Rakas bokseri mammamme jouduttiin lopettamaan ja nyt ajan kuluttua olen ruvennut harkitsemaan uutta. (Tosin en sitä vielä meille ottaisi, täytyy antaa surun ensin hieman laskea, jotta kohtelisin uutta koiraa toisena yksilönä, en sinä edesmenneenä rakkaanani.)
Nyt olen sitten katsellut eri kasvattajien boksereiden kuvia, jotka ovat pentuja saamassa ja olen todellakin järkyttynyt.
Kuono on lyhentynyt oleellisesti siitä, mitä se oli vuosia sitten. Toiset näyttävät naamastaan jo suorastaan mopseilta. Toiset ovat joko kaameita lihaskimppuja tai pystyyn kuihtuneita. Naamakin on joko täynnä massaa tai sitten kokonaan sitä ilman. Jalatkin näyttää lyhyemmiltä. Jotenkin tuntuu, että värienkirjoakin on tullut lisää. Löytyy mustaa ja harmaata niiden perusvärien lisäksi.
Voi toki olla, että silmieni alle on vain vasta nyt eksynyt muutama useampi tällainen bokseri ja olen sitten niin vallan rakastunut edellisen koirani ulkonäköön, enkä hyväksy vielä mitään muuta ulkonäköä omaksi koirakseni. Tarkoitus oli hommata uusi koira vasta parin vuoden päästä, mutta taidan lisätä vielä muutaman vuoden, jotta en enää oikeasti jaksaisi etsiä oman rakkaani täydellistä kopiota.
Oletteko te huomanneet mitään muutoksia, vai kuvittelenko vain?
Mitä boksereille tapahtunut?
4
1837
Vastaukset 4
- reunalla
kyllä on tiettyä tyyppiä olevia koiria vähän,sekä luonteet ovat muuttuneet.Nykyään näkee sählääjiä,siinä onkin työ sarkaa saada oikea boxer takaisin,toivottavasti joku tarttuu asiaan ja rupee palauttaa boxeria oikeaan muottiin.
- huomannut
saman asian. Joskus pidin boksereista todella
paljon ja jopa harkitsin sellaisen hankkimista,
mutta liian paljon näkee, kuten sanoitkin,
pystyyn kuihtuneista, siis todella laihoja boxereita ja naamastaan täysin mopsin näköisiä.
Nykyisin ei näe enään niitä "vanhanajan" boxereita. - *******
Etsi samasta suvusta koiria jos ne olisi samankaltaisia...
- Vanhako?
samasta suvusta myös etsinyt. Ei silmää miellyttänyt.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561