Minä kuuntelen hyvin herkällä korvalla ihmisten toiveita.
Halusitte keskustaan, joten vassakuu. Katsotaan, miten asiakkaat osaavat taas uuteen paikkaan. Hyvin meillä liiketoiminta ensisessäkin paikassa kukoisti.
Minäpä joutessani kerron muistelman äskeisen matkani varrelta.
Lähdin Helsingistä Turkuun junalla ja tulimme tyttären kanssa rautatieasemalle metrolla. Turun juna ei ollut vielä tullut lähtöpaikalleen, joten istahdimme sitä odottelemaan.
Jossain vaiheessa sanoin tyttärelle, että hän voi ihan hyvin lähteä, pääsee samalla metrolipulla takaisin ja tottahan minä osaan yksinkin junaa odotella, oltiin vielä lähtöraiteen kohdalla.
Tytär kieltäytyi lähtemästä ennenkuin olisin junassa turvallisesti.
Minä kysyin:"Pelkäätkö, että ihmisryöstäjät kidnappaavat minut ja vievät prostituoiduksi Heinolaan?"
Tyttö katseli minua hetken, tuumi ja sanoi sitten:"Ei kai ne sielläkään niin epätoivoisia voi olla..."
Baari on nyt tässä. Käykää antimien kimppuun. Näkyy Ellakaisakin olevan töissä, joten ammattitaitoa riittää.
PS. Ellakaisa! Hae herrantähden ne esiäitisi pois sieltä karusellistä kuitenkin jo edes huomenna.
Pystybaari
283
12829
Vastaukset
- Ellakaisa
Kerro huolesi,murheesi,ilosi. Täällä kuunnellaan ja aikasi kuluksi saat vielä nauttia kosteita juomia!
(tupakointi terassilla...) - DancingMatilda
En nyt sentään ihan aamuun, mutta voisiko täällä edes hieman pyörähtää?
Valssi olisi mukava tapa päättää päivänsä.
Siis, päättää tämä päivä valssiin.
Saanko shampanjacocktailin, kiitos. Ilman mitään koristeita.- Ellakaisa ek
coming..... ilman hörhelöitä.
Minä varmaan "joudun" baarimestarin ominaisuudessa valssin pyörteisiin kanssasi. Eihän sitä yksin tohdi, tämä on kunniallinen ravintola!
onnistuneesta paikan valinnasta!
Ei taida tulla paljon vanhaa Pystistä ikävä tällä kertaa - oli se polku tehty viime aikoina niin kiviseksi.
Pitäkää nyt se Pedro vähän aikaa pois täältä, sehän pelästyttää loputkin asiakkaat!
Eikös vaan ollut hyvä idea palkata Ellakaisa töihin? Siltä kun nämä hommat sujuu...
Minä kun en ymmärtänyt muuta kuin kaljaa hanasta päästää.- Ellakaisa
takaisin! Kyllä se on kovia kokenut viimeaikoina!
En yhtään ajatellut kun aamulla jätin sen samaan huoneeseen persialaisen ja sakemannin kanssa...
Nyt saat tuplarommin,lintu parka.
Varmaan on toipunut jo eläinaktivisteista!
- OliviaKoo
Hyvin meni Räikköseltä aika-ajot tänään. Toivottavasti menee kisa yhtä hyvin. Sehän nähdään huomenna. Nyt ei ole kutinaa voitosta, kuten oli viime kerralla, mutta eiköhän se Maamme-laulu myös Saksassa kajahda.
Minä puolestani siirryn omalle paalupaikalleni, so sänkyyn, herkuttelemaan hyvän kirjan kanssa.
Ei yömyssyä minulle eikä enää mitään muutakaan.
Hyvilöitä öitilöitä kaikille. - KristaTee
Uusi, entistä ehompi Pystis!
Meinaatko, että Ellakaisan esiäidit yötäpäivää pyörivät karusellissa? Kamalaa! Johan heille nälkäkin tulee. Ja jano.- Ellakaisa
heillä evästä riittää! Pakkasin yhden matkalaukullisen ruokaa ja juomaa. Maanantaihin asti pärjäävät. Jos eivät,soittelevat varmasti. Eikä minulla sitten sydäntä ole heitä helsingissä maanantaihin asti pitää.....
Yleensä heillä vain venähtää ja kuluu tuo aika huomaamatta.Sukuni on selviytyjiä! Elkäätten siis heistä huoliko.
- KristaTee
piti oikein tulla vielä kokeilemaan aukeneeko ovi. Kyllä aukeni.
Saisinko tämän kunniaksi Lumumban? Lupaan olla laulamatta. Tai no .. Pedron kanssa voisin dueton vetäistä.oikein duettoja aiotte ruveta esittämään?
No onhan sekin jotain, kun ne karaoke-illatkin aina vaan on pitämättä.
Ei sen puoleen, kai muistatte, että minä en laula, mutta asiakkat ovat joskus esittäneet toivomuksen karaokesta.
Ihan on ihmeellistä, kun ei tarvitse hampaat irvessä ovea kiskoa!
Otanpa minäkin sen kunniaksi sen paljon huudetun Cuba Libren! Ei kai Pedrolle vielä kaikkea rommia ole juotettu?
- pikkumusta ek
täältä drinkkien lisäksi rautapalloa jalkaani, leijailen nimittäin edelleenkin jossain maan ja taivaan välillä. Miksikö..? Gilberto Gilin, Natalie Colen ja varsinkin Paul Ankan vuoksi ja pelkään häviäväni pikkuhiljaa pilvien yläpuolelle, jollei joku pian ankkuroi minua maahan!
Siis yksi kunnollisen kokoinen rautapallo nilkkaan ja gintonic käteen, kiitosTämän paikan emäntä myöskään ei taida vielä oikein tietää miten olisi.
Miten olisi tuo moukari, joka on joltain jäänyt, kun on hakannut edellisen paikan ovea auki, köytettäiskö se jalkaasi kiinni?- pohpoika
olis jos keksittäis jokin muu konsti että kestäisit maan pinnalla.
Taidan ottaa kyllä konjakin näin illan tullen syämmen vahvikkeeksi rankan päivän jälkeen ja kun ei ollut selän pesijääkään, täytyi turvautua pitkävartiseen harjaan taasen.
mut aurinko kyllä paistaa vieläkin tuolla ulkona kauniisti. - Ellakaisa
pohpoika kirjoitti:
olis jos keksittäis jokin muu konsti että kestäisit maan pinnalla.
Taidan ottaa kyllä konjakin näin illan tullen syämmen vahvikkeeksi rankan päivän jälkeen ja kun ei ollut selän pesijääkään, täytyi turvautua pitkävartiseen harjaan taasen.
mut aurinko kyllä paistaa vieläkin tuolla ulkona kauniisti.se sinulle oli?
Kyllä minä muistan...alat olemaan jo kanta-asiakas!
Voisiko pohpoika toimia meillä huoltomiehenä?
Tellastiina? Oliviakoo? - pohpoika
Ellakaisa kirjoitti:
se sinulle oli?
Kyllä minä muistan...alat olemaan jo kanta-asiakas!
Voisiko pohpoika toimia meillä huoltomiehenä?
Tellastiina? Oliviakoo?johan se Ellakaisa rupeaa muistamaan kuka mitäkin yleensä ottaa, mutta näin näin kauniina aamuna taidan tyytyä vain pelkkään kahviin.
Tänään täytyykin ruveta vaihteeksi oikein siivoamaan kun näkyy noita villakoiria vähän joka puolella vilistävän ja kun ei ole sateesta pelkoa nyt.
Kiitokset kahvista nähdään taas moikka. pohpoika kirjoitti:
johan se Ellakaisa rupeaa muistamaan kuka mitäkin yleensä ottaa, mutta näin näin kauniina aamuna taidan tyytyä vain pelkkään kahviin.
Tänään täytyykin ruveta vaihteeksi oikein siivoamaan kun näkyy noita villakoiria vähän joka puolella vilistävän ja kun ei ole sateesta pelkoa nyt.
Kiitokset kahvista nähdään taas moikka.että tänään on sunnuntai, ei mikään siivouspäivä?
Menikö eilinen päivä kokonaan maalatessa?
Anna villakoirien olla ja vietä lepopäivä!- OliviaKoo
Sinäkin olit siis siellä? Sitten me molemmat voimme varmaan ymmärtää, miltä toisesta tuntuu.
Gilberto Gil sai jo veret liikkeelle ja potkua käpäliin, Natalie Cole jätti minut ainakin, no, jos ei ihan kylmäksi, niin ainakin haaleaksi.
Loppu onkin sitten historiaa. - pohpoika
Tellastiina kirjoitti:
että tänään on sunnuntai, ei mikään siivouspäivä?
Menikö eilinen päivä kokonaan maalatessa?
Anna villakoirien olla ja vietä lepopäivä!jopa oli urakka taasen mut tulipa tehtyä on taas kivan puhdasta ympärillä.
Juu pyhäpäivähän se oli mutta kun ei viikolla kerkiä ja eilinen meni maalarina ollessa.
Nyt sitten olut ois poikaa tuon hikisen urakan jälkeen, illalla on kyllä sauna lämmitettä.
Kylläpä on olut hyvää nytten mitähän lie merkkiään. Kiitokset taasen kylnyt taas jaksaa huilatakkin.
- KristaTee
kaikille ja Pedrolle myös. Hieman nukkavierun näköinen tuo otus on. Mitä lienee touhunnut yöllä.
Kepeästi kävi askel. Ovi avautui melkein itsestään. Nyt on hyvä tänne tulla. Aurinko paistaa terassille ja siellä on hyvä lämmitellä. Vähän tuli kylmä matkan varrella, vain 8 astetta.
Kahvit on kiehautettu, Pedro syötetty ja juotettu ja kaikki on hyvin. Mukavaa sunnuntaita.- KristaTee
Ison anopinkielen tänne raahasin. On mokoma niin mojovaksi muotoutunut, ettei meinaa tilaa enää löytyä. Irti leikkasin kukinnot, ettei kenellekään allergia iske. On tuoksu sen verran mahtava.
Ellei se Olivia-emännän mielestä sovi sisustukseen, sen voi aina nostaa pihalle. Se ei ole siitä moksiskaan. KristaTee kirjoitti:
Ison anopinkielen tänne raahasin. On mokoma niin mojovaksi muotoutunut, ettei meinaa tilaa enää löytyä. Irti leikkasin kukinnot, ettei kenellekään allergia iske. On tuoksu sen verran mahtava.
Ellei se Olivia-emännän mielestä sovi sisustukseen, sen voi aina nostaa pihalle. Se ei ole siitä moksiskaan.Pitäisi joku aamu tulla kerrankin aikaisin, mutta kun aina vain kääntää kylkeä ja vetää peittoa korviin. Sitä paitsi petikaveri ei takuulla sitä ymmärtäisi, kun muutenkin ihmettelee tätä touhua.
No en minä näin kauaa ole nukkunut, aamukaffeet on juotu ja ulkona haisteltu vilpoisen raikasta ilmaa. Yöllä on ollut vain 4 astetta lämmintä - hui-hui, pian saa alka hallaa pelkäämään.
Vai anopinkieli siinä tönöttää, en ole kuullut sen kukkivankin. Minulla on vain anopinkorvia, ne ei ole ikinä meinanneetkaan kukkia.- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
Pitäisi joku aamu tulla kerrankin aikaisin, mutta kun aina vain kääntää kylkeä ja vetää peittoa korviin. Sitä paitsi petikaveri ei takuulla sitä ymmärtäisi, kun muutenkin ihmettelee tätä touhua.
No en minä näin kauaa ole nukkunut, aamukaffeet on juotu ja ulkona haisteltu vilpoisen raikasta ilmaa. Yöllä on ollut vain 4 astetta lämmintä - hui-hui, pian saa alka hallaa pelkäämään.
Vai anopinkieli siinä tönöttää, en ole kuullut sen kukkivankin. Minulla on vain anopinkorvia, ne ei ole ikinä meinanneetkaan kukkia.Hahhaa. Anopinkorvat!
Kyllä anopinkieli kukkii. Tekee pitkiä, kalvakan värisiä kukanvarsia. Niissä on rivissä pitkin vartta pienenpieniä yhtälailla kalvakanvärisiä kukkia, joista tippu mettä pitkin lattioita. Tuoksu on äitelä ja hyvin voimakas. Jostakin syystä se on voimakkainta yöllä. KristaTee kirjoitti:
Hahhaa. Anopinkorvat!
Kyllä anopinkieli kukkii. Tekee pitkiä, kalvakan värisiä kukanvarsia. Niissä on rivissä pitkin vartta pienenpieniä yhtälailla kalvakanvärisiä kukkia, joista tippu mettä pitkin lattioita. Tuoksu on äitelä ja hyvin voimakas. Jostakin syystä se on voimakkainta yöllä.On anopinkorva kasvikin, on mulla seinän takana aikoinaan toisenlaiset anopinkorvatkin olleet...
Tämä kasvi on samanlainen kuin anopinkielikin, mutta lehdet ovat tai miksi niitä sanoisi, lyhyet - laitanko "plantun" tulemaan?- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
On anopinkorva kasvikin, on mulla seinän takana aikoinaan toisenlaiset anopinkorvatkin olleet...
Tämä kasvi on samanlainen kuin anopinkielikin, mutta lehdet ovat tai miksi niitä sanoisi, lyhyet - laitanko "plantun" tulemaan?takana olleita juuri naureskelin.
Ai että se pienempi versio on korva. Katohan, en tiennytkään. Juu, laita tulemaan. Vie varmaan vähemmän tilaa kuin tämä iso. Kiitos etukäteen ... ei kun unohda kiitos, kasveista kun ei koskaan saa kiittää.
- mikä se pystybabari
oikeasti on? Toinen samaa tarkoittava on "lankkubaari" Miesten kieltä, laihoja akkoja baaritiskikillä liituraidoissa puhumassa potaskaa potkupalosta, josta eivät ymmärrä yhtään mitään.
Helppo nakki napata nainen pienestä Smart talk jutustelusta yhden yön kumppaniksi.Ei se vain niin kuitenkaan toimi. Kiireisiä ovat: Mies tulossa ja penskatkin pitäisi hakea. Äkkiä kapakan vessaan ja sillä homma hoidettu.
Sitä sanotaan täälläpäin pystybaariksi, kun ei sänkyyn ehdi. Korjaile, jos sanonta on väärässä. :) Hymyä päivääsi- KristaTee
paikka. En tiennytkään, tämä kun on ainoa Pystybaari, jossa ikinä olen käynyt.
Mikä on potkupalo? Mitä potkitaan? - OliviaKoo
Mikä on pystybabari?
Samoin, mikä on potkupalo?
Edelleen: Mitä on Smart talk jutustelu?
Kyllä minä olen tyhmä, kun en noita sanoja/sanontoja ymmärrä.
Onneksi Pystybaarissa edes joskus vierailee joku viisas. Mutta vain vierailee.
Teillä on todennäköisesti ihan toisenlainen Pystis kuin meillä.
Viihdy sinä vaan siellä. ei me mitään laihoja olla, eikä potkupalostakaan mitään tiedetä - eikä edes liituraidat pidä paikkaansa. Tehdäänhän niitä farkkujakin kokoa XXXL, että se meistä tämän baarin asiakkaista!
Mistään pystybabarista ei olla juttuakaan kuultu...- Tellastiina*
Tellastiina kirjoitti:
ei me mitään laihoja olla, eikä potkupalostakaan mitään tiedetä - eikä edes liituraidat pidä paikkaansa. Tehdäänhän niitä farkkujakin kokoa XXXL, että se meistä tämän baarin asiakkaista!
Mistään pystybabarista ei olla juttuakaan kuultu...että älkää nyt hyvät ystävät loukkaantuko, vaikka kirjoittelin XXXL kokoa olevista farkuista - pidin nähkääs itseäni mittapuuna ;)
- ellakaisa ek
Täällähän on väkeä kuin vilkkilässä kissoja! Ei Pedro,älä ota kirjaimellisesti,ei mitään hätää...
Minä tulin aurinkoterassille nauttimaan vain kahvin,kermalla,sillä liköörillä siis.
Suku voi hyvin, olivat illalla eksyneet tampereelle ja särkänniemestä haen heidät huomenna pois.
Siihen asti, aaaah niin rauhaisaa.... - OliviaKoo
Ja kaunista sellaista. Hyvin ja hyvin pitkään nukuttu yö takana ja valmis uuden päivän uusiin seikkailuihin.
Siivota pitäisi tässäkin huushollissa, kuten pohpojankin, mutta en kyllä pyhäpäivänä moiseen ryhdy. Kahlaan vaikka nilkkoja myöten pölyssä.
Huomenna on hyvä päivä siivoukseen, siinä saavat aivotkin uutta ajateltavaa.
Tai ovat sitten yhtä tyhjät kuin ennenkin, miten vain.
Hyvin on uusi baarinpaikka löytynyt. Ja ovi kun on selkosen selällään ympäri vuorokauden, mikäs täällä on piipahtaessa.
Aloitetaan aamu toisella kahvikupillisella.
Otan sen tiskiltä ihan itse, en tarvitse palvelua. - Ellakaisa ek
yksi litra olutta,kiitos. Olen huhkinut kukkien parissa koko aamupäivän.
Olen yhdessä leipätyössäni kitkenyt,salaojittanut ja nyppinyt,kastellut,antanut substraalia, rakkauttakin...
Vaan ihana ilmahan siellä on! Eikä säässäkään ole valittamista...
Minä vedän taas käteeni kukkahanskat ja lähden möyrimään.Ellakaisa vaikenee...mutta vain hetkeksi... - KristaTee
Kävipä Kimin köpelösti. Oli muutenkin aika oudot kisat. Formulat siis. Hamiltonin olisin pistänyt radalta pois heti kättelyssä. Epistä, että yksi saa jatkaa, vaikka jouduttiin auttamaan takaisin radalle. Eihän auttaminen ole sallittua.
- pohpoika
kauniisti se tuo aurinko nyt paistaa viileän yön jälkeen. Näin aamulenkille poikkesin tänne katsomaan miten täällä on päivä alkanut.
Kovin on vielä hiljaista ja senhän nyt arvaa kun kiminkin ajot meni niin huonosti.
Kahviapa otan kupposen vain tuossa ja kai se on tuonne työmaallepäin lähdettävä mut hyvää päivänjatkoa kaikille. - folk
pohpoika kirjoitti:
kauniisti se tuo aurinko nyt paistaa viileän yön jälkeen. Näin aamulenkille poikkesin tänne katsomaan miten täällä on päivä alkanut.
Kovin on vielä hiljaista ja senhän nyt arvaa kun kiminkin ajot meni niin huonosti.
Kahviapa otan kupposen vain tuossa ja kai se on tuonne työmaallepäin lähdettävä mut hyvää päivänjatkoa kaikille.Aamu on kaunis kun morsian.
Pekka Pouta se eilen ennusti viikon sään,
eipä ollut loppuviikossa kehumista.
Nautitaan nyt tästä päivästä.
Eilen kävin soppa marjat metsästä poimimassa,kyllä oli hyttysiä,meinasivat elävältä syödä.
Ei muuta kun naatiskellaan auringosta!! - KristaTee
pohpoika kirjoitti:
kauniisti se tuo aurinko nyt paistaa viileän yön jälkeen. Näin aamulenkille poikkesin tänne katsomaan miten täällä on päivä alkanut.
Kovin on vielä hiljaista ja senhän nyt arvaa kun kiminkin ajot meni niin huonosti.
Kahviapa otan kupposen vain tuossa ja kai se on tuonne työmaallepäin lähdettävä mut hyvää päivänjatkoa kaikille.Aurinko paistaa ja asteita 13. Muuta kerrottavaa ei oikeastaan ole.
Mukavaa päivänjatkoa. folk kirjoitti:
Aamu on kaunis kun morsian.
Pekka Pouta se eilen ennusti viikon sään,
eipä ollut loppuviikossa kehumista.
Nautitaan nyt tästä päivästä.
Eilen kävin soppa marjat metsästä poimimassa,kyllä oli hyttysiä,meinasivat elävältä syödä.
Ei muuta kun naatiskellaan auringosta!!Olga on tietysti monen Pystybaarin naisasiakkaan nimi, joten onnea!
Tuohon OliviaKoon aloitukseen sanoisin omalta kohdaltani, että jos minut joku pimeän aikaan sieppaisi, niin varmasti kiireenvilkkaa valoisan tultua palauttaisi.
Mustikoita olen minäkin haalinut ja saaressa niitä on kivakin poimia, kun vilvoittava tuuli puhaltelee.Toin tänne naistenviikon jatkumisen ja aurinkoisen aamun kunniaksi pullataikinapohjaan leivotun mustikkapiirakan,jossa on vinoristikot päällä. Lämmin piirakka tietysti maistuu ihanalta kylmän rasvattoman maidon kanssa, mutta taidan kuitenkin valita maitokahvin.
Ai niin, onkos edes sopivaa tuoda tähän baariin omia leipomuksiaan?- KristaTee
Ramoona1 kirjoitti:
Olga on tietysti monen Pystybaarin naisasiakkaan nimi, joten onnea!
Tuohon OliviaKoon aloitukseen sanoisin omalta kohdaltani, että jos minut joku pimeän aikaan sieppaisi, niin varmasti kiireenvilkkaa valoisan tultua palauttaisi.
Mustikoita olen minäkin haalinut ja saaressa niitä on kivakin poimia, kun vilvoittava tuuli puhaltelee.Toin tänne naistenviikon jatkumisen ja aurinkoisen aamun kunniaksi pullataikinapohjaan leivotun mustikkapiirakan,jossa on vinoristikot päällä. Lämmin piirakka tietysti maistuu ihanalta kylmän rasvattoman maidon kanssa, mutta taidan kuitenkin valita maitokahvin.
Ai niin, onkos edes sopivaa tuoda tähän baariin omia leipomuksiaan?Aina leivonnaiset tänne kelpaavat. Antaisitko minulle heti palasen? Maidosta en erityisemmin pidä, mutta kahvit hörppään. Kiitos, kiitos! :)
- OliviaKoo
KristaTee kirjoitti:
Aurinko paistaa ja asteita 13. Muuta kerrottavaa ei oikeastaan ole.
Mukavaa päivänjatkoa.Taitaa mennä tämä päivä siivouksen puolelle, matot suorastaan huutavat päästä ulos. En minä niiden huutoa jaksa kuunnella, vaan heitän ne pihalle, kun olen kaupungilla käynyt pari asiaa toimittamassa.
Huomiseksi onkin sitten taas luvattu sitä iänikuista sadetta.
Minä jäin ihmettelemään, mihin Pedro katosi? Sehän rääkkyi heti uudessa baarissa jostain kissasta ja halusi päästä takaisin baariin, mutta nyt koko mekkalaviesti on kadonnut?
Onko Pedro liikaa jonkun hermoille?
Kahvin olen jo juonut ja koska en käytä kahvileipää, varsinkaan aamulla, on pakko jättää ihana mustikkapiirakka nauttimatta.
Jos sitä jää iltapäiväksi ja mieli silloin tekee, voisin ottaa pikku viipaleen.
Voikaatten paksusti ja olkaatten ihmisiksi :D - KristaTee
OliviaKoo kirjoitti:
Taitaa mennä tämä päivä siivouksen puolelle, matot suorastaan huutavat päästä ulos. En minä niiden huutoa jaksa kuunnella, vaan heitän ne pihalle, kun olen kaupungilla käynyt pari asiaa toimittamassa.
Huomiseksi onkin sitten taas luvattu sitä iänikuista sadetta.
Minä jäin ihmettelemään, mihin Pedro katosi? Sehän rääkkyi heti uudessa baarissa jostain kissasta ja halusi päästä takaisin baariin, mutta nyt koko mekkalaviesti on kadonnut?
Onko Pedro liikaa jonkun hermoille?
Kahvin olen jo juonut ja koska en käytä kahvileipää, varsinkaan aamulla, on pakko jättää ihana mustikkapiirakka nauttimatta.
Jos sitä jää iltapäiväksi ja mieli silloin tekee, voisin ottaa pikku viipaleen.
Voikaatten paksusti ja olkaatten ihmisiksi :DNiinpäs on Pedron räkätys kadonnut. Ketähän se on ärsyttänyt?
OliviaKoo kirjoitti:
Taitaa mennä tämä päivä siivouksen puolelle, matot suorastaan huutavat päästä ulos. En minä niiden huutoa jaksa kuunnella, vaan heitän ne pihalle, kun olen kaupungilla käynyt pari asiaa toimittamassa.
Huomiseksi onkin sitten taas luvattu sitä iänikuista sadetta.
Minä jäin ihmettelemään, mihin Pedro katosi? Sehän rääkkyi heti uudessa baarissa jostain kissasta ja halusi päästä takaisin baariin, mutta nyt koko mekkalaviesti on kadonnut?
Onko Pedro liikaa jonkun hermoille?
Kahvin olen jo juonut ja koska en käytä kahvileipää, varsinkaan aamulla, on pakko jättää ihana mustikkapiirakka nauttimatta.
Jos sitä jää iltapäiväksi ja mieli silloin tekee, voisin ottaa pikku viipaleen.
Voikaatten paksusti ja olkaatten ihmisiksi :DNiin on päässyt käymään, että Pedro on vaiennettu. Mahdetaanko nyt sitten enää sitä saada takaisin, jos itse sheriffi on sen napannut sen kainaloonsa. Mitähän Pedro viimeisiksi sanoikseen mahtoikaan sitten oikein huudella? Kieltämättä sen huutelu joskus otti päähän, mutta olisi se sittenkin saanut olla täällä piristyksenä.
Vai oikein "laillista" mustikkapiirakkaa, minä en ainakaan voi vastustaa kiusausta vaan otan palasen. On mielestäni nimittäin ainoaa oikeaa piirakkaa tämä pullataikinapohjaan tehty.
Oikeaa herkkujen herkkua!Tellastiina kirjoitti:
Niin on päässyt käymään, että Pedro on vaiennettu. Mahdetaanko nyt sitten enää sitä saada takaisin, jos itse sheriffi on sen napannut sen kainaloonsa. Mitähän Pedro viimeisiksi sanoikseen mahtoikaan sitten oikein huudella? Kieltämättä sen huutelu joskus otti päähän, mutta olisi se sittenkin saanut olla täällä piristyksenä.
Vai oikein "laillista" mustikkapiirakkaa, minä en ainakaan voi vastustaa kiusausta vaan otan palasen. On mielestäni nimittäin ainoaa oikeaa piirakkaa tämä pullataikinapohjaan tehty.
Oikeaa herkkujen herkkua!Katos vaan, ollaan kuin Tiku ja Taku....
- Fridanna
Tellastiina kirjoitti:
Katos vaan, ollaan kuin Tiku ja Taku....
Aurinko paistaa ja toivottavasti vielä huomennakin ja ylihuomenna ja... Kesä on niin lyhyt ja tuntuu, että lyhenee vain mitä vanhemmaksi tulen. Te ahkerat mustikan poimijat, jos sattumoisin kertyy ylimääräisiä litroja marjoja, niin tuokaa toki tänne Pystikseen tai ensi viikon lopulla meidän museolle myyjäisiin. Luulen, että meitä ostajia olisi :)
Olen tänä aamuna varastoinut vettä kaikkiin sankkoihin, joten yhtäkään marjasankkoa ei jäänyt (onneksi!). Talossamme on päivän katkos veden saannissa, joten onhan vettä oltava tarpeeksi, jos vaikka kauhea jano yllättäisi tai tulee talon täydeltä vieraita ja tiskiä kertyy. Kyllä minulla on tiskikonekin, mutta jne.
Tällaista se teettää, kun pienen pieni muutos päivittäisissä rutiineissa tapahtuu. Taidan lähteä tästä Helsinkiin humputtelemaan pariksi päiväksi.
Join kupin kahvia, kiitos ja viikon jatkoa! Fridanna kirjoitti:

Join kupin kahvia, kiitos ja viikon jatkoa!Helsingin reissua!
Sekä tiedoksi, että meiltä päin ei valitettavasti löydy mustikoita. Järvenrantametsissä niitä yleensä on, mutta nyt ei löydy sieltäkään.- Ellakaisa
Ramoona1 kirjoitti:
Olga on tietysti monen Pystybaarin naisasiakkaan nimi, joten onnea!
Tuohon OliviaKoon aloitukseen sanoisin omalta kohdaltani, että jos minut joku pimeän aikaan sieppaisi, niin varmasti kiireenvilkkaa valoisan tultua palauttaisi.
Mustikoita olen minäkin haalinut ja saaressa niitä on kivakin poimia, kun vilvoittava tuuli puhaltelee.Toin tänne naistenviikon jatkumisen ja aurinkoisen aamun kunniaksi pullataikinapohjaan leivotun mustikkapiirakan,jossa on vinoristikot päällä. Lämmin piirakka tietysti maistuu ihanalta kylmän rasvattoman maidon kanssa, mutta taidan kuitenkin valita maitokahvin.
Ai niin, onkos edes sopivaa tuoda tähän baariin omia leipomuksiaan?tuoksu kantautui matalaan majaani ja sitä lähdin seuraamaan...Tännehän se tuoksu johtikin! Ottaisin palasen, kiitos. Onneksi teit ison piirakan, riittää sitten kaikille. Nam, olet tainnut leipoa ennenkin?
Minä lähden tänään hakemaan sukuani sieltä tampereelta ja jos vaikka mustikkametsään heidät huomenna veisin.
Ja hakisin pois, kun on 20 litraa kasassa....
Aurinkoista päivänjatkoa kaikille.
- kirjautua
Käyttäjätunnus on oikeien samaten salasana,mutta ei vain pääse kirjautumaan,olen uusinutkin mutta ei tehoa,missä vika?
- KristaTee
varmaan kysyä ylläpidolta. Voipi olla, että kyseessä on yksi näistä moninaisista häiriöistä.
KristaTee kirjoitti:
varmaan kysyä ylläpidolta. Voipi olla, että kyseessä on yksi näistä moninaisista häiriöistä.
sinut kone kirjaa välillä ulos? Minut oli nytkin heittänyt tiehensä, mutta hyvin onnistui kirjautuminen.
- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
sinut kone kirjaa välillä ulos? Minut oli nytkin heittänyt tiehensä, mutta hyvin onnistui kirjautuminen.
vähään aikaan. Olisiko ollut viime viikolla joskus keskiviikon paikkeilla.
- KristaTee
KristaTee kirjoitti:
vähään aikaan. Olisiko ollut viime viikolla joskus keskiviikon paikkeilla.
18.7 viimeksi.
Onko täällä ketään?
Uskaltaako täällä yleensäkään enää surffailla, vai iskeekö joku virus koneen kimppuun?
Mikä se troijalainenkin on, josta tuolla jossain kirjoitettiin?
Kamalaa ja minä kun en ymmärrä mistään mitään, täytyy kait pyytää taas sitä jälkikasvua apuun.
Sitten toinen asia. Kuuluuko teillä digiboksin kautta TV:stä joku H&P-kanava? Soittaa kuulemma päivät pitkät kotimaista musiikkia ja toivelevyjä.
Minä ainakaan en löydä moista kanavaa, eikä se ole mikään maksullinen juttu.
Seitsemänkymppisten palstalla tästä luin ja ei kun näpyttelemään kanavia, mutta taas sain todeta, että en olekkaan tekniikan ihmelapsi, vaikka aina olen luullut niin. Ei vaineska, kyllä tietokone on mun jo siitä luulosta pudottanut maan pinnalle monta kertaa!- OliviaKoo
Minä olen täällä nurkassa, etkö huomaa? Olenko käynyt niin pieneksi, että et minua enää erota?
Surffaile sinä vain kaikessa rauhassa, joku "puhdistusohjelma" yrittää näköjään markkinoida itseään ruudulla, mutta aika huonolla menestyksellä näköjään.
Minullekin pomahtaa vähän väliä, mutta poistan sen vain siinä ylänurkassa olevalla ruksilla. Sitten kyllä sammuu kone, mutta ei muuta, kuin uudelleen käyntiin. Joku haittaohjelma se on, mutta eiköhän aikanaan poistu.
Troijalainen se ei ole, troijalainen on virus, joka ymmärtääkseni aikaisemmin pyrki torpedoimaan koneenkäyttäjiä, mutta sekin taitaa jo olla historiaa. Minulla sellainen on kerran ollut, mutta kun ajoin virusturvan, se poisti sen.
Avasin tuossa digiboxin katsoakseni niitä radiokanavia, mutta ei minulla ainakaan sellaista näy. Iskelmä oli ainoa edes siihen viittaava kanava, muut olivat näitä Ylen omia radiokanavia.
Ei kai kysymys ole nettiradiosta, nehän saivat hiljattain toimiluvat, ehkä se löytyy sieltä.
Iltakahvin voisin tässä joutessani nauttia.
Tai ei sittenkään enää näin myöhään, kuuden jälkeen nautittuna alkaa jo vaikuttaa yöuneen.
Istun vain pummina täällä nutkassa... - KristaTee
mutta ei näy eikä kuulu. Koko nimeltään Harju & Pöntinen. Ilmeisesti joku paikallinen jossakin. Olen kuullut, että se toimisi pääkaupunkiseudulla.
Onhan sinulla virustorjunta ja palomuuri? KristaTee kirjoitti:
mutta ei näy eikä kuulu. Koko nimeltään Harju & Pöntinen. Ilmeisesti joku paikallinen jossakin. Olen kuullut, että se toimisi pääkaupunkiseudulla.
Onhan sinulla virustorjunta ja palomuuri?Harju ja Pöntinen näkyy meilläkin sen nimen verran, mutta eivät mokomat puhu eikä pukahda.Kysyin tuolta, onko se sama, mutta en saanut selvyyttä, oli vaan H&P-kanava.
Hällä väliä, mutta kun joka asiassa täytyy olla mukana - iskelmää joskus kuuntelen digiboksin kautta, radiosta kuuluu vähän heikosti, kun muuttelivat niitä taajuuksia. Iskelmä kuuluu netistäkin.
Voi kuule, täytyy myöntää, että mää en tiä mittään, mutta kysynpä, kun näen meidän tietokone-expertin.
(On tää taaskin vaan vähän hidasta!)- OliviaKoo
KristaTee kirjoitti:
mutta ei näy eikä kuulu. Koko nimeltään Harju & Pöntinen. Ilmeisesti joku paikallinen jossakin. Olen kuullut, että se toimisi pääkaupunkiseudulla.
Onhan sinulla virustorjunta ja palomuuri?on tv-kanava, ei radiokanava. Se ei kyllä tietääkseni näy (jos missään) kovin laajalti.
Kerran oli poikani kanssa puhetta kyseisestä kanavasta, kun palkki kuitenkin mustalla ruudulla näkyy ja hän oli sitä mieltä, että se ei näy missään. En tiedä tarkemmin.
Mutta radiokanava se ei siis ole, tarkoittaakohan Tellastiina nyt jotain ihan muuta...? OliviaKoo kirjoitti:
on tv-kanava, ei radiokanava. Se ei kyllä tietääkseni näy (jos missään) kovin laajalti.
Kerran oli poikani kanssa puhetta kyseisestä kanavasta, kun palkki kuitenkin mustalla ruudulla näkyy ja hän oli sitä mieltä, että se ei näy missään. En tiedä tarkemmin.
Mutta radiokanava se ei siis ole, tarkoittaakohan Tellastiina nyt jotain ihan muuta...?Nimenomaan se on digiboksin kautta näkyvä TV-kanava, tai kuuluva, miten vain. TV:stä Iskelmääkin kuunnellessa ei näy kuin sinisiä nuotteja ruudun täydeltä!
- marjapensas
Sitä on nyt lomat pidetty ja jazzit jammailtu;))
MIKÄ FIILIS, vautsi, vaikka vettä tuli parisen tuntia, tuuli,oli kylmä mutta sadetakki suojasi”jonkin” verran,
palelihan siinä, mutta lämpö alkoi virrata, kun käväisimme toisella tauolla ottamassa,
lämpimät ”hömssyt” Woodoo teltassa, itsellä kun oli vain kylmää ruokaa ja juotavaa mukana,
taidanpa varustautua paremmin seuraaviin festareihin, löytyyhän sitä lämmikettä jota ei tarvitse termoksessa säilyttää;)
No vielä sen verran, että positiivinen yllätys oli Gilberto Gil, ja jotenkin mielestäni.
Natalien esitys jäi vähän latteaksi, tiedä häntä, olivatko ennakko odotukset liian korkealla?
Onnistuimme valloittamaan penkkipaikat, olisikohan jäänyt taakse neljä penkkiriviä?
Se olin minä, joka ensimmäisenä nousin ylös kun Paul tuli estradille Dianan sävelten tahdissa,
kukaan ei sen jälkeen sitten tainnut istuakkaan.
Mutta totuuden nimessä sanon mielipiteeni siitä, kun Paul aloitti ”My wayn”,
ja levyltä jatkoi Frank Sinatra, vuoroisin Paulin kanssa mielestäni ei Pauli ainakaan kakkoseksi jäänyt??
Hyviä öitä kaikille toivottelen lämpimän lumumban kera;)
ps, lueskelen tarkemmin huomenissa , mutta näin äkkiseltään en ole Pedroa huomannut?
Minä kun taas pähkinäpussilla olisin yllättänyt, siistinyt Pedron sulat ja silitellyt sen ”pikkuista” koukkunokkaa ??- pohpoika
aamua vaan kaikille tasapuolisesti toivottavasti se sadealue menee ohitse muualta päin.
Aamukahveet taidan täs ryypätä nyt kiiruissani vain ja lähteä katsastamaan tuonne työmaalle.
Minä en noita jatzeja ole joutanut seuraamaan yhtään kun tykkään tuosta tanssittavasta musiikista enemmän, kun siinä pääsee lähemmäksi toista osapuolta. Mut nyt menoksi morjes - KristaTee
pohpoika kirjoitti:
aamua vaan kaikille tasapuolisesti toivottavasti se sadealue menee ohitse muualta päin.
Aamukahveet taidan täs ryypätä nyt kiiruissani vain ja lähteä katsastamaan tuonne työmaalle.
Minä en noita jatzeja ole joutanut seuraamaan yhtään kun tykkään tuosta tanssittavasta musiikista enemmän, kun siinä pääsee lähemmäksi toista osapuolta. Mut nyt menoksi morjesHuomenta. Sinäpä aikaisin täällä olet. Kahvit hörppään minäkin ja sitten sateenvarjon suojassa kotiin. Eihän nyt mikään kylmä ole, 15, mutta tuo ainainen sade!
Laitanpa pullataikinan kohoamaan, en tässä muutakaan keksi.
Pedro? Missä? Ikävä! Tule takaisin! - KristaTee
takaisin. Luulin sinun jo lähteneen Paulin matkaan. Olisitkohan viihtynyt siellä lännessä?
Pientä kateutta tunnen, oli varmaan mahtava kokemus. Luulisin olevani kanssasi hieman eri mieltä yhdistelmästä Paul/Frank. Pidän kyllä Paulista, mutta Frank, oi Frank. Parempaa ei ole ollut eikä tule. Mitenkään en aliarvioi Paulia, mutta .....
Hauskaa, että olet taas mukana ja toivottavasti siellä ei sada niinkuin täällä. :) KristaTee kirjoitti:
takaisin. Luulin sinun jo lähteneen Paulin matkaan. Olisitkohan viihtynyt siellä lännessä?
Pientä kateutta tunnen, oli varmaan mahtava kokemus. Luulisin olevani kanssasi hieman eri mieltä yhdistelmästä Paul/Frank. Pidän kyllä Paulista, mutta Frank, oi Frank. Parempaa ei ole ollut eikä tule. Mitenkään en aliarvioi Paulia, mutta .....
Hauskaa, että olet taas mukana ja toivottavasti siellä ei sada niinkuin täällä. :)Vaihteeksi siis sataa!
Tervetuloa Marjapensas takaisin arkeen, sinä siellä kauan viihdyit. Kovin odotin vilkutusta, mutta en sattunut huomaamaan...
Tänään on taas niitä päiviä, että ei tarvitse sateeseen vedoten tehdä mitään. Kauppa-asioille taidan mennä.
Aurinkoista tai sateista päivää itse kullekin, millainen se sitten onkaan!- marjapensas
KristaTee kirjoitti:
takaisin. Luulin sinun jo lähteneen Paulin matkaan. Olisitkohan viihtynyt siellä lännessä?
Pientä kateutta tunnen, oli varmaan mahtava kokemus. Luulisin olevani kanssasi hieman eri mieltä yhdistelmästä Paul/Frank. Pidän kyllä Paulista, mutta Frank, oi Frank. Parempaa ei ole ollut eikä tule. Mitenkään en aliarvioi Paulia, mutta .....
Hauskaa, että olet taas mukana ja toivottavasti siellä ei sada niinkuin täällä. :)On se sitten mukava herätä tutusta sängystä vaihteeksi:)
Auriko paistaa, sateisen yön jälkeen ja asteita on jo 18, että tarkenee.
Vai semmoisia luulit, että länteen olisin lähtenyt, ei kuuna kullan valkiana, minä nääs viihdyn täällä
suloisessa suomenmaassa, eikä kyllä olisi taidettu huoliakkaan;))
Kyllä minä Tellastiina vilkuttelin, taputtelin ja kiljuin, kas kun et huomannut?
Taidanpa ottaa kupposen kahvia, tuonne terassille ja sen jälkeen täytyykin käydä imurin ja pesukoneen kippuun.
Mukavaa päivänjatkoa kaikille:) - OliviaKoo
Niinpä, kotona ollaan taas ja muistot ovat kuolemattomat.
Kokemus oli sanoinkuvaamaton, minä en ole tainnut oikein vieläkään selvitä arkirytmiin.
On se varmaan mahtavan näköistä sieltä lavalta katsottuna, kun melkein kaksikymmentätuhatta ihmistä pomppii käsiään huitoen ja suureen ääneen hurraten.
Ei ihme, että Anka liikuttui lopussa kyyneliin.
Niin liikutuin minäkin ja olin vain yksi niin, niin monista... - marjapensas evk
OliviaKoo kirjoitti:
Niinpä, kotona ollaan taas ja muistot ovat kuolemattomat.
Kokemus oli sanoinkuvaamaton, minä en ole tainnut oikein vieläkään selvitä arkirytmiin.
On se varmaan mahtavan näköistä sieltä lavalta katsottuna, kun melkein kaksikymmentätuhatta ihmistä pomppii käsiään huitoen ja suureen ääneen hurraten.
Ei ihme, että Anka liikuttui lopussa kyyneliin.
Niin liikutuin minäkin ja olin vain yksi niin, niin monista...ja arki se tulla tupsahti, pyykkeineen ja siivouksineen,phyääh, kestä kestä, saat kirkkaamman kruunun;(
Uskoisin, että parikymmentä tuhatta, kaikkine vip vieraineen, niillehän oli siellä monta omaa ravintolatelttaa.
Minäkin olin yhteen menossa, kun portilla kysyttiin kulkulupaa,ja kun ei sellaista ollut,
niin kohteliaasti neuvottiin mitkä teltat olivat tavallisille pulliaisille;)
- Papukaija Pedro
kellarissapedrokellarissakellarissa....poispois..
pedrokellaristapoispois...pähkinämarjapensaskaunisviisas......kylmäkylmämärkäsulkakylmämärkä....
pähkinäcubalibrecubalibrelibre....- KristaTee
Kellarissako olet riutunut. Kuka sinut sinne on lukinnut. Kas tässä kuuma toti. Marjapensas varmaan tuo pähkinöitä. Pieni, nuken käyttämä nuttu varmaan sopii sinulle. Noin, nyt on linnulla taas lämmin.
- marjapensas evk
Pedro kulta kauniista sanoistasi, huomaan, että Krista on ottanut sinut jo hellään huomaansa.
Älä nyt enää karkaa, me pidämme sinusta hyvää huolta, kas tässä pussi pähkinöitä,
cubalibret säästetään iltaan, eihän se nyt sovi keskellä kirkasta päivää väkeviä nautiskella, eihän?
- OliviaKoo
koleasta kotikaupungista.
Aurinko kyllä lämmittää, kun sattuu pilven takaa esiin tulemaan.
Minä kiireesti pyöräytin pesukoneen käyntiin aamulla ja kohta saan varmaan hakea kuivat vaatteet narulta pois.
Ulkona kuivatut lakanat ja tyynyliinat tuoksuvat ihanilta, pidän sängyn auki niin kauan, että saan kuivamassa olevat liinavaatteet takaisin paikoilleen ensi yöksi.
Mitäs tässä muuta haahuilen? En oikeastaan mitään. Siivotakin pitäisi, mutta kun ei huvita, ei.
Pientä matalapainetta havaittavissa. Henkistä.- pikkuserkku
Kurkkailin L. Aakon ja L. Ohkon tiskien ääreen
josko kemiasta tutut vety ja atomi olisivat vetäneet Oliviankin luokseen, vaan ei.
Ehkäpä tapaamme Sannin luona satamassa. - OliviaKoo
pikkuserkku kirjoitti:
Kurkkailin L. Aakon ja L. Ohkon tiskien ääreen
josko kemiasta tutut vety ja atomi olisivat vetäneet Oliviankin luokseen, vaan ei.
Ehkäpä tapaamme Sannin luona satamassa.Kaukaa tullut sukulainen kaupungissa ja minä en sen vertaa ymmärtänyt, että olisin ollut paikalla vastaanottamassa.
Sitäpaitsi olen niin huono kemiassa, että en ole koskaan ymmärtänyt yhtään mitään atomin ja vedyn päälle.
Sanni ei tänään oikein sovi, mutta huomenna puolen päivän aikaan voisi käydä L Aakon tiskiä tiirailemassa.
Pistä joku merkkimuovikassi päähäsi, että tunnistan sinut. Vaikka Pirkka. Niitä saa siitä vastapäisestä marketista. - pikkuserkku
OliviaKoo kirjoitti:
Kaukaa tullut sukulainen kaupungissa ja minä en sen vertaa ymmärtänyt, että olisin ollut paikalla vastaanottamassa.
Sitäpaitsi olen niin huono kemiassa, että en ole koskaan ymmärtänyt yhtään mitään atomin ja vedyn päälle.
Sanni ei tänään oikein sovi, mutta huomenna puolen päivän aikaan voisi käydä L Aakon tiskiä tiirailemassa.
Pistä joku merkkimuovikassi päähäsi, että tunnistan sinut. Vaikka Pirkka. Niitä saa siitä vastapäisestä marketista.Toivottavasti se Pirkka-kassi on ympäristöystävällinen - kas kun pääparka on sitä.
- Nimetön
OliviaKoo kirjoitti:
Kaukaa tullut sukulainen kaupungissa ja minä en sen vertaa ymmärtänyt, että olisin ollut paikalla vastaanottamassa.
Sitäpaitsi olen niin huono kemiassa, että en ole koskaan ymmärtänyt yhtään mitään atomin ja vedyn päälle.
Sanni ei tänään oikein sovi, mutta huomenna puolen päivän aikaan voisi käydä L Aakon tiskiä tiirailemassa.
Pistä joku merkkimuovikassi päähäsi, että tunnistan sinut. Vaikka Pirkka. Niitä saa siitä vastapäisestä marketista.Voihan nenä,oletin että rekkasin itseni, mutta nimettömänä näyn olevan.
Ei hätää teen sen kun ehdin, mutta mua vaivaa kun käsketään panna muovipussi päähän,varsinkin kun Pirkan kassit on niin isoja että ne valahtaa suun eteen ja mikäs neuvoksi,Sanni raukka tukehtuu ennenkuin ehdit löytää hänet. - OliviaKoo
Nimetön kirjoitti:
Voihan nenä,oletin että rekkasin itseni, mutta nimettömänä näyn olevan.
Ei hätää teen sen kun ehdin, mutta mua vaivaa kun käsketään panna muovipussi päähän,varsinkin kun Pirkan kassit on niin isoja että ne valahtaa suun eteen ja mikäs neuvoksi,Sanni raukka tukehtuu ennenkuin ehdit löytää hänet.kun sillä lailla meinasin pikkuserkun hengen vaarantaa. Tosi on, että kun kassi päässä kaulaa myöten vetää henkeä sisään päin, niin tukehtumisvaarahan siinä on olemassa.
Näin ollen sovitaan sitten sellaisesta läpinäkyvästä hedelmäpussista. Se on sen verran pienikin, että sitä ei saa silmien yli vedettyä, joten se töröttää sitten selkeästi yli muiden torilla kulkijoiden päiden.
Helppo tunnistaa.
- Ellakaisa ek
Voi pyhä jysäys! Että kun hetken aikaa on pois, niin lintusiepparit tekevät tällaista! Pieni,viaton luonto-olio viety kellariin, voi tätä elämää...
Pedro saa nyt tuhdin cubalibren. Ettei vaan olisi vilustunut? Onko meillä sattumoisin lääkäriä tai sairaanhoitajaa paikalla? Pedron ääni on mennyt....hmmm vieläkin huonommaksi.
Minä juotan Pedroparkaa pillillä. Laitan kaksi piilliä lasiin, toinen minulle.Kuinka oli sukusi Tampereella viihtynyt?
Niin ja tuliko mustikkatinki, se 20 litraa täyteen, vai pitikö sade pois metsästä?
Meillä kun Esteri näytti taas ne huonot puolensa ja truiski enemmän ja vähemmän vettä alas.
Kukaan ei tunnusta mitään, mutta erästä kiiltävänappista epäillään...
Kovin on Pedro ollut hiljainen keikkansa jälkeen, mutta kaipa se sinun hoidollasi toipuu.
Ps. Voisit sinä sen isoäitisikin tänne tuoda, vaikka ei nyt ole Pertta-tätiäkään näkynyt, taitaa lomailla jossain Huitsin Nevadassa!- angi
Tellastiina kirjoitti:
Kuinka oli sukusi Tampereella viihtynyt?
Niin ja tuliko mustikkatinki, se 20 litraa täyteen, vai pitikö sade pois metsästä?
Meillä kun Esteri näytti taas ne huonot puolensa ja truiski enemmän ja vähemmän vettä alas.
Kukaan ei tunnusta mitään, mutta erästä kiiltävänappista epäillään...
Kovin on Pedro ollut hiljainen keikkansa jälkeen, mutta kaipa se sinun hoidollasi toipuu.
Ps. Voisit sinä sen isoäitisikin tänne tuoda, vaikka ei nyt ole Pertta-tätiäkään näkynyt, taitaa lomailla jossain Huitsin Nevadassa!En jaksanut lukea kaikkea mitä täällä on höpötetty. Joka kerta kun luin en päässyt jyvälle mistä oli puhe? Niin mikäs teidän eilisen päivän puheenne nyt oli? Vai alatteko uuden tänään?
angi kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkea mitä täällä on höpötetty. Joka kerta kun luin en päässyt jyvälle mistä oli puhe? Niin mikäs teidän eilisen päivän puheenne nyt oli? Vai alatteko uuden tänään?
Höpötystä - nettipäiväkirjaa - kirjoitetaan mitä mieleen tulee.
Sama kai se on, mihin niitä ajatuksiaan kirjoittaa, on se ketju sitten baari tai pirtti. Pitäisikö joka ainoan alkaa oma ketju päivän aiheesta?- Ellakaisa ek
Tellastiina kirjoitti:
Kuinka oli sukusi Tampereella viihtynyt?
Niin ja tuliko mustikkatinki, se 20 litraa täyteen, vai pitikö sade pois metsästä?
Meillä kun Esteri näytti taas ne huonot puolensa ja truiski enemmän ja vähemmän vettä alas.
Kukaan ei tunnusta mitään, mutta erästä kiiltävänappista epäillään...
Kovin on Pedro ollut hiljainen keikkansa jälkeen, mutta kaipa se sinun hoidollasi toipuu.
Ps. Voisit sinä sen isoäitisikin tänne tuoda, vaikka ei nyt ole Pertta-tätiäkään näkynyt, taitaa lomailla jossain Huitsin Nevadassa!Suku on jälleen "kotiutunut" luokseni. Ei minulla ollut sydäntä viedä heitä metsään,sateista kun täälläkin on ollut.
Haetaan torilta mustikat...
Sitä epäilinkin, että Pedro on sauhutellut taas salaa! Ääni niin käheänä, varmaan huutamisesta ja kuubalaisesta sikarista.Olen toki minäkin kieltänyt, mutta kun ei usko, eli on uskomaton.
Sisar hento valkoista kyllä tarvittaisiin.
Kuumeen mittaaminen on Pedron tapauksessa niin hankalaa, näin maallikolle.
Mutta eiköhän tuo tokene tuosta. Vällyjen alla makailee ja siemailee välillä teetä(ihan pikkaisen rommia seassa, tappaa pöpöjä....ja niitähän Pedrolla riittää!)
Mukavaa päivän jatkoa! - OliviaKoo
Ellakaisa ek kirjoitti:
Suku on jälleen "kotiutunut" luokseni. Ei minulla ollut sydäntä viedä heitä metsään,sateista kun täälläkin on ollut.
Haetaan torilta mustikat...
Sitä epäilinkin, että Pedro on sauhutellut taas salaa! Ääni niin käheänä, varmaan huutamisesta ja kuubalaisesta sikarista.Olen toki minäkin kieltänyt, mutta kun ei usko, eli on uskomaton.
Sisar hento valkoista kyllä tarvittaisiin.
Kuumeen mittaaminen on Pedron tapauksessa niin hankalaa, näin maallikolle.
Mutta eiköhän tuo tokene tuosta. Vällyjen alla makailee ja siemailee välillä teetä(ihan pikkaisen rommia seassa, tappaa pöpöjä....ja niitähän Pedrolla riittää!)
Mukavaa päivän jatkoa!Kyllä sinä sittenkin taidat olla hyvä ihminen, noin pohjimmiltasi, kun äitisi ylenevässä polvessa armahdit.
Lisähyväksi se sinulle vielä koituu, usko pois. - angi
Tellastiina kirjoitti:
Höpötystä - nettipäiväkirjaa - kirjoitetaan mitä mieleen tulee.
Sama kai se on, mihin niitä ajatuksiaan kirjoittaa, on se ketju sitten baari tai pirtti. Pitäisikö joka ainoan alkaa oma ketju päivän aiheesta?että mukavaahan se on kun voi vaan hypätä juttusille tai puhua omia asiotaan. Niin ja kiitti sulle kun vastasit mulle...
- Anu.1
angi kirjoitti:
että mukavaahan se on kun voi vaan hypätä juttusille tai puhua omia asiotaan. Niin ja kiitti sulle kun vastasit mulle...
Ei nukuta yhtään,olenkohan
saanut raittiinilman nyrkytyksen. - angi
Anu.1 kirjoitti:
Ei nukuta yhtään,olenkohan
saanut raittiinilman nyrkytyksen.aikaan päivästä.
- KristaTee
Kylläpä on sankka sumu, tuskin pihan poikki näkee. Onneksi ei sada. Vielä.
Tänään Jaakko sitten heittää sen kylmän kivensä. Vaikka kovasti sekin myytti yritetään kumota. Antaisivat nyt edes sen tarinan pysyä hengissä. En ymmärrä, miksi kaikki vanhat uskomukset pitää romuttaa.
Kahvit keitin ja kimpun tienvarsikukkia toin. Roskaa, sanovat toiset. Minusta ne on kauniita. Eikä tuoksukaan ole häiritsevä.
Pedro nukkuu vielä, kovin on ressukka väsynyt. Onkohan vilustunut siellä kellarissa?
Mukavaa päivänjatkoa.Paljon onnea vaan,
paljon onnea vaan!
Paljon onnea Krista,
paljon onnea vaan!
Eilen illalla havahduin, että on Kristan nimipäivä, mutta jätin "laulamisen" sovinnolla aamuksi, kun edellinen viestikin oli vielä jossain matkalla.
Tapani mukaan olen taas jälkijunassa, mutta onnea kuitenkin näin perästä päin!
Meillä paistaa aurinko, mutta uhkaavia pilviä on tuolla jossain taivaan rannalla...- OliviaKoo
Vilpoinen, mutta aurinkoinen aamu. Kyllä se täsät päiväksi lämpenee. Ja jos olen ihan oikein kuulemani ymmärtänyt, niin ensi viikolla pitäisi sitten alkaa oikein kunnon helteet.
Mennäkseni tuohon kylmä-kivi-Jaakko-myyttiin, niin monena vuonna on kyllä käynyt niin, että vasta elokuun helteillä vedet ovatkin oikein todella lämmenneet. Sitä se ilmastonmuutos teettää.
Olisikohan tuo Pedro tupakoinut baarin sisätiloissa eli rikkonut lakia ja siksi joutunut virkavallan toimesta ei suinkaan häkkiin, vaan häkissä kellariin. Valvonta näin alussa kyseisen lain suhteen taitaa olla aika tiukka.
No, siinäpähän oppi kautta punaisten pyrstösulkien.
Sai luultavasti vielä vähän lisää pyttyä vastustaessaan kirkuen virkavaltaa.
Katsotaas taas, mitä päivä tuo tullessaan. Sitä odotellessa, oikein mukavaa alkua. - marjapensas
mutta ei se mitään, hyvä pyykinsilityspäivä.
Se on semmoinen homma, josta en ole koskaan tykännyt, mieluummin jynssäisin lattioita,
mutta pakkohan se on, ettei ryysyläiseltä näytä;)
Kuppi kahvia maistuukin hyvältä, ennenkuin tartun hikiseen urakkaan.
Mukavat päivänjatkot kaikille;)) - marjapensas
OliviaKoo kirjoitti:
Vilpoinen, mutta aurinkoinen aamu. Kyllä se täsät päiväksi lämpenee. Ja jos olen ihan oikein kuulemani ymmärtänyt, niin ensi viikolla pitäisi sitten alkaa oikein kunnon helteet.
Mennäkseni tuohon kylmä-kivi-Jaakko-myyttiin, niin monena vuonna on kyllä käynyt niin, että vasta elokuun helteillä vedet ovatkin oikein todella lämmenneet. Sitä se ilmastonmuutos teettää.
Olisikohan tuo Pedro tupakoinut baarin sisätiloissa eli rikkonut lakia ja siksi joutunut virkavallan toimesta ei suinkaan häkkiin, vaan häkissä kellariin. Valvonta näin alussa kyseisen lain suhteen taitaa olla aika tiukka.
No, siinäpähän oppi kautta punaisten pyrstösulkien.
Sai luultavasti vielä vähän lisää pyttyä vastustaessaan kirkuen virkavaltaa.
Katsotaas taas, mitä päivä tuo tullessaan. Sitä odotellessa, oikein mukavaa alkua.mieleeni, että sinä lähetit kerran, sen laulavan linnun langalla.
Onko se sinulla tallella, katsos kun ajattelin, että lähettäisit sen Pedrolle kaveriksi, piristyisi reppana;) - KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
Paljon onnea vaan,
paljon onnea vaan!
Paljon onnea Krista,
paljon onnea vaan!
Eilen illalla havahduin, että on Kristan nimipäivä, mutta jätin "laulamisen" sovinnolla aamuksi, kun edellinen viestikin oli vielä jossain matkalla.
Tapani mukaan olen taas jälkijunassa, mutta onnea kuitenkin näin perästä päin!
Meillä paistaa aurinko, mutta uhkaavia pilviä on tuolla jossain taivaan rannalla...Oletkin ainoa, joka muisti! Lämmittää sydäntä.
- OliviaKoo
marjapensas kirjoitti:
mieleeni, että sinä lähetit kerran, sen laulavan linnun langalla.
Onko se sinulla tallella, katsos kun ajattelin, että lähettäisit sen Pedrolle kaveriksi, piristyisi reppana;)Siinäpä olisi Pedrolle vaikka morsian. Saisivat rääkyä yhdessä sydämensä pohjasta.
Kun en yhtään tiedä, missä tipu nykyisin majailee, pistänkin FBI:n perään.
Eiköhän se niillä eväillä kohta iloksemme ilmesty. Ja Pedron iloksi (tai kauhuksi, jos se ei ole tottunut huomiota jakamaan). - OliviaKoo
OliviaKoo kirjoitti:
Vilpoinen, mutta aurinkoinen aamu. Kyllä se täsät päiväksi lämpenee. Ja jos olen ihan oikein kuulemani ymmärtänyt, niin ensi viikolla pitäisi sitten alkaa oikein kunnon helteet.
Mennäkseni tuohon kylmä-kivi-Jaakko-myyttiin, niin monena vuonna on kyllä käynyt niin, että vasta elokuun helteillä vedet ovatkin oikein todella lämmenneet. Sitä se ilmastonmuutos teettää.
Olisikohan tuo Pedro tupakoinut baarin sisätiloissa eli rikkonut lakia ja siksi joutunut virkavallan toimesta ei suinkaan häkkiin, vaan häkissä kellariin. Valvonta näin alussa kyseisen lain suhteen taitaa olla aika tiukka.
No, siinäpähän oppi kautta punaisten pyrstösulkien.
Sai luultavasti vielä vähän lisää pyttyä vastustaessaan kirkuen virkavaltaa.
Katsotaas taas, mitä päivä tuo tullessaan. Sitä odotellessa, oikein mukavaa alkua.Päätin aamuviestini jotenkin niin, että katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.
No, nyt on ainakin osa siitä nähty.
Muutamaan päivään ei ole ruoka oikein maistunut, en tiedä mistä johtuu.
Tänään sitten sen vähänkin, mitä suuhuni pistin, oksensin ulos. Vatsaa alkoi aamupäivällä vääntää ja puolen päivän aikoihin iski tauti, joka on myllännyt koko päivän.
Nyt on olo vähän rauhoittunut, mutta selvästi tuntee, että tätä tautia ei ole vielä voitettu.
Join äsken kupillisen kahvia, samanlaista kahvinhimoa en muista ihan äsken tunteneeni ja pakkohan se oli kaiken uhallakin kupillinen valuttaa.
Eiköhän vaikutus pian tunnu. Kaikki valmiudet olen järjestänyt siten, että antaa tulla vaan.
Toivottavasti teillä muilla on ollut parempi päivä. - AST.
OliviaKoo kirjoitti:
Päätin aamuviestini jotenkin niin, että katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.
No, nyt on ainakin osa siitä nähty.
Muutamaan päivään ei ole ruoka oikein maistunut, en tiedä mistä johtuu.
Tänään sitten sen vähänkin, mitä suuhuni pistin, oksensin ulos. Vatsaa alkoi aamupäivällä vääntää ja puolen päivän aikoihin iski tauti, joka on myllännyt koko päivän.
Nyt on olo vähän rauhoittunut, mutta selvästi tuntee, että tätä tautia ei ole vielä voitettu.
Join äsken kupillisen kahvia, samanlaista kahvinhimoa en muista ihan äsken tunteneeni ja pakkohan se oli kaiken uhallakin kupillinen valuttaa.
Eiköhän vaikutus pian tunnu. Kaikki valmiudet olen järjestänyt siten, että antaa tulla vaan.
Toivottavasti teillä muilla on ollut parempi päivä.Meinasin töistä tullessa piipahtaa, mutta onneksi jäi vaan ajatukseksi. Oliskohan jotain tarttuvaa?
Toivottavasti olo paranee ja piristyt. Kaikkea kivaa on tiedossa, varmaan muistatkin... - OliviaKoo
marjapensas kirjoitti:
mieleeni, että sinä lähetit kerran, sen laulavan linnun langalla.
Onko se sinulla tallella, katsos kun ajattelin, että lähettäisit sen Pedrolle kaveriksi, piristyisi reppana;)Pikku vaivoistani huolimatta otin yhteyttä FBI:hin, kuten aiemmin lupasin ja löytyihän se Pedron morsian tiiviin etsinnän tuloksena :D
Kuunnelkaa ja katselkaa, miltä tipu näyttää.
Ei taida äänestään paljoa Pedrosta jälkeen jäädä...
http://www.funnyheck.com/hvalen.html - OliviaKoo
AST. kirjoitti:
Meinasin töistä tullessa piipahtaa, mutta onneksi jäi vaan ajatukseksi. Oliskohan jotain tarttuvaa?
Toivottavasti olo paranee ja piristyt. Kaikkea kivaa on tiedossa, varmaan muistatkin...Että sillä tavalla...???
Jos olet Paul Anka, lupaan parantua salamannopeasti.
Ensi viikolla aion elää pari päivää prinsessoiksi, joten viimeistään silloin on oltava kunnossa. - AST.
OliviaKoo kirjoitti:
Että sillä tavalla...???
Jos olet Paul Anka, lupaan parantua salamannopeasti.
Ensi viikolla aion elää pari päivää prinsessoiksi, joten viimeistään silloin on oltava kunnossa.Kyllä nimimerkistä pitäisi ymmärtää, tai sitten olet todella kipeä.
- OliviaKoo
AST. kirjoitti:
Kyllä nimimerkistä pitäisi ymmärtää, tai sitten olet todella kipeä.
sekä tyhmä että kipeä.
- Papukaija Pedro
OliviaKoo kirjoitti:
Pikku vaivoistani huolimatta otin yhteyttä FBI:hin, kuten aiemmin lupasin ja löytyihän se Pedron morsian tiiviin etsinnän tuloksena :D
Kuunnelkaa ja katselkaa, miltä tipu näyttää.
Ei taida äänestään paljoa Pedrosta jälkeen jäädä...
http://www.funnyheck.com/hvalen.htmlDonnalaulaapedrollepedrolaulaa...pedrollamorsianonmorsianpedrolla...Pedrollahauskaahauskaa...
Donnapedronmorsian...krääkhkrääkh!!!
- viivi-karoliina
Tulin tuolta mökiltä haistelemaan kaupunki ilmaa,arvelivat lapseni että olen jo vähintään mökkihöperö,kun en ihimisten ilmoilla käy lainkaan.Minä vain olen viihtynyt tuolla metsässä ja rannoilla,en kaipaa nyt muuta.Hauska oli lukea taas juttujanne ja mitä olette touhailleet,hyvin tuntuu menevän,eli huumori kukkii ja siitähän sitä piristystä saa päivään.Aurinkoa vain päiviinne kaikille.Kahvit tuossa vielä otan,sitten jatkan matkaa taas.
- folk
Harmaa on päivä täälläkin ja 18 astetta.
Eilen tein sellasen homman,että kävin läpi kuuden vuoden maksetut laskut ja tiliotteet.
Minulla kun on sellanen tapa,että säilytän noita papereita.
Pankistahan sen tiliotteen saa jos sellasta tarvitsee,vaikka monen vuoden takaa.
Oli se mahtava kasa,muovipussi täynnä ja painaa eräitä kiloja.
Mitenkäs teillä toisilla säästättekö tätä paperi määrää?
Ja miten sitten hävitätte ne?
Aika hintava on sellanen silppurikin yksityis käyttöön.
Kun ei ole edes sitä saunaakaan missä ne vois polttaa.
Kiva juttu kun tälläsestäkin saa stressin aiheen itselleen.
Hyvää päivän jatkoa,kyllä se vielä aurinkokin paistelee! - Wivi ek
folk kirjoitti:
Harmaa on päivä täälläkin ja 18 astetta.
Eilen tein sellasen homman,että kävin läpi kuuden vuoden maksetut laskut ja tiliotteet.
Minulla kun on sellanen tapa,että säilytän noita papereita.
Pankistahan sen tiliotteen saa jos sellasta tarvitsee,vaikka monen vuoden takaa.
Oli se mahtava kasa,muovipussi täynnä ja painaa eräitä kiloja.
Mitenkäs teillä toisilla säästättekö tätä paperi määrää?
Ja miten sitten hävitätte ne?
Aika hintava on sellanen silppurikin yksityis käyttöön.
Kun ei ole edes sitä saunaakaan missä ne vois polttaa.
Kiva juttu kun tälläsestäkin saa stressin aiheen itselleen.
Hyvää päivän jatkoa,kyllä se vielä aurinkokin paistelee!on mappi, jossa on maksamattomat / maksetut laskut. Samaisessa mapissa on muitakin tärkeitä papereita, pysyvät siellä hyvässä tallessa. Olen järjestyksen ihminen.
Muutaman vuoden välein on mappi tyhjennettävä ja silloin paperit syynätään ja viedään mökille poltettavaksi, kun kotona ei ole takkaa eikä muuta tulipesää. Kiva huomata, että vielä muistatte baariinkin poiketa!
Niistä papereista - siivoan ainakin kerran vuodessa kaikki kuitit ja tiliotteet mitä ei kirjanpidon tähden tarvitse säilyttää ja poltan tuvan pesässä. Joitakin niputan, esim. kun on tehty remontteja, säilytän kuitit,että näkee sitten mitä ovat kaikki maksaneet.
Sitä paperia kyllä kertyy niin paljon, että joskus tulee kova hakeminen jostain laskusta löytyykö vai eikö löydy.
Nykyään laitan heti koneelle odottamaan eräpäivää, niin tulee varmasti maksettua.- folk
Tellastiina kirjoitti:
Kiva huomata, että vielä muistatte baariinkin poiketa!
Niistä papereista - siivoan ainakin kerran vuodessa kaikki kuitit ja tiliotteet mitä ei kirjanpidon tähden tarvitse säilyttää ja poltan tuvan pesässä. Joitakin niputan, esim. kun on tehty remontteja, säilytän kuitit,että näkee sitten mitä ovat kaikki maksaneet.
Sitä paperia kyllä kertyy niin paljon, että joskus tulee kova hakeminen jostain laskusta löytyykö vai eikö löydy.
Nykyään laitan heti koneelle odottamaan eräpäivää, niin tulee varmasti maksettua.ovi tiukassa tänne pääkadun paariinkin.
Ja kun kolistelee niin kummaa rääkynää vaan kuuluu.
Alkaa olla illat jo aika hämäriä,minä kun jotenkin pelkään noita kynttilän polttamisia parvekkeella,niin ostin halpakaupasta semmosen aurinko energia lampun.
Sehän onkin ihan toimiva,nyt jo noin kymmenen jälkeen alkaa hissukseen palamaan.
Varmaan keskiyön aikaan valaisee jo kirkkaammin,minulla vaan nukkumatti kutsuu siihen aikaan.
Täytyy joku ilta oikein vasiten jäädä kyttäämään.
No jospa joku naapuri huomaa katsella.
Tämäkin viesti näkyy varmaan vasta joskus huomen aamulla,joten toivotan vaan hyvää yötä kaikille,nukkukaa hyvin.
Ei saa edes sivuja auki ja kun tähän asti pääsin, koitan kuinka viestit kulkee...
Hyvää yötä, nukkukaa hyvin!- Pertta-täti
Olen kolkutellut ovea pian kymmenen minuuttia. Onko henkilökunta nukkumassa, tämän paikanhan pitäisi olla auki ympäri vuorokauden.
Kiitos talonmiehelle oven avauksesta.
Olen tulossa viidentoista kilometrin sauvakävelyltä ja vähän janottaa.
Ottaisin tuplaviskin, hikeä tuppaa hiukkasen puskemaan vaikka muuten onkin juuri sopiva lenkkeilyilma.
Otan vielä toisen, tuplana myös, kiitos.
Jätän luottokorttini tiskille, joku palkollisistani hakekoon sen päivemmällä pois.
Lähden tästä suihkuun ja sen jälkeen miekkailutunnille.
Iltapäivällä on sitten muuta sisäurheilua. - folk
Taitaa olla lämmin päivä tulossa.
16 astetta ja aurinko paistelee.
Eilen iski kalan himo,tänään menen kaupunkiin kalakauppaan.
Kalastajat tuovat saaliinsa suoraan mereltä sinne,varmasti tuoretta.
Marketeista saa vaan niitä muoviin käärittyjä kalapaketteja.
Meillä ennen kotikylässä vielä 60 luvulla kulki kalamummo myymässä silakoita,
Mopon tarakalla oli laatikko,ja kyläläiset pesuvadit mukanaan niitä sitten ostamaan.
Nyt kun tässä noita silakoita ajattelen niin kuola jo valuu.
Minusta silakka on paras kala,sille ei lohikaan vedä vertojaan.
Hyvää päivän jatkoa!- KristaTee
Synkältä näyttää. Paksua pilveä joka suunnassa. Tällä hetkellä ei sada, mutta pian ropisee. 16 astetta.
Tuosta "kalajutusta" muistui mieleen oma kotikylä. Kerran viikossa tuli kalastaja kottikärryinen. Siinä mäkeä ylös kavutessaan huusi "hailii" niin voimakkaalla äänellä, jotta kaikki varmasti kuuli. Jos sitten joku emäntä jäi tulematta kärryille, kävi kalastaja koputtamassa oveen.
Hyvää silakka on, jos se on tuoretta. "Kelmukalat" on hirveitä. Vetisiä ja mauttomia.
Kahvit hörppäsen ja sitten päivän askareisiin.
Kamalaa meteliä pitävät, Pedro morsian.
Hyvää päivänjatkoa. - OliviaKoo

Hyvää päivänjatkoa.Aina on toivoa, vaikka ei olisikaan Toivoa. Pitää olla myös uskoa, vaikka ei olisikaan Uskoa. Ja onni kulkekoon mukana, oli sitten oma Onni tai ei.
Viikonloppu lähestyy, jälleen. Nykyisn tuntuu, että elämä on pelkkää viikonloppua tai maanantaita tai keskiviikkoa, niin nopeasti aika kulkee.
Siis, eihän aika kulje nopeasti tai hitaasti, samaan tahtiin se käy jokaisella ja koko ajan, joskus vain tuntuu siltä, että tahti kiihtyy. Tai hidastuu.
Itsestähän se riippuu, miltä milloinkin tuntuu...
- marjapensas
Taas alkoi uusi päivä ja uudet kujeet.
Eilen sainkin paljon valmista aikaan, paitsi että henkareilla roikkuu sileitä vaatteita,
katselen puhtaiden ikkunoiden takaa, harmaata aamua asteita kylläkin 17, niin että lämmin päivä tulossa.
Silakka on myös minun herkkua ja sen voi valmistaa niin monella tapaa,
mutta myös ahvenet keitettynä sipulin ja tillin kanssa, vie kielen mennessään.
Olivia se sitten löysi Pedrolle morsiamen, oikein "staran", eivät taida pyytää ottamaan pois peittoa tänään;))
Kupposen kahvia juon ja sitten lähden minäkin sauvakävelylle,
sama näkyy olevan harrastus tuon Petra tädin kanssa, paitsi miekkaan en kyllä edes koskisi.
Hyvää alkavaa tätä päivää kaikille:))
ps, Toivottavasti Olivia olet toipunut?- Fridanna
täällä Päijät-Hämeessä ainakin toistaiseksi. Olisiko käytännöllinen Martta päättänyt, että nyt riittää toukokuisen Esterin sateet ja aika meidän pikku-Marttojen mennä metsään marjaan.
Helsinki on taas tullut katsastettua ja oma sänky tuntuu ihanalta.
Ei silti, oli mielenkiintoista kohdata aivan uusia tuttavuuksia vanhan tädin sairasvuoteen äärellä. Tämä täti huonossa kunnossakin säteilee edelleen valoa ympärilleen ja saa lähelleen tulleet ihmiset iloiseen keskusteluun. Uskomatonta!
Humputtelun tuloksena on nyt uusi tanssihame! Kun vielä uskaltautuisi johonkin tanssilavalle --- sekin vielä.
Lohdutuksena Olivialle kesäflunssasta, oli se sitten vatsassa tai ylemmässä ruumiinosassa --- jo toista viikkoa olen yskinyt kuin keuhkotautinen :))) - Wivi ek
Fridanna kirjoitti:
täällä Päijät-Hämeessä ainakin toistaiseksi. Olisiko käytännöllinen Martta päättänyt, että nyt riittää toukokuisen Esterin sateet ja aika meidän pikku-Marttojen mennä metsään marjaan.
Helsinki on taas tullut katsastettua ja oma sänky tuntuu ihanalta.
Ei silti, oli mielenkiintoista kohdata aivan uusia tuttavuuksia vanhan tädin sairasvuoteen äärellä. Tämä täti huonossa kunnossakin säteilee edelleen valoa ympärilleen ja saa lähelleen tulleet ihmiset iloiseen keskusteluun. Uskomatonta!
Humputtelun tuloksena on nyt uusi tanssihame! Kun vielä uskaltautuisi johonkin tanssilavalle --- sekin vielä.
Lohdutuksena Olivialle kesäflunssasta, oli se sitten vatsassa tai ylemmässä ruumiinosassa --- jo toista viikkoa olen yskinyt kuin keuhkotautinen :)))Kaunis päivä täälläkin, aurinko paistaa ja on lämmin. Vähän liiankin lämmintä, mittari näyttää 26 astetta varjossa. Tällainen ilma vetää ventiksi, ei jaksa innostua mistään, pitäisi painua kellariin istuskelemaan. Onneksi se loma on ihan nurkan takana :)
- Anu.1
Wivi ek kirjoitti:
Kaunis päivä täälläkin, aurinko paistaa ja on lämmin. Vähän liiankin lämmintä, mittari näyttää 26 astetta varjossa. Tällainen ilma vetää ventiksi, ei jaksa innostua mistään, pitäisi painua kellariin istuskelemaan. Onneksi se loma on ihan nurkan takana :)
Piipahdin nyt tänne Pystybaariin,
aattelinkin jo miennekä se täältä
meiltä on siirretty,mutta täällähän
tämä kököttää.
Ennen se oli tuossa lähimmän kadunvarrella,
ja siitä se on sitten hävinnyt,mutta
hyvä kun löysin.
Juon tässä nyt tuon helmeilevän,
ja jatkan matkaa, kiitoksia paljon,
ja nähdään taas. - OliviaKoo

ja nähdään taas.Otetaan toinenkin helmeilevä ja jutustellaan mukavia. On tosi kiva "nähdä" uusia kasvoja.
Sinä taidat olla oikea "mökkihöperö", muistelen lukeneeni joskus, että vietät paljon aikaasi mökillä. Sinulla on varmaan viihtyisä mökki, kun siellä niin viihdyt.
Kyllä näillä lämpimillä meikäläinenkin päivän, pari viihtyisi, muuten olen tällainen "city-ihminen".
Poikkea toistekin. - OliviaKoo
Fridanna kirjoitti:
täällä Päijät-Hämeessä ainakin toistaiseksi. Olisiko käytännöllinen Martta päättänyt, että nyt riittää toukokuisen Esterin sateet ja aika meidän pikku-Marttojen mennä metsään marjaan.
Helsinki on taas tullut katsastettua ja oma sänky tuntuu ihanalta.
Ei silti, oli mielenkiintoista kohdata aivan uusia tuttavuuksia vanhan tädin sairasvuoteen äärellä. Tämä täti huonossa kunnossakin säteilee edelleen valoa ympärilleen ja saa lähelleen tulleet ihmiset iloiseen keskusteluun. Uskomatonta!
Humputtelun tuloksena on nyt uusi tanssihame! Kun vielä uskaltautuisi johonkin tanssilavalle --- sekin vielä.
Lohdutuksena Olivialle kesäflunssasta, oli se sitten vatsassa tai ylemmässä ruumiinosassa --- jo toista viikkoa olen yskinyt kuin keuhkotautinen :)))Oli vain sellainen pikatauti, käväisi päivän verran ja jatkoi sitten matkaansa, minne lie ;)
Menköön, en minä sitä jäänyt kaipaamaan.
Mutta jos sinä ole yskinyt jo toista viikkoa, eikö olisi aika mennä lääkäriin? Vai onko se allergiayskää?
Olen kuullut, että runsas yskiminen laihduttaa, se kun vie niin paljon energiaa :D
Vaikka mistä minä tiedän, tarvitsetko laihdutusta vai paremminkin lisää lihaa luittesi ympärille.
Oli miten oli, toivon, että yskäsi paranee pian, ei varmaan ole mukava tunne, jos pelkää keuhkojensa lentävän pellolle. - Anu.1
OliviaKoo kirjoitti:
Otetaan toinenkin helmeilevä ja jutustellaan mukavia. On tosi kiva "nähdä" uusia kasvoja.
Sinä taidat olla oikea "mökkihöperö", muistelen lukeneeni joskus, että vietät paljon aikaasi mökillä. Sinulla on varmaan viihtyisä mökki, kun siellä niin viihdyt.
Kyllä näillä lämpimillä meikäläinenkin päivän, pari viihtyisi, muuten olen tällainen "city-ihminen".
Poikkea toistekin.Kipasinpa ottaan nyt sen toisenkin,
kun seurakseni liityit,
yksin olikin vähän höhlä olo.
Mökillä viihdyn siksi,kun saa tehdä
ulkona mitä haluaa,vaikka kärrynpyörää heittäis
napa paljaana.
Täällä betoni erämaassa pitää taas pitkä
talvi löhötä, eikä niinollen mitään
mielenkiintoista tehtävää.
Soppaillaakkaan ei aina jaksa ja
muutenkin rääsää on aivan tarvittava määrä
yksin asujalle.
Mökkiheperö olen aina ollut, kun vain
on pienikin mahdollisuus.
Syksy taas saapuu pimein illoin,
kaupunkiin palata pitää silloin. - marjapensas
Fridanna kirjoitti:
täällä Päijät-Hämeessä ainakin toistaiseksi. Olisiko käytännöllinen Martta päättänyt, että nyt riittää toukokuisen Esterin sateet ja aika meidän pikku-Marttojen mennä metsään marjaan.
Helsinki on taas tullut katsastettua ja oma sänky tuntuu ihanalta.
Ei silti, oli mielenkiintoista kohdata aivan uusia tuttavuuksia vanhan tädin sairasvuoteen äärellä. Tämä täti huonossa kunnossakin säteilee edelleen valoa ympärilleen ja saa lähelleen tulleet ihmiset iloiseen keskusteluun. Uskomatonta!
Humputtelun tuloksena on nyt uusi tanssihame! Kun vielä uskaltautuisi johonkin tanssilavalle --- sekin vielä.
Lohdutuksena Olivialle kesäflunssasta, oli se sitten vatsassa tai ylemmässä ruumiinosassa --- jo toista viikkoa olen yskinyt kuin keuhkotautinen :)))Sama flunssa ja yskä oli kolmisen viikkoa sitten, kunnes menin uimaan, sinne jäi, mokoma.
Oletko kuunnellut tuolla ylempänä, mikä yskä on Pedron morsiamella;))
Pistä tannsihame päälle, ota ystävätär mukaasi ja lähde lavoille,
ymmärtääkseni lavatansseja järjestetään ympäri suomea,on kesäillan valssia sun muuta.
Meilläpäin niitä on monta viikossa, mutta pohjanmaalaiset on aina ollut "tanssihulluja";) - mennähän
marjapensas kirjoitti:
Sama flunssa ja yskä oli kolmisen viikkoa sitten, kunnes menin uimaan, sinne jäi, mokoma.
Oletko kuunnellut tuolla ylempänä, mikä yskä on Pedron morsiamella;))
Pistä tannsihame päälle, ota ystävätär mukaasi ja lähde lavoille,
ymmärtääkseni lavatansseja järjestetään ympäri suomea,on kesäillan valssia sun muuta.
Meilläpäin niitä on monta viikossa, mutta pohjanmaalaiset on aina ollut "tanssihulluja";)Juu Jurvassa on latotanssit
Tainuskylässä,että sinne vaan.
Niitäpä ei palio ennää ookkaan,
meinaan niitä latotanssia.
Ei tämä ny mikää mainos oo ku kukaa
ei tiärä mihinä päin koko
Jurva onkaa.
- OliviaKoo
Täällä on kuulkaa niin kuuma, että jos heittäytyisi tuohon asfaltille pitkäkseen, niin paistuisi kuin kananmuna :D
Minä yritin tehdä vähän puutarhatöitä, mutta meinasin mennä kuumuudesta sekaisin ja parin tunnin jälkeen annoin periksi.
En ollut edes huomannut, että minulla oli jano, ennenkuin ryyppäsin lasillisen mehua. Sen jälkeen meni toinen ja sitten kolmas ja sitten olinkin turvoksissa kuin porsas.
Miten joku pystyy juomaan kaksi litraa vettä päivässä? Sitä minä en ymmärrä.
Tänä iltana täytyy kastella puutarhan kukat. Joka päiväksi tällä viikolla on luvattu sadekuuroja, mutta vaikka parin kilometrin päässä on satanut, ei ole meille asti ylettänyt.
Marjapensas!
Ostin toissa päivänä DVD:n Paul Anka Rock Swings, taltioitu Montrealin jazzfestivaaleilla, mutta en ole edes avannut sitä vielä. En ole pystynyt.
Mitä se kertoo?
Tänään sain pois valokuvat, joita jazzeilla otin. Olin ihan varma, että yksikään ei olisi onnistunut, kertakäyttökameralla kun jouduin ne ottamaan, mutta yllätys, yllätys! Kaikki olivat onnistuneet.
Suurimman osan kuvista otin screeniltä ja ne ovat ihan katsottavia, mutta esiintymislavan kuvat ovat epäselviä. Ei muuten, mutta liian kaukaa otettu.
Yhden kuvan sain siinä turva-aidan edessä seisoessani läähätykseltäni otettua, noin metrin päästä, mutta juuri samaan aikaan Anka sattui nostamaan vasemman kätensä, luultavasti tervehdykseen, joten hänen kätensä on kasvojen edessä.
No, kyllä minä ne kasvot muistaisin ilman valokuviakin, kuten myös sen tapahtuman itsensä.
Onpahan nyt kuitenkin todisteita, jos joku ei usko minun käyneen tänä vuonna jazzeilla.- KristaTee
Täällä on koko ajan kiikun kaakun, sataisiko vai ei. 22 astetta on lämmintä. Kastella ei tarvitse, saivat kasvit eilen sellaisen ryöpyn, etteivät ihan heti siitä toivu. Päivänkakkaratkin lojuvat reporankoina pitkin pihaa. Ainoa toipuja on nurmikko. Tietenkin.
Tämä nyt oli Marjapensaalle tarkoitettu, mutta pakko kommentoida. Avaa ihmeessä. Minä en millään voisi odottaa, avaisin jo portailla. Onhan se hyvä, että olet saanut aurinkoa, etkö sinä juuri sitä kaipaa!
Tänään on iltapäivällä täälläkin aurinko paistanut sillai sopivasti, ei mitään "räkitystä".
Ajatelkaas, kohta alkaa jo elokuu! Minä olen aina tykännyt kuutamoisista syysöistä - vieläkin tulee syksyisin haikea olo, kun on hieno syksyinen kuutamoyö.
Nyt on senkaltainen olo, että tämäkin homma on ihan väkistä väkertämistä - sanokaapas joku konsti millä virkistyisi.
Huomenna lähden päivän retkelle, mutta jos Esteri änkee sinne mukaan, niin ei sekään paljon virkistä!- pohpoika
Tellastiina kirjoitti:
Onhan se hyvä, että olet saanut aurinkoa, etkö sinä juuri sitä kaipaa!
Tänään on iltapäivällä täälläkin aurinko paistanut sillai sopivasti, ei mitään "räkitystä".
Ajatelkaas, kohta alkaa jo elokuu! Minä olen aina tykännyt kuutamoisista syysöistä - vieläkin tulee syksyisin haikea olo, kun on hieno syksyinen kuutamoyö.
Nyt on senkaltainen olo, että tämäkin homma on ihan väkistä väkertämistä - sanokaapas joku konsti millä virkistyisi.
Huomenna lähden päivän retkelle, mutta jos Esteri änkee sinne mukaan, niin ei sekään paljon virkistä!mikä päivä olipa tosi lämmin ei voi valittaa,täyty tulla välillä ottamaan oluset ettei tule neste vajausta.
Nyt on sitten vanhanajan markkinat järjestelyjen osalta tehty ei kun odottamaan että lauantaina oisi hyvä ilma et tulisi paljon porukkaa markkinoille.
Kojut on pystytetty ja näyttelyt valmistettu, et väki voi saapua.
Otampa toisenkin oluen rohkaisuun kun joudun esittelemään kylää ja kertomaan markkinoista yleisölle mut eiköhän se siitä sano manukin aikoinaan
Nyt saunaan hikisen päiän jälkee et kuullaan taas. pohpoika kirjoitti:
mikä päivä olipa tosi lämmin ei voi valittaa,täyty tulla välillä ottamaan oluset ettei tule neste vajausta.
Nyt on sitten vanhanajan markkinat järjestelyjen osalta tehty ei kun odottamaan että lauantaina oisi hyvä ilma et tulisi paljon porukkaa markkinoille.
Kojut on pystytetty ja näyttelyt valmistettu, et väki voi saapua.
Otampa toisenkin oluen rohkaisuun kun joudun esittelemään kylää ja kertomaan markkinoista yleisölle mut eiköhän se siitä sano manukin aikoinaan
Nyt saunaan hikisen päiän jälkee et kuullaan taas.Sanoppa missä päin ne sinun markkinasi ovat, niin mekin voitaisiin ihan vain naisporukalla lähteä humputtelemaan. Se voisi virkistää - varsinkin jos olet tilannut kauniin ilman.
Vai mitä sanotte, voitaisiinko jättää baari herran haltuun ja nostaa kytkintä?- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
Sanoppa missä päin ne sinun markkinasi ovat, niin mekin voitaisiin ihan vain naisporukalla lähteä humputtelemaan. Se voisi virkistää - varsinkin jos olet tilannut kauniin ilman.
Vai mitä sanotte, voitaisiinko jättää baari herran haltuun ja nostaa kytkintä?herran haltuun, vaan Ellakaisan haltuun, jos vain hänet jostain löytäisi. Ei kestänyt baarimikon pesti kauan, kun jo vapaalle piti päästä.
Tietysti, jos on passattavia sukulaisia kylässä, niin meneehän se aika siihen.
Mutta markkinoille mieleni tekevi -kyllä.
Minkähän tyyppisistä markkinoista onkaan kysymys?
Minulle ei oikein pohpojan kertomus auennut, saisikohan lisäselvitystä?
Mutta sinne, muijaporukalla! Pohpojan iloksi tai kauhuksi :D - Anu.1
pohpoika kirjoitti:
mikä päivä olipa tosi lämmin ei voi valittaa,täyty tulla välillä ottamaan oluset ettei tule neste vajausta.
Nyt on sitten vanhanajan markkinat järjestelyjen osalta tehty ei kun odottamaan että lauantaina oisi hyvä ilma et tulisi paljon porukkaa markkinoille.
Kojut on pystytetty ja näyttelyt valmistettu, et väki voi saapua.
Otampa toisenkin oluen rohkaisuun kun joudun esittelemään kylää ja kertomaan markkinoista yleisölle mut eiköhän se siitä sano manukin aikoinaan
Nyt saunaan hikisen päiän jälkee et kuullaan taas.Vanhanajan markkinoille minäkin olen menossa,
saas nähä mitä sieltä löytyy.
Savusaunaanko pohpoika meinaa mennä,
sitä ei kyllä taideta vanhanajan markkinoilla esitellä. - KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
Sanoppa missä päin ne sinun markkinasi ovat, niin mekin voitaisiin ihan vain naisporukalla lähteä humputtelemaan. Se voisi virkistää - varsinkin jos olet tilannut kauniin ilman.
Vai mitä sanotte, voitaisiinko jättää baari herran haltuun ja nostaa kytkintä?markkinoille mennään! Mutta mihinkään savusaunaan minua ei saa. Kerran olen käynyt, ja siihen se saa jäädä. Olisikohan ollut saunassa jotain vikaa? Meinaan, kun ihmiset yleensä siitä tykkäävät.
Esteriä ei oteta mukaan. Ei, vaikka pyytäisi kuinka kauniisti. - marjapensas
hellettä tosiaan, mutta eihän valiteta. kun on jo valitettu niin kauan tuosta Esterin vierailusta?
Avaa nyt ihmeessä se levy ja kuuntele, se on lähes sama kuin konsertti festareilla, kuuntele ja nauti,;))
Minun valokuvani ovat sen verran kaukaa otettuja, ettei kyllä tunnista, mutta videotoiminnalla on taltioitu kappale,
"Put your Head on my shoulder",(vihreä kateudesta jollekin)
ja esiintymislavasta hyvä kuva, missä ylhäällä lukee pori jazz 2007, joten jos joku epäilee
sinun puhuvan potaskaa, niin lähetän sinulle kuvan, kas kun läheltä sitä olisi ollut mahdoton ottaa?
Mutta pääasiahan on, että olemme saaneet olla mukana nauttimassa, jostain, mitä ei enää koskaan, ehkä saa kokea.
Phyyääh, nyt tulin sentimentaaliseksi, sorry. - marjapensas
pohpoika kirjoitti:
mikä päivä olipa tosi lämmin ei voi valittaa,täyty tulla välillä ottamaan oluset ettei tule neste vajausta.
Nyt on sitten vanhanajan markkinat järjestelyjen osalta tehty ei kun odottamaan että lauantaina oisi hyvä ilma et tulisi paljon porukkaa markkinoille.
Kojut on pystytetty ja näyttelyt valmistettu, et väki voi saapua.
Otampa toisenkin oluen rohkaisuun kun joudun esittelemään kylää ja kertomaan markkinoista yleisölle mut eiköhän se siitä sano manukin aikoinaan
Nyt saunaan hikisen päiän jälkee et kuullaan taas.Vanhan ajan markkinoilla se meikäkin käy kerran kesässä, näkee paikallista perinnettä ja
kädentaitaitoja.
On se hyvä kun vielä löytyy talkoo henkeä pitämässä pystyssä vanhoja perinteitä,
Kippistä;)
- Esteri*
Ettenkö minä olisi tervetullut? Miksi?
- sun tätä
Ku aina sataa niinku Esterin p........
- Esteri*
Tuli hieman kiire äsken. En sitten aio välittää tuosta kommentista.
Siispä kerron teille vähän itsestäni. Olen hyvin lempeä, joskus raikas. Tuon teille helpotusta helteeseen. Hoidan kukkienne kastelun puolestanne. Eikö tuossa jo ole tarpeeksi hyveitä?
Mutta ei haittaa, liityn joukkoonne halusitte tai ette. Minua ette voi välttää. Olkaa kilttejä minulle niin en vaivaa teitä paljoakaan. Puhukaa minulle joskus ystävällisesti. Olkaa kiitollisia läsnäolostani. - Anu.1
Esteri* kirjoitti:
Tuli hieman kiire äsken. En sitten aio välittää tuosta kommentista.
Siispä kerron teille vähän itsestäni. Olen hyvin lempeä, joskus raikas. Tuon teille helpotusta helteeseen. Hoidan kukkienne kastelun puolestanne. Eikö tuossa jo ole tarpeeksi hyveitä?
Mutta ei haittaa, liityn joukkoonne halusitte tai ette. Minua ette voi välttää. Olkaa kilttejä minulle niin en vaivaa teitä paljoakaan. Puhukaa minulle joskus ystävällisesti. Olkaa kiitollisia läsnäolostani.Kyllä sinut mukaan halutaan,
ja ollaan kilttejä, ei me
purematta niele.
Saat toki vaivata meitä aivan
mielin määrin,kunhan ei sataisi
kovin paljon, mutta eihän tässä
sokerista olla.
Olemme kiitollisia myös läsnäolostasi,
ainakin minä,puhun nyt vain omasta
mielilipiteestäni.
Mutta ei sadetta kovin paljon,
ja kiitos kukkasten kastelusta.
Joten tervetulemaks vain. - Esteri*
Anu.1 kirjoitti:
Kyllä sinut mukaan halutaan,
ja ollaan kilttejä, ei me
purematta niele.
Saat toki vaivata meitä aivan
mielin määrin,kunhan ei sataisi
kovin paljon, mutta eihän tässä
sokerista olla.
Olemme kiitollisia myös läsnäolostasi,
ainakin minä,puhun nyt vain omasta
mielilipiteestäni.
Mutta ei sadetta kovin paljon,
ja kiitos kukkasten kastelusta.
Joten tervetulemaks vain.paljoa, pikkuisen vaan.
Jos enemmän sataa on asialla ilkeä sisarpuoleni Ethel. Hän asuu nykyään Englannissa ja on ottanut tuon nimen. Hänellä on paha tapa ilmestyä arvaamatta. - Anu.1
Esteri* kirjoitti:
paljoa, pikkuisen vaan.
Jos enemmän sataa on asialla ilkeä sisarpuoleni Ethel. Hän asuu nykyään Englannissa ja on ottanut tuon nimen. Hänellä on paha tapa ilmestyä arvaamatta.Siksi siellä tulviikin,
hyvä kun sinä jäit tänne
meillekkin vähän kuuroja tuomaan. - pohpoika
jos toi (esteri) oikein innostuu vetiseksi alkamaan.
Huomenta vaan ja taasen ollaan päivää lähempänä vanhanajan markkinoita ja keski-pohjalaiset kylät päivää.
Aurinkoista säätä on tilattu saa nähdä miten hyvin onnistutaan siinä sitten.
Markkinat on Keski-Pohjanmaalla Lestijoki varressa, että terve tuloa vaan markkinoilla katsomaan vanhanajan työtapoja aina köydenveto kisaa myöten kylien välinen ottelu.
No nyt on kahvi juotu ja ei kun menoksi viimeisiä valmisteluja tekemään et moikka. Esteri* kirjoitti:
Tuli hieman kiire äsken. En sitten aio välittää tuosta kommentista.
Siispä kerron teille vähän itsestäni. Olen hyvin lempeä, joskus raikas. Tuon teille helpotusta helteeseen. Hoidan kukkienne kastelun puolestanne. Eikö tuossa jo ole tarpeeksi hyveitä?
Mutta ei haittaa, liityn joukkoonne halusitte tai ette. Minua ette voi välttää. Olkaa kilttejä minulle niin en vaivaa teitä paljoakaan. Puhukaa minulle joskus ystävällisesti. Olkaa kiitollisia läsnäolostani.mutta valitettava tosiasia on, että kyllä sinä kieltämättä hiukan tunnelmaa latistat.
Eilenkin kun ängesit kesken matkan mukaan - onneksi tulit vasta loppumatkasta...
Tosiasia on myös se, että sinua jossain vaiheessa hartaasti odotettiinkin - ei pahan kohtuutta ole!
Nyt voisit jo laittaa vesihanat kiinni!
- KristaTee
Vai että sillä lailla. Ihan on Esteri omassa persoonassaan käynyt vierailulla. Hermostui varmaan, kun aina parjataan. Uskotaan, uskotaan. Ihan olet mukava.
Täällä meillä päin hän ei ainakaan eilen illalla käynyt. Kovin oli kaunis ja lämmin ilta. Ja yhtä kaunis on aamu. Lämmöstä en tiedä, 15 astetta, mutta tuulta ei ole.
Tänään on sitten siivouspäivä. Plääh. No, hyvähän mattojen on olla tuolla auringossa. Esterille vieno pyyntö: Älä tule kylään aamupäivällä. Olen varattu.
Termoksessa on kahvia. Ja sitten hommiinsa lähtee hän. Hyvää päivänjatkoa.- folk
Lämmin aamu 16,5 astetta puolipilvistä,on juuri sellainen kesäilma josta minä pidän.
Kiitos,kahvi maittaa,otan ison mukillisen terassille.
Kyllä tämä kaksikko Tapsan-tahdeissa on rautaa!
Reiska ja Eino!
Onnittelut Eikalle!! Oli varmaan vaikea tehtävä Seppo Hovilla.
Heippa!Nauttikaa kesästä!
- hämmästynyt ja hämmentynyt
Hyvää puoltapäivää! Kävin tänään marketissa ruokaostoksilla, perjantai kun on ja painostavan helteinen aamu, sinänsä ihan mukava. Kärryparkin jonossa oli noin ikäiseni herrasmies joka epätoivoisesti etsi kolikkoa millä saisi kärrylukon auki.
Avulias olen aina ollut ja kysyin ystävällisesti herralta saanko auttaa, minulla on nääs tällainen ”viplätkä” millä kärrylukon saa auki. Herra kiitti ja sanoi sitten, menkää nyt pois , minä olen naimisissa.
Hämmästyin hetkeksi ja vastasin, että olen kyllä ruokaostoksilla, en miestä hakemassa. Johan on markkinat! Saman palveluksen olen tehnyt naisille, useammallekin.- hämmästyit
ja hämmennyitkin. Olipa typerä mies!
Ja ihan oikein annoit sanallisesti takaisin.
- marjapensas
Mahtava päivä, mahtavat kekkerit ja keskustelunaiheet, ystävättäreni se otti minut
kiinni ja sai mittariin samat lukemat meikäläisen kanssa;=))
Hyvää yötä kaikille ja lasi vettä, siis iso lasillnen, on ollut sen verran kuuma ja ”kostea” päivä tänään;)) - KristaTee
Kaikille? Ketkä ovat nämä "kaikki"? Täällä enää tunnu oikein ketään käyvän. Harvaksi on joukkomme huvennut. Hölmöltä tuntuu yksin täällä huhuilla. Joku joskus kohteliaisuudesta huikkasee huomenet, ja siihen se jää.
Mutta onhan, säästä huolimatta, kesä ja paljon on muuta tekemistä. Siitä varmaan tämä autius johtuu.
Lähdenpä minäkin omille teilleni. Kahvia jätän termokseen. Pedroa ja morsmaikkua ei enää näy. Missä sitten mahtavatkin olla. Jätän kuitenkin pussillisen siemeniä tiskille.
Satunnaisille kulkijoille toivotan hyvä päivänjatkoa ja voikaa hyvin.- folk
Niin tosiaan on Pystis hiljentynyt.
Kahvia otan mukillisen tuosta termoksesta,kiitos Kristalle.
Niin on ikävä pieniä tyttären poikia,että ihan itkettää.
Tuleekohan sitä vanhemmiten herkemmäksi esim.tuon itkun kanssa?
Enhän minä ennen nuorempana ollut tälläinen itku-iikka.
Voihan se olla niinkin kun sitä tuntee vähän yksinäisyyttä.
No on se kumma kun on hälinää, ei hyvä ,kun on yksinäistä,ei hyvä.Tälläinen raadollinen on vain ihminen.
Hyvää päivän jatkoa!
Ps.Puolipilvistä ja kuuro sateita.
Saariston Rengastieltä!
Tuli eilen tehtyä upea reissu. Oli suht. koht. hyvä ilmakin, aamupäivä ihan aurinkoinen, illan edellä alkoi sataa suhjuttaa, mutta kunnolla satoi vasta kun saaristo jäi taakse, joten ei se kauhean paljon loppujen lopuksi haitannut.
Oli ne maisemat vähän erilaisia kuin täällä kotimaakunnassa. Tuli mieleen, että onhan siellä hienot ne maisemat, mutta liikkuminen hiukan erilaista kuin jossain mantereella - ei sieltä lähdetä noin vain shoppailemaan, vaikka lautat kulkevatkin jatkuvasti. Kesällä on turisteja ja vilkasta elämää, mutta talvella varmaan aika hiljaista.
Oliko se kahdeksalla lautalla, kun kuljimme ja niistä oli kaksi isompaa yhteysalusta.
Kaiken kaikkiaan oli hieno päivä!
Nyt on niin paljon villakoiria pitkin nurkkia, että on ihan pakko alkaa siivoamaan!- aureliina
täällä käyneenä, olen vähän nurkemmassa seurailuasemissa. Syynä osittain itikanpuremat (siis ihan hyttysen) siellä sun täällä. Kävin keskiviikkoiltana lavatansseissa ja hitaasti syttyvänä(mie ite) purematkin innostuivat vasta eilen saunassa kutiamaan. Ei enää muita puremia....
Saisinko jotain kortisonipitoista juomaa, kiitos! - OliviaKoo
Ihan hyvä daami olet, ajoituksesi sattuu vain useimmiten olemaan pielessä.
Viikkoon en kukkapenkkiäni kastellut, sillä joka päivä sinua kuulutettiin jopa radiossa ja televisiossa tulevaksi, mutta eipä vain kuulunut.
Lopulta totesin, että olet tainnut ohittaa minun pihamaani matkallasi jonnekin ja kastelin itse kukkani.
Ja jopas sinä pirulainen heti seuraavana yönä pärähdit pihalleni ja oikein sankoin joukoin.
Nyt mene tiehesi ja tule seuraavan kerran vasta sitten, kun kutsutaan.
Olin nyt epäkohtelias, mutta niin oli tarkoituskin.- Esteri*
Nyt suutuin. Kutsun vielä Ethel-siskopuoleni apuun. Ensin käyn muualla riehumassa.
- marjapensas
Käväisin markkinoilla Esterin kanssa, joka kissanristiäisissä näkyy sekin käyvän,
älä nyt Esteri suutu, tai johan suutuit, menköön siihen samaan piikkiin;)
Nyt maistuisi joku lämmin juoma, olisiko se perinteinen lumumba, onhan nyt jo lauantai iltapäivä,
ehtii sitten viideksi saunaan ja kuudeksi putkaan:D
Onko se Pedro paholainen taas karannut, epäkiitollinen, vaikka morsiammenkin sai:(
Hyvää lauantai iltaa kaikille.Täytyy tuulettaa....jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee.
Ai miksi, no ihan sen vuoksi, kun minulla alkoi LOMA, lukekaa uudelleen, L O M A :O
Viimeeksi join lumumban maaliskuussa Teneriffalla, nyt haluaisin jälleen (taas) sen.
Ellakaisaaaa.
Huhuuu turkulaiset, täällä jo lähtökuoppia ropsutellaan.......- marjapensas
A..N..N..A kirjoitti:
Täytyy tuulettaa....jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee.
Ai miksi, no ihan sen vuoksi, kun minulla alkoi LOMA, lukekaa uudelleen, L O M A :O
Viimeeksi join lumumban maaliskuussa Teneriffalla, nyt haluaisin jälleen (taas) sen.
Ellakaisaaaa.
Huhuuu turkulaiset, täällä jo lähtökuoppia ropsutellaan.......lomasi kunniaksi.
Oikein hyvää L O M A A;)) - OliviaKoo
A..N..N..A kirjoitti:
Täytyy tuulettaa....jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee.
Ai miksi, no ihan sen vuoksi, kun minulla alkoi LOMA, lukekaa uudelleen, L O M A :O
Viimeeksi join lumumban maaliskuussa Teneriffalla, nyt haluaisin jälleen (taas) sen.
Ellakaisaaaa.
Huhuuu turkulaiset, täällä jo lähtökuoppia ropsutellaan.......Sitä lähdetään siis kaatamaan Turkua? Viipykää nyt sitten ainakin sen aikaa, että saatte sen nostettua pystyyn :D
Hyvää L O M A A *****************
Minä saatan lähteä jonnekin muualle... OliviaKoo kirjoitti:
Sitä lähdetään siis kaatamaan Turkua? Viipykää nyt sitten ainakin sen aikaa, että saatte sen nostettua pystyyn :D
Hyvää L O M A A *****************
Minä saatan lähteä jonnekin muualle...Marjapensas, otan tarjouksen vastaan, kunhan nyt sen vain saan ensin.
Kohta saunaan, niin nautiskelen sen myöhemmin illalla kyrsää käristellessä.
Olivia....ei, ei kaadeta mitään ja jos vahinkoja sattuu ruotsiks, niin jäljet pyritään korjaamaan.
Tak so mykket.- Wivi
A..N..N..A kirjoitti:
Täytyy tuulettaa....jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee.
Ai miksi, no ihan sen vuoksi, kun minulla alkoi LOMA, lukekaa uudelleen, L O M A :O
Viimeeksi join lumumban maaliskuussa Teneriffalla, nyt haluaisin jälleen (taas) sen.
Ellakaisaaaa.
Huhuuu turkulaiset, täällä jo lähtökuoppia ropsutellaan.......Sama juttu, Anna, minullakin alkaa maanantaina loma! Nautitaan ja rentoudutaan kunnolla.
Otan juhlan kunniaksi kylmää, helmeilevää mansikkaviiniä lasillisen, saa laittaa mansikoita lasin pohjalle, kiitos. Tarjoaakohan Marjapensas minullekin vai pitääkö korttia höylätä? Wivi kirjoitti:
Sama juttu, Anna, minullakin alkaa maanantaina loma! Nautitaan ja rentoudutaan kunnolla.
Otan juhlan kunniaksi kylmää, helmeilevää mansikkaviiniä lasillisen, saa laittaa mansikoita lasin pohjalle, kiitos. Tarjoaakohan Marjapensas minullekin vai pitääkö korttia höylätä?niin nautitaan tämä kolme vkoa täysin rinnoin rentoutuen.
Mukavaa lomaa siulekin Wivi. Voin tarjota sinulle lisää tuota mansikkaviiniä, vai oliko jokin muu liemi mielessä?- Wivi
A..N..N..A kirjoitti:
niin nautitaan tämä kolme vkoa täysin rinnoin rentoutuen.
Mukavaa lomaa siulekin Wivi. Voin tarjota sinulle lisää tuota mansikkaviiniä, vai oliko jokin muu liemi mielessä?Kyllähän se toinenkin lasillinen menee janoon, onneksi tässä juomassa ei ole paljon prosentteja.
Kolme viikkoa on minullakin tarkoitus lomailla, katsotaan nyt mihin se nokka näyttää jo tulevalla viikolla. Ei kuitenkaan Turkuun ;) - OliviaKoo
Wivi kirjoitti:
Kyllähän se toinenkin lasillinen menee janoon, onneksi tässä juomassa ei ole paljon prosentteja.
Kolme viikkoa on minullakin tarkoitus lomailla, katsotaan nyt mihin se nokka näyttää jo tulevalla viikolla. Ei kuitenkaan Turkuun ;)Kyllä sitä nyt lomaillaan...Milloinkahan minä viettäisin lomaa?
No, katsotaan nyt, kunhan nuo ilmat vähän tuosta paranevat. - Wivi
OliviaKoo kirjoitti:
Kyllä sitä nyt lomaillaan...Milloinkahan minä viettäisin lomaa?
No, katsotaan nyt, kunhan nuo ilmat vähän tuosta paranevat.Pidä vaan loma yhtä aikaa muiden kanssa, ehkä voitaisiin porukalla tehdä jotain hauskaa?
OliviaKoo kirjoitti:
Kyllä sitä nyt lomaillaan...Milloinkahan minä viettäisin lomaa?
No, katsotaan nyt, kunhan nuo ilmat vähän tuosta paranevat.Koskas se mun lomani sitten on? On se niin vaikeeta, nyt kun kerkeisi lomaa pitämään, ei sitä ole ja silloin kun vielä jotain töitä yritin tehdä, ei ollut paljon lomista tietoa.
No kaipa se on meikäläisellä nykyään on aina lomaa tai mitä lie - ei minusta työasiat ainakaan paljon parane, menee paremmin vaan hunteeraukseksi kaikki!
"Aika kuluu aatellessa,
päivä päätä käännellessä".
Niin sanoo vanha suomalainen sananlasku, eikös kuulu aina sanoa alkuperä lainatuista lauseista, ettei sensuuri iske!- OliviaKoo
A..N..N..A kirjoitti:
Täytyy tuulettaa....jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee.
Ai miksi, no ihan sen vuoksi, kun minulla alkoi LOMA, lukekaa uudelleen, L O M A :O
Viimeeksi join lumumban maaliskuussa Teneriffalla, nyt haluaisin jälleen (taas) sen.
Ellakaisaaaa.
Huhuuu turkulaiset, täällä jo lähtökuoppia ropsutellaan.......Mikä siinä Turussa sinua kiehtoo? Minä kävin siellä hiljattain, enkä tavannut kuin yhden ainoan mukavan ihmisen...
On se jotenkin outo paikka, hmm. OliviaKoo kirjoitti:
Mikä siinä Turussa sinua kiehtoo? Minä kävin siellä hiljattain, enkä tavannut kuin yhden ainoan mukavan ihmisen...
On se jotenkin outo paikka, hmm.Tellu ja Olivia, eihän teitä mikään pidättele, kun olette vapaaherrattaria :O
Toisaalta vähän kade teille, kun saatte viettää päivänne kuinka huvittaa.
Kävit Tellu saaristossa, oliko se päivän reissu? Miksi et ollut kauempaa?
Kolme vuotta sitten isolla porukalla vuokrasimme Ahvenanmaalta, Asterholmasta pari mökkiä viikoksi. Upea sää koko viikon, upeine maisemineen.
Ai miks turkkussee kiehtoo mennä aina uudelleen?
Nuorena neitokaisena olen siellä asunut, yksi (monista) rakkaista siskoista edelleen, ni siks!!
Onhan siellä muitakin tuttuja vaikka kuinka.
Karaokessakin käydään ja aina tehdään jotain mukavaa :O
Matkaan lähden ihanan sikson kanssa, joka asuu samassa kaupungissa kuin sie.....pieni paikka, saatat vaikka tuntea.
Sitäpaitsi ite oot outo :PA..N..N..A kirjoitti:
Tellu ja Olivia, eihän teitä mikään pidättele, kun olette vapaaherrattaria :O
Toisaalta vähän kade teille, kun saatte viettää päivänne kuinka huvittaa.
Kävit Tellu saaristossa, oliko se päivän reissu? Miksi et ollut kauempaa?
Kolme vuotta sitten isolla porukalla vuokrasimme Ahvenanmaalta, Asterholmasta pari mökkiä viikoksi. Upea sää koko viikon, upeine maisemineen.
Ai miks turkkussee kiehtoo mennä aina uudelleen?
Nuorena neitokaisena olen siellä asunut, yksi (monista) rakkaista siskoista edelleen, ni siks!!
Onhan siellä muitakin tuttuja vaikka kuinka.
Karaokessakin käydään ja aina tehdään jotain mukavaa :O
Matkaan lähden ihanan sikson kanssa, joka asuu samassa kaupungissa kuin sie.....pieni paikka, saatat vaikka tuntea.
Sitäpaitsi ite oot outo :PHeitin tuon viestin paremminkin vitsinä, kyllä sitä johonkin lähtisi, jos halua olisi, mutta olen jo niin mökkihöperö, ettei tule minkään pidemmäksi ajaksi lähdettyä. Isäntä on vielä enemmän kotona viihtyvää sorttia, niin lähde siitä sitten...
Mulle rittää ihan mainiosti joku päivän reissu, kuten eilinenkin oli. Pohjoiseen haluaisin vielä joskus päästä ruska-aikaan. Olen siellä ollut pari, kolme kertaa ja ruskaa en ole vielä nähnyt, vaikka siihen aikaan olen siellä ollut.
Se on sitä huonoa tuuria!
Ps. Ei Turussa mitään vikaa ole!
- OliviaKoo
Katsokaapa, kansalaiset, tänä iltana hyvä elokuva kolmoselta. Puoli yhdentoista pintaan alkaa elämänkertaelokuva Jerry Lee Lewisin nuoruusvuosilta.
Kaikissa arvosteluissa se on saanut vähintään kolme tähteä, joissakin vielä puolikkaan lisää.
Minä tuskin jaksan sitä katsoa, se on jo menossa levylle.Minä aion laittaa nauhalle James Deanin Jättiläisen, tulee FST5:lta. Olen laittanut ne kaksi edellistäkin Deanin elokuvaa nauhalle, en vain tiedä koska luulen ne katsovani!
Olen ne kyllä joskus aikoinaan katsonut.- Wivi ek
tulee samaan aikaan, eli ykköseltä Englantilainen potilas ja teemalta Jättiläinen. Jättiläisen katson, Jameksen viimeinen filmi. Potilas laitetaan levykkeelle lepäämään.
- Wivi ek
Tellastiina kirjoitti:
Minä aion laittaa nauhalle James Deanin Jättiläisen, tulee FST5:lta. Olen laittanut ne kaksi edellistäkin Deanin elokuvaa nauhalle, en vain tiedä koska luulen ne katsovani!
Olen ne kyllä joskus aikoinaan katsonut.samaan aikaan kirjoitettiin ;)
Sinä vain olit oikeassa, minä väärässä, kun sanoin että Jättiläinen tulee teemalta. Sorry. Wivi ek kirjoitti:
samaan aikaan kirjoitettiin ;)
Sinä vain olit oikeassa, minä väärässä, kun sanoin että Jättiläinen tulee teemalta. Sorry.siitä, että ylipäätään huomasin näiden elokuvien esityksen. Sinä siitä ensimmäisestä vihjaisit, minä katson niin vähän kesäaikaan tv:tä, ettei tule ohjelmaakaan katsottua.
Englantilainen potilas elokuvan olen joskus ostanut kasettina, kuuluu sarjaan itkettävät leffat.Wivi ek kirjoitti:
tulee samaan aikaan, eli ykköseltä Englantilainen potilas ja teemalta Jättiläinen. Jättiläisen katson, Jameksen viimeinen filmi. Potilas laitetaan levykkeelle lepäämään.
tulee neloselta - mitä on ollut mielessä sinulla!
- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
tulee neloselta - mitä on ollut mielessä sinulla!
vaikka olen nähnyt sen jo ainakin kolme kertaa. En ole mikään James Dean-fani, enemmänkin Rock Hudson-se.
Vaikka olikin, mikä oli. Komea mies kuitenkin.
Missäs nyt ovat olleet kaikki aamuvirkut - onko ollut joku rillutteluilta?
Tai katsottu Jättiläistä yli puolen yön?
Hieman epävakainen päivä näyttää olevan tulossa, lämmintäkin vain 16 astetta.
Ai niin, onkos tänään ne pohpojan markkinat - taitaa olla liian pitkä matka lähteä johonkin Lestijoen varteen. Olishan siinä sitten matkan varrella tämä Keskisen kyläkauppakin.
Kouluajoilta muistan rimssun Oulun siika pyhä kala, lesti veteli ähtävän Pyhäjokeen.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!- OliviaKoo
Vieläkö kaikki torkkuvat myöhään valvomisen jälkeen?
Minä en jaksanut katsoa Jättiläistä loppuun. En katsonut kelloa, mihin aikaan lopetin, mutta puoli yhdentoista maissa se oli, koska juuri samassa, kun olin sulkemassa televisiota, alkoi kolmoselta toisen elokuvan tallennus.
Ihme oikeastaan, että jaksoin niinkin myöhään valvoa, kun olen niin iltauninen. Tosin nukuin sitten aamulla puoli kahdeksaan.
Aurinko paistaa, mutta ei kovin lämpimästi.
Seuraavana vuorossa hiustenlaitto. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä kuin kerran viikossa. Lauantaisin pesen hiukset, seuraavana päivänä laitan ja pitkin viikkoa sitten vain pöyhin. Helppoa, kun on hyvä leikkaus.
Mitähän tänään söisi...? Kahdet kahvit olen ehtinyt jo juoda, täysin vastoin tapojani. Yleensä juon vain aamulla kupillisen ja iltapäivällä saatan juoda toisen, en aina sitäkään.
Suloista sunnuntaita!
- Ellakaisa
Huomenet vaan kaikille, vieläkö muistatte minua?
Olen pahoillani, etten ole työpaikalla juurikaan viihtynyt.. Unohdin hakemuksessani sanoa, että teen töitä säävarauksella.
Nyt on ollut niin upeat ilmat, että olen hoidellut ulkotyöt alta pois.
Sateisilla ilmoilla työskentelen siis sisätiloissa.
Mutta eipä täällä näytä janoon kuolleita juurikaan olevan.
Äitini ja isoäitini häipyivät taas omille teilleen, onneksi. He olivat viikon sillä sairaaladieetillä. Ja minä siinä sivussa tietysti.Enhän halunnut eri ruokia valmistaa. Ja nyt tulee kaali korvistakin! Eilen katsoin sen potilas elokuvan ja itkin...olen varma, että kyyneleeni tuoksahtivat vahvasti kaalille!
Se hyvä puoli dieetissä oli, ettei tarvinnut joka päivä valmistaa sitä kuuden ruokalajin päivällistä, mihin ovat tottuneet.
Sitä en vain tiennyt, että dieetin aikana saa nauttia sherryä ja oluttakin!
Minultakin tippui 7 kiloa,vaikka en ymmärrä mistä se lähti. Ennestäänkin luut kolisivat toisiaan vasten kävellessä. Nyt täytyy ottaa menetetyt kilot takaisin!
Baari on siis auki ja Ellakaisa tarjoaa! Koko päivän on teille armaat asiakkaat happy hour!- Fridanna
Olo tuntuu kevyeltä ja mukavalta, kun yskä on vihdoin häipynyt ja järvessä olen pulikoinut kuin lapsi, neljäkin kertaa päivässä. Helppoa oli sellainen huvi, kun ranta oli parin askeleen päässä saunan portailta.
Olivia, tietojesi mukaan yskä laihduttaa! No, toivottavasti ei kovin usein kohtaa minua menneen tapainen ryske, olen sen verran kevyt mittaani nähden:)
Taidan tuoda tänne pari pulloa kesäkuussa pullotettua raparperimehua, kun tuo meidän talon kellarin koneisto on sanomassa itsensä palveluksesta irti. Ennen kuin uusi koneisto on asennettu, voivat mehut ja hillot olla entisiä.
Hyvää alkavaa viikkoa teille sanantaitajat! Jaahas! Onko Baarimikkokin suvainnut saapua paikalle. Et sitten tuonut sitä sukuasi rikastuttamaan baaria!
Jospa yhden siiderin ottaisi ja menisi terassille katsomaan josko mitään seuraa ilmaantuisi sinne kanssani.- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
Jaahas! Onko Baarimikkokin suvainnut saapua paikalle. Et sitten tuonut sitä sukuasi rikastuttamaan baaria!
Jospa yhden siiderin ottaisi ja menisi terassille katsomaan josko mitään seuraa ilmaantuisi sinne kanssani.Otetaan vielä toisetkin siiderit ja juorutaan sydämemme kyllyydestä, nyt kun muita ei ole kuulolla :D
Ellakaisa taisi taas häippäistä, kun alkoi aurinko paistaa. No, palvellaan itse itseämme. - marjapensas
OliviaKoo kirjoitti:
Otetaan vielä toisetkin siiderit ja juorutaan sydämemme kyllyydestä, nyt kun muita ei ole kuulolla :D
Ellakaisa taisi taas häippäistä, kun alkoi aurinko paistaa. No, palvellaan itse itseämme.Mahtava päivä, vaikka kyllä Esterikin tuppautui keskipäivällä tunniksi mukaan,
mutta aurinko, otti herruuden:))
Saas nähdä, onko huomenissa iho saman värinen, kuin ravuilla, siis keitetyillä.
Ensi viikonloppuna olisi tiedossa rapukekkerit, no kun on jo valmiiksi keitetyn ravun näköinen,
niin ei ainakaan kattilaan pistetä;))
Liityn seuraanne mitä ehdottaisitte näin iltasella, kylmää raikasta hedelmäistä ja piristävää,
mutta ei niin piristävää, että ei uni tule?
- folk
Eipä ole kovin lämmin aamu 12,5 ast.aurinko kumminkin paistaa,eiköhän se päivän mittaan lämpene.
Laitan taas porokahvit tulelle ja huivin harteille,että tarkenen tuossa terassilla sitten nautiskella.
Eilen kävin erään mummon luona 80v.
Oli käynyt keräämässä mustikoita ja niistä tehnyt
oikein pullataikinaan piirakkaa,varmaan en koskaan ole syönyt niin makoisaa piirakkaa.
Kun ottaa huomioon vielä sen .että mummolla on kaksi keppiä joilla köpöttelee.
Huomiseksi on sitten luvattu oikein kaatosateita tänne meille päin.
No, jos elokuussa on lämmintä niin sieniä on metsissä sitten varmaan mistä kerätä.
Jospa se Olivia on taas niin reipas,että jaksaa alkaa muuttoa suunnitelemaan kohta puoliin.
Nautitaan taas tästä päivästä!- marjapensas
Tuoksui porokahvit niin hyvälle, että vesi herahti kielelle.
Aurinko minut herätteli kuudelta aamulla, mutta nyt on tasaisen harmaata ja asteita 16.
Luin juuri aamulehdestä, että keski Ruosissa on tullut monta senttiä lunta, kyllä on maailman kirjat sekaisin:D
Nyt lähden tästä aamulenkille, ennenkuin alkaa satamaan.
Hyvää alkavaa päivää kaikille;) - OliviaKoo
marjapensas kirjoitti:
Tuoksui porokahvit niin hyvälle, että vesi herahti kielelle.
Aurinko minut herätteli kuudelta aamulla, mutta nyt on tasaisen harmaata ja asteita 16.
Luin juuri aamulehdestä, että keski Ruosissa on tullut monta senttiä lunta, kyllä on maailman kirjat sekaisin:D
Nyt lähden tästä aamulenkille, ennenkuin alkaa satamaan.
Hyvää alkavaa päivää kaikille;)Pilvinen aamu, mutta ei se tahtia haittaa. Siellä, minne minä olen menossa, paistaa aurinko. Ainakin sitten, kun menen sinne :D
Päätä huimaaviin seikkailuihin olen lähdössä.
Mukavaa päivää muillekin... - pikkuserkku
OliviaKoo kirjoitti:
Pilvinen aamu, mutta ei se tahtia haittaa. Siellä, minne minä olen menossa, paistaa aurinko. Ainakin sitten, kun menen sinne :D
Päätä huimaaviin seikkailuihin olen lähdössä.
Mukavaa päivää muillekin...Olivia, näin kanoottisi lipuvan Halkosaaren taakse iltasoiton sävelten kaikuessa maiseman yllä.
Veteen jäi hetkeksi vana kulustasi ,
mikä hiipui hiljaisesti.
Kaunista kun aurinko vaipui liekehtien vallien taakse ja syntymätaloni silhuetti piirtyi iltataivaalle.
Pienessä hetkessä mahtava voima. - OliviaKoo
pikkuserkku kirjoitti:
Olivia, näin kanoottisi lipuvan Halkosaaren taakse iltasoiton sävelten kaikuessa maiseman yllä.
Veteen jäi hetkeksi vana kulustasi ,
mikä hiipui hiljaisesti.
Kaunista kun aurinko vaipui liekehtien vallien taakse ja syntymätaloni silhuetti piirtyi iltataivaalle.
Pienessä hetkessä mahtava voima.Sinäpä se osasit maalata maiseman silmieni eteen, ihan kuin olisin itse tosiaan ollut osa sitä.
Valittaen totean, että melani on poikki ja kanoottini näin ollen kulkukevoton.
Muttamuttamutta.
Runollisuudestasi ja kaunosieluisuudestasi huolimatta minun on sydän karrella moitittava sinua epäluotettavuudesta.
En nähnyt sinua torilla. En nähnyt ketään, jolla olisi ollut muovikassi tai -pussi päässä. Ei minkään merkkistä.
En myöskään ketään, jolla olisi ollut iltapäivälehti kainalossa, punainen ruusu hampaissa tai korvan takana, en ketään kantamassa kylttiä: Minä olen pikkuserkku.
Olen sangen pettynyt enkä tiedä, millä tämän pettymyksen voi korvata.
Ottaisinko Bloody Maryn... - pikkuserkku
OliviaKoo kirjoitti:
Sinäpä se osasit maalata maiseman silmieni eteen, ihan kuin olisin itse tosiaan ollut osa sitä.
Valittaen totean, että melani on poikki ja kanoottini näin ollen kulkukevoton.
Muttamuttamutta.
Runollisuudestasi ja kaunosieluisuudestasi huolimatta minun on sydän karrella moitittava sinua epäluotettavuudesta.
En nähnyt sinua torilla. En nähnyt ketään, jolla olisi ollut muovikassi tai -pussi päässä. Ei minkään merkkistä.
En myöskään ketään, jolla olisi ollut iltapäivälehti kainalossa, punainen ruusu hampaissa tai korvan takana, en ketään kantamassa kylttiä: Minä olen pikkuserkku.
Olen sangen pettynyt enkä tiedä, millä tämän pettymyksen voi korvata.
Ottaisinko Bloody Maryn...Muistanethan, että sukumme on varsin suuri ja kutsuja minulle tulee nipuissa, kimpuissa ja tukuisssa,joten nokkelana tajuat miten siinä mylläkässä käy - joku penkki jää pakosti tyhjäksi
ja moni tuoli kylmäksi.
Kylmäksi tulivat myös varpaani tänään Pekkaa muistellessa
....kaikessa soi blues...
PS
Olitko se sinä O siinä keltaisessa öljytyssä asussa Sannin seinää vasten? - OliviaKoo
pikkuserkku kirjoitti:
Muistanethan, että sukumme on varsin suuri ja kutsuja minulle tulee nipuissa, kimpuissa ja tukuisssa,joten nokkelana tajuat miten siinä mylläkässä käy - joku penkki jää pakosti tyhjäksi
ja moni tuoli kylmäksi.
Kylmäksi tulivat myös varpaani tänään Pekkaa muistellessa
....kaikessa soi blues...
PS
Olitko se sinä O siinä keltaisessa öljytyssä asussa Sannin seinää vasten?Keltainen väri ei pue minua, siksi en käytä sitä lainkaan. Kyllä se on ollut se Joku Muu, jota sinä minuksi olet arvellut.
Jos olen oikein ymmärtänyt osan viestistäsi, olet luultavasti vienyt kukkia jonnekin tai käynyt sitten siellä jossakin ihan muuten vain.
Muistelemassa.
Mahtavatko lamput palaa tänä iltana? - piukkuserkku
OliviaKoo kirjoitti:
Keltainen väri ei pue minua, siksi en käytä sitä lainkaan. Kyllä se on ollut se Joku Muu, jota sinä minuksi olet arvellut.
Jos olen oikein ymmärtänyt osan viestistäsi, olet luultavasti vienyt kukkia jonnekin tai käynyt sitten siellä jossakin ihan muuten vain.
Muistelemassa.
Mahtavatko lamput palaa tänä iltana?Jazz soi kauniisti myrskystä huolimatta
MK rummuissa
Miksi et tullut? - pikkuserkku

Miksi et tullut?
- pohpoika
sillä minä nyt olen siten vaihteeksi täälläpäin vaikka nuo jatsit menivätkin ohitse.
Otampas nyt oluen tässä vaihteeksi ja taidan ottaa rennon asennonkin ja alkaa viettää vapaata tämän viikon. Markkinat sai vietyä ohitse kovin vesisateisissa merkeissä että varmaan verotti kävijämärää ja sadeasut kävivät kaupaksi.
No toivotaan ensikesäksi parempia ilmoja, olivat kuudennet ja ekakerran nyt sattui märkä ilma.
Mutta nyt sitten tutustun Poriin,että ei kun molskis vaan. Kovin on viikko alkanut koleassa säässä.
Pystis on jälleen kerran heilahtanut nurkan taakse, ovikin aukesi niin helpolla, että onhan sitä taas täälläkin.
Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla, kaikki ovat vissiin jossain reissun päällä.
Pohpojalla taitaa olla läppäri mukana, kun Porista on kirjoitellut.
Otappa vähän selvää, mitä nämä meidän Paul Anka-fanit siellä jazzeilla touhusivat, nimittäin Olivia ja Marjapensas, vieläkö heidät siellä muistetaan.
Ja muutakin raporttia voisit antaa.
Jotakin lämmikettä voisin aikani kuluksi nauttia, otanpa vaikka kuuman rommitotin.
Ellakaisakin on taas omilla teillään - ei näillä ilmoilla ulkona paljon mitään tehdä.
Minä ainakin menen lyömään puita pesään, että tarkenen olla.
Se on moro!- folk
Taidampa tulla seuraksesi rommitotin ääreen.
Niin on jotenkin syksyisen tuntusta,piti oikein kaivaa villasukat jalkaan.
Hiljaista on ollut Pystiksessä ja matkakin pidentynyt.
En niin mitään ole saanut aikaseksi tänään,olen vaan sitä kaatosadetta odottanut pilvistä on,mutta varmaan yöllä se sade alkaa.
Ne on noi vanhat luut sellanen ilmapuntari ettei muuta mittaria tarvi.
Vime yönä jo kolotteli aamuyöstä,ettei saanut oikein nukuttua.
Jotenkin niin ankealle tuntuu,mutta eiköhän se aurinko vielä risukasaankin paistele.
Terv.folk folk kirjoitti:

Terv.folkkun tuntuu, että vähän kaikki ovat ankealla mielialalla? Kai tällä syksyisen tuntuisella ilmallakin on osuutensa.
Toivottavasti ei nyt ihan hirveää sadetta tule - tekstitv:stä katselin, että Länsi-Suomen pelastuslaitoskin varautuu myrskyyn ja sateeseen - huh-huh!
Nyt juuri pilkistää aurinko näkyville, näyttää, että vielä on toivoa.
Otanpa vielä toisenkin, kun sain seuraa.
Kippistä vaan!
- folk
Kovin on tuuli käynyt,viestitkin lennelleet ja koko Pystis heilunut sinne tänne.
Ei illalla taas meinannut millään tänne päästä.
Nyt se myrsky on täällä eteläsuomessa,tuulee ja sataa välillä oikein kunnolla.
Toivottavasti ei tämä nyt ole se ensimmäinen syysmyrsky.
Sanovat,että kolmannen myrskyn jälkeen tulee talvi.
No eihän se nyt vielä ole syysmyrsky,kunhan nyt luonto meille vähän voimiaan näyttelee.
Luonto on tasapuolinen rikkaille ja köyhemmille.- marjapensas
Nyt se Esteri toteutti uhkauksensa ja toi, sen Ethelin tänne riehumaan, Kovasti on synkkää, sateista ja syksyistä:(
Yritin minäkin eilen iltasella ovia aukoa, mutta kiinni pysyi.
Muuten kai olet porokahvit keittänyt?
Joisin mielelläni oikein ison kupillisen, se on nääs tutkittu ja todettu että, kahvi ja kuntoilu estää ihosyöpää,
vahinko vain ettei pääse lenkille tänään.
Hyvää päivänjatkoa sateesta huolimatta:)) - Fridanna
marjapensas kirjoitti:
Nyt se Esteri toteutti uhkauksensa ja toi, sen Ethelin tänne riehumaan, Kovasti on synkkää, sateista ja syksyistä:(
Yritin minäkin eilen iltasella ovia aukoa, mutta kiinni pysyi.
Muuten kai olet porokahvit keittänyt?
Joisin mielelläni oikein ison kupillisen, se on nääs tutkittu ja todettu että, kahvi ja kuntoilu estää ihosyöpää,
vahinko vain ettei pääse lenkille tänään.
Hyvää päivänjatkoa sateesta huolimatta:))Oliskohan koko eteläinen osa nyt sateinen. Pilvessä on ja sataa tihuuttaa myös täällä Päijät-Hämeessä. Nyt olisi oikeastaan oikein hyvä ihon kirkastussää. Kun saisi itsensä kammettua tuonne luontoon, niin johan kiittäisin itseäni.
Join kupillisin sitä porokahvia, josta en oikeastaan pidä!!!
Iloista päivää säästä huolimatta! - folk
marjapensas kirjoitti:
Nyt se Esteri toteutti uhkauksensa ja toi, sen Ethelin tänne riehumaan, Kovasti on synkkää, sateista ja syksyistä:(
Yritin minäkin eilen iltasella ovia aukoa, mutta kiinni pysyi.
Muuten kai olet porokahvit keittänyt?
Joisin mielelläni oikein ison kupillisen, se on nääs tutkittu ja todettu että, kahvi ja kuntoilu estää ihosyöpää,
vahinko vain ettei pääse lenkille tänään.
Hyvää päivänjatkoa sateesta huolimatta:))porokahvia tietenkin.Tämä päivä menee kyllä punaselle ristille(niimpä taisi mennä eilinenkin)
Ajattelin tässä jospa ottaisi jonkun kutomisen esille.
Keväällä ostin kirkaan punaista lankaa halvalla kaupasta, jonka ensimmäinen kirjain on L.
Jos alkaisi vääntää vaikka puseroa siitä,jos ei tule itse pidettyä, voihan sen sitten jollekin antaa,
tai vaikka pelastusarmeijan joulupataan.
Pärjäillään taas tämäkin päivä! Satanut on ihan omiksi tarpeiksi, nyt näyttäisi hieman vähenevän, ei onneksi ole ollut mitään kovaa myrskyä.
Taas on sellainen päivä, että pitää keksiä tupahommia. Eilen jo aloittelin mattonkudetalkoita ja taidanpa jatkaa siitä mihin eilen jäin.
Ellen sitten jumitu tähän koneelle, mutta ei taida löytyä paljon seuraa täältäkään ja chatti ei ole meikäläisen juttu.
Toivotaan ja uskotaan, että vielä se päiväkin paistaa!- marjapensas
Tellastiina kirjoitti:
Satanut on ihan omiksi tarpeiksi, nyt näyttäisi hieman vähenevän, ei onneksi ole ollut mitään kovaa myrskyä.
Taas on sellainen päivä, että pitää keksiä tupahommia. Eilen jo aloittelin mattonkudetalkoita ja taidanpa jatkaa siitä mihin eilen jäin.
Ellen sitten jumitu tähän koneelle, mutta ei taida löytyä paljon seuraa täältäkään ja chatti ei ole meikäläisen juttu.
Toivotaan ja uskotaan, että vielä se päiväkin paistaa!vielä lämmintä tulee, usko pois.
Minulla on pullataikina nousemassa, jos olette oikein kilttejä, niin tuon lämpimiä korvapuusteja:)) - pohpoika
Tellastiina kirjoitti:
Satanut on ihan omiksi tarpeiksi, nyt näyttäisi hieman vähenevän, ei onneksi ole ollut mitään kovaa myrskyä.
Taas on sellainen päivä, että pitää keksiä tupahommia. Eilen jo aloittelin mattonkudetalkoita ja taidanpa jatkaa siitä mihin eilen jäin.
Ellen sitten jumitu tähän koneelle, mutta ei taida löytyä paljon seuraa täältäkään ja chatti ei ole meikäläisen juttu.
Toivotaan ja uskotaan, että vielä se päiväkin paistaa!Näköjään tänään, tulee vetä Porissakin kuin e.....n sieltä. No ei auta kuin keksiä jotain ajan kulua sitten,hei mut otampa minäkin rommitotin niin ei pääse vilu yllättämään kesä kamppeissa kulkijaa.
Eivät ole kovin tuo olivia ja metsämarja täällä törmäilleet kun ei kukaan ole vielä kerran tullut kertomaan.
Otampas toisenkin totin tässä seuraksesi kun ei tuo ilmakaan tuosta parane, että pääsis pyörä lenkille tutustumaan kaupunkiin paremmin.
Nyt kun tässä on likkeelle päässyt vois vaikka perjantaina lähteä käymään asuntomessuilla Hämeenlinassa katsomaan minkälaisen talon on kannustalo saanut aikaseksi tällä kertaa.
Kippis vaan ja koetetaan kestää nämä sadepäivätkin et molskis vaan - Anu.1
pohpoika kirjoitti:
Näköjään tänään, tulee vetä Porissakin kuin e.....n sieltä. No ei auta kuin keksiä jotain ajan kulua sitten,hei mut otampa minäkin rommitotin niin ei pääse vilu yllättämään kesä kamppeissa kulkijaa.
Eivät ole kovin tuo olivia ja metsämarja täällä törmäilleet kun ei kukaan ole vielä kerran tullut kertomaan.
Otampas toisenkin totin tässä seuraksesi kun ei tuo ilmakaan tuosta parane, että pääsis pyörä lenkille tutustumaan kaupunkiin paremmin.
Nyt kun tässä on likkeelle päässyt vois vaikka perjantaina lähteä käymään asuntomessuilla Hämeenlinassa katsomaan minkälaisen talon on kannustalo saanut aikaseksi tällä kertaa.
Kippis vaan ja koetetaan kestää nämä sadepäivätkin et molskis vaanKaiketi tää sade menee yli Suomen,
ja kestääkin pari kolme päivää.
Mutta eihän sitä sokerista olla,
ei muuta kuin menoksi,lähden myös Porissa
käymään, siellä kun on läheisiä
sukulaisia.
Kiitos pullasta olinhan ollut kiltti
kun sain kerran hyvää pullaa.
Rommitotia en nyt voinut ottaa kun
matkalle lähden, otan kun tulen
takaisin, en ole kuin tään päivän.
Tavataan siellä sitten. - marjapensas
Anu.1 kirjoitti:
Kaiketi tää sade menee yli Suomen,
ja kestääkin pari kolme päivää.
Mutta eihän sitä sokerista olla,
ei muuta kuin menoksi,lähden myös Porissa
käymään, siellä kun on läheisiä
sukulaisia.
Kiitos pullasta olinhan ollut kiltti
kun sain kerran hyvää pullaa.
Rommitotia en nyt voinut ottaa kun
matkalle lähden, otan kun tulen
takaisin, en ole kuin tään päivän.
Tavataan siellä sitten.Paistaminen menikin sitten kiireellä, ei ainakaan palanut;))
Mukavaa kun emäntäkin on palannut, olisi varmaan taas paras paikka pääkadulla?
Voisin ottaa illan päätteeksi yhden ruskean limonadin, ja toivottaa sen myötä kaikille hyvää yötä,
on vähän ”naatti” olo, on ollut työntäyteinen päivä, mutta antoisa.
Hyvää yötä ja makoisia unia kaikille:)
- OliviaKoo
Tosi on! Ainakin tällaisella ilmalla. Kun nousi autosta taukoa pitämään, pyöräytti tuuli kikkurat sekaisin ja repi sellaisella vimmalla, että saattaa olla, että jos olisi nostanut siipensä (=käsivartensa) tuulen alle, olisi voinut vaivatta lentää seuraavaan kaupunkiin.
Uusia maisemia nähty, uusia kokemuksia saatu, uusia ostoksia tehty.
Lomantynkä loppui kuitenkin oikeastaan kesken säätilasta johtuen.
Muuten olisi vielä muutama uusi kokemus ja kenties elämyskin ollut mahdollista.
No, sela vi, sanoo ranskalainen ja siihen on tyytyminen.Terkkuja tualt pualt jokkee:)
Reissussa tosiaan rähjääntynyt, nyt nimenomaan sateen takia.
Shoppailtu, viinistetty hillitysti ja illalla karaokeen tuonne jonnekin.....
Huomenna naapuriin, oikeaan kesäkaupunkiin kiertelemään ja lounaalle.
Sitä ennen kierrellään ja katsellaan kaikenmaailman huonekalukaupat.
Huom. Kivalle ja nätille sohvalle ilmainen majoitus minun kodissani! Nimim. Hyvin pidetään.
Heipat heiluttaa A..N..
- OliviaKoo
tätä myräkkää! Sekö se mahtaa viedä viestitkin täältä mennessään...
sade täälläkin, mutta onneksi on edelleen säästytty isommalta myrskyltä! Päivä on sitten mennyt niiden matonkuteiden kanssa. Eipä silti, mun mielestäni niiden leikkaaminen ei ole lainkaan hassumpaa hommaa - ei tarvitse paljon vaivata vähäistä järkeään.
Sehän on jo tuttua ja tavallista, että viestit viipyy ja viipyy ja ovea saa rynkyttää pinna kireällä.
- marjapensas
Ehdinpä kerrankin ensimmäiseksi kahvin keittoon;)
Sateisen harmaata, mutta ei haittaa, päivä menee kuitenkin sisätiloissa työn merkeissä.
Toin vielä pussillisen korvapuusteja tiskille, ellei kaikille riittänyt, eivät kuitenkaan taida olla enää lämpimiä.
Hyvää tätä päivää kaikille;))- folk
Kiitos kahvista ja puusteista.
Harmaata on täälläkin,pahempi myräkkä on jo laantunut.
Kauppareissullehan tässä on kohta lähdettävä.
Ja minä kun näitä uhkapelejäkin harrastan,nimittäin Lottoa ja joskus Kenoakin niin täytyy käydä veikkauspisteessä.
Pärjäilkää! - Fridanna

Pärjäilkää!Katselin ikkunasta, kun äiti vei lapsiaan perhepäivähoitoon. Tytöillä oli punaiset kumisaappaat ja vaatetus muutoinkin kuin syksyllä. Toivotaan kuitenkin, että tämä on vain säähäiriö keskellä kesää.
Kahvi ja korvapuusti maistuivat hyviltä, kiitos. - OliviaKoo
Fridanna kirjoitti:
Katselin ikkunasta, kun äiti vei lapsiaan perhepäivähoitoon. Tytöillä oli punaiset kumisaappaat ja vaatetus muutoinkin kuin syksyllä. Toivotaan kuitenkin, että tämä on vain säähäiriö keskellä kesää.
Kahvi ja korvapuusti maistuivat hyviltä, kiitos.Ihan varmasti on vain keskikesän säähäiriö.
Minä uskon lujasti, että edessä on vielä elokuun helteet ja lämpimät säät jatkuvat vielä syyskuussakin.
Sanokaa minun sanoneen :D
Suoritamme siistiä sisätyötä sateella. Kaikkea sellaista, mitä ei viitsi tehdä silloin, kun aurinko paistaa ja ulkona on mukavampaa kuin sisällä.
Siinäs näette! Juuri kun sain edellisen kirjoitettua, aurinko lävähti paistamaan! Tosin vain viiden sekunnin verran, mutta silti...
- Rauha Tauti
Sitä mie vaa, ko mie meinaan järjestää huomen semmoset parpekuet, rillijuhlat taitaat olla suomekielel, ni isäntää tarviisiin.
Onks kukkaa sattunt Aulista näkemää, sanos hänel, jot huomeillal tulloo kyllää semmost paremma laatust herrasväkkee, jot miu pittää laittaa iha vihkikenkät jalkaa.
Kuka se rillaa, jos Aulis ei tuu rillimestariks, ehä mie sunkaa ossaa ees rillii sytyttää, muust puhumattakaa.
Ja pittäähä talos isäntä olla ko iha niiko kohteliaisuus sen jo vaatii.
Taamit pittää käskynkäst kulettaa pöyvä ääree ja hoitaa kaik mol tookit hei kanssaa.
Voi minnuu, mihi mie tään asja kans jouvun, jos Aulis ei tuu kottii.- Aina Väärä-Kämäräinen
sitä Auliksen veljee, Armoo? Mie oon kuult jot hääkii hyväst ossaa rillit sytyttää, se taitaa olla niiku suvussa tuo lahjakkuus.
Mie tunnen Armon jo mone vuuve takkaa, myö oltii kansakoulus yhtä aikaa. Hää vaa ol jäänt luokallee kaks kertaa, et on hää minnuu kaks vuotta vanhemp. Hyvästhä tuo kuulemma jo tavvaa.
Et sitä mie vaa et kysy sitä häne Armoosa. Kaik männöö sit iha hyväst, taamitkii saap pöytää, elä sie huolehi. - Rauha Tauti
Aina Väärä-Kämäräinen kirjoitti:
sitä Auliksen veljee, Armoo? Mie oon kuult jot hääkii hyväst ossaa rillit sytyttää, se taitaa olla niiku suvussa tuo lahjakkuus.
Mie tunnen Armon jo mone vuuve takkaa, myö oltii kansakoulus yhtä aikaa. Hää vaa ol jäänt luokallee kaks kertaa, et on hää minnuu kaks vuotta vanhemp. Hyvästhä tuo kuulemma jo tavvaa.
Et sitä mie vaa et kysy sitä häne Armoosa. Kaik männöö sit iha hyväst, taamitkii saap pöytää, elä sie huolehi.Nii onkii Armo iha varmast hyvä sytyttämmää rillii, ko hää on nii hyvä sytyttämmää muutakii.
Et sie tiijä, jot hää istuu Konnusuol tuhopoltoist. Istuu jo kolmatta kertaa. Täl reissul kahta vuotta.
Häähä se o sytytelt niitä metsäpalloi ja latoloit sen kerra ko rippikoulust aikanaa valmistu. Muuta ei oo tehtkää, ko sytytelt.
Keenilöis se hyvä sytyttelytaito mahtaakii olla ja sentähe mie täs Aulista huhhuilen.
- folk
Laitan nyt kahvin tulelle jos vaikka joku unikeko saataisi poiketa.
Harmaa on tämäkin aamu,ei sentään sada joku 15 astetta taisi olla.
Kyllä tämmmöinen ilma jotenkin vaikuttaa mielialaan.
Tulee mieleen,että joko se kesä meni.
Onhan se povattu elokuuksi helteitä,se ei taas ole kivaa koululaisille.
Joku vuosi takaperinhän oli niin kuuma elokuu,että suunnittelivat koululaisille kesäloman jatkoa.
Nämä on näitä asioita joille ei pieni ihminen mahda mitään.
Hyvää päivän jatkoa!Aurinko alkaa pilkistellä ja tuuli puhaltaa. Kunhan aamukasteet häviävät, täytyy mennä marjapuskiin jatkamaan poimintaa ja sitten mehujen keittoon.
Eivät ole linnut kaikkia punaisia marjoja syöneet.
Minun saaliini verkoista on kolme rastasta, harakka pyristeli itse vapaaksi ja tikka pelastettiin saksimalla verkosta pois, oli vähän ärhäkkä, kyllä sain varoa näppejäni.
Tuleehan se kesä vielä takaisin, uskotaan niin!- Wivi ek
Tellastiina kirjoitti:
Aurinko alkaa pilkistellä ja tuuli puhaltaa. Kunhan aamukasteet häviävät, täytyy mennä marjapuskiin jatkamaan poimintaa ja sitten mehujen keittoon.
Eivät ole linnut kaikkia punaisia marjoja syöneet.
Minun saaliini verkoista on kolme rastasta, harakka pyristeli itse vapaaksi ja tikka pelastettiin saksimalla verkosta pois, oli vähän ärhäkkä, kyllä sain varoa näppejäni.
Tuleehan se kesä vielä takaisin, uskotaan niin!Huomenta ei viitsi enää tähän aikaan toivotella, koska heräsin itsekin jo 5.30 vaikka lomaa pukaa. Ei sitä noin vaan osaa kääntää katkaisijasta vipua loma-asentoon, vaan sisäinen kello se herättää edelleen.
Tänään on puoliaurinkoista/-pilvistä, lämmintä riittävästi. Mitähän tekisi? Ehkä katselen levykkeeltä rästiohjelmia, teen hyvää ruokaa, saunon, luen, tai sitten olen vain enkä tee mitään, sekin on hyvä vaihtoehto. Ihana vapauden tunne. - OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
Aurinko alkaa pilkistellä ja tuuli puhaltaa. Kunhan aamukasteet häviävät, täytyy mennä marjapuskiin jatkamaan poimintaa ja sitten mehujen keittoon.
Eivät ole linnut kaikkia punaisia marjoja syöneet.
Minun saaliini verkoista on kolme rastasta, harakka pyristeli itse vapaaksi ja tikka pelastettiin saksimalla verkosta pois, oli vähän ärhäkkä, kyllä sain varoa näppejäni.
Tuleehan se kesä vielä takaisin, uskotaan niin!Minä taidan tulla, Tellastiina, kaveriksesi sinne puskiin. Sinä pääsetkin sitten keittämään niitä marjoja ja minä keräilen.
Minusta se on tosi mukavaa puuhaa.
Aurinko paistaa täällä ja päiväksi on luvattu kahtakymmentäkahta astetta, mutta kyllä siinä saa aurinko parastaan panna lämmittääkseen, niin vilakka tuuli on.
Minä laitoin uuniin vuokaruuan, kehittelin sen ihan itse. Vaikka ei kai sellaista ruokaa enää ole olemassakaan, jota ei olisi jo keksitty.
Laitoin vuokaan vuorotellen peruna-sipuli sekoitusta ja parsakaalisekoitusta. Siinä on parsakaalia, kukkakaalia ja porkkanaa.
Väliin tuuppasin pekonisiivuja ja päälle kaadoin ruokakermaa.
Tuli siitä nyt sitten mitä tuli, kyllä se varmaan syötävää kuitenkin on.
Mmmm...nyt alkaa jo tuoksu tulla uunista.
Tule pois vaan, yksin siellä on niin tylsää istuskella. Olen odotellut, että vähän ilma lämpiäisi, mutta ei se aurinkokaan vaan oikein paista.
Pitää sitten vaan ryhdistäytyä ja sinne puskiin painua ja lyödä hynttyitä niskaan, että tarkenee!- marjapensas
Missä vika, kun ei ketään näy, no sivukatu, ja marjastus aika,onko kuusikymppiset ainoita, jotka keräilee kesän satoa talteen?
Kävin minäkin metsässä tänään, ja saaliiksi sain, muutaman herkkutatin ja vajaan litran kanttarelleja.
Hyvä minä, palkitsen itseni, ottamalla talon parasta "punkkua" lasillisen, ennenkuin käväisen pääkadulla kiikkustuolissa:D
- Wivi ek
Ei kukaan edes iltakaljoille ehdi, yksin saa istua nurkkapöydässä.
Anna näytti kävelevän Kristan kanssa ohi, vilkuttivat vaan, mutta eivät sisään piipahtaneet. Kiireisiä lomalaisia hekin :)
Taidan minäkin lähteä pikku hiljaa kotiin ja katsomaan Teho-osastoa.
Hyvää yötä kaikille, nukkukaa hyvin ja nähkää ruusuisia unia.Taidetaan tosiaan olla sitä kiikkustuoliporukkaa, kun ei enää Pystiskään kiinnosta. Otan kuitenkin yhden siiderin, vaikka pari maijallista mehua olenkin tehnyt.
En tiedä mitä "hilupilttuita" kaikki säpinää toivovat odottavat! Eihän sitä aina jaksa mitään roolia vetää, vaan on oma tylsä itsensä.
Nyt painun pehkuihin. Hyvää yötä!- OliviaKoo
Ihanan pehmeä, samettinen elokuun yö. On aivan tyyntä, ei tuulenhenkäystä tässä terassilla.
Kynttilälyhdyt loistavat pimeässä, kuunvalo valaisee yksinäistä kadulla kulkijaa...
Hiljaisuus sulkee syliinsä, ei edes liikenteen melua täällä sivukadulla.
Otan vielä yhden ja jatkan sitten kotiin.
- folk
Aurinkoista aamua kaikille.Asteita on 15.
Jotenkin on mielikin kevyempi tälläsenä aurinkoisena aamuna.
Eilen oli lääkäri reissu ja tänään sitten roppia hakemaan apteekista.
Ensiviikoksi luvattiin ihan hellettä.
Nyt on ihan sellanen tunne,että sienimetsään kannattaa mennä.Vettä tullut tarpeeksi ja aika lämmintä ollut.
Nautitaan auringosta!Aamu on samanlainen kuin eilenkin, hommat ovat samat kuin eilenkin - kaikki vaan jatkuu samanlaisena...
- marjapensas
aurinko paistaa ja asteita 18, taitaa tulla pitkästä aikaa upea päivä:D
Kyllä sieniä nyt alkaa löytyä, kanattaa käydä metsässä, saa taatusti tuoreena.
Kaupan hyllyllä näkyi kanttarellit tulleen Virosta, enkä tykännyt hinnastakaan;(
Porokahvit tuoksui taas pitkälle, joten en voi vastustaa kiusausta, vaan kaadan itselleni kupillisen,
sen jälkeen sitten onkin aamulenkin vuoro.
Hauskaa päivänjatkoa kaikille.
äkkiä katsomaan joko Krisse on täällä, kun tuolla pääkadulla oli pistäytynyt, mutta ei täällä ketään ole. Kovin on kiire ollut, kun ei ehtinyt poiketa!
- KristaTee
Täällähän minä. Eikä täällä sitten muita olekaan. Nyt kuulkaa pitäisi keksiä jotain repäisevää. Ikävä täällä on yksin kököttää.
Päivänjatkoja kaikille.
- ellakaisa ek
ajattelin Teittiä lepytellä. Itsetehtyä mansikkahilloa olisi tarjolla kanssa. Kyytipojaksi itsetehtyä mustikkalikööriä!
Olen rämpinyt metsässä viimeisen viikon ja siellä on niin paljon luonnonantimia, ettei millään meinannut raaskia pois lähteä!
Ensi kerralla tuon teille kanttarellimuhennosta- marjapensas
Olinkin jo niin turkasen huonolla tuulella, kun ne tuli taas, jaa että mitkäkö,
no nuo jokapäiväiset pilvet, tuolla ne nyt olla kököttää tasaisen harmaana aurigon edessä;(
Niin että kun kerran on noin herkullinen tarjous niin maistuu toki letut kaikkine mausteineen.
Kiitoksia Ellakaisa olipa hyvää, jaksaakin tästä nyt lähteä kauppareissulle, täydentämään vähän noita ruokavarastoja;)) - OliviaKoo
Aah, lettuja mansikkahillolla aamiaiseksi. Johan sinä vallan hemmottelet meitä. Ja vielä mustikkalikööriä, kanttarelleistä puhumattakaan.
En nyt tiedä, mistä asiasta lepyttelet, mutta anteeksi saat, ihan varmasti, myös tulevat erheesi kymmenen vuotta eteenpäin.
Vaikka minun uumani huutaakin vastalauseita, otan kuin otankin lautaselleni lettuja parin kappalein ja kunnon töräyksen hilloa.
Kanttarellimuhennosta syön iltapäivällä Pelle Pelottoman sähköpostissa laittamien uusien perunoiden kanssa.
Päivä on alkanut oikein hyvin, ainakin ruuallisen sisällön osalta. - Folk**
OliviaKoo kirjoitti:
Aah, lettuja mansikkahillolla aamiaiseksi. Johan sinä vallan hemmottelet meitä. Ja vielä mustikkalikööriä, kanttarelleistä puhumattakaan.
En nyt tiedä, mistä asiasta lepyttelet, mutta anteeksi saat, ihan varmasti, myös tulevat erheesi kymmenen vuotta eteenpäin.
Vaikka minun uumani huutaakin vastalauseita, otan kuin otankin lautaselleni lettuja parin kappalein ja kunnon töräyksen hilloa.
Kanttarellimuhennosta syön iltapäivällä Pelle Pelottoman sähköpostissa laittamien uusien perunoiden kanssa.
Päivä on alkanut oikein hyvin, ainakin ruuallisen sisällön osalta.Niin makoisat tarjoilut täällä,että puolet pahasta mielestä putosi pois.
Ottaa päähän tämä sairaudella rahastaminen.
Kävin apteekissa hakemassa kahden kuukauden lääkkeet, 270 euroa.Onneksi on sairaskassa.
Se siitä tällä kertaa. - ellakaisa ek
OliviaKoo kirjoitti:
Aah, lettuja mansikkahillolla aamiaiseksi. Johan sinä vallan hemmottelet meitä. Ja vielä mustikkalikööriä, kanttarelleistä puhumattakaan.
En nyt tiedä, mistä asiasta lepyttelet, mutta anteeksi saat, ihan varmasti, myös tulevat erheesi kymmenen vuotta eteenpäin.
Vaikka minun uumani huutaakin vastalauseita, otan kuin otankin lautaselleni lettuja parin kappalein ja kunnon töräyksen hilloa.
Kanttarellimuhennosta syön iltapäivällä Pelle Pelottoman sähköpostissa laittamien uusien perunoiden kanssa.
Päivä on alkanut oikein hyvin, ainakin ruuallisen sisällön osalta.kun en paljon ole työmaalla(siis tässä baarityössä) ehtinyt olemaan :(
Mutta tässä teille kanttarellimuhennosta myös ja mustikkapiirakkaa!
Tujauksen likööriä laitoin, kostukkeeksi... ellakaisa ek kirjoitti:
kun en paljon ole työmaalla(siis tässä baarityössä) ehtinyt olemaan :(
Mutta tässä teille kanttarellimuhennosta myös ja mustikkapiirakkaa!
Tujauksen likööriä laitoin, kostukkeeksi...Kyllä täällä nyt tarjoilun puolesta kelpaa olla, niin on Ellakaisa herkkuja laittanut, on hän taitava flikka, pysyisi työmaallaan vaan.
Taaskin täällä saa yksin kökötellä - taidanpa tuoda sen toisen keinutuolin tänne, että saa sitten aina joku tästä "kiikkustuoliporukasta" keinutella. Se kuulemma vahvistaa vatsalihaksia, kun reippaasti keinuttelee - ilmankos mullakin ne näyttää ainakin kasvaneen, vahvuudesta en tiedä.
En uskaltanut sille "säpäkkää" kaipaavalle mainostaa Pystistä, jos vaikka on mainostus kielletty. Eikä tässäkään nyt niin hurraamista ole.
Keksikää nyt hyvät ystävät jotain asiakkaiden houkuttelemiseksi!- marjapensas
ellakaisa ek kirjoitti:
kun en paljon ole työmaalla(siis tässä baarityössä) ehtinyt olemaan :(
Mutta tässä teille kanttarellimuhennosta myös ja mustikkapiirakkaa!
Tujauksen likööriä laitoin, kostukkeeksi...hemmottelet meidät ihan pilalle.
Olisikohan Olivialla vaniljakastiketta mustikkapiiraan päälle, jos ei, niin jäätelökin käy?
Olen joskus tehnyt pihlajanmarja, sekä katajanmarjalikööriä, mutta mitä sisältää mustikkalkööri,
kiinnostais tietää??
Huomisiltana olen rapukekkereillä, joten toivotan teille jo etukäteen, oikein hyvää lauantai iltaa;)) - KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
Kyllä täällä nyt tarjoilun puolesta kelpaa olla, niin on Ellakaisa herkkuja laittanut, on hän taitava flikka, pysyisi työmaallaan vaan.
Taaskin täällä saa yksin kökötellä - taidanpa tuoda sen toisen keinutuolin tänne, että saa sitten aina joku tästä "kiikkustuoliporukasta" keinutella. Se kuulemma vahvistaa vatsalihaksia, kun reippaasti keinuttelee - ilmankos mullakin ne näyttää ainakin kasvaneen, vahvuudesta en tiedä.
En uskaltanut sille "säpäkkää" kaipaavalle mainostaa Pystistä, jos vaikka on mainostus kielletty. Eikä tässäkään nyt niin hurraamista ole.
Keksikää nyt hyvät ystävät jotain asiakkaiden houkuttelemiseksi!Ethän ole vielä lähtenyt? Ainakaan en sinua näe.
Eikö kaikki voisi sonnustautua miettimismyssyyn ja keksiä jotain kiivaa.
Matkaani jatkan minä. Limun join ja rahat jätin tiskille. - marjapensas
Tellastiina kirjoitti:
Kyllä täällä nyt tarjoilun puolesta kelpaa olla, niin on Ellakaisa herkkuja laittanut, on hän taitava flikka, pysyisi työmaallaan vaan.
Taaskin täällä saa yksin kökötellä - taidanpa tuoda sen toisen keinutuolin tänne, että saa sitten aina joku tästä "kiikkustuoliporukasta" keinutella. Se kuulemma vahvistaa vatsalihaksia, kun reippaasti keinuttelee - ilmankos mullakin ne näyttää ainakin kasvaneen, vahvuudesta en tiedä.
En uskaltanut sille "säpäkkää" kaipaavalle mainostaa Pystistä, jos vaikka on mainostus kielletty. Eikä tässäkään nyt niin hurraamista ole.
Keksikää nyt hyvät ystävät jotain asiakkaiden houkuttelemiseksi!uskallan;))
- KristaTee
marjapensas kirjoitti:
uskallan;))
uskalsit. Saapas kattoo kuis käy. Kyllä minunkin sormia syyhysi, mutta en minäkään tohtinut mitään sanoa. Hieman kärttyisää porukkaa tuntui olevan, vaikka aloitus mielestäni oli täysin asiallinen.
- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
Kyllä täällä nyt tarjoilun puolesta kelpaa olla, niin on Ellakaisa herkkuja laittanut, on hän taitava flikka, pysyisi työmaallaan vaan.
Taaskin täällä saa yksin kökötellä - taidanpa tuoda sen toisen keinutuolin tänne, että saa sitten aina joku tästä "kiikkustuoliporukasta" keinutella. Se kuulemma vahvistaa vatsalihaksia, kun reippaasti keinuttelee - ilmankos mullakin ne näyttää ainakin kasvaneen, vahvuudesta en tiedä.
En uskaltanut sille "säpäkkää" kaipaavalle mainostaa Pystistä, jos vaikka on mainostus kielletty. Eikä tässäkään nyt niin hurraamista ole.
Keksikää nyt hyvät ystävät jotain asiakkaiden houkuttelemiseksi!Kyllä sinä voit sen toisen kiikkusesi tänne tuoda, mutta minun ainakin täytyy sitten etukäteen tietää, milloin siinä joku keinuttelee.
Saattaa kuulostaa hullulta, mutta on taivahan tosi, että minä en voi keinua hetkeäkään. En edes pihakeinussa. Tulen huonovointiseksi, ikäänkuin merisairaaksi.
Käsittämättömintä on, että kun laitoin Mona-Lisa oviverhon olohuoneen seinälle (ihana, ihana!), avasin parvekkeen oven ja verho alkoi läpivedossa hiljalleen keinua, minun oli ensin lähdettävä pois huoneesta ja hetken kuluttua tultava sulkemaan parvekkeen ovi.
Joskus nuorempana, kun tuli bussia käytettyä myös työmatkoilla, minun piti istua etupenkissä nähdäkseni suoraan ulos auton ikkunasta ja pimeällä matkustaminen olikin ihan tuskaa.
Kysyin kerran asiaa lääkäriltä ja hän sanoi sen johtuvan tasapainoelimestä, joka sijaitsee korvassa. On kuulema toisilla herkempi kuin toisilla.
Joten, minä ainakin olen enemmän sohva- tai nojatuoliporukkaa, ihan todistetusti.
Ja taas grillataan illalla! Kohta tulee grilliruoka korvista ulos, mutta tulkoon, kyllä se grillausilo on syksyn myötä sitten katoavaa kansanperinnettä.
Ps. Joko pikkuserkku eilen olit Kalevan kisoissa? Katselin hetken aikaa tv:stä, mutta kun en sinua nähnyt, suljin pettyneenä koko toosan :D
Lämmintä päivää, läheiset! - KristaTee
OliviaKoo kirjoitti:
Kyllä sinä voit sen toisen kiikkusesi tänne tuoda, mutta minun ainakin täytyy sitten etukäteen tietää, milloin siinä joku keinuttelee.

Lämmintä päivää, läheiset!vika. Bussissa/junassa tai missä tahansa on istuttava niin, että katson suoraan eteenpäin. Takaperin on mahdotonta. Samoin TV:ssä nopeasti vilistävät kuvat. Jopa ulko-oven ötökkäverho saa aikaan pahan olon. Lääkäri-ukkini sanoi myös, että se johtuu tasapainoelimestä.
KristaTee kirjoitti:
vika. Bussissa/junassa tai missä tahansa on istuttava niin, että katson suoraan eteenpäin. Takaperin on mahdotonta. Samoin TV:ssä nopeasti vilistävät kuvat. Jopa ulko-oven ötökkäverho saa aikaan pahan olon. Lääkäri-ukkini sanoi myös, että se johtuu tasapainoelimestä.
Ette sitten varmaan voi tehdä laivareissujakaan?
Mun mies on samanlainen ja olen pitänyt sitä höpö-höpöjuttuna, mutta siellä saaristoreissulla totesin omin silmin hieman pidemmän yhteysalusmatkan jälkeen hänen olevan ihan kalpee - silloin ajattelin, että jaahas, onpas loppumatka hauska, mutta onneksi se meni ohi.
Linja-autossa istuu tönöttää myös aina edessä ja minä haluan takaosaan - siellä on aina hauskempaa!
Mutta että keinutuolissakin ja onko se Olivia sitten niin, ettet voi katsoa toisenkaan keinuttelua?
Marjapensas ainakin kaipasi keinutuolia, keinukoot sitten, kun Olivia ei näe!
Niin että keinutelkoot ken haluaa, siinä se on - tämä kun on muutenkin hieman erilainen "kuppila"!- ellakaisa ek
marjapensas kirjoitti:
hemmottelet meidät ihan pilalle.
Olisikohan Olivialla vaniljakastiketta mustikkapiiraan päälle, jos ei, niin jäätelökin käy?
Olen joskus tehnyt pihlajanmarja, sekä katajanmarjalikööriä, mutta mitä sisältää mustikkalkööri,
kiinnostais tietää??
Huomisiltana olen rapukekkereillä, joten toivotan teille jo etukäteen, oikein hyvää lauantai iltaa;))on tietenkin kirkasta, sokeria(paljon) ja mustikkaa. Nami. Tulee päivän vitamiinit ja hivenaineet mukavasti nestemäisessä muodossa!
- pikkuserkku*
OliviaKoo kirjoitti:
Kyllä sinä voit sen toisen kiikkusesi tänne tuoda, mutta minun ainakin täytyy sitten etukäteen tietää, milloin siinä joku keinuttelee.
Saattaa kuulostaa hullulta, mutta on taivahan tosi, että minä en voi keinua hetkeäkään. En edes pihakeinussa. Tulen huonovointiseksi, ikäänkuin merisairaaksi.
Käsittämättömintä on, että kun laitoin Mona-Lisa oviverhon olohuoneen seinälle (ihana, ihana!), avasin parvekkeen oven ja verho alkoi läpivedossa hiljalleen keinua, minun oli ensin lähdettävä pois huoneesta ja hetken kuluttua tultava sulkemaan parvekkeen ovi.
Joskus nuorempana, kun tuli bussia käytettyä myös työmatkoilla, minun piti istua etupenkissä nähdäkseni suoraan ulos auton ikkunasta ja pimeällä matkustaminen olikin ihan tuskaa.
Kysyin kerran asiaa lääkäriltä ja hän sanoi sen johtuvan tasapainoelimestä, joka sijaitsee korvassa. On kuulema toisilla herkempi kuin toisilla.
Joten, minä ainakin olen enemmän sohva- tai nojatuoliporukkaa, ihan todistetusti.
Ja taas grillataan illalla! Kohta tulee grilliruoka korvista ulos, mutta tulkoon, kyllä se grillausilo on syksyn myötä sitten katoavaa kansanperinnettä.
Ps. Joko pikkuserkku eilen olit Kalevan kisoissa? Katselin hetken aikaa tv:stä, mutta kun en sinua nähnyt, suljin pettyneenä koko toosan :D
Lämmintä päivää, läheiset!Minä kuuntelin jazzia siinä isossa puutalossa rannassa, toisessa kerroksessa.
Väkeä oli niin, etteivät kaikki mahtuneet sisään.
Ilen pöydässä oikein...ohöm.
Pippaloita ja tapaamisia on ollut karjalaiseen tapaan, enkä nyt puhu J Karjalaisesta enkä A-vainajastakaan.
Helmiinaakin pitää jännittää, joten taitaa kisat
jäädä.
Voi tätä Suomen suven suloisuutta. - OliviaKoo
pikkuserkku* kirjoitti:
Minä kuuntelin jazzia siinä isossa puutalossa rannassa, toisessa kerroksessa.
Väkeä oli niin, etteivät kaikki mahtuneet sisään.
Ilen pöydässä oikein...ohöm.
Pippaloita ja tapaamisia on ollut karjalaiseen tapaan, enkä nyt puhu J Karjalaisesta enkä A-vainajastakaan.
Helmiinaakin pitää jännittää, joten taitaa kisat
jäädä.
Voi tätä Suomen suven suloisuutta.Kello on jonkun verran yli jotakin ja minä olen juuri palautunut tämäniltaisista grillijuhlista.
No, juhlista ja juhlista, eihän ne mitkään kovin kummoiset juhlat olleet, muutama grillihullu grillasi hullusti sitä sun tätä ja erilaista janojuomaa oli tarjolla.
Sai juoda, vaikka ei olisi jano ollutkaan.
Tuli juotua. Vaikka ei jano ollutkaan. Kuka joi, mitä joi.
Valkoviiniä. Viskiä ja pommacia. Kahvia. Vettä.
Sprite Zeroa.
Järjestyksen ja valikoiman kullekin vieraalle saa jokainen arvata/tietää.
Minä join valkoviiniä, jos se nyt on niin tärkeää kenellekään tietää. - OliviaKoo
pikkuserkku* kirjoitti:
Minä kuuntelin jazzia siinä isossa puutalossa rannassa, toisessa kerroksessa.
Väkeä oli niin, etteivät kaikki mahtuneet sisään.
Ilen pöydässä oikein...ohöm.
Pippaloita ja tapaamisia on ollut karjalaiseen tapaan, enkä nyt puhu J Karjalaisesta enkä A-vainajastakaan.
Helmiinaakin pitää jännittää, joten taitaa kisat
jäädä.
Voi tätä Suomen suven suloisuutta.minä en ole ollut koskaan kadoksissa, en missään.
Sinä se haahuilet pitkin kaupunkia ja välttelet tapaamista.
Milloin missäkin jazzeilla, raveissa, hummaamassa siellä täällä, pakoillen kuin haluaisit vaellella kaupungilla ingognito.
Okei. Jos niin haluat.
Kumpi meistä pakoilee?
Ettäs kehtaat...lörtti.
Taidat leikkiä dekkarileikkiä.
Minä olen enempi draamaan suuntautunut. OliviaKoo kirjoitti:
Kello on jonkun verran yli jotakin ja minä olen juuri palautunut tämäniltaisista grillijuhlista.
No, juhlista ja juhlista, eihän ne mitkään kovin kummoiset juhlat olleet, muutama grillihullu grillasi hullusti sitä sun tätä ja erilaista janojuomaa oli tarjolla.
Sai juoda, vaikka ei olisi jano ollutkaan.
Tuli juotua. Vaikka ei jano ollutkaan. Kuka joi, mitä joi.
Valkoviiniä. Viskiä ja pommacia. Kahvia. Vettä.
Sprite Zeroa.
Järjestyksen ja valikoiman kullekin vieraalle saa jokainen arvata/tietää.
Minä join valkoviiniä, jos se nyt on niin tärkeää kenellekään tietää.Sinä, joka aina sanot meneväsi aikaisin nukkumaan, olet haahuillut aamuyön tunneilla
Pystiksessä! Jatkoillako olit - yksinäsi?
Ps. Kyllä soi!- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
Sinä, joka aina sanot meneväsi aikaisin nukkumaan, olet haahuillut aamuyön tunneilla
Pystiksessä! Jatkoillako olit - yksinäsi?
Ps. Kyllä soi!Se oli jo toinen kerta tällä viikolla, kun minä illantorkku riekuin pikkutunneille asti.
Mutta hyvä seura, hyvät juom...siis, hyvä seura ja hyvä ruoka saavat minut näköjään helposti poikkeamaan totutuista tavoista.
Totta puhuen, ei ollut minun vikani, että niin myöhään meni. Opettivat minulle marjapussia, eivätkä päästäneet pois, ennenkuin olin hävinnyt täydet kymmenen peliä.
Nyt lupaan kuitenkin kunnian ja omantunnon kautta, että rilluttelu on lopussa.
Ainakin seuraavaan kertaan saakka. Ja olkoon se seuraava kerta jossain hamassa tulevaisuudessa.
Johan se alkaa kohta naamasta näkyä, millaista elämää on tullut vietettyä.
Ja...hyvä, että soi. Saattaa taas lakata soimasta, mutta sittenpähän tietää, mistä on kyse.
Väliaikaisesta.
- folk
Vika hälytys,että kesä loppui.
Nythän se taitaa vasta alkaa,hellepäiviä luvassa.
Tämä tyttö lähtee tänään meren rannalle.
Ammattiyhdistys tarjoaa joka kesäisen kalasoppa retken.
Mikä kumma niin minun muistini mukaan joka vuosi
elokuun ensimmäinen lauantai on ollut aurinkoinen,vallan helteinen.
Tämä retki on eläkeläisille,onhan se kiva nähdä entisiä työ kavereita.
Lämmintä päivää kaikille1- KristaTee
Vähän tuntui ovi natisevan, hitaasti aukesi.
Ihana aamu. Pikku hiukan viileätä, mutta aurinko paistaa ja täysin tyyntä on. Oikeassa olet, ei kesä loppunut, se kävi vain välillä muualla.
Mukavaa päivänjatkoa kaikille. kesä vielä jatkua. Eilen vielä peljätti sateella, mutta iltapäivällä pääsin poimimaan ämpärillisen marjoja.
Vielä olisi kerran mentävä mattopyykillekkin, kuka tulee kaveriksi?
Hauskaa retkipäivää sinulle Folk ja muille muuten vaan mukavaa lauantaita!- ellakaisa ek
Tellastiina kirjoitti:
kesä vielä jatkua. Eilen vielä peljätti sateella, mutta iltapäivällä pääsin poimimaan ämpärillisen marjoja.
Vielä olisi kerran mentävä mattopyykillekkin, kuka tulee kaveriksi?
Hauskaa retkipäivää sinulle Folk ja muille muuten vaan mukavaa lauantaita!minuakin.Heinäkuussa jo kyseltiin minua rantavahdiksi ja kurssit hengenpelastamiseksi kävin. Vaan kun rannat ammoittivat tyhjyyttään,mitäpä siellä minäkään.
Vaan nyt näyttää aurinkoisemmalta, kirjaimellisesti! (Sukukin on kaikonnut, ei taivaan tuuliin, vaan jonnekin suomen kiertueelleen..)
Yritän pistäytyä teitä passaamassa, vaan hyvinpä tunnutte pärjäävän keskenäänkin. Näin oma-aloitteisia asiakkaita ei jokapaikassa tapaakkaan!
Mustikkaliköörihanat ovat auki, nauttikaa siis kesän marjoista! - OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
kesä vielä jatkua. Eilen vielä peljätti sateella, mutta iltapäivällä pääsin poimimaan ämpärillisen marjoja.
Vielä olisi kerran mentävä mattopyykillekkin, kuka tulee kaveriksi?
Hauskaa retkipäivää sinulle Folk ja muille muuten vaan mukavaa lauantaita!sanoa, että mitäs minä sanoin siitä mukamas kesän loppumisesta;)
Sanon kuitenkin: Mitäs minä sanoin.
Helteet tulossa ja jatkuvat syyskuulle, niin lupasin. Sinä, Teluukka, ehdit vielä hyvin pestä ne mattosi, ei kai kaikkia hommia tarvitse yhtenä ja samana päivänä tehdä?
Marjat ja matot ja mitä vielä...
Kyllä se maamerisairauskin on ihan totta. Ja risteilyt ovat minun osaltani kyllä risteilty ja veneilyt veneilty.
Joskus toisten keinumista katsellessa tulee samanlainen olo ja tekee mieli sanoa muille, että lakatkaa herrantähden keinumasta tai minä oksennan kohta, mutta viisaampaa on minun lähteä vähän kauemmas tai kääntää selkä.
Olen joskus tullut iltajunassa Helsingistä ja vielä on sen jälkeen sängyssä keinuttanut puoli yötä. Ja sama, jos illalla on henkilöautossa pidemmän matkan.
Mitä marjoja sinä, Tellastiina, keräät tällä hetkellä? Joko mustat herukat ovat kypsiä?
Entä karviaiset?
Minä en voi syödä muita marjoja kuin mustia herukoita ja punaisia karviaisia muiden happamuuden vuoksi.
Laitahan sähköpostissa ämpärillinen niitä punaisia karviaisia, jos tänne asti riittää;) - OliviaKoo
ellakaisa ek kirjoitti:
minuakin.Heinäkuussa jo kyseltiin minua rantavahdiksi ja kurssit hengenpelastamiseksi kävin. Vaan kun rannat ammoittivat tyhjyyttään,mitäpä siellä minäkään.
Vaan nyt näyttää aurinkoisemmalta, kirjaimellisesti! (Sukukin on kaikonnut, ei taivaan tuuliin, vaan jonnekin suomen kiertueelleen..)
Yritän pistäytyä teitä passaamassa, vaan hyvinpä tunnutte pärjäävän keskenäänkin. Näin oma-aloitteisia asiakkaita ei jokapaikassa tapaakkaan!
Mustikkaliköörihanat ovat auki, nauttikaa siis kesän marjoista!Kyllä sinä, Ellakaisa, olet sitten tosi monitaitoinen naisihminen. Ettäkö oikein rantavahdiksi ja hengenpelastajaksi riittävät taitosi, ajatella.
Rantabaarihan sinun pitäisi perustaa, siinä pelastelet henkiä ja sivussa tarjoilet drinkkejä.
Lyö kaksi kärpiäistä yhdellä hutaisulla.
Tai älä sentään. En muista, kuka sinut otti töihin, mutta minä itse itselleni suomilla valtuuksilla korotan palkkaasi niin paljon, että pysyt meillä. OliviaKoo kirjoitti:
sanoa, että mitäs minä sanoin siitä mukamas kesän loppumisesta;)
Sanon kuitenkin: Mitäs minä sanoin.
Helteet tulossa ja jatkuvat syyskuulle, niin lupasin. Sinä, Teluukka, ehdit vielä hyvin pestä ne mattosi, ei kai kaikkia hommia tarvitse yhtenä ja samana päivänä tehdä?
Marjat ja matot ja mitä vielä...
Kyllä se maamerisairauskin on ihan totta. Ja risteilyt ovat minun osaltani kyllä risteilty ja veneilyt veneilty.
Joskus toisten keinumista katsellessa tulee samanlainen olo ja tekee mieli sanoa muille, että lakatkaa herrantähden keinumasta tai minä oksennan kohta, mutta viisaampaa on minun lähteä vähän kauemmas tai kääntää selkä.
Olen joskus tullut iltajunassa Helsingistä ja vielä on sen jälkeen sängyssä keinuttanut puoli yötä. Ja sama, jos illalla on henkilöautossa pidemmän matkan.
Mitä marjoja sinä, Tellastiina, keräät tällä hetkellä? Joko mustat herukat ovat kypsiä?
Entä karviaiset?
Minä en voi syödä muita marjoja kuin mustia herukoita ja punaisia karviaisia muiden happamuuden vuoksi.
Laitahan sähköpostissa ämpärillinen niitä punaisia karviaisia, jos tänne asti riittää;)Enhän minä nyt kaikkia samana päivänä ja tänään en mitään - vähän siivota voin.
Minä en uskalla oikein mitään marjoja syödä, kun pelkään "sapettamista", karviaiset, varsinkin keltaiset ovat mielimarjojani. Kypsiä ovat jo kaikki. Tule poimimaan vaan! Minä mitään lähettele, hyvä kun itselleni saisin poimittua!
Ps. Tehdäänkö lakko? Me kai se iskevä lynkkausporukka ollaan!!!OliviaKoo kirjoitti:
Kyllä sinä, Ellakaisa, olet sitten tosi monitaitoinen naisihminen. Ettäkö oikein rantavahdiksi ja hengenpelastajaksi riittävät taitosi, ajatella.
Rantabaarihan sinun pitäisi perustaa, siinä pelastelet henkiä ja sivussa tarjoilet drinkkejä.
Lyö kaksi kärpiäistä yhdellä hutaisulla.
Tai älä sentään. En muista, kuka sinut otti töihin, mutta minä itse itselleni suomilla valtuuksilla korotan palkkaasi niin paljon, että pysyt meillä.koko Pystis sinne rantahietikon tuntumaan!
- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
Enhän minä nyt kaikkia samana päivänä ja tänään en mitään - vähän siivota voin.
Minä en uskalla oikein mitään marjoja syödä, kun pelkään "sapettamista", karviaiset, varsinkin keltaiset ovat mielimarjojani. Kypsiä ovat jo kaikki. Tule poimimaan vaan! Minä mitään lähettele, hyvä kun itselleni saisin poimittua!
Ps. Tehdäänkö lakko? Me kai se iskevä lynkkausporukka ollaan!!!Me mitään lakkoa tehdä!
Lynkataan kiikkustuolista, te toiset, minä sohvalta :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD - ellakaisa ek
OliviaKoo kirjoitti:
Kyllä sinä, Ellakaisa, olet sitten tosi monitaitoinen naisihminen. Ettäkö oikein rantavahdiksi ja hengenpelastajaksi riittävät taitosi, ajatella.
Rantabaarihan sinun pitäisi perustaa, siinä pelastelet henkiä ja sivussa tarjoilet drinkkejä.
Lyö kaksi kärpiäistä yhdellä hutaisulla.
Tai älä sentään. En muista, kuka sinut otti töihin, mutta minä itse itselleni suomilla valtuuksilla korotan palkkaasi niin paljon, että pysyt meillä.Saako tästä palkkaakin?
Minä yleensä ihan tekemisen ilosta vietän aikaani erilaisilla työmailla. Mutta jos rahaa tästä ilosta saa, niin mikä jottei!
Laitan pikapuolin tilinumeroni.... Ensin täytyy avata uusi tili, edellinen on niin täynnä. - OliviaKoo ookoo
ellakaisa ek kirjoitti:
Saako tästä palkkaakin?
Minä yleensä ihan tekemisen ilosta vietän aikaani erilaisilla työmailla. Mutta jos rahaa tästä ilosta saa, niin mikä jottei!
Laitan pikapuolin tilinumeroni.... Ensin täytyy avata uusi tili, edellinen on niin täynnä.Lomarahatkin on vielä maksamatta. Ja lomaltapaluuraha ja lomallelähtöraha.
Ei tässä mitään tilinumeroa tarvita, minä informoin palkkatoimistoa, että laittavat sähköpostin kautta käteisenä.
Mitä me veroviranomaisiakaan turhaan vaivaamme.
Eipä näytä keinutuoli kelpaavan kenenkään istuttavaksi. Ihan hyvä siinä on olla, ei tarvitse pelätä, että ympäri heittäisi, sillai sopivasti jää takakenoon.
Joskus kyselin niistä iskelmäkanavista.
Sen olen saanut selville, että Turkuun suunnatuista antenneista dikiboksin kautta ei näy Harjua & Pöntistä (H & P), mutta onko kukaan kuunnellut netistä Iskelmäradiota? En ymmärrä, kun sen saa kyllä kuulumaan, mutta sitten se katkeaa ja lukee, että puskuroidaan, eikö se kuulu jatkuvasti.
Olen iskelmämusiikin suurkuluttaja ja radiosta Iskelmäkin kuuluu huonosti. Aina pitäisi soida!
Hyvää viikonvaihdetta nettiystävät!- folk
No minä tulen vähän keinahtelemaan.
Oli tosi mukava tavata entisiä työkavereita,ja hyvän sopan olivat keittäneet.
Siinä se vierähti tämä päivä,vasta illansuussa olin kotona.
Totesimme,että aika moni on jo joukostamme poistunut
autuaammille asuin sijoille.
Niin se elämä kulkee kulkuaan.
Mutta muistot säilyvät,varsinkin ne mukavat.
Hyvät yöt toivotan ja painun pehkuihin.
- KristaTee
Kaunis on aamu, hieman viileä ( 12), mutta aurinkoinen ja tyyni. Pientä sumua näkyy tuolla kauempana.
Olen aivan ryytynyt kauhujen yön jälkeen. Mistä ihmeestä painajaiset tulevat? Kun niissä ei ole mitään järkeä. Ihmisiä vuosien takaa ujuttautuu uniini, eivätkä he ole ollenkaan miellyttäviä. Ja tapahtumatkin ovat täysin päälaellaan.
Aamukahvi ja päivän lehti kuitenkin auttavat. Jätän teillekin kahvia termokseen, lehden vien kyllä mennessäni. Mitään taidokkaita leivonnaisia en tuonut, aivan tavallista vehnästä vain. Mukavaa päivänjatkoa.- folk
Kiitän kahvista ja vehnäsestä.
Kaunis aurikoinen aamu tälläkin kolkalla.
Pesin ikkunoita(nyt varmaan ajattelette, eikö noita arkenakin ennättäisi!!)siinä pestessä silmäni osuivat kirkkaale siniselle taivaalle ja siellä liiteli hitaasti ja arvokkaasti iso haukka.
Kyllä on ylväs lintu ja pääskyset livertäen pakenivat.
Komeita näytelmiä luonnossa näytellään.
Pärjäilkää!! folk kirjoitti:

Pärjäilkää!!tarmokas, kun ikkunoitakin jo olet ehtinyt pesemään ja ihan totta niin me ajatellaankin ;)
Krisse selitti painajaisten häirinneen, meillä häiriköi känninen puhelin soittaja vähän ennen puolta yötä, väärä numero tietysti. Kun juuri on saanut unen päästä kiinni ja herätetään, niin saa siinä vähän aikaa kääntää kylkeä ennen kuin nukkuu uudestaan. Muutenkin nukun huonosti.
Kaunis sunnuntai tulossa, nautitaan siitä!- folk
Tellastiina kirjoitti:
tarmokas, kun ikkunoitakin jo olet ehtinyt pesemään ja ihan totta niin me ajatellaankin ;)
Krisse selitti painajaisten häirinneen, meillä häiriköi känninen puhelin soittaja vähän ennen puolta yötä, väärä numero tietysti. Kun juuri on saanut unen päästä kiinni ja herätetään, niin saa siinä vähän aikaa kääntää kylkeä ennen kuin nukkuu uudestaan. Muutenkin nukun huonosti.
Kaunis sunnuntai tulossa, nautitaan siitä!Jossitellaan!
Jos en olisi ollut niitä ikkunoita pesemässä,tuskin olisin huomannut sitä hienoa näytelmää taivaan sinessä. folk kirjoitti:
Jossitellaan!
Jos en olisi ollut niitä ikkunoita pesemässä,tuskin olisin huomannut sitä hienoa näytelmää taivaan sinessä.leikkiähän minä, älä ota mua aina ihan täydestä!
- folk
Tellastiina kirjoitti:
leikkiähän minä, älä ota mua aina ihan täydestä!
No,tietenkin minä leikkiä ymmärrän.
Jos nyt uskallan itsestäni sanoa,niin minulla ei ole ollut koskaan liian kireetä pipoa,mieluimmin liian väljiä. - Fridanna
folk kirjoitti:
No,tietenkin minä leikkiä ymmärrän.
Jos nyt uskallan itsestäni sanoa,niin minulla ei ole ollut koskaan liian kireetä pipoa,mieluimmin liian väljiä.Ikkunanpesua sunnuntaiaamuna??? Enpä ole ikinä sellaisen työteliäisyyden puolta itsestäni löytänyt:) Vai olisiko se peräti huvia!
Olin eilen lähes koko päivän meidän museoalueella tapahtumapäivän puhvettipuolen häärinässä. Aurinko paistoi koko päivän vasten kasvoja eikä tuulen virettä. Oli aivan pakko välillä mennä varjoon istumaan. Helteestä toipuminen onnistui vasta saunan ja ruokailun jälkeen ennen iltauutisia.
Tänään nousen pyörän selkään ja ajelen aivan hiljakseen sinne tänne, siinä kuitenkin on jonkinlaista tuulenvirettä.
Lämmintä päivää teille kaikille!
- marjapensas
Rapukekkerit saaressa, aurinkoa ja lämpöä riitti, saunan jälkeen oli ihana pulahtaa uimaan (ei vaiskaan, kyllä oli kylmä vesi),
Toin tuliaisiksi teillekin,20 savustettua ahventa, olkaa hyvät, ahneemmat ensin;)
Pullo valkoviiniä palan painikkeeksi, kiitos:)
Tarvittais vipinää tuonne etusivullekin, joten taidanpa??- KristaTee
Itsekkäästi söin yhden ja kyllä oli namia. Kiitos.
Taidahan. Hieman tylsäksi tämä on mennyt. Itseltäni on rohkeus pettänyt. Jos jotain kirjoittaa, niin joko haukutaan tai sitten ei olla huomaavinaankaan. Enimmäkseen tämä viimeksimainittu. KristaTee kirjoitti:
Itsekkäästi söin yhden ja kyllä oli namia. Kiitos.
Taidahan. Hieman tylsäksi tämä on mennyt. Itseltäni on rohkeus pettänyt. Jos jotain kirjoittaa, niin joko haukutaan tai sitten ei olla huomaavinaankaan. Enimmäkseen tämä viimeksimainittu.Jospa minäkin ottaisin osani niistä ahvenista - en muista koska olisin savustettua ahventa syönyt. Hyvää on, vielä riittää muillekkin!
Höpistään me täällä nurkan takana vaan - ei tänne taida osata ne haukkuin jakelijatkaan!- marjapensas
KristaTee kirjoitti:
Itsekkäästi söin yhden ja kyllä oli namia. Kiitos.
Taidahan. Hieman tylsäksi tämä on mennyt. Itseltäni on rohkeus pettänyt. Jos jotain kirjoittaa, niin joko haukutaan tai sitten ei olla huomaavinaankaan. Enimmäkseen tämä viimeksimainittu.ollutkin namia?;))
Tuhosin kolme päivällä, uusien perunoiden. salaatin ja "lakaveitun" kera, NAM.
Kuule Krista, suomessa on sananvapaus ja jos joku moittii kirjoituksiasi, niin kääntäköön kanavaa.
En ole kyllä huomannut, että viesteissäsi olisi moittimista, mutta meitähän löytyy joka junaan.
Taidanpa ottaa vielä yhden abboran, niin jäjelle jää 18, saas nähdä kuka ehtii saalista jakamaan? marjapensas kirjoitti:
ollutkin namia?;))
Tuhosin kolme päivällä, uusien perunoiden. salaatin ja "lakaveitun" kera, NAM.
Kuule Krista, suomessa on sananvapaus ja jos joku moittii kirjoituksiasi, niin kääntäköön kanavaa.
En ole kyllä huomannut, että viesteissäsi olisi moittimista, mutta meitähän löytyy joka junaan.
Taidanpa ottaa vielä yhden abboran, niin jäjelle jää 18, saas nähdä kuka ehtii saalista jakamaan?huomata - yhden ahvenan minäkin kävin syömässä, laskeppa uudestaan!
Mitä muuten on "lakaveitu"???- marjapensas
Tellastiina kirjoitti:
huomata - yhden ahvenan minäkin kävin syömässä, laskeppa uudestaan!
Mitä muuten on "lakaveitu"???Käväisin tuolla pääkadulla, keskustelemassa kanssasi musiikista, joten en ehtinyt nähdä,
kun sinä siellä nurkkapöydässä nautiskelit.
No "lakaveitu" on uusien perunoiden ja kalan kastike, rannikkoruotsalaisten murteella.
Vähän vettä, sipulia tilliä ja paljon voita, usko pois , kyllä on makoisaa. - marjapensas
Tellastiina kirjoitti:
huomata - yhden ahvenan minäkin kävin syömässä, laskeppa uudestaan!
Mitä muuten on "lakaveitu"???yhden vastauksen, ellei tule perille, niin Kusti polkee huomenna.
Nyt iski väsymys, joten toivotan kaikille makoisia unia. - KristaTee
marjapensas kirjoitti:
ollutkin namia?;))
Tuhosin kolme päivällä, uusien perunoiden. salaatin ja "lakaveitun" kera, NAM.
Kuule Krista, suomessa on sananvapaus ja jos joku moittii kirjoituksiasi, niin kääntäköön kanavaa.
En ole kyllä huomannut, että viesteissäsi olisi moittimista, mutta meitähän löytyy joka junaan.
Taidanpa ottaa vielä yhden abboran, niin jäjelle jää 18, saas nähdä kuka ehtii saalista jakamaan?Enhän minä nyt teitä tarkoittanut :) ♥
- marjapensas
Kaikuuko täällä tyhjyyttään, vai olenko vielä niin unenpöpperössä, että kuvittelen vain?
Kahvit nyt kuitenkin keitän ja juon, sekä toivottelen hyvää päivänjatkoa "itselleni",
kun ei muita näy.
Ps, se pakollinen säätila 17 ja aurinkoista, tarkenee;))- KristaTee
sumun keskeltä. Sakeaa on.
Kahvit hörppään (kiitos marjapensas) ja sitten kotiin tekemään ei mitään. Punaisen Ristin piikkiin aion tämän päivän pistää. Heti kun sumu hälvenee, otan kirjan ja painun ulos varjoon lukemaan.
Päivänjatkoja kaikille.
Ai niin, asteita on 18 ja aurinko lymyää sumun takana. - marjapensas
KristaTee kirjoitti:
sumun keskeltä. Sakeaa on.
Kahvit hörppään (kiitos marjapensas) ja sitten kotiin tekemään ei mitään. Punaisen Ristin piikkiin aion tämän päivän pistää. Heti kun sumu hälvenee, otan kirjan ja painun ulos varjoon lukemaan.
Päivänjatkoja kaikille.
Ai niin, asteita on 18 ja aurinko lymyää sumun takana.päivä tulossa, nyt kanaattaakin olla tekemättä mitään ja ottaa vaarin, näistä ihanista kesäpäivistä.
Toin muuten kimpun ylioppilaskukkia tiskille, kukkivat nyt niin kauniina.
Toivottavasti tuoksu houkuttelee muitakin baariin;))
Hyviä lukuhetkiä sinulle ja aurinkoista päivää kaikille;)) - OliviaKoo
marjapensas kirjoitti:
päivä tulossa, nyt kanaattaakin olla tekemättä mitään ja ottaa vaarin, näistä ihanista kesäpäivistä.
Toin muuten kimpun ylioppilaskukkia tiskille, kukkivat nyt niin kauniina.
Toivottavasti tuoksu houkuttelee muitakin baariin;))
Hyviä lukuhetkiä sinulle ja aurinkoista päivää kaikille;))Koko eilinen päivä meni urheilun merkeissä. Ensin päivällä formulat ja sitten illansuussa Kalevan Kisat. Jopa olikin sitten veltto olo, sitä se liika urheilu teettää!
Ihana, ihana ilma. Aurinko paistaa mollottaa pilvettömältä taivaalta ja ihan pieni tuulenvire viilentää sen suoraa paahdetta.
Tällaisena päivänä sitä on omatunto puhtaana ihan joutilas, antaa auringon tehdä töitä.
Minä kipaisen tästä torille, hoidan pari asiaa kaupungilla ja sitten vaan kunhan olen.
Kotona voi heittää kevyempää ylle, kaupungille kun menee, on vähän katsottava, mitä laittaa päälleen.
Syökää ihmeessä pois ne marjapensaan ahvenet, minä en syö kalaa missään muodossa, en koskaan enkä ikinä, joten minun osuuteni voitte halulla nauttia. OliviaKoo kirjoitti:
Koko eilinen päivä meni urheilun merkeissä. Ensin päivällä formulat ja sitten illansuussa Kalevan Kisat. Jopa olikin sitten veltto olo, sitä se liika urheilu teettää!
Ihana, ihana ilma. Aurinko paistaa mollottaa pilvettömältä taivaalta ja ihan pieni tuulenvire viilentää sen suoraa paahdetta.
Tällaisena päivänä sitä on omatunto puhtaana ihan joutilas, antaa auringon tehdä töitä.
Minä kipaisen tästä torille, hoidan pari asiaa kaupungilla ja sitten vaan kunhan olen.
Kotona voi heittää kevyempää ylle, kaupungille kun menee, on vähän katsottava, mitä laittaa päälleen.
Syökää ihmeessä pois ne marjapensaan ahvenet, minä en syö kalaa missään muodossa, en koskaan enkä ikinä, joten minun osuuteni voitte halulla nauttia.juutuin, vaikka yleensä tänne tulen ensimmäiseksi.
Siellä jo kerroin tekemiseni, joten se siitä - tämän kesän urakka on tehty, samoin mehut keitetty - nyt sitten olen Krissen tavalla tekemättä ei mitään.
Uskaltaisinko sanoa, että taitaa tukka tukala päivä - huh hellettä!
Leppoisaa kesäpäivää kuitenkin kaikille, missä sitten lienettekin!Tellastiina kirjoitti:
juutuin, vaikka yleensä tänne tulen ensimmäiseksi.
Siellä jo kerroin tekemiseni, joten se siitä - tämän kesän urakka on tehty, samoin mehut keitetty - nyt sitten olen Krissen tavalla tekemättä ei mitään.
Uskaltaisinko sanoa, että taitaa tukka tukala päivä - huh hellettä!
Leppoisaa kesäpäivää kuitenkin kaikille, missä sitten lienettekin!näkyy olevan viestissäni, ei ole oikolukija ollut oikein tarkkana -taitaa tulla vaikka mitä!
- folk
Tellastiina kirjoitti:
näkyy olevan viestissäni, ei ole oikolukija ollut oikein tarkkana -taitaa tulla vaikka mitä!
on hiljaista.Otan tässä nyt kylmän päärynäsiiderin,
niin on ollut lämmintä,neste tasapainohan tässä ihan horjuu ja heittelee.
Taitaa mennä koko Pystis kohta selvitys tilaan,
pitäisiköhän siirtää pääkadulle,jos vaikka kauppa kävis vilkkaammin.
Tietenkin tälläsenä päivänä on muutakin tekemistä kun notkua baarissa.
Hyvää kesäillan jatkoa! folk kirjoitti:
on hiljaista.Otan tässä nyt kylmän päärynäsiiderin,
niin on ollut lämmintä,neste tasapainohan tässä ihan horjuu ja heittelee.
Taitaa mennä koko Pystis kohta selvitys tilaan,
pitäisiköhän siirtää pääkadulle,jos vaikka kauppa kävis vilkkaammin.
Tietenkin tälläsenä päivänä on muutakin tekemistä kun notkua baarissa.
Hyvää kesäillan jatkoa!häippässyt - minäkin voisin seuraksesi ottaa siiderin, se on melkein ainoa mikä mulle menee, mutta ei kai siitä mitään vahinkoa tule, vaikkei maistukkaan.
Kaikki ovat varmasti nauttimassa kesän helteistä, minä en ole paljon ulos nokkaani pistänyt, läähätän ja läkähdyn sisällä, en viitsi enää sanoa mitä mieltä olen helteistä, kaikki sen jo varmaan tietää.
Kauhulla ajattelen, kuinka hikinen yö on tulossa, petikaveri kun ei oikein antaisi ikkunan olla auki - sieltä vetää ja lykkää mukamas!- folk
Tellastiina kirjoitti:
häippässyt - minäkin voisin seuraksesi ottaa siiderin, se on melkein ainoa mikä mulle menee, mutta ei kai siitä mitään vahinkoa tule, vaikkei maistukkaan.
Kaikki ovat varmasti nauttimassa kesän helteistä, minä en ole paljon ulos nokkaani pistänyt, läähätän ja läkähdyn sisällä, en viitsi enää sanoa mitä mieltä olen helteistä, kaikki sen jo varmaan tietää.
Kauhulla ajattelen, kuinka hikinen yö on tulossa, petikaveri kun ei oikein antaisi ikkunan olla auki - sieltä vetää ja lykkää mukamas!minä terassin nurkassa lymyilen.
Se on muuten ihan totta,että jos ikkuna on auki niin vetää ja työntää vaikka olis kuinka lämmin.
Minulle sattuu ikkuna jalkopäähän jos se on auki niin kyllä vetää suonta jaloista.
On se uskottava,että se vanhuus tuo vaivat tullessaan.
Eihän tässä nyt tietenkään vanhoja olla,vähän vaan ikääntyneitä. - pohpoika
tännekkös työ nurkantaa ootteki jumiutunu kokonaan. Tässä kotiu-uin tuolta reissusta ja rupesin ettimään missä se pystypaari oikein on et sais vaikka konjakki napsut syämmen vahvikkeeksi niin ettimään joutu.
Koettakkee ihmeessä jo immeisten ilmoille selevitä täältä et paremmin löytys ja sais etes ilta konjakit vähemmällä vaivalla.
Mutta nyt sit nukkumaan ja katteleen kauniita unia taas ja kullan kuvia et molskis vaan.
- folk
Lämmintä riittää,16 astetta näytti äsken mittari.
Laitan kahvin tulelle,toin sitä kakkua jonka reseptin olen täältä kopsannut.
Se on sitä jugurtti kakkua.
Aika vaikea oli illalla päästä tänne baariin ja muillekin palstoille.
Kyllä ylläpito sais jotain tehdä asialle,esim. monelle yksinäiselle tämä oa ainoa henkireikä.
Aurinkoista päivää kaikille!- KristaTee
Kuuma päivä taas tulee. Mittari hipoo jo kahtakymmentä.
Eilistä lukurauhaa häirittiin, joten yritänpä tänään uudelleen.
Toin kimpun orvokkeja tuohon tiskille. Eivät ainakaan tuoksu, joten tuskin kukaan aivastelee.
Noinkohan Ylläpito meistä välittää. Muistaakseni eilen jo heti aamusta oli hankala tänne päästä. Saranat narskuivat vallan vietävästi.
Mukavaa päivänjatkoa ihan kaikille. Pysykää varjossa, varoittivat pahasta UV:stä. KristaTee kirjoitti:
Kuuma päivä taas tulee. Mittari hipoo jo kahtakymmentä.
Eilistä lukurauhaa häirittiin, joten yritänpä tänään uudelleen.
Toin kimpun orvokkeja tuohon tiskille. Eivät ainakaan tuoksu, joten tuskin kukaan aivastelee.
Noinkohan Ylläpito meistä välittää. Muistaakseni eilen jo heti aamusta oli hankala tänne päästä. Saranat narskuivat vallan vietävästi.
Mukavaa päivänjatkoa ihan kaikille. Pysykää varjossa, varoittivat pahasta UV:stä.mokoma ilmoittelee ettei sivua voi näyttää, kummaa palvelua!
Tosiaan, hellettä on luvattu. Kaupassa, missä käyn, on erillinen kylmähuone maidoille ynnä muille, taidan mennä sinne ja valikoida juustoja puoli päivää...
Ainakin päivästä tulee ei "taaskaan tehdä mitään" päivä.
Näkyi olevan meidän ainoa uskollinen mieskin palanneen reissuiltaan ja vielä meidätkin muisti.
A.N.N.A.kin oli etusivulla käynyt, tervetuloa vaan kaikki matkalaiset takaisin!- marjapensas
Voi mahoton, että meitä hemmotellaan, joka päivä saa jotain hyväskää ja aina tuoreita kukkia pöydällä;))
Hellettä luvassa myös tälle päivälle, mittari näyttää jo 19, eikä pilvenhattaraakaan näy,
elikkä taas menee päivä "punaiselle ristille".
Nautiskellaan näistä ihanista päivistä, pian se saapuu taas synkkä syksy ja talven pakkaset.
Aurinkoista päivänjatkoa kaikille.
ps, On sitten tuo Pohpoikakin kotiutunut, joten säästäkää pala kakkua hänellekin, jos sattuisi pistäytymään:)) - OliviaKoo
marjapensas kirjoitti:
Voi mahoton, että meitä hemmotellaan, joka päivä saa jotain hyväskää ja aina tuoreita kukkia pöydällä;))
Hellettä luvassa myös tälle päivälle, mittari näyttää jo 19, eikä pilvenhattaraakaan näy,
elikkä taas menee päivä "punaiselle ristille".
Nautiskellaan näistä ihanista päivistä, pian se saapuu taas synkkä syksy ja talven pakkaset.
Aurinkoista päivänjatkoa kaikille.
ps, On sitten tuo Pohpoikakin kotiutunut, joten säästäkää pala kakkua hänellekin, jos sattuisi pistäytymään:))Minä lähden tästä paistattelemaan päivää Saimaan saaristoon.
Illalla, ennen uudelle reissulle lähtöäni, voitaisiin pitää muuttotalkoot?
Joku esitti, olikohan Tellastiina, että siirretään baari rantakadulle ja niin varmaan tehdäänkin, siitä on helppo pulahtaa uimaan, kun vielä kunnon laituripaikka löydetään.
Muistakaa juoda tänään paljon! Enkä sano tätä baarin osaomistajana, vaan ihan muista syistä.
Eikä sitten mielellään alkkomahoolia, vaan jotain ilman prosentteja.
Ja käyskennelkää taas kunnialla tämä päivä.
Minä tulen illalla takaisin joko palaneena tai kauniin ruskeana tai kauniisti palaneena.
So long! OliviaKoo kirjoitti:
Minä lähden tästä paistattelemaan päivää Saimaan saaristoon.
Illalla, ennen uudelle reissulle lähtöäni, voitaisiin pitää muuttotalkoot?
Joku esitti, olikohan Tellastiina, että siirretään baari rantakadulle ja niin varmaan tehdäänkin, siitä on helppo pulahtaa uimaan, kun vielä kunnon laituripaikka löydetään.
Muistakaa juoda tänään paljon! Enkä sano tätä baarin osaomistajana, vaan ihan muista syistä.
Eikä sitten mielellään alkkomahoolia, vaan jotain ilman prosentteja.
Ja käyskennelkää taas kunnialla tämä päivä.
Minä tulen illalla takaisin joko palaneena tai kauniin ruskeana tai kauniisti palaneena.
So long!on oikein vauhti päällä! Ihan pikkuisen kadehdin sitä sinun Saimaatasi ja saaristoasi, vaikka en mikään vesieläjä olekkaan!
- OliviaKoo
Tellastiina kirjoitti:
on oikein vauhti päällä! Ihan pikkuisen kadehdin sitä sinun Saimaatasi ja saaristoasi, vaikka en mikään vesieläjä olekkaan!
Kyllä on mummoa tänä kesänä viety kuin pässiä narussa. Eikä näy loppua olevan tulossa.
Mutta veikkaanpa, että talvi tulee olemaan huomattavasti hiljaisempaa aikaa.
Silloin luetaan ja katsotaan telkkaria (minulla onkin jo levykkeellä aika kasa tallennettuja, uusista DVD-lätyistä puhumattakaan) ja puuhataan muita sisähommia.
Talvi on niin hemmetin pitkä ja ikävä, että nyt täytyy nauttia, kun sen aika on.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211688
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen75798- 1760
- 46731
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta60653