kateus!

mikä on ongelmana ku tällä palstalla ei saada mitenkään rakentavaa keskustelua aikaan. oliskohan niin että suuri osa kirjottajista on ulkopaikkakuntalaisia, kateellisia henkilöitä. koska porvoo ei ole sen sairaampi kuin muutkaan kaupungit, huumeita ei ole sen enempää kuin muuallakaan, kaupunki on kaunis, jne.
7588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On varmasti suuri tekiä, kun lukee näitä juttuja täällä. Ei tämä minustakaan ole yhtään sairaampi kun mikään muukaan paikka. Ilmeisesti jotkut eivät ole täällä pärjäneet, ja näin purkaavat katkeruutensa. Eihän kukaan näe omia virheitään syy aina muualla.....

Äänestä

jokunen vuosi sitten tehtiin tieteellinen tutkimus jossa todettiin että Porvoo oli kaksi kertaa muun maan keskiarvoa pahemmassa kunnossa, pahin pahista, indikaattoreina olivat itsemurhat, huumeet , avioerot, alkoholismi, rikokset , kaikki yhteiskunnan kannalta pahat asiat. Se että poroporvarillisella tyylillä yritetään väittää mustaa valkoiseksi, se ei johda terveyhtymiseen, vaan ongelman pahenemiseen. Enkä usko että tämä asia ulkopaikkakuntalaisia niin hirveästi kiinnostaa, kyllä tämä juttu käydään täällä olevien kesken ...Porvoo kaipaisi 'synnintunnustusta' ' ruumiinavausta'' katarsista, puhdistusta ...Mutta siihen ei ole valmiuksia... Hoetaan vaan että kun on niin kaunista kaunista ...Mutta mikä on henkinen sisältö jota 500 vuotta ristiinnainut pieni porukka ja täänne muuttanut , edellisten hyväksyntää rukoileva tuottaa ? that's the real question. Se on Porvoon taudin ydin

Äänestä
  • Mikä tieteellinen tutkimus, lukisin mielelläni.
    Luulin tietäväni Porvoosta ja porvoolaisista yhtä ja toista, mutta nämä tämän palstan jutut vaikuttavat perin vierailta.

    Äänestä

  • mikä lie ristiinnainut... No tuon kai voisit sanoa mistä pitäjästä tahansa tässä maassa. Porvoo on hyvinkin pitkälti rakentunut muualta Suomea muuttaneista. Onhan meillä suuret työnantajat (Fortum ja Borealis mm.), jotka aikanaan toivat melkoisen muuttoliikkeen ja läheinen sijainti Helsinkiin. Eli tuota en ihan allekirjoittaisi.
    Tästä muuttoliikkeestä aiheutuukin melkoinen sekametelisoppa ja vielä kun otetaan mukaan Porvoossa iänkaiken viljeltyä 'suomi-ruotsi -maaottelua' niin eipä tarvitse ihmetellä miksi täällä on sellaista kun on.
    Hyvä paikkahan tämä on asua, omasta asenteesta kiinni pitkältikin. On tehty tutkimuksia... no juu. Vanha sanonta, valhe, emä valhe, tilasto... Suurimmissa murroissa muutenkin pahimmissa rikoksissa joita tehdään, on yleensä tekijänä ulopaikkakuntalaiset.
    Asenteessahan se Porvoolaisilla on tosiaan vika, ollaan niin kultturelleja ja herra tietää mitä, että ei nähdä metsää puilta. Ja sitten harrastetaan sitä mitä kiireiset etelän kaupunkilaiset yleensä, ei olla koskaan tyytyväisiä mihinkään.
    Kaunistahan täällä kyllä on... että kyllä hyvääkin löytyy kun hakee, ja positiivisella aseneteella jaksaa. Mutta antaa niiden murjottaa ja jupista jotka jatkaa, minä en. On kaunis kevätpäivä, vapaapäivän aamu, nyt ei narista! :)

    Äänestä

Kyllä minusta Porvoo on kiva ja kaunis kaupunki asua.Olen asunut täällä koko ikäni, enkä muualle muuttaisi.
Tällä keskustelupalstalla halutaan vaan mollata Porvoota ja Porvoolaisia.Selvää provosointia, luulisin.
Luulen että jotkut toispaikkakuntalaiset käyvät joka kaupungin palstalla haukkumassa ko kaupunkia.

Äänestä
  • mikä mahtaisi olla motiivi että joku kävisi kaikilla palstoilla haukkumassa jokaista kaupunkia ? Tuskin sen sortin hulluja on, enemmänkin epäilen Porvoossa 20 vuotta asuneena että JOTAIN tarkistamisen varaa olisi, henkisessä kylmyydessä, perusteettomassa koppavuudessa, sangen yleisessä KOVIEN huumeiden käytössä . Pilvi, cannabis ei tuota ongelmia, mutta Porvoo on täynnä AMFETAMIINIA , Venäjän tukkuvarastot ovat täällä, helsingin esikaupungissa

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    mikä mahtaisi olla motiivi että joku kävisi kaikilla palstoilla haukkumassa jokaista kaupunkia ? Tuskin sen sortin hulluja on, enemmänkin epäilen Porvoossa 20 vuotta asuneena että JOTAIN tarkistamisen varaa olisi, henkisessä kylmyydessä, perusteettomassa koppavuudessa, sangen yleisessä KOVIEN huumeiden käytössä . Pilvi, cannabis ei tuota ongelmia, mutta Porvoo on täynnä AMFETAMIINIA , Venäjän tukkuvarastot ovat täällä, helsingin esikaupungissa

    Että te jaksatte.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paras porvoo kirjoitti:

mikä on ongelmana ku tällä palstalla ei saada mitenkään rakentavaa keskustelua aikaan. oliskohan niin että suuri osa kirjottajista on ulkopaikkakuntalaisia, kateellisia henkilöitä. koska porvoo ei ole sen sairaampi kuin muutkaan kaupungit, huumeita ei ole sen enempää kuin muuallakaan, kaupunki on kaunis, jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu