Ensinnäkin sana isä/äitipuoli on aina särähtänyt minun korvaani.Mikä ihmeen puoli?Puoli-ihminenkö?Jos ei voi käyttää isä/äiti nimikettä,niin miten olisi sitten VANHEMPI.Sananakin kauniimpi.
Uusperheen ongelmista riittäisi juttua loputtomiin,mutta ongelmat johtunevat useimmiten vain vääristä tai epärealistisista odotuksista itseä ja kumppaniaan kohtaan.
Kun tapasin nykyisen vaimoni hän oli eronnut jokunen vuosi aiemmin.Liitto oli riitaisa ja mies hakkaava juoppo.Luuseripaska siis.Liitosta siunaantui yksi tytär (nyt 11v)Ihan reipas neiti ja tasapainoinenkin.Kavereita on ja harrastuksiakin.
Seurusteltiin siis ja mentiin lopulta avioon.Kiteytettynä on ollut ylä ja alamäkeä.Rooli uusperheen vanhempana on ollut välillä hakusessa.Eihän mitään isäntunteita voi olla valmiina jonkin toisen lapseen.Siinä sitä remonttia riittikin omassa päässä,kun teki itselleen selväksi,ettei tarvitse tuntea "syyllisyyttä",vaikka ei rakastakaan häntä,kuin omaa lasta.Vaimollanikin oli siinä vähän itsetutkiskelua.Naivisti luuli,että ykskaks meillä onkin valmis perhe.Siinä lapsi,rakasta ole hyvä..
Tämän asian kanssa sitten käytiinkin liittomme kiperimmät keskustelut.Kesken se on vähän vieläkin.Mutta tosiasia on että puhuttava on jos on puhumista.Muuten ei tule mistään mitään.Se on kuin aikapommi.Räjähdys tulee jossain vaiheessa.
Tärkeintä on olla lapselle turvallinen vanhempi.Isättömäksi jäänyt herkässä iässä oleva lapsi ei tajua,miksi tuo "uusi-isi"ei edes huomaa mua ja on koko ajan äreä.Ole siinä sitten lapsen tukena,kun oma pääkin on sekaisin ajatuksista ja täynnä jonninjoutavaa analyysia.
Noin vuosi sitten meille tuli yhteinen lapsi.Toivottu ja odotettu.Olin mukana synnytyksessä ja tunsin heti ne tunteet,joita en tuntenut vaimoni lasta kohtaan.Mun piirteet ja mun geenit..rakastuin heti ja syvästi.Siitä sitten tuleekin seuraava ristiriita.Miten tasapainoilla oman ja "toisen"lapsen välimaastossa.Toista rakastaa aidosti ja toinen tulee mukana..
Toisen lapsen syntymän jälkeen vanhempi lapsi on alkanut jotenkin oireilla.Hänestä on tullut jotenkin levottomampi.Jos meille tulee esim vieraita,niin koko ajan pitää saada huomiota ja olla suuna päänä.Kerran jopa suuttui,kun käskin olla hetken hiljempaa ja meni mököttämään verhon taakse..huomiontarvetta ja mustasukkaisuutta ilmeisesti??
Että tälläistä,paljon vielä olisi kertomista,mutta tämä tästä nyt..
Uusperheen ongelmista riittäisi juttua loputtomiin,mutta ongelmat johtunevat useimmiten vain vääristä tai epärealistisista odotuksista itseä ja kumppaniaan kohtaan.
Kun tapasin nykyisen vaimoni hän oli eronnut jokunen vuosi aiemmin.Liitto oli riitaisa ja mies hakkaava juoppo.Luuseripaska siis.Liitosta siunaantui yksi tytär (nyt 11v)Ihan reipas neiti ja tasapainoinenkin.Kavereita on ja harrastuksiakin.
Seurusteltiin siis ja mentiin lopulta avioon.Kiteytettynä on ollut ylä ja alamäkeä.Rooli uusperheen vanhempana on ollut välillä hakusessa.Eihän mitään isäntunteita voi olla valmiina jonkin toisen lapseen.Siinä sitä remonttia riittikin omassa päässä,kun teki itselleen selväksi,ettei tarvitse tuntea "syyllisyyttä",vaikka ei rakastakaan häntä,kuin omaa lasta.Vaimollanikin oli siinä vähän itsetutkiskelua.Naivisti luuli,että ykskaks meillä onkin valmis perhe.Siinä lapsi,rakasta ole hyvä..
Tämän asian kanssa sitten käytiinkin liittomme kiperimmät keskustelut.Kesken se on vähän vieläkin.Mutta tosiasia on että puhuttava on jos on puhumista.Muuten ei tule mistään mitään.Se on kuin aikapommi.Räjähdys tulee jossain vaiheessa.
Tärkeintä on olla lapselle turvallinen vanhempi.Isättömäksi jäänyt herkässä iässä oleva lapsi ei tajua,miksi tuo "uusi-isi"ei edes huomaa mua ja on koko ajan äreä.Ole siinä sitten lapsen tukena,kun oma pääkin on sekaisin ajatuksista ja täynnä jonninjoutavaa analyysia.
Noin vuosi sitten meille tuli yhteinen lapsi.Toivottu ja odotettu.Olin mukana synnytyksessä ja tunsin heti ne tunteet,joita en tuntenut vaimoni lasta kohtaan.Mun piirteet ja mun geenit..rakastuin heti ja syvästi.Siitä sitten tuleekin seuraava ristiriita.Miten tasapainoilla oman ja "toisen"lapsen välimaastossa.Toista rakastaa aidosti ja toinen tulee mukana..
Toisen lapsen syntymän jälkeen vanhempi lapsi on alkanut jotenkin oireilla.Hänestä on tullut jotenkin levottomampi.Jos meille tulee esim vieraita,niin koko ajan pitää saada huomiota ja olla suuna päänä.Kerran jopa suuttui,kun käskin olla hetken hiljempaa ja meni mököttämään verhon taakse..huomiontarvetta ja mustasukkaisuutta ilmeisesti??
Että tälläistä,paljon vielä olisi kertomista,mutta tämä tästä nyt..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä täytyy ihmisen olla tyhmä ja vielä kerran tyhmä! Jos tuollaisiin uusperhe touhuihin lähtee niin pitäisi järkee olla oikein olan takaa muttei kun ei ole niin ei! Nyt siis toinen lapsi kärsii kun ei ole omistasi munistasi siitetty? Voi vittu mikä äijä? Miksi tämmöisiksi puolikkaaksi aloit? Olisit hakenut naisen jolla ei kakaroita? On melkoista remonttia päässäsi jos tuollaisen paketin otat etkä siitä selviydy!
Järkyttävää sille toiselle lapselle jos sitä et rakasta vaan sitä "omaasi" ja tiedä onko sekään sinun? Onko sinulla sisaruksia ja voitko kuvitella mitä on kasvaa eriarvoisina? Räjähdys tulee vielä eteen ja pahana, uskon sen!
Ihan suotta räkytät ja nimittelet minua tyhmäksi.Tiedän kyllä itse mikä olen.En tarvitse siihen itseäni "viisaamman"analyysia.Hoida vaan tonttis.
tuosta äskeisestä kommentista. Tekstisi oli tosi hyvä ja tunnustit siinä heikkoutesi. Omasta mielestäni se on vaikeinta äiti/isäpuoleudessa, juuri tuon heikkouden tunnustaminen itselleen ja muille, että ei voi rakastaa toisen lasta kuin omaansa. Itseasiassa se tuskin on heikkous. Eiköhän ole ihan luonnollista, että ei rakasta toisen lasta kuin omaansa. Mielestäni toisen lapsesta voi pitää ja häneen kiintyy kuten muihinkin ihmisiin tai perheenjäseniin.
Suosittelen sinulle seuraavaa foorumia:
http://www.uusionni.net/uusionni/index.php
kyseisellä foorumilla pyörii myös muita isäpuolia ja uusperheellisiä. Täällä saat enimmäkseen kommenteillesi vain lokaa. Kyseisellä foorumilla on myös paljon asiaa ja keskusteluja tilanteesta kun uusperheeseen syntyy uusia lapsia sekä tilanteen aiheuttamista ristiriidoista ja sopeutumisesta.
Ja mikä tuon "avautumisesi" tarkoitus oli ?
En kyllä ymmärrä vaimoasikaan, miksi ihmeessä teette niitä lapsia, kun edellisetkin on "hukassa" eritoten mua niin vituttaa nää naiset, jotka ensimmäisenä on tekemässä lisää lapsia eri isille. Hah !
Sua taitaakin vituttaa kaikki,mikä ei mahdu pieneen päähäsi??Onko omatkaan asiasi siinä jamassa,että voit arvostella toisia ja heidän valintojaan??Ei kaikki mene aina,kuin elokuvissa.Vedä pullo kossua ja hyppää koskeen..
Luin kertomuksesi ja olen aivan samaa mieltä.
Itse olen luonteeltani sellainen, että sanon asiat aina ilmoille, hankalatkin. Tässäpä onkin ollut sitten avomiehelläni sietämistä, kun olen ruotinut hänen lastaan ja tilannetta, että en voi välillä sietää hänen lastaan.
Omakin asuu luonamme ja hänkin on kyllä vaativan sorttinen lapsi, mutta toki häntä siedän. Avomieheni ei ole lastani haukkunut, mutta ei ole suhtautunut mitenkään muutenkaan.
Itse olen aika ajoin jopa hyvä äiti avomieheni tyttärelle, mutta välillä hankala. Todellakin jos ei asioista puhu, niin pommi räjähtää. Meillä kyllä on räjähdellyt, vaikka olen puhunutkin, enimmäkseen kyllä yksinpuhelua.
Olen pyrkinyt ajattelemaan, että asumme kaikki samassa osoitteessa, mutta kumpikin vastaa oman tenavansa "viihdyttämisestä".
Itse laitan kyllä ruuat ja siivoukset sekä pyykkihuollon. Siivoilen usein myös avomieheni tyttären huoneen, vaikka voisi jo itsekin siivota. Avomieheni on vähän työtävieroksuva näissä kotihommissa;-), mutta annan paljon anteeksi laiskuuksia, kun saan niin paljon huolenpitoa ja turvallisuutta kokea, joskus jopa rakkautta:D. Kyllähän ydinperheessäkin äiti ahertaa perheensä eteen usein melko lailla yksin, periaatteella että yksi tekee ja seitsemän makaa.
Tärkeintä on arjen toimivuus uusperheessä siten, että jo kerran rikkirevityt lapset saisivat paikkailla haavojaan turvallisessa ympäristössä ja aikuiset voivat sitten vähän salaa riidellä asioistaan.
Tämmöisiä ajatuksia pulpahti mieleen näin maanantaiaamun alkaessa. Voimia kaikille uusperheisille, pidetään lippu korkealla, olemmehan me kuitenkin melko hyviä ja paljosta selvinneitä:)
Minusta on hienoa että ymmärrät asian ja pohdit sitä. Tietenkin omaa rakastaa enemmän, se nyt vain on niin luonnostaan, sille ei voi mitään vaikka lokaa saisikin täällä päällensä.
Ei rakkaus ja kiintymys tule nappia painamalla, vaan ajan kanssa. Voi olla että rakkaus ei tule ollenkaan mutta tulee jonkinmoinen välittäminen, siitäkin pitää olla onnellinen. Voi tulla myös vihaa ja inhoa.. vaikka kuinka muuta yrittäisi.
kännissä vai mistä noita provosoivia kirjoituksia oikein kumpuaa! Älä välitä isä1/2, suosittelen uusionni-palstaa tämän labiilin foorumin sijasta!
miehelläni on edellisestä suhteesta poika, nyt jo 8v. poika oli alle 2v kun aloimme seurustelemaan. omia lapsia rakastan enemmän ja tulen aina rakastamaan. miehen pojasta välitän ja hyvin tullaan toimeen. joskus on huonoja päiviä ja voidaan ottaa yhteen. ei sun tarvitse rakastaa vaimosi lasta. kukaan ei voi sitä sulta vaatia, mutta kohtele heitä silti samanarvoisesti. ei kukaan muukaan rakasta toisten lapsia enempää kuin omiaan, olisi sitten puolikas ja joku muu...
lapsella on molemmat vanhemmat ja toki ei sitä voikkaan vaatia että pitäisi varsinaisesti rakastaa kumppanin lapsia kun omiaan. kunhan toimeen tulee ja lapsilla suht turvallinen olo:)
en minäkään kumppanin lapsia rakasta mutta välitän kyllä ja ajastaan se kiintymyskin tulee jollain tavalla usko pois:D
sinulle isäpuolen pohdiskelua...hieno kirjoitus ja olet oikeassa.olen itse uusioperheen äiti,minulla ja exälläni 3 lasta joista 1 yhteinen.erosimme 4 vuotta sitten ja nyt olen uudelleen aviossa ja meillä ei ole yhteisiä lapsia.exäni kuitenkin pitää luonaan lapsiani,niin yhteistä kuin omianikin.muutin kahden lapseni kanssa exäni luo kun nuorimmaiseni oli 7kk.ja eromme jälkeen exäni on pitänyt kaikkia lapsiani tasapuolisina;rakastaa todella paljon kaikkia,sen huomaa ihan miltei päivittäin,hän otti aikanaan lapseni omille nimilleen,ei adoptoinut vaan antoi heille sukunimensä.ja vielä tänä päivänä,4 vuotta eromme jälkeen lapset ovat hänelle tasapuolisia,kaikki kaikessa! olen hyvä ystävä exäni kanssa kuten myös nykyinen aviomieheni ja kaikki on mennyt hyvin.mutta ymmärrän sinua-aina ei ole näin,eikä sitä rakkautta voi pakottaa,se syttyy jos syttyy,ei se silti tarkoita ettei välittäisi toisen lapsesta.itselläni on nyt edessä uusi aika,exäni löysi uuden kumppanin ja nyt on huoleni suuri;vieläkö kaikki menee hyvin?vieläkö uuden kaverinsa myötä hän pitää kaikkia tasapuolisena?vaikuttaako uusi kaveri meidän väleihin?jos jollain kokemuksia niin pistäkää viestiä...ja tuosta isä/äitipuoli nimestä olen samaa mieltä sun kanssa,kun saman katon alla asutaan niin ei pitäisi puolitella..vanhempi kuin vanhempi,oma isä tai ei,elättäjä,kasvattaja,välittävä kuitenkin...
on varmaan mustasukkaisuuden tunteiden (ja siksi huomionkipeyden) lisäksi alkamassa jo puberteettikin. Anna nyt vähän armoa toiselle, vaikket erityisesti tykkääkään. Miltä itsestäsi tuntui lapsena ja nuorena?