Lapsi naimisiin

mikään. Vanhin tyttäreni on menossa naimisiin lähiaikoina. Hän on jo asunut jonkun aikaa yhdessä tulevan puolisonsa kanssa. Jotenkin tuntuu, kuin naimisiinmeno katkaisisi jonkinlaisen "napanuoran" väliltämme. Minä ikäänkuin voin hellittää... Vaikka itsenäinen tyttö on tähänkin asti ollut. Jonkin verran olen kuitenkin taloudellisesti omasta tahdostani auttanut, koska ovat opiskelleet pitkään. Tytär on 29 v. Miltä teistä muista äideistä on tuntunut? Sen ainakin voi todeta, että aika kuluu nopeasti!
6487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Tytär on 29 v", alkaa olla vanha nainen,
ei muuta kuin pikaisesti avioon ja
onnen toivotukset.

Äänestä
  • enää mukulana naimisiin pakkaa (tai "joudu"). Ensin opiskellaan, hankitaan työ ja asunto, sitten vasta naimisiin kun on lapsien vuoro. Tänä päivänä ensisynnyttäjien ikä taitaa jo olla keskimäärin kolmenkympin yläpuolella!

    Äänestä

nuorimmaisemme meni naimisiin, silloin vasta tunsin että hän ei olekaan enää se meidän pikkuisemme, - hänestä tuli aikuinen. Ikää hänellä oli silloin 25 vuotta; hän oli ns. ainokaisemme, sellainen lellivauva, - vanhemmat sisarukset olivat 9 ja 11 vuotta vanhempia.

Äänestä
  • ainokainen, eikös kaksi muuta olleet teidän omia?

    Äänestä

  • voi olla kirjoitti:

    ainokainen, eikös kaksi muuta olleet teidän omia?

    prikkujen sissään tuo ainukainen, oli niin paljon nuorempi toisia että tuntui ainokaiselta, - sellainen tunneasia vain.

    Äänestä

meni 1991 naimisiin, jätin hänet myös "alitajuntahuolissani" vaimonsa haltuun. :)
Naimatonna on vielä pahnanpohjimmainen, tänään 20v.
asuu avoliitossa ja on opiskeluissa vielä a-asteella.
Mukavalle tuntui kun hän löysi itselleen sopivan kaverin (sopii myös äidille)ja leikkivät nyt kotia eläinlasten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- muuttuuko kirjoitti:

mikään. Vanhin tyttäreni on menossa naimisiin lähiaikoina. Hän on jo asunut jonkun aikaa yhdessä tulevan puolisonsa kanssa. Jotenkin tuntuu, kuin naimisiinmeno katkaisisi jonkinlaisen "napanuoran" väliltämme. Minä ikäänkuin voin hellittää... Vaikka itsenäinen tyttö on tähänkin asti ollut. Jonkin verran olen kuitenkin taloudellisesti omasta tahdostani auttanut, koska ovat opiskelleet pitkään. Tytär on 29 v. Miltä teistä muista äideistä on tuntunut? Sen ainakin voi todeta, että aika kuluu nopeasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu