KIESUS!

Kyllä ihmiset voi olla herkkähipiäisiä ja kritiikiä kestämättömiä,jopa niin ettei enää puhuta.

Kesämökkimme(vanhempieni) naapurilla on kolmas koira menossa,eikä hän ole "koiraihminen" pätkääkään,enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi hänellä ylipäätään on koira.Kaikki koirat ovat kooltaan suuria,kaikki täysin tapakasvattamattomia,huligaaneja ja jokaisella koiralla on jotain allergiaa ja ihoongelmia.Ja kaikki ovat eri rotuisia.

Eilen isäni joka harrastanut samaa rotua kohta 50v on kasvattaja,pk-ylituomari,luonnetesti tuomari sekä ulkomuototuomari.Hän on kouluttanut kymmeniä koiria,KVA:ta peräti 10kpl.Hän sanoi naapurille,ettei tämä ole pätkääkään koiraihminen,koska koirat eivät ole hallinnassa(edes alkeellisessa) ja samat virheet toistuvat,vaikka koira ja rotu vaihtuu."Mikä sinä olet arvioimaan minua koiraihmisenä,tuumaa tähän naapuri.Niin mikäs se koiraharrastuksen ammattilainen on asiaa arvioimaan?Kaikista ihmisistä ei vaan yksinkertaisesti ole kaikkeen ja joillain se asia on esim.koiran käsittely ja lukutaidon puute,joistain ei ole missiksi ja toisella ei taitu kuulantyöntö,mutta koiraihmisiä ovat omasta mielestä kaikki,kun ei siinä mitään tarvii osata tai tietää,paitsi ne urbaanit legendat.

Eli naapuri julisti mökötysajan alkaneen,kun joku uskalsi epäillä hänen koiranpito taitojaan ääneen.Herkkä on hipiä,kun totuus noin runtelee.Sääli koiria,niitähän tämä "asiantuntija" vähiten ajattelee.
321373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

ole kuitenkin synnynnäinen vika, eikä huonon kasvatuksen tulos. Iho-ongelmatkin liittynevät tähän allergiaa.
Mielestäni olisi ollut tahdikkaampaa antaa neuvoja naapurille koirankasvatuksesta, kuin antaa suoraan negatiivinen kommentti taitojen puutteesta.
Naapurisi kuitenkin varmaan rakastaa koiraansa ja hänen mielestään (ehkä) koira käyttäytyy hänelle sopivasti.
Monethan ottavat koiran pelkästään lemmikiksi ja vahtikoiraksi, eivätkä
tarvitse siltä muita koulutettavissa olevia ominaisuuksia.

Äänestä
  • vika,ihan tiedoksi vaan.Jos koirasi on perimältään altis allergioille sinun ruokinta virheesi voivat asiaa pahentaa tai voit oikeilla toimilla estää sen puhkeamisen.Koiranpennut ovat samallisia kuin ihmisen pennutkin,vauva iässsä on syytä välttää allegisoivia tuotteita,sama pätee koiriin.Mä nään aina punasta kun ihmiset luulee,että allergiat ovat pelkkää perimää,näin ei tosiaankaan ole.

    Aloittaja puhui kolmesta eri koirasta,kolmesta eri rodusta ja KAIKILLA allergiaa,en olisi siitä ihan saletti että perimä on pelkästään syynä.Ja jos kolmesta koirasta kaikilla on käytös ongelmia,niinehkä tosiaan ei ole enää kyse neuvoista vaan niiden vastaanotosta ja käytöstä..ja siitä kritiikin kestämisestä!

    Äänestä

  • SYNNYNNÄINEN kirjoitti:

    vika,ihan tiedoksi vaan.Jos koirasi on perimältään altis allergioille sinun ruokinta virheesi voivat asiaa pahentaa tai voit oikeilla toimilla estää sen puhkeamisen.Koiranpennut ovat samallisia kuin ihmisen pennutkin,vauva iässsä on syytä välttää allegisoivia tuotteita,sama pätee koiriin.Mä nään aina punasta kun ihmiset luulee,että allergiat ovat pelkkää perimää,näin ei tosiaankaan ole.

    Aloittaja puhui kolmesta eri koirasta,kolmesta eri rodusta ja KAIKILLA allergiaa,en olisi siitä ihan saletti että perimä on pelkästään syynä.Ja jos kolmesta koirasta kaikilla on käytös ongelmia,niinehkä tosiaan ei ole enää kyse neuvoista vaan niiden vastaanotosta ja käytöstä..ja siitä kritiikin kestämisestä!

    asia, josta voi kohteliaasti neuvoa koirien omistajaa ilman syyttelyä. Jos koirilla on allergiaa, niin eläinlääkäri vuosittaisen rokotuksen yhteydessä vähintään antaa neuvoja.

    Minun koirani ei ole allerginen. Se on erittäinkin terve. Mitään tauteja ei ole sairastanut 7 vuotisen elämänsä aikana.

    Synnynnäisellä vialla tarkoitin taipumusta allergiaan. Maallikoksi olen perehtynyt aika paljon myös ihmisten allergioihin sukurasitteen vuoksi.

    Uskon vieläkin, että ystävälliset neuvot menevät paremmin perille kaikille, kuin agressiivinen kritiikki. Jos neuvot eivät auta, niin silloin on tuo kritiikkikin aivan turhaa, varsinkin jos haluaa naapurisovun säilyttää.

    Äänestä

Minun mielipiteeni on...olkoon isäsi mikätahansa koira-ammattilainen, niin "sivilissä" hänellä ei ole niitä "tuomarointi-oikeuksia" naapurin koiranpidosta...niinkauan kun tuo naapuri ei rääkkää, eikä irti pidä koiriaan yleisillä paikoilla, niin isälläsi ei ole nokankoputtamista naapurin koiranpidosta.

Äänestä

Huono koiranpito ei aina ole sitä että koira pidetään nälässä tai sitä hakataan.Koiran huonoon oloon on monesti syynä täysin vääränlainen ruokinta ja koulutuksen puute,jotka myös ovat HUONOA koiran pitoa,mutta jos koira saa vettä ja ruokaa,niin se tuntuu riittävän.Hyvä jos vaikka alkais miettiä kykyjään seuraavaa koiraa hankkiessaan,ettei taas yksi koira maksais huonolla ololla tollasen wannabeen haluamisia.

Äänestä

varsinkin jos vielä on ulkomuototuomari, kouluttaja, luonnetesti tuomari, pk-ylituomari, pitäisi omata hienotunteinen käytös. Onhan hän sekä kennelliiton edustaja kuten myös PK-liiton edustaja. Antaa toiminnasta huonon kuvan, mikäli kuvailemallasi tavalla esiintyy.
Ylensä jokainen koiranomistaja pitää koirastaan ja kaikkien ei pakko kouluttaa tahi olla naapurinsa mieliksi.
Huonosti olet sinäkin kirjasi lukenut ellet tiedä perinnöllisyyttä allergioissa ja huonosti olet seurannut nykyistä keskustelua ns. "ammattipiireissä". Toki väärä ruokinta pahentaa allergioita oleellisesti.
Fiksut keskustelut yleensä tehoavat paremmin kuin oman erinomaisuuden julkituominen vähemmän kokemuksen omaavan ihmisen kanssa.
50 vuotta yhtä rotua ja silloin tällöin ehkä pentue määrätyistä linjoista, ei tee ketään asiantuntijaksi esim. allergia kysymyksiin. Toisaalta ei PK- koulutus tee kestään asiantuntijaa muiden rotujen suhteen. Jokainen koira on yksilö ihan oma itsensä vieläpä saman rodun piirissä. Yksinkertaisesti kahta samanlaista koiraa ei ole.

Olen naapurin kanssa samaa mieltä, mikä kukaan on arvioimaan toista koiraihmisenä pelkästään oman ajattelu maailmansa tai mittapuunsa mukaan.

Muuten noin erinomainen ihminen kuten isäsi lienee helposti tunnistettavissa. Tuomariluettelot kertovat jo paljon.

Äänestä
  • isä pitäis tunnistaa,eiks oo ihan tarpeetonta yllyttää häiriköitä häntä jäljittään

    Äänestä

  • Luulisin, että aika moni koiranomistaja (ainakin minä) suhtautuu tuollaiseen negatiiviseen palautteeseen hyvin tunnepitoisesti. Voisin omalta kohdaltani sanoa, että jos joku sanoisi noin minun "pikku hulivilistäni", niin se tuntuisi aivan samalta, kuin että sanottaisiin:
    "Onpas sinulla huonosti kasvatettu kakara".
    En yhtään ihmettele, että naapurisopu on rikkoutunut.

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    Luulisin, että aika moni koiranomistaja (ainakin minä) suhtautuu tuollaiseen negatiiviseen palautteeseen hyvin tunnepitoisesti. Voisin omalta kohdaltani sanoa, että jos joku sanoisi noin minun "pikku hulivilistäni", niin se tuntuisi aivan samalta, kuin että sanottaisiin:
    "Onpas sinulla huonosti kasvatettu kakara".
    En yhtään ihmettele, että naapurisopu on rikkoutunut.

    Asiasta tehdään henk.koht.,mutta siihen ei puututa mitä itse tehdään päin mäntyä.Sinunkin kohdalla on juuri niin,että koiran hyvinvointi on toissiainen seikka,ettei vaan tuu omaan hipiään naarmuja1Jos joku sanoo mun kakaroista että ovat huonosti käyttäytyviä YRITTÄSIN opettaa niitä tavoille,enkä jäis kieriskelemään tollatavoin omaan erinomaisuuteeni,jota ei ilmeisesti edes ole olemassa.

    Mutta tällästähän tää porukka täälläkin suurimmaksi osaksi on,kritiikkiä kestämätöntä ja kaikki pitäs AINA sanoa pehmeästi,hempeästi,ei koskaan mitään SUORAAN.Jos sinä kuulut niihin minun koira ja minun tietoni ovat ainoat oikeat,tulet samaan melko monta kolhua elämäsi aikana.Jos joku ei sinun koiristasi tai kakaroistasi tykkää,niin sekö on syy suuttua?Tai jos joku pitää koiraansa selvästi huonosti sille ihmiselle pitää kaikenlaista liirumlaarumia syöttää,jottei se loukkaannu?Tukehdun nauruun teidän tekopyhyyden edessä!

    Äänestä

  • sano mä! kirjoitti:

    osaat käyttäytä noin hyvin. Voisitko kertoa missä sinulle on opetettu käytöstapoja. Voin sitten osata välttää sitä paikkaa.

    Lapseni käytöstavoissa ei ole moitteen varaa kenelläkään.

    Koiranikin voi oikein hyvin kiitos kysymästä. Se on onnellinen rakastettu ja erittäin hyvinvoiva kotikoira.

    En pyri neuvomaan täällä sen enempää, kuin mihin tietoni antavat myoden. En myöskään moiti toisia palstankirjoittajia. Ihmisten erilaisuus on rikkaus tässä maailmassa (vaikka joidenkin osalta täytyy miettiä kovasti ennenkuin löytää mitään positiivista sanottavaa).

    Minä en ole suuttunut, se on minulle aika epätodellinen mielentila. Saat aivan rauhassa kirjoitella älykkäitä mielipiteitäsi tänne koiradiggajien ihmeteltäväksi.

    Äänestä

  • työtäsi niin paljon kuin haluat,EVVK!Ilmota samalla naapurille isäni tittelit,sillä HÄN ei niitä tiedä,mutta SINÄHÄN voit häntä valistaa!

    Sanoinko mä jossain vaiheessa,että isäni olisi nämä tittelit tuonut julki,saatana ettei jotkut osaa lukea mitä kirjoitetaan!!

    Äänestä

  • ..ja sen käytöksestä,oli muuten kaikkea muuta kuin asiallinen tyyli sulla silloin,eli onko sinulla AMMATTIIHMISENÄ oikeus kirjoittaa ja puhua mitä vaan,jos se koskee sinua,sillä sinä haukuit naapurisi ja koiran,vaikkei mitään ollut edes tapahtunut tässä jokin aika sitten.Sä olet vähän ristiriitanen noiden asioiden suhteen.

    Ja luonnetestituomarit muuten testaa monia eri rotuja,joten kyllä niillä on tietoa muustakin kuin omasta rodusta.

    Äänestä

  • sano mä! kirjoitti:

    työtäsi niin paljon kuin haluat,EVVK!Ilmota samalla naapurille isäni tittelit,sillä HÄN ei niitä tiedä,mutta SINÄHÄN voit häntä valistaa!

    Sanoinko mä jossain vaiheessa,että isäni olisi nämä tittelit tuonut julki,saatana ettei jotkut osaa lukea mitä kirjoitetaan!!

    toki nyt isäsi kesänaapuri tietää isäsi nimen.
    Kuten sanoin helppoa kun heitit tittelit esiin on katsoa luetteloista nimi kenen tahansa. Luettelot ovat jopa nettisivuilla. Ei siinä mitään salapoliisi hommaa tarvita. :D
    Kun isälläsi lienee sinut tyttärenä, niin johan sinä olet varmasti sille naapurille kertonut moneen kertaan isäsi tittelit, et siihen minua tarvitse.
    LOL

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Mitä helkutin merkitystä sillä on tietääkö naapuri isäni nimen?

    oletko nyt vastaan ottamassa:NAAPURI EI TIEDÄ ISÄNI SAAVUTUKSIA KOIRAMAAILMASSA,ymmärsitkö?Miksi naapuri kaivelisi niitä asioita esille,mutta sinua ne tuntuvat kiinnostavan...!

    Mites muuten toit asiat esiin naapurisi kanssa ja mitä kirjoitit täällä...kerro nyt ihmeessä,kuinka kauniisti ja asiallisesti asian esitit,löysin sen tuolta kauempaa...olipa kauniisti ja hienotunteisesti kirjoitettu ja oikeen koko rodunkin leimasit...lolli sinä vaan,niin minäkin kun luin sinun paasaustasi naapurisi koirasta.Miksi sen muuten pitää elää niin kuin NAAPURI haluaa,siis sinä?

    Äänestä

  • sano mä1 kirjoitti:

    ei minua kiinnosta pätkääkään isäsi "tittelit", itsehän ne kehiin heitit. LOL
    Omia sanojasi lainaten:
    "työtäsi niin paljon kuin haluat,EVVK!Ilmota samalla naapurille isäni tittelit,sillä HÄN ei niitä tiedä,mutta SINÄHÄN voit häntä valistaa! "

    Tässähän selkeesti pyysit minua ilmoittamaan naapurille isäsi "tittelit". Etkö enää osaa lukea omaa tekstiäsi. LOL

    Nyt muuten herätit uteliaisuuteni. Täytyypä kun haen loput pyykit sisään katsella se nimi.

    ..tilanteista korjoittanut OMASTA naapurista ja sen koirasta ja sen käytöksestä...hyvin tavallista sinulta.

    Äänestä

  • olet vastaavista kirjoitti:

    ..tilanteista korjoittanut OMASTA naapurista ja sen koirasta ja sen käytöksestä...hyvin tavallista sinulta.

    enkä naapurista. Tässä sulle muistin virkistykseksi keskustelu.
    Jumalauta nyt oli likellä
    Kirjoittanut: umalehtinen 20.5.2007 klo 15.28

       samassa yhtiössä asuu saksanpaimenkoira iältään junnu. Sen omistaja kuljettaa sitä irti. Nyt isäntä tuli narttujen kanssa lenkiltä ja koiramme olivat kytkettyinä, vaan saku ei. Suoraan hyökkäsi valtavalla vauhdilla ääneen haukkuen kiinni ja koiran taluttaja huusi että tämä ei tee mitään. Kuitenkin yritti napata Tintin suureen kitaansa selvä tappo meininki päällä. Isäntä sai koiran niskasta kiinni ja vielä siinä vaiheessakaan koiran emäntä ei ottanut omaansa kiinni huusi vain että tämä ei mitään. Saku hyökkäsi uudelleen ja uudelleen kunnes mieheni joutui käyttämään voimaa koiran taltuttamiseen.
    Mitä tällaisen kanssa voi tehdä muuta kuin rikosilmoituksen. Koira on liian hyvä sille porukalle.

    ..tuolla sanot?Eihän niitä muitakaan koiria tarvii kouluttaa,sen mukaan.

    "Ja jos joku tekee muutaman pentueen..." miten sellanen mitään tietää allergioista.Itsehän olet aina painottanut pienimuotoista kasvatusta,mitä se sii sinäkään mistään tiedät,kun pentueita ei sinullakaan monia ole ollut?

    ..just tossa kirjotit.Mut ei et sä kykene siihen vaan sun on oikeus tehdä RIKOSILMOITUS,muiden pitää kauniisti keskustella omistajan kanssa.USKOMATONTA!Ja vain lapsellinen ihminen tarttuu johonkin yhden kirjaimen kirjoitusvirheeseen,ja niitäkään ei sulle täydelliselle ihmiselle tietenkään sätu.Voi,sua raukkaa kun kuvittelet olevas niin hyvä ja niin virheetön,et ihan säälittää.Ja olet jo niin vanhakin,ettet uusia asioita opi tossa täydellisyydessäsi!Ja nyt kirjoitusvirheitä etsimään,hop-hopi!

    Äänestä

  • niinhän sä kirjoitti:

    nyt,miks ihmeessä?

    Olihan noissa jutuissa eri asioist kyse,toisessa oli vapaana juokseva koira joka pyrki toisten kimppuun ja tässä alotuksessa ei kerrottu mitään sellasta vaan vain et ne naapurin koirat ei oo koulutettui.

    Sulla varmaan on jotain henkilökohtasta vihaa umaa kohtaan ko noin typerästi käyt räkyttään ja viel ihan väärästä syystä.

    Äänestä

  • räyhäät kirjoitti:

    ..juttuja,suorastaan lapsellinen.Ja mistäs sinä tiedät missä yhteydessä aloittaja on koirien koulutuksesta puhunut,joten olisko ollut sulta ja umalta esim. fiksuu kysyy ensin asiasta.Ja täällähän saa olla muutakin mieltä kuin umat ja niiden p******nnuolijat,vai kuinka?

    Äänestä

  • henkilökohtaisia kirjoitti:

    ..juttuja,suorastaan lapsellinen.Ja mistäs sinä tiedät missä yhteydessä aloittaja on koirien koulutuksesta puhunut,joten olisko ollut sulta ja umalta esim. fiksuu kysyy ensin asiasta.Ja täällähän saa olla muutakin mieltä kuin umat ja niiden p******nnuolijat,vai kuinka?

    heti näin:
    "kaikki täysin tapakasvattamattomia"
    ei alottaja kertonut että ne ois käyneet kenenkään koirain kimppuun niinku uman tapauksessa.sähän se aloit vertaamaan uman tapaukseen missä saku yritti purra uman koiria ja näistä alottajan kertomista koirist ei oo puhuttu vihasina.
    oot sä riidanhalunen tyyppi ko sun mielest vissiin uman ois pitänt ilosesti hymyillä ku koiriaan joku saku repii vai onks se saku sun koira

    Äänestä

  • alottaja tossa kirjoitti:

    käyny niihin pikkupiskeihin kiinni,vai?Ja justhan uma tuolla kirjotti ettei koiraa tarvii kouluttaa naapurin takia,eli V****uks sit itkee!

    Äänestä

  • niinhän sä kirjoitti:

    ..tuolla sanot?Eihän niitä muitakaan koiria tarvii kouluttaa,sen mukaan.

    "Ja jos joku tekee muutaman pentueen..." miten sellanen mitään tietää allergioista.Itsehän olet aina painottanut pienimuotoista kasvatusta,mitä se sii sinäkään mistään tiedät,kun pentueita ei sinullakaan monia ole ollut?

    Omituista tekstiä pitää ei pidä. kovin utelias TAAS kerran ihmisten nimistä

    Äänestä

  • Menisitkö muualle taas niiden tuomariluetteloidesi kanssa,niiden kertoma ei kuulu tänne

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    enkä naapurista. Tässä sulle muistin virkistykseksi keskustelu.
    Jumalauta nyt oli likellä
    Kirjoittanut: umalehtinen 20.5.2007 klo 15.28

       samassa yhtiössä asuu saksanpaimenkoira iältään junnu. Sen omistaja kuljettaa sitä irti. Nyt isäntä tuli narttujen kanssa lenkiltä ja koiramme olivat kytkettyinä, vaan saku ei. Suoraan hyökkäsi valtavalla vauhdilla ääneen haukkuen kiinni ja koiran taluttaja huusi että tämä ei tee mitään. Kuitenkin yritti napata Tintin suureen kitaansa selvä tappo meininki päällä. Isäntä sai koiran niskasta kiinni ja vielä siinä vaiheessakaan koiran emäntä ei ottanut omaansa kiinni huusi vain että tämä ei mitään. Saku hyökkäsi uudelleen ja uudelleen kunnes mieheni joutui käyttämään voimaa koiran taltuttamiseen.
    Mitä tällaisen kanssa voi tehdä muuta kuin rikosilmoituksen. Koira on liian hyvä sille porukalle.

    Onko asia vieläkään edennyt tuota uhkailuasi edemmäs, vai mitä puolisosi sai tuosta voimankäytöstään vierasta koiraa kohtaan ?

    umalehtinen
    24.7.2007 17:59
    0
    Sulje
    En ole korjoittanut vaan kirjoittanut
    enkä naapurista. Tässä sulle muistin virkistykseksi keskustelu.
    jumalauta nyt oli likellä

    Jo tuolloin olet nuita rikosilmoituksia harrastanut, kaikki nämä vuodet ja edelleen, eikö ne poliisit jo kohta hae sinulle lähestymiskieltoa.

    Poliisi pitää vetää mukaan omiin ajojahteihin, koittaisit jo aikuinen ihminen pärjätä omillasi, tai jätä ihmiset rauhaan.

    Äänestä

  • Järvenpää. kirjoitti:

    Sanos muuta, lähestymiskialto tollasseelle.

    Äänestä

Ei toisen koiraa eikä vaimoa eikä miestä eikä lapsia eikä ulkonäköä pidä mennä arvostelamaan.
Jos naapuri ei kaikin puolin ole valioluokkaa, niin voi sen kauniistikkin sanoa, jos osaa.

Enemmän kuin suuria saavutuksia, minä ihailen niitä kouluttajia ja tuomareita jotka jaksavat hillitä itsensä, joilla on koiralukutaidon lisäksi sitä ihmisenlukutaitoakin. He eivät möläytä kritiikkiä päin näköä vaan osaavat sen hienosti kiertäen sanoa niin, että vastapuoli jää miettimään että tuossa oli kyllä ideaa.

Äänestä

Maailmassa on niin paljon erilaisia tapoja pitää koiraa ettei oikeastaan kukaan voi kenestäkään sanoa, että joku ei ole tai on koiraihminen.

Mielestäni tuollaisen kritiikin antaminen ja arvosteleminen, vailla tietoa siitä miksi joku ihminen pitää koiraa, on aika alaarvoista ja ajattelematonta, ei se tee kenestäkään hyvää koiraihmistä.

Pikemminkin taas, jonkun täytyy päteä ja nostaa itseään vähän ylemmäs ja paremmaksi muita.

Ja niinkuin on jo moni maininnut ei allergiat ja iho-ongelmat ole kasvatuksen syitä saati kouluttamattomuudesta johtuvia

Äänestä

kesälomallako?

Äänestä

On se hyvä että on tullu tuo kirosanafiltteri käyttöön. Ei ole mukavaa lukea lemmikkipalstalla vanhan ihmisen rumia kirosanoja.

umalehtinen
24.7.2007 17:59
0
Sulje
En ole korjoittanut vaan kirjoittanut
enkä naapurista. Tässä sulle muistin virkistykseksi keskustelu.
jumalauta nyt oli likellä
Kirjoittanut: umalehtinen 20.5.2007 klo 15.28

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sano mä! kirjoitti:

Kyllä ihmiset voi olla herkkähipiäisiä ja kritiikiä kestämättömiä,jopa niin ettei enää puhuta.

Kesämökkimme(vanhempieni) naapurilla on kolmas koira menossa,eikä hän ole "koiraihminen" pätkääkään,enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi hänellä ylipäätään on koira.Kaikki koirat ovat kooltaan suuria,kaikki täysin tapakasvattamattomia,huligaaneja ja jokaisella koiralla on jotain allergiaa ja ihoongelmia.Ja kaikki ovat eri rotuisia.

Eilen isäni joka harrastanut samaa rotua kohta 50v on kasvattaja,pk-ylituomari,luonnetesti tuomari sekä ulkomuototuomari.Hän on kouluttanut kymmeniä koiria,KVA:ta peräti 10kpl.Hän sanoi naapurille,ettei tämä ole pätkääkään koiraihminen,koska koirat eivät ole hallinnassa(edes alkeellisessa) ja samat virheet toistuvat,vaikka koira ja rotu vaihtuu."Mikä sinä olet arvioimaan minua koiraihmisenä,tuumaa tähän naapuri.Niin mikäs se koiraharrastuksen ammattilainen on asiaa arvioimaan?Kaikista ihmisistä ei vaan yksinkertaisesti ole kaikkeen ja joillain se asia on esim.koiran käsittely ja lukutaidon puute,joistain ei ole missiksi ja toisella ei taitu kuulantyöntö,mutta koiraihmisiä ovat omasta mielestä kaikki,kun ei siinä mitään tarvii osata tai tietää,paitsi ne urbaanit legendat.

Eli naapuri julisti mökötysajan alkaneen,kun joku uskalsi epäillä hänen koiranpito taitojaan ääneen.Herkkä on hipiä,kun totuus noin runtelee.Sääli koiria,niitähän tämä "asiantuntija" vähiten ajattelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu