppuihin ajoitettujen ryyppyreisuujen jälkeen), mutta muutaman päivän mietittyään hän on aina tullut siihen tulokseen, että haluaa tyttöä tavata. Nyt tapaamiset ovat siis käytännössä sujuneet niin, että tyttö on exäni vanhempien luona ja mies käy siellä katsomassa tyttöä ehkä parin tunnin ajan. Olen myös ollut yhteydessä sosiaaliviranomaisiin, jotka ystävällisesti ilmoittivat, että en saa enkä voi estää tapaamisia ja tapaamiset voidaan kieltää vasta kun jotain pahaa tapahtuu. Sitä pahaa siis odotellessa...
Säälittää tyttäreni puolesta. Mielestäni hänellä on oikeus kutsua nykyistä miestäni isäkseen, koska itse sitä niin kovasti tahtoo. Exälleni on turha yrittää puhua, tähän asti yritykseni ovat päättyneet exän ryyppyreissuun ja kännisiin uhkailupuheluihin. Lisäksi saan vielä hänen nykyisen naisensakin kiukut päälleni hänen tarkistettuaan miehensä puhelutiedot ja huomattuaan, että mies on juovuspäissään soitellut minulle.
Voinko tehdä mitään? Exäni ei tule muuttumaan, hän on itsekin niin monesti todennut, hänestä ei koskaan tule olemaan kunnollista isää lapsilleen. Onko minun siis vain hyväksyttävä, että tyttäreni joutuu kärsimään sellaisen ihmisen takia, jota ei ole koskaan oppinut kunnolla edes tuntemaan, mutta jolla kuitenkin on oikeuksia tytön suhteen? Eikö lapseni mielipiteillä ole mitään painoarvoa? Kumman oikeudet painavat vaa'assa enemmän, lapseni vai hänen biologisen isänsä?
Saa antaa mielipiteitä ja neuvoja tietysti toivoisin varsinkin sellaisilta, joilla on ehkä samankaltaisia kokemuksia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ei taida niinkään olla siinä, kutsuuko lapsi isäpuoltaan isäkseen, vaan siinä, että tästä on tiedotettu biologiselle isälle.
Miksi on tarpeen niinä harvoina ja lyhyinä tapaamisina isän ja tyttären välillä keskustella aiheesta?
Jos isä on tuollainen 'vieraileva tähti' tytön elämässä, ei varmaankaan ole ylivoimaisesti pitää häntä pimennossa sen suhteen, miten tyttö isäpuoltaan kutsuu?
Eli tyttö sen on biologiselle isälleen alunperin "tiedottanut", enpä tiiä osaisinko järkevästi 5-vuotiaalle perustella, että se on joku salaisuus, mistä ei saa ääneen puhua kuin täällä kotona...Ja sit perään sanoa, että kyllä saat sanoa isäksi..?
on ongelma:
se ettei lapsi osaa olla kertomatta asiaa isälleen, vai se, että isälle halutaan kertoa, jotta se satuttaisi häntä?
Jos viisivuotiaalle sanoo näin: "Saat kutsua isäpuolta isäksi, jos haluat. Hän ei kuitenkaan oikeasti ole isäsi, joten oikea isäsi pahoittaa mielensä, jos kerrot siitä hänelle. Ethän halua pahoittaa oikean isän mieltä?"
Kyllä minun viisivuotiaani olisivat tästä ymmärtäneet.
"Ongelma" lienee sitten se, että lapseni ei osaa olla kertomatta. Ts.tyttö kertoo esim. kuulumisiaan isälleen ja tahattomasti (en osaa kuvitella, että tyttöni haluaisi isänsä tai kenenkään muunkaan mielen tarkoituksella pahoittaa) kertoo käyneensä telttailemassa iskän kanssa. Pitänee siis yrittää selittää tytölle, että ei sanoisi miestäni isänsä aikana iskäksi, ettei tämä pahoita mieltään. Toisaalta tässä on taas se ongelma, että jos paljastuu, että tämä on tällainen "salaisuus", josta ei puhuta vain isän aikana, niin johan mä kohta olen juoninut selän takana ja salaillut ja olen se "pahis" ja taas ollaan napit vastakkain.
että sinusta on ok, jos tyttö kutsuu miestäsi isäkseen, ja että tytön isä ei sitä hyväksy. Eli sinä olet 'pahis' sikäli, että toimit vastoin tytön isän tahtoa.
Suurin osa vanhemmista ei itseasiassa hyväksyisi tuollaista toimintaa omalla kohdallaan. Tuskin sinäkään hyväksyisit sitä, että tyttösi kutsuisi exäsi uuttaonnea äidiksi?
Minä en ikinä hyväksyisi sitä, että lapseni kutsuisivat miestäni 'isäksi', vaikka heidän oikea isänsä olisi jo kuollutkin, koska heillä on yksi isä, eikä se tosiasia siitä miksikään muutu.
Ihan kaikissa asioissa ei ole hyvä toimia lapsen toiveiden mukaan.
Minun tulisi siis ajatella ensisijaisesti entisen mieheni tunteita. Lapsen tunteista viis? Kyllä minulle oikeasti on tärkeämpää se, että lapseni on onnellinen ja tyytyväinen kuin se, miltä exästäni tuntuu. Eihän hänkään ole asettanut lapsemme tunteita missään vaiheessa etusijalle, miksi minun pitäisi hänen tunteistaan edes välittää? Ja jos ruvetaan ajattelemaan meidän aikuisten tunteita, meidän, jotka jo olemme tarpeeksi kypsiä käsittämään, että tekemisillämme tai tekemättä jättämisillä on seurauksensa, niin entäs nykyisen mieheni tunteet tässä tilanteessa sitten? Hänen ja tyttöni välit ovat ajan myötä lämmenneet ihan itsekseen, tietysti onhan exäni myötävaikuttanut tapahtumien kulkuun jättäytymällä pois tytön elämästä. Ja sen valinnan hän on tehnyt itse, varmasti tiedostaen myös sen tosiasian, että tyttö vieraantuu hänestä ajan myötä.
Ja mitä tulee tuohon exäni nykyiseen ja siihen, mitä mieltä olisin jos lapseni kutsuisi häntä äidiksi:
Olisin kieltämättä huolissani, että lapseni kutsuisi ventovierasta ihmistä äidikseen. Tätä ei nyt oikein voi ottaa vertailukohteeksi tässä tilanteessa; lapseni ei näe exäni nykyistä (sen kummemmin kuin exääni...) kuin äärimmäisen harvoin kun taas asuu minun ja mieheni kanssa.
Exääni en enää jaksa sääliä, olen tuhlannut siihen jo aivan riittävästi aikaa. Tärkeintä on, että tyttäreni tuntee, että hänellä on kaksi vanhempaa, jotka välittävät hänestä AINA, ei vain silloin tällöin tai käytä pelinappulanaan.
EI, sinun ei tarvitse ajatella exäsi tunteita vaan lastasi.
Hänellä on isä, eikä sinun miehesi muutu hänen isäkseen, vaikka miestäsi sillä nimellä kutsuttaisiin.
Siis, jos lapsi tuntee isäpuolensa isäkseen ja oikeaa isäänsä näkee tosi harvoin ja tunnesidettä ei ole nimeksikään, niin sehän on julmaa kieltää lapsta sanomasta isäksi sitä henkilöä, jonka lapsi kokee henkisesti isäkseen!
Mun yks ystävä sanoo isäpuoltansa isäksi ja heillä on läheiset välit ollut pienestä pitäen. Miksi siis tehdä henkinen kuilu, että pitäisi käyttää termiä isäpuoli?
Lapsen tunteitahan alkuperäinen juuri ajattelinkin, mutta se taisi säädä sinulta huomaamatta. On aivan eri asi, jos biologinen isä on kuollut tai jos vaikka isäpuoli saapuu perheeseen lasten ollessa vaikapa 10v ikäisiä kuin että lapsi on tosi pieni. Perheen is'puoli tuntuu lapsesta isästä, niin minusta se on hyvä, että lapsella on niinkin läheinen side muodostunut äidin uteen mieheen. Ota nyt hyvänen aika huomioon lapsen ikä!
Minusta on vastuutonta antaa lapsen uskotella itselleen, että hän voi "vaihtaa" isää, jos siltä tuntuu. Ja jos äitiä nyt kaduttaa, minkälaiselle miehelle on lapsensa aikanaan tehnyt, se ei oikeuta ikään kuin "pyyhkimään" pois tapahtunutta nimeämällä mukavampi mies isäksi.
Se, että lapselle on rehellinen, ei tietenkään edellytä, että äidin miestä pitäisi kutsua "isäpuoleksi". Mitä tahansa nimiä voi käyttää. Monessa perheessä lapset kutsuvat oikeita vanhempiaan etunimellä, eikä se sitä vanhemmuutta vähennä.
Tarkoittaako sana "isä" biologista isää, vai mieshahmoa, joka on läsnä lapsen elämässä?
Jos nyt kävisi uskomaton juttu, ja paljastuisi, että luultu biologinen isä ei olekaan oikea biologinen isä, millä nimellä häntä kutsuttaisiin? Isäksihän häntä ei voisi kutsua, koska hän ei olisi lapsen oikea biologinen isä, vai mitä?
Minun mielestäni nimitys "isä" kuvaa ensisijaista, läheistä ja rakastavaa mieshahmoa ihmisen elämässä. Sana "isä" kuvaa enemmän lapsen ja aikuisen välistä suhdetta, kuin biologista sukulaisuutta. On sama onko mies alunperin biologinen vanhempi, isäpuoli, adoption kautta vanhemmuuden saanut tms, hän voi silti olla isä, isi, iskä, isukki, faija, ukko, tai miksi lapsi ikinä huoltajaansa kutsuukaan.
Alkuperäisen kirjoittajan ex-mies voisi pohtia näitä samoja asioita, ja tulla siihen tulokseen, että ei ole varsinainen "isä" lapselleen. Biologinen isä voisi siis luopua nimikkeestä "isä", ja ryhtyä kutsumaan itseään esim. etunimellä.
kenelle tahansa. Olet täys löyhälakkinen ämmä joka väsää kakaraa kenelle tahansa heti kun mahdollisuus tulee. Tulevaisuutesi näyttää siltä että sinulla viisi kakaraa ja kaikki eri miehille. Syytät vaan muita ihmisiä ja itsekkö olet muka joko pyhimys? Hoolla alkavalla kirjaimella sinun tyyppisiä kutsutaan. Täysin järkyttävää jos viet kakaraa vankilaan. Parempi isätön äpärä kuin niin maineensa menettänyt...
Kuinka noin törkee äiti voi olla että antaa lapsen rikolliselle? Ja taas olet varmaan tenyt toiselle samanlaiselle lisää kakaroita! Tuskin tulet itsekkään muuttumaan vaan aina samanlainen paska! Säälittää ne lapset jotka sinulle ovat syntyneet. Tuskin itsekkään olet kunnollinen koska tuollaisia retkuja haet! Kunnon nainen saa kunnollisia miehiäkin!
En todella aio viedä lastani vankilaan, tämän olisit voinut itsekin alkuperäisestä viestistä todeta JOS olisit sen lukenut. :)
Nuoruudessa tehdyille virheille en enää voi mitään, toisaalta tästäkin pitkästä, välillä huonosta välillä hyvästä suhteesta, koitui edes yksi hyvä asia: nimittäin tyttäreni.
Elän, kiitos vain kysymästä, ihan tasapainoista ja normaalia elämää, johon alkoholi ja rikollisuus eivät enää kuulu (kiitos nykyisen mieheni).
Onneksi virheistään voi myös oppia. Hyvää elämän jatkoa sullekin. :)
ihan pihalla tai jotain!!?? minä en ainankaan laittaisi lasta juopuneen vanhemman luokse viikonlopuksi vaikka noin muuten antaisin tavata!!
ja mitä sinä miehesi kumppanista vingut.. miehellesihän sinun pitäisi sanoa että lopettaa soittelun tai sanoo kumppanilleen että vika hänessä ei teissä..
jessus mitä taivastelua jos asiat on noin huonolla tolalla kyllä minusta pitäisi saada jostain lappu kirjotettavaksi että kumppani voi adoptoida lapsen toisen vanhemman suostumuksella tai että voi käydä yksinhuoltajaksi..
jepa jee... miettisit itsekkin!!
Se kun ei vaan Suomessa ole niin helppoa saada niitä tapaamisia kokonaan pois biologiselta vanhemmalta, usko pois, olen yrittänyt. Sossussa sanottiin, että vasta kun poliisi on käynyt toteamassa, että asiat ovat huonosti tai kun jotain pahaa tapahtuu niin tapaamisoikeudet voidaan tehdä valvotuiksi. Siihen asti, no can do.
Onneksi tuo isä ei kuitenkaan ole edes vaatinut likkaa luokseen tapaamisoikeuksien mukaisesti joka toinen viikonloppu vaan korkeintaan kerran kuussa.(viimeisin taukohan oli 2 kuukautta...)
Että kyllä olen miettinyt.