Mieheni poika on meillä joka toinen viikonloppu, ja viimeks sitten kerrottiin hänelle, ja exälle meille syksyllä tulevasta vauvasta. No nyt sitten ex toi meille sellasen vauvan leikkihäkkyrän "pois varastostaan pyörimästä". Alko ahistaa ihan tosissaan, kun en haluaisi mitään vauvatavaroita exän varastoista. (eikä meille muutenkaan ole vielä hankittu juuri mitään) Ei sillä, että oltas jotenkin riidoissa, arki sujuu ihan hyvin. Kivemmalta vaan tuntuu, jos vauvatavaroita tulee ja hankitaan jostain muualta kuin miehen exältä.
Yritin kyllä sanoo, että mitä jos antasit ton jollekin muulle tutulle, kyllä kai niitä vauvatuttujakin löytyy, mutta totesi vaan, että no heittäkää pois jos ei kelpaa. No tyhmäähän se on ehjä ja käyttökelpoinen tavara heittää pois, mutta kun en haluaisi sitä katsella.
Mies on myös sanonut minulle, ettei tarvitse ottaa exän tavaroita, mutta ei nyt sit osannu kuulemma puhelimessa kieltäytyä. Toisaalta ymmärrän, että hänen lapsensa vanhoja tavaroitahan ne ovat, mutta on niitä toisaalta meilläkin, tuon samaisen lapsen tavaroita, koska oli silloin kun erosivat vasta niin pieni.
Nyt vaan toivon, ettei ex keksi tuoda lisää tavaroita varastostaan meille, miten kieltäytyä loukkaamatta? Vai pitäskö vaan olla tyytyväinen kaikesta minkä saa?
Yritin kyllä sanoo, että mitä jos antasit ton jollekin muulle tutulle, kyllä kai niitä vauvatuttujakin löytyy, mutta totesi vaan, että no heittäkää pois jos ei kelpaa. No tyhmäähän se on ehjä ja käyttökelpoinen tavara heittää pois, mutta kun en haluaisi sitä katsella.
Mies on myös sanonut minulle, ettei tarvitse ottaa exän tavaroita, mutta ei nyt sit osannu kuulemma puhelimessa kieltäytyä. Toisaalta ymmärrän, että hänen lapsensa vanhoja tavaroitahan ne ovat, mutta on niitä toisaalta meilläkin, tuon samaisen lapsen tavaroita, koska oli silloin kun erosivat vasta niin pieni.
Nyt vaan toivon, ettei ex keksi tuoda lisää tavaroita varastostaan meille, miten kieltäytyä loukkaamatta? Vai pitäskö vaan olla tyytyväinen kaikesta minkä saa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuo ex tuolla tarkoittaa.
Ja ota hänen kehoituksensa tosissaan - vie tavarat, joita et halua, vaikka paikalliseen Kierrätyskeskukseen. Monet kirpparit tulevat myös ihan kotoa hakemaan luovutetut tavarat.
Silloin nuo sinulle turhat tavarat menevät jollekin tarpeeseen.
Mielestäni tuo kuulostaa juuri siltä, että hänen mielestään on ihan ok, että teille tulee vauva ja eleenä tuon leikkihäkkyrän tuominen tarkoitti sitä, että hän mielellään antaa sen teille, kun olette kerran ihan hyvissä välissä keskenännekin.
Mielestäni osoitti vaan ystävällisyyttä ja iloa teidän uudesta vauvasta.Ottaisin eleen hyvillä mielin vastaan,vaikka en kaikkia tavaroita pitäisikään.
Ei sinun tarvitse ottaa mitään vastaan jos sinusta tuntuu se pahalta. Ymmärrän tunteitasi. Ne kai liittyvät jotenkin oman "reviirin puolustamiseen". Ei ole sinun velvollisuutesi kärrätä toisten vanhaa kamaa kaatopaikoille tai kierrätykseen. Hän voi tehdä sen itsekin. Voithan sanoa kohteliaasti että et tarvitse mitään hänen vanhoja tavaroitaan, siitä on turha loukkaantua exän. Et tarvitse exän hyväksyntää vauvallesi, mukava ele kuitenkin sinänsä ja hyvää tarkoitti varmaan. Hyviin väleihin kuuluu myös se, että sinä saat sanoa oman mielipiteesi.
Vauvaan saa kyllä uppoamaan euron jos toisenkin, olisit kiitollinen, kun saat vähän käytettyjä vauvakamoja! Kuulostaa vähän siltä, kun et olisi täysin varma omasta asemastasi ja jotenkin mustasukkainen exälle. Heitä moiset ajatukset mielestäsi, ihan turha vatvoa moista. Neurooseja voi luoda paljon muustakin, voit vaikka ravintolassa käydessäsi miettiä, kuinka moni (tarttuvaa tautia kantava) on syönyt samalta lautaselta... ;)
Ajattele myös sitä, miten mukavalta miehesi pojasta tuntuu, kun tuleva sisko/veli leikkii hänen 'lahjoittamillaan' leluilla. Eli ajattele niin, etteivät ne ole exän tavaroita, ne ovat miehesi pojan!
Joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää miksi heidän vanhat tavaransa eivät kelpaa. Jokainen saa päättää itse mitä omaan kotiinsa ottaa ja mitä ei, sitä ei tarvitse ulkopuolisille selitellä ja ex-nainen on ulkopuolinen. Olisin kiitollinen ystävällisestä eleestä, mutta ymmärrän silti täysin ap.n tunteet. En ottaisi minäkään exältä vanhoja vauva tavaroita jos se tuntuisi pahalta.
Voi hyvänen aika, tee niin et ota vastaan ne romppeet ja vie varastoon. Ei kannata tehdä tollasesta ongelmaa. Meillä oli samanlainen tilanne, niin pari vuotta myöhemmin se ex vinku ne romut takas kun siskonsa sai lapsen. Oli helppo palauttaa kun olivat siististi varaston hyllyllä.
edelleenkin, miksi edes ottaa tavaraa varastoon jos ei halua/tarvi? Monella kuitenkin vähän varastotilaa, eihän siinä ole mitään järkeä.
käytetään isoveljen vehkeitä tosi paljon. Silloin ennnen vauvan syntymää mieheni sanoi kyllä et5tä meillä on kyllä varaa ostaa uudetkin mutta minusta tuntuu turhalta tuhlaukselta ostaa uutta kun yhdellä vauvalla olleet on ihan hyviä.
Ei miehenikään ole mitään enää sanonut vaikka olen isoveljen vaattteita kaivanut pukuvalikoimaan koska varmaan on alkanut itsekin pitämään sitä järkevänä..
niin herranjestas, kieltäydy kohteliaasti!
ja tietty olisi miehesi voinut puhua asiasta sinun kanssasi, mutta ehkei hänen mielestään asiassa ollut mitään ongelmaa?! usein miehet ajattelevat hiukan erilailla...
toisaalta, en ymmärrä, mikset voisi ottaa vastaan tavaroita miehesi exältä, jos ovat käyttökelpoisia!? vauvantavarat ovat tosi kalliita, joten minä olisin ainakin kiitollinen kaikista lahjoituksina saaduista tavaroista!
itse olen vaihdellut lasten kamppeita niin kavereiden kuin puolison exänkin kanssa puolin ja toisin, enkä näe siinä mitään omituista, jos kerta asiallisissa väleissä ollaan!
ja ilmeisesti raskautesi on jotakuinkin jo "varmalla pohjalla", kun lapsellekin siitä kerroitte! koska ymmärrän, etteivät kaikki halua "kiusata kohtaloa" hommaamalla tavaraa paljoa etukäteen...