Kohta

Kohta olisi se aika vuodesta kun ralliporuhka saapuu Jyväskylään. Eli ei muuta kuin pätkien varteen kannustamaan suomalaisia. Eiköhän näytetä tänäkin vuonna maailmalle missä osataan järjestää maailman paras ralli. Saadaan jatkossakin pitää ralli jyväskylässä.
4696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nesterallin lähtölaskenta on alkanut. Yhtäältä FIA (vai mikä se on) haluaa sen rahakkaammille markkinoille, toisaalta maakunnasta ei enää löydy järjestysmiehiä. Jämsän Ouninpohja uhkaa jo peruuntua sen takia. Ihmiset ovat tajunneet, että talkoolaisten selkänahasta revitään ilmainen työ AKK:n herrojen hyväksi. Eipä huvita lähteä päiväkausiksi pätkien varten haukkuja kuulemaan, niin yleisön kuin EK-päälliköiden. Maksaisivat edes kunnon palkat niin voisi sakkia riittääkin.

Äänestä
  • Saisivat tosiaan antaa a-oikeudet kaikille pikiksille ulosmyyntiluvan jotta vähän olisi muutakin urheiluseuroilla tuloja kuin makkaranmyynti. Niin verotulojakin jäisi enempi maakuntaan (nyt moni tuo kaljat mukanaan kaukaa.)
    Taidat vaan yrittää keksiä jotain sanottavaa häiriintyneessä rallinvastustamisessasi, mikä siinä on niin kamalaa jos ihmisillä on hauskaa?
    Ei se niin hirmuisen kannattavaa ole tuo rallien järjestäminen, siinä kun on isommat kulutkin kuin piirimestaruustason räpeltämisessä.

    Äänestä

Talkoo-into lopahtaa, kun raha ratkaisee.

Äänestä
  • Raha ja ahneus puhuu. Käykää nyt vielä päristelykisaanne katsomassa kun vielä voitte.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täällä.. kirjoitti:

Kohta olisi se aika vuodesta kun ralliporuhka saapuu Jyväskylään. Eli ei muuta kuin pätkien varteen kannustamaan suomalaisia. Eiköhän näytetä tänäkin vuonna maailmalle missä osataan järjestää maailman paras ralli. Saadaan jatkossakin pitää ralli jyväskylässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu