Luontoa lähellä?

Palasin tossa eilen 4 päivän lapinvaellukseltani hieman huvittuneena.

Olin juuri saapunut autolleni vaellukselta ja istuin siinä väsyneenä, mutta onnellisena rinkan päällä sigaria poltellen, kun tunturihotellin pihaan kaartaa kaksi matakamotoristia.
Kuorivat siinä enimpiä toppauksia päältään, kun toinen äkkää hotellin pihaan saapuvan porolauman ja kaivaa tankkilaukusta kameran.
Otettuaan pakolliset kuvat poroista, tunturista, toisistaan tunturin juurella ja pönöteltyään hetken pyöriensä vierellä, toppasivat miehet jälleen itsensä michelin-ukon näköisiksi ja jatkoivat ilmeisesti seuraavaan kohteeseen.

Itse painelin tilaus-saunaan hellimään löylyillä rasitettua kroppaani tyytyväisenä siitä, että tiedän nykyään TODELLA, mitä on "tuntea luonto lähellä", niinkuin motoristipiireissä itsellänikin oli tapana sanoa, kun piti perustella moottoripyöräilyä.

No, ehkäpä nämäkin motoristit olisivat nähneet jotain kuvattavaa, kun olisivat ottaneet muutaman tunnin aikaa ja vaikka kivunneet läheisin tunturin huipulle. Itse en reissuillani kameraa kanna, kun ei niitä fiiliksiä voi kuviks muuttaa, kun mitä noilla vaelluksilla kokee...
131361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ajeltiin vaimon kanssa autolla viikonloppuna n. 700 kilsaa eteläsuomalaisia teitä. Taukoja pidettiin milloin missäkin ja monenmoisia havaintoja tietysti tehtiin.

Moottoripyöriä näkyi liikenteessä varsin paljon. Käsittääkseni moottoripyöräily on jokseenkin vaivalloinen tapa matkustaa. Varusteet on hankala ja monimutkainen kokonaisuus, joka tekee ihan tavallisesta kahvitauostakin - vessakäynteineen - aikamoisen työrupeaman.

Toisaalta säätilan vaihtumiset ovat aivan ratkaiseva juttu. Rankan sadekuuron sattuessa kohdalle autokuski kytkee pyyhkimet päälle ja hidastaa nopeuttaan, mutta motoristi hakeutuu maantiesillan alle ja jää odottamaan. Ja odotus kestää herra ties kuinka kauan. Kypärähahmot tien luiskassa keskellä ei-mitään näyttivät jopa minun, pohjimmiltaan vahingoniloisen persoonan, silmissä säälittäviltä.

Tuli mieleen se moottoripyöräilyn markkinoiminen "vapaana" liikkumisena. Vapaus mistä?

Äänestä
  • siitä metallikuoresta ympärillä.
    Mopoilun kuuluukin olla hiukan vaikeaa...se on yks niitä perusolemuksia...ettei kaikki ole aina miellyttävää, kuivaa, lämmintä...
    Ei motoristin tarvitse mihinkään luiskalle hakeutua, jos on osannut sopivat varusteet valita...taivasta pitää osata lukea...tietää milloin tulee sadekuuro kohdalle...
    On hiukan eriasia tuntea tuuli/sade/aurinko omissa varusteissaan, kuin istua kotilon sisällä...siellähän ei saa kosketusta mihinkään...eikä matkan taittaminen tunnu miltään.
    Motoilussa olet enemmmän läsnä koko ajan...sinun on tarkkailtava tietä, muita autoilijoita, tuulenpuuskia...matkat kuluu mukavammin kuin torkkuessa kotilon sisäl..
    Sinne ei tunnu tuoksut, ei tuulet...ei siis mitään huomionarvoista...pelkkää tylsää ajamista...
    Mopoillessa tunnet...eläväs...
    Ja asiat on suunniteltava toisin.
    Silon kia nähdä ne ilmeet kun menet baariin tamineissas...ja ne kotilokuskit katsoo...ja miltei väistää...

    Äänestä

  • ArcticEli kirjoitti:

    siitä metallikuoresta ympärillä.

    ...monessa suhteessa ihan polkupyöräilyltä! Erona tietysti se, että polkupyörä maksaa satasia ja prätkän saa vasta kun panee pari ykköstä hinnan eteen.

    Mutta kukas senkään sanoo että ostamisen olis oltava helppoo! Vasta kovaa hintaa maksamalla tuntee elävänsä, olevansa niinku läsnä.

    Yks korjaus: jos istun liikkuvassa autossa kuskin paikalla, mun matkani ei suju torkkuessa.

    Äänestä

keuhkokuvasi kiinnostaa.?? Ei edes elämäsi näköjään itseäsikään. Kuvaa ressukka rauhassa luonnon monimutkaisuutta.

Äänestä
  • Kun ollaan pois ihmisten ilmoilta, ei pienet paheet ole pahasta. Viskinaukkukin nuotiolla tekee myös hyvää raskaan vaelluspäivän päätteeksi.

    Vaan mitäpä sellaisesta ymmärtäisit, kun suurin nautinto on sinulle hikoilu nahka/toppapuvussa maantiellä helteessä pakokaasun ihanaa tuoksua nuuskien ja luontoa kokien. Hehheh, salli mun nauraa...

    Äänestä

Otetaampas esimerkiksi 5 viikon matka, jonka teimme Etelä-Italiaan jokunen vuosi sitten.
Matkasimme ensin Ruotsiin ja sieltä Tanskan kautta Saksaan. Jo Tanskassa kävimme hieman ajelemassa sivuteillä,
sitten melko nopeasti pohjoisen Saksan halki, Baijerissa kävimme tutustumassa mm. Schwartzwaldiin ja Sveitsin rajalla
Rein-joen upeisiin putouksiin. Alpit ylitimme upeita maisemia tarjoilevia ja vuorten yli kulkevia pikkuteitä pitkin.
Pari päivää lekottelimme Como-järven hienoissa maisemissa, sitten otimme Genovasta lautan Sardiniaan jossa vierähtikin "rantalomaillessa" toista viikkoa, mm.
Costa Smeralda, ´Smaragdirannikko´ oli aivan sanoinkuvaamattoman upea elämys, ja saari muutenkin pullollaan nähtävää ja hyviä teitä. Laiva vei sitten Sisiliaan, jossa
vierailimme mm. Etnalla, Taorminassa ja Palermossa sekä saaren eteläosan maalauksellisissa pikkukylissä. Takaisin manner-Italiaan tultiin saappaankärjestä
Messinan salmen yli, ja paluumatkalla tutustuttiin tarkemmin mm. Napolin ja Firenzen kaupunkeihin, sekä Abruzzon luonnonpuistoon Rooman lähellä. Viimeinen
varsinainen matkakohde ennen ripeää paluuta lautalle kohti Suomea oli Venetsia, ja siitä hieman pohjoiseen sijaitsevat Dolomiitit.

Kilometrejä tuli 10.700, eli noin 300 jokaiselle päivälle. Olimmeko välillä kuumissamme paksuissa varusteissamme, joita emme tavaramäärän
takia aina saaneet mahtumaan laukkuihin, kyllä varmaan, mutta se ei suinkaan jäänyt tältä matkalta päällimmäisenä mieleeni - ei sinne päinkään!

En ainakaan itse lähtisi moista retkeä kävellen tekemään, ja jos saisin valita tekisinkö sen valmiina lento-pakettimatkana (vaikkei tällaista toki ole seuramatkana tarjolla), vaiko kenties
junalla, bussilla, autolla vai moottoripyörällä, valinta olisi edelleen ihan hetkessä tehty.

En väitä, että se olisi helpoin tapa matkustaa - ja kaikissa tavoissa on varmasti aina omat hyvät puolensa.

Moottoripyöräilyssä hankaluuksina on juuri vähäinen kuljetustila, ja
olosuhteille alttiina oleminen.

Hyvänä puolena on mahdollisuus nähdä todella paljon maailmaa, ja tehdä se vieläpä erittäin hienolla tavalla.

Kannattaa muistaa sekin, ettei se, että on matkalla moottoripyörällä, suinkaan tarkoita etteikö välillä voisi vaikkapa ottaa hotellin tai campingin muutamaksi päiväksi, ja tehdä jotain ihan muuta kuin vain ajaa sillä moottoripyörällä. Pitkällä matkalla jopa ihan suositeltavaakin.

Äänestä
  • Kyllähän moottoripyörällä voi paljon liikkua, varsinkin,jos aikaa on, mutta samantyylisiä matkakertomuksia löydät kyllä karavaanarit-palstaltakin.

    Mutta mietippäs, kuinkapaljon enemmän olisit nähnyt, jos olisit liikkunut nuokin koukerot, vaikkapa polkupyörällä. Moottoripyörällä kun liikkuu, erityisesti huonommilla teillä, keskittyy katse ja muutkin aistit lähinnä edessä olevaan tiehen ja sen monttuihin yms.

    Kyllähän toki moottoripyöräilykin on hieno harrastus, muttei se mielestäni ole mitenkään luonnon läheinen, niinkin puhutaan.
    Kuitenkin suurinosa mp-kuskeista on niitä, jotka pysähtyvät siihen tunturihotellin pihaan, ottavat pakollisen pönötyskuvansa, soittavat vaimolle ja jatkavat matkaansa pitkin pikiteitä...

    Äänestä

  • Tsainarules kirjoitti:

    Kyllähän moottoripyörällä voi paljon liikkua, varsinkin,jos aikaa on, mutta samantyylisiä matkakertomuksia löydät kyllä karavaanarit-palstaltakin.

    Mutta mietippäs, kuinkapaljon enemmän olisit nähnyt, jos olisit liikkunut nuokin koukerot, vaikkapa polkupyörällä. Moottoripyörällä kun liikkuu, erityisesti huonommilla teillä, keskittyy katse ja muutkin aistit lähinnä edessä olevaan tiehen ja sen monttuihin yms.

    Kyllähän toki moottoripyöräilykin on hieno harrastus, muttei se mielestäni ole mitenkään luonnon läheinen, niinkin puhutaan.
    Kuitenkin suurinosa mp-kuskeista on niitä, jotka pysähtyvät siihen tunturihotellin pihaan, ottavat pakollisen pönötyskuvansa, soittavat vaimolle ja jatkavat matkaansa pitkin pikiteitä...

    "Mutta mietippäs, kuinkapaljon enemmän olisit nähnyt, jos olisit liikkunut nuokin koukerot, vaikkapa polkupyörällä"

    Mietippäs itse, kuinka pitkälle 5 viikon kesäloman puitteissa ehtisi polkupyörällä.. saisit aikamoinen tourdefrance-spesialisti olla, jos meinaat käydä Suomesta Sisiliassa, ja silloinkin saisit polkea sitä munamankeliasi aamusta yöhön. Moista varmaan aika harva enää kutsuisi lomailuksi!

    Kyllä moottoripyöräily on mielestäni luonnon läheinen harrastus.. koko ajanhan siinä voi olla keskellä luontoa, edellyttäen tietenkin, että etsiytyy pois kaupungin ja liikenteen vilinästä. Vielä luonnonläheisempiäkin harrastuksia varmasti löytyy, mutta toisaalta ei sellaista, joka mahdollistaisi noin pitkät reissut esim. juuri tuon 5 viikon aikajänteellä. Autoilu taas on moottoripyöräilyyn verrattuna tässä kohti vähän kuin "kumi päällä, vs. ilman kumia" eräässä toisessa ihmisten suosimassa harrastuksessa:)!!

    Äänestä

  • Turo--Inkeri kirjoitti:

    Että lentokoneella sitä vasta ehtiikin paljon kiertämään. Paljon pitemmästi, kuin moottoripyörällä, eikä rasita kroppaa.

    Etkö turo ymmärrä, että joskus vähemmän voi olla enemmän. Vai onko sinulle moottoripyöräily jonkinlaista suorittamista, jossa määrä ratkaisee?

    ..on tullut myös matkusteltua jonkin verran lentävillä koneilla, joten pystyn kyllä vertaamaan näitä kahta.

    Matkatavaramäärä on molemmilla matkustettaessa melkoisen rajattu.

    Moottoripyörällä reissu oli siinä mielessä melkoisesti rankempi, että joutui itse ajamaan.

    Lentokoneella en olisi päässyt käymään näin monessa paikassa samanpituisella matkalla. Olisin toki voinut vaikkapa vuokrata auton, ehkä jopa
    moottoripyörän jostain (jolloin olisi varmaankin pitänyt olla ainakin osa ajokamppeista matkatavaroissa) mutta esim. rajanylitykset vuokravehkeillä
    on jo hankalampi juttu.

    Lentokonereissulla olisin voinut myös yrittää järjestää itseni mukaan esim. jonnekin bussiretkille joihinkin paikkoihin, missä kävimme mp-reissulla,
    mutta kovin rajoitettua sekin olisi ollut, ottaen huomioon, miten paljon niitä paikkoja kuitenkin oli.

    Lyhyesti summattuna: lentokoneella pääsee helposti pitkällekin, mutta jos haluaa nähdä yhtä paljon kuin me tuolla mp-matkalla näimme, se onkin jo vaikeampaa.
    Prätkällä pystyy menemään melkein minne vain, mihin tie vie, ja tekemään sen silloin kun itselle sopii, eikä ole sidottu muiden, esim. jonkin matkatoimiston
    aikatauluihin.

    Varmaan siksi sitä prätkällä yhä vaan matkustellaan, vaikkei se joka suhteessa mukavinta olekaan.. itse en ainakaan tuota reissua vaihtaisi mihinkään lentokentillä seisoskeluun ja ilmastoiduissa turistibusseissa istuskeluun - olen täysin tyytyväinen, että sain tehdä sen juuri noin.

    Mutta, niinkuin jo sanoin, kukin tyylillään. Ei tämmöinen varmasti sovi kaikille.

    Äänestä

tuo lapissa samoilu jo 70 luvulta alkaen.Samaten moottoripyöräily ja minusta kyllä sopivat pitkälti samalle ihmiselle.Ei se kovin järkevää ole tunturiinlähtökään.Sää on mitä on,rinkka painaa jne.

Äänestä

ja mäkäräiset on vaeltajan kiusana.
Onhan niitä tietysti moottoripyöräillessäkin - iloisella motoristilla hampaiden välit täynnä.

Äänestä

Tere vaan. Moottoripyörä ja patikointi sopii hyvin yhteen. Olen muutamana kesänä ajellut moottoripyörällä ympäri lappia, jättänyt pyörän parkkiin ja nostanut rinkan selkään ja kiivellyt tunturien päälle. Sopivalla mp:llä on uskomattoman kiva kolutaja tutkia, mihinkä mikin jotos/tien ura viekään. Niitä kaikkiahan ei ole karttoihin merkitty. Tuskinpa monikaan vaeltaja kotoa asti lähtee kävelemään...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tsainarules kirjoitti:

Palasin tossa eilen 4 päivän lapinvaellukseltani hieman huvittuneena.

Olin juuri saapunut autolleni vaellukselta ja istuin siinä väsyneenä, mutta onnellisena rinkan päällä sigaria poltellen, kun tunturihotellin pihaan kaartaa kaksi matakamotoristia.
Kuorivat siinä enimpiä toppauksia päältään, kun toinen äkkää hotellin pihaan saapuvan porolauman ja kaivaa tankkilaukusta kameran.
Otettuaan pakolliset kuvat poroista, tunturista, toisistaan tunturin juurella ja pönöteltyään hetken pyöriensä vierellä, toppasivat miehet jälleen itsensä michelin-ukon näköisiksi ja jatkoivat ilmeisesti seuraavaan kohteeseen.

Itse painelin tilaus-saunaan hellimään löylyillä rasitettua kroppaani tyytyväisenä siitä, että tiedän nykyään TODELLA, mitä on "tuntea luonto lähellä", niinkuin motoristipiireissä itsellänikin oli tapana sanoa, kun piti perustella moottoripyöräilyä.

No, ehkäpä nämäkin motoristit olisivat nähneet jotain kuvattavaa, kun olisivat ottaneet muutaman tunnin aikaa ja vaikka kivunneet läheisin tunturin huipulle. Itse en reissuillani kameraa kanna, kun ei niitä fiiliksiä voi kuviks muuttaa, kun mitä noilla vaelluksilla kokee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu