Pietarissa

Moi keskustelijat!
Olin poikaystäväni kanssa Pietarissa 4.-8.7.07 ja ajattelin kirjoitella tänne kokemuksiani. Olen ensi keväänä lähdössä sinne opiskelijavaihtoon ja matkan oli tarkoitus olla ns. tutustumisreissu tulevaan kaupunkiin.

Asuimme Moskva-hotellissa, joka on Ploschad Aleksandra-nevskogon aseman vieressä. Hotelli oli erittäin viihtyisä ja aamiainen maukas ja monipuolinen.

Kävimme kiertelemässä kaupungilla ja katsastimme kaikki nähtävyydet, toisin sanoen kirkot, patsaat ja linnoituksen. Kiertelimme Nevskillä ja tutustuimme muutamaan kahvilaan ja bubiin. Katsastimme myös tulevan opiskelupaikkani kampuksen. Käytimme kävelyn lisäksi metroa aika paljon liikkumiseen, kerran myös johdinautoa. Nehän ovat Pietarissa erittäin halpoja. Kartan ja metron avulla liikkuminen oli vaivatonta ja selkeää.

Viihdyimme poikaystäväni kanssa mainiosti. Meitä ei ryöstetty tai yritetty huijata. Ihmiset olivat pääosin ystävällisiä ja auttavaisia, esimerkiksi kampuksella tietä kysyessämme. Ihmiset olivat aika hiljaisia ja kun puhuimme keskenämme esim. metrossa kääntyivät päät useasti. Aivan kuin he olisivat ymmärtäneet mitä kieltä puhumme! Suomalaisiahan arvostetaan itänaapurissa eri tavoin kuin muita ulkomaalaisia.

Eräs harmillinen tilanne sattui Kesäpuistossa, jossa erehdyimme avaaman siideri- ja olutpullot. Paikalle tuli tottakai miliisi ja jouduimme lähtemään heidän mukaansa puiston vartiointikoppiin. Sakkoa 100 e alkoholin juomisesta. Meillä oli kuitenkin vain 20e joten selvisimme sillä. Ei kuittia. Epäilemme, että viereisessä penkissä istuneet mummot raportoivat juomisestamme miliiseille, heitä kun ei enää paikalla näkynyt. Mummothan Pietarissa kaikesta huolehtivat..
Toinen tilanne sattui, kun tilasin nevskin varrella sijaitsevasta drinkkibaarista itselleni valkoviiniä ja poikaystävälle oluen. Olut saapui pöytäämme, muuta viinä ei näkynyt eikä kuulunut. Jouduin menemään kahdesti tiskille kyselemään viinini perään. Lopulta se ilmestyi. Sitä ennen tiskille oli tullut päällikön näköinen virkapukunainen läksyttämään myyjää jostain... Emme saaneet tietää, mikä viinin saamisessa kesti.
Näitä tapauksia lukuunottamatta matkamme sujui ilman hankaluuksia ja ihastuimme paikkaan suunnattomasti. Pietarin ilmapiiri on jotenkin puoleensavetävä. Sitä on vaikea kuvailla jos siellä ei itse ole käynyt.

Kuulimme myös epäileväisiä kommentteja ennen matkalle lähtöä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että en puhu mielelläni ihmisten kanssa tästä aiheesta, koska odotettavissa on negatiivisia kommentteja melkein vuorenvarmasti. Eri asia on tietenkin, jos näille kommenteille on tulossa myös perusteita. Yleensä ne ovat vain panettelua ilman faktoja. Huhuja riittää ja niitä voisi kertoa mistä muustakin maasta tahansa. Suomessa niitä kerrotaan Venäjästä. Itselläni on ollut se mielikuva, että maa on jo suuresti ehtinyt muuttua neuvostoajasta ja 90-luvustakin, koska siellä on suuri murroskausi meneillään. En ole kuitenkaan voinut olla siitä varma, koska mitään omia kokemuksia ei ole ollut. Nyt niitä on jo hiukan enemmän ja nimenomaan positiivisia.
145186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mene vaan sinne. Pari kuukauta ja silmäsi alkavat avautua ja järkesi toimia normaalisti
Luetko yleensä lehtiä koskaan?
Mitä mahdat opiskella siellä? jotain ihanaan sosiaalismiin paluutako?
Tuosya jutustasi sai sen kuvan että olet hyvin TYHMÄ.

Äänestä
  • Tiedätkö minkä maiden kanssa Suomi tekee kauppaa nyt ja tulevaisuudessa?

    Kenen kanssa Suomella yhteistä historiaa?

    Entä sitten ketä rajanaapureita meillä on?

    Eli toisin sanoen, ei se Venäjä ole mikään paratiisi, mutta silti pitää tulla toimeen. Se taas on mahdollista jos ymmärretään kieltä ja kulttuuria.

    Matkailun kautta edellä mainittuja oppii ainakin vähän...

    Äänestä

juomisesta taitaa normi sakko olla 100 ruupelia

Äänestä

Käythän ensi kerralla maksamassa sakkosi pankkiin, jääpä miliisiltä pussikaljarahat saamatta.

Kiva, että reissusi muuten oli mukava.

Äänestä

Itse pidän aina kahta rahapussia mukana Pietarissa. Toisessa on käyttörahat, toisessa vain 30 ruplaa. Kun miliisi tulee sakoilla uhkailemaan, näytän 30 ruplan pussiani ja selviän sillä. Vink vink. :D

Äänestä
  • Ihmeellinen mielivalta näyttää Venäjällä olevan, jos miliisi voi uhkailla sakoilla? Perustuuko sakot lakeihin vai keksiikö miliisi niitä mistä tahansa? Venäjä on maa, joka ei länsimaiselle ihmiselle aukea. Taitaa esim. väärien kohteiden valokuvauksestakin joutua putkaan? Näin ainakin isälleni kävi muinoin ja hänet yritettiin pakottaa allekirjoittamaan paperi, jossa hän on muka kuvannut sotilaallisia kohteita. Jos olisi allekirjoittanut, olisi joutunut Siperiaan ja kuollut todennäköisesti sinne. Pelko Venäjää kohtaan on ihan aiheellista.

    Äänestä

  • öööh kirjoitti:

    Ihmeellinen mielivalta näyttää Venäjällä olevan, jos miliisi voi uhkailla sakoilla? Perustuuko sakot lakeihin vai keksiikö miliisi niitä mistä tahansa? Venäjä on maa, joka ei länsimaiselle ihmiselle aukea. Taitaa esim. väärien kohteiden valokuvauksestakin joutua putkaan? Näin ainakin isälleni kävi muinoin ja hänet yritettiin pakottaa allekirjoittamaan paperi, jossa hän on muka kuvannut sotilaallisia kohteita. Jos olisi allekirjoittanut, olisi joutunut Siperiaan ja kuollut todennäköisesti sinne. Pelko Venäjää kohtaan on ihan aiheellista.

    Taitaa huhupuheet saaneet ylivallan, Pietari on samanlainen kaupunki kuin mikä tahansa suurkaupunki euroopassa, sielläkin voi joutua maksamaan julkijuopottelusta sakkoja, ja joutua allekirjoittamaan kuvatessa ei sallittuja kohteita, kun menette kaupunkiin, niin hotelleissa on info-piste, josta saa tietoa maan ja kaupunkien säännöistä, jos vain osaa kysyä.
    Omatoimimatkaaja saa tietoa netistä, joten reippaain mielin vaan Pietariin ryyppäämään ja kuseksimaan pitkin nurmikoita Kresty on tutustumisen arvoinen kohde. Dasvidania.

    Äänestä

Ei nyt sentään sataa euroa tarvi maksaa ja 20 euroakin on liikaa.Korkeintaan 100-200 ruplaa.Sehän hyvä ettei teitä ryöstetty,mitä nyt tuo miliisi vähän rokotti...Kannattaa kuitenkin olla varovainen.

Äänestä
  • Itse olin Pietarissa tulevan aviomieheni kanssa kesällä 2 viikkoa, mieheni oli paikallisia. hauskaa oli eikä mistään ollut valiitamista, paitsi kun kuuma vesi oli katki kesällä.. Eräänä iltana kuitenkin lähdimme ampumaan kuula aseilla kaupungille mieheni ja hänen kavereidensa kanssa. Elokuisen illan hämärtyessä menimme erään koulun pihalle ampumaan tölkkejä, ja juuri kun eräs meistä oli ampumassa ajoi miliisisuoraan eteemmme. Miliisi luuli että yritimme ampua heitä ja olivat ollet "huolissaan" he ottivat kuula aseet ja tarkistivat paperit mutta eihän minulla ja miehelläni ollut papereita mukana. Mieheni alkoi selittää että vaimoni on suomalainen eikä puhu venäjää ja että paperit jäivät kotiin, jonka jälkeen miilisit katsoivat minua hetken epäilevästi ja loppujen lopuksi selvisimme ilman sakkoja ja mitää ja ilta jatkui mukavissa merkeissä loppuun asti ))

    Äänestä

Oli hyvä ettei sinulle/ystävälle käynuyt pahemmin. Olen pitänyt todella erittäin matalaa profiilia aina köydessäni Pietareissa, koska jos olet sielä ns. ulkomaalaisen näköisenä, tarkoittaa että olet kohteena varkaudelle, jne....

Äänestä
  • Asema tunnelissa... sama probleema mennessä/palatessa jos paikalliselta näytät, siis kummalta?

    Pietarissa ei onneksi juuri löydy pienten kylien ongelmia

    Äänestä

Joku tolkku pitää olla alkoholin juonnissa, ei Suomessakaan katsota suopeasti alkoholin ym. juomien lipittäjiä kaduilla ja puistoissa. -Saati sitten ulkomailla-

Äänestä

venäjällä on kaikki paskaa,paitsi kusi!!!

Äänestä

Siellä pääsee hengestään, tiedän koska eräälle kävi niin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mimmi-82 kirjoitti:

Moi keskustelijat!
Olin poikaystäväni kanssa Pietarissa 4.-8.7.07 ja ajattelin kirjoitella tänne kokemuksiani. Olen ensi keväänä lähdössä sinne opiskelijavaihtoon ja matkan oli tarkoitus olla ns. tutustumisreissu tulevaan kaupunkiin.

Asuimme Moskva-hotellissa, joka on Ploschad Aleksandra-nevskogon aseman vieressä. Hotelli oli erittäin viihtyisä ja aamiainen maukas ja monipuolinen.

Kävimme kiertelemässä kaupungilla ja katsastimme kaikki nähtävyydet, toisin sanoen kirkot, patsaat ja linnoituksen. Kiertelimme Nevskillä ja tutustuimme muutamaan kahvilaan ja bubiin. Katsastimme myös tulevan opiskelupaikkani kampuksen. Käytimme kävelyn lisäksi metroa aika paljon liikkumiseen, kerran myös johdinautoa. Nehän ovat Pietarissa erittäin halpoja. Kartan ja metron avulla liikkuminen oli vaivatonta ja selkeää.

Viihdyimme poikaystäväni kanssa mainiosti. Meitä ei ryöstetty tai yritetty huijata. Ihmiset olivat pääosin ystävällisiä ja auttavaisia, esimerkiksi kampuksella tietä kysyessämme. Ihmiset olivat aika hiljaisia ja kun puhuimme keskenämme esim. metrossa kääntyivät päät useasti. Aivan kuin he olisivat ymmärtäneet mitä kieltä puhumme! Suomalaisiahan arvostetaan itänaapurissa eri tavoin kuin muita ulkomaalaisia.

Eräs harmillinen tilanne sattui Kesäpuistossa, jossa erehdyimme avaaman siideri- ja olutpullot. Paikalle tuli tottakai miliisi ja jouduimme lähtemään heidän mukaansa puiston vartiointikoppiin. Sakkoa 100 e alkoholin juomisesta. Meillä oli kuitenkin vain 20e joten selvisimme sillä. Ei kuittia. Epäilemme, että viereisessä penkissä istuneet mummot raportoivat juomisestamme miliiseille, heitä kun ei enää paikalla näkynyt. Mummothan Pietarissa kaikesta huolehtivat..
Toinen tilanne sattui, kun tilasin nevskin varrella sijaitsevasta drinkkibaarista itselleni valkoviiniä ja poikaystävälle oluen. Olut saapui pöytäämme, muuta viinä ei näkynyt eikä kuulunut. Jouduin menemään kahdesti tiskille kyselemään viinini perään. Lopulta se ilmestyi. Sitä ennen tiskille oli tullut päällikön näköinen virkapukunainen läksyttämään myyjää jostain... Emme saaneet tietää, mikä viinin saamisessa kesti.
Näitä tapauksia lukuunottamatta matkamme sujui ilman hankaluuksia ja ihastuimme paikkaan suunnattomasti. Pietarin ilmapiiri on jotenkin puoleensavetävä. Sitä on vaikea kuvailla jos siellä ei itse ole käynyt.

Kuulimme myös epäileväisiä kommentteja ennen matkalle lähtöä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että en puhu mielelläni ihmisten kanssa tästä aiheesta, koska odotettavissa on negatiivisia kommentteja melkein vuorenvarmasti. Eri asia on tietenkin, jos näille kommenteille on tulossa myös perusteita. Yleensä ne ovat vain panettelua ilman faktoja. Huhuja riittää ja niitä voisi kertoa mistä muustakin maasta tahansa. Suomessa niitä kerrotaan Venäjästä. Itselläni on ollut se mielikuva, että maa on jo suuresti ehtinyt muuttua neuvostoajasta ja 90-luvustakin, koska siellä on suuri murroskausi meneillään. En ole kuitenkaan voinut olla siitä varma, koska mitään omia kokemuksia ei ole ollut. Nyt niitä on jo hiukan enemmän ja nimenomaan positiivisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu