Allergiaystävällinen

Olen kuullut, että Bichon frisé olisi allergiaystävällinen koirarotu, onko kokemuksia asiasta? Kovasti tekisi mieleni hommata sellainen, ensin ajattelin kokeilla jos saisin lainakoiran pariksi viikoksi. Varmistaisin näin allergian aiheuttamisen.
135519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei ole olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja. Kaikki vaihtelu johtuu ihmisen allergian yksilöllisyydestä. Allergia on hyvin oikukas eli se voi pahentua tai parantua koska vain ja miten paljon vain. Lisäksi on korostunut riski mm astman syntymiseen. Koiran hyvinvointi ja koiranpidon yhteiskuntakelpoisuus ovat omien mieltymysten ohessa tärkeimmät rodun valitsemisessa huomioitavat asiat.

Ei ole olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja, mutta vaikka olisikin olemassa allergiaystävällisiä koirarotuja niin rotua ei tulisi valita allergiaystävällisyyden perusteella. Tärkeintä on ja olisi että rodun ja yksilön ominaisuudet vastaavat omia resursseja ja mieltymyksiä.

Jos olet vähänkin vakavammin allerginen niin älä hanki koiraa. Lieväkin allergia voi pahentua eli lievästikin allergisen on harkittava huolellisesti onko viisasta hankkia koira. Mm koska allergian vakavuus vaihtelee ajan kuluessa hyvinkin paljon niin koiran lainaaminen parin viikon ajaksi ei missään tapausessa ole toimiva menetelmä allergian vakavuuden selvittämiseksi.

Allergisella on terveytensä ohessa suuri vastuu myös koiran hyvinvoinnista ja elämästä. Allergia ja astma ovat eräitä yleisimpiä syitä koirien lopettamiseen. Uuden kodin hankkiminen ei ole etenkään nopeasti helppoa tai aina edes mahdollista. Kuinka käy koiralle kun allergia pahenee liian vakavaksi? Onko oikein ottaa riski eläimen hyvinvoinnin ja elämän kustannuksella?

Äänestä
  • ...allergiaystävällisinä? Ei sellaista ole olemassakaan.
    Kaikki koirat erittävät allergeeneja. Mutta näitten pienten vilakoirien myynnissä yhä edelleen käytetään tätä.
    Totta on, että ellei ole pahasti allerginen, niin koiraan tottuu. tai sitten ei.

    Toinen totuus on myös, että "allergia" puhkeaa, kun ei olekaan niin mukavaa olla koiranomistaja säällä, kuin säällä.
    Otetaan koira hetken mielijohteesta, ei mietitä, sopiiko melle tämänrotuinen tai ylipäänsä minkäänrotuinen koira.
    Sitten "allerisoidutaan" sopivasti. Ja sehän on tietenkin hyvä syy antaa koira kiertoon.
    Voi,voi, miten ikävästi meille nyt kävi, kun lapsi alkoi oirehtia ja...
    Miettikää tarkkaan, ennekuin otatte mitään eläintä.
    Toivottavasti kasvattajatkin mietivät tarkkaan kenelle koitanpennut myyvät.

    Äänestä

  • näitä kaupitellaan kirjoitti:

    ...allergiaystävällisinä? Ei sellaista ole olemassakaan.
    Kaikki koirat erittävät allergeeneja. Mutta näitten pienten vilakoirien myynnissä yhä edelleen käytetään tätä.
    Totta on, että ellei ole pahasti allerginen, niin koiraan tottuu. tai sitten ei.

    Toinen totuus on myös, että "allergia" puhkeaa, kun ei olekaan niin mukavaa olla koiranomistaja säällä, kuin säällä.
    Otetaan koira hetken mielijohteesta, ei mietitä, sopiiko melle tämänrotuinen tai ylipäänsä minkäänrotuinen koira.
    Sitten "allerisoidutaan" sopivasti. Ja sehän on tietenkin hyvä syy antaa koira kiertoon.
    Voi,voi, miten ikävästi meille nyt kävi, kun lapsi alkoi oirehtia ja...
    Miettikää tarkkaan, ennekuin otatte mitään eläintä.
    Toivottavasti kasvattajatkin mietivät tarkkaan kenelle koitanpennut myyvät.

    Jos mahdollista on, kokeilisin ottamalla tutun koiran hoitooni, ainakin selviäisi tulisiko äkillisiä oireita, mutta oireet voi ilmentyä vasta paljon myöhemminkin, riippuen siitä oletko ja jos olet allerginen, niin kuinka pahasti tälle rodulle.

    missään nimessä en koiranpentua ottaisi, sinun tapauksessa. sillä jos kuitenkin allergiat pahnevat joutuu koira vaihtamaan kotia. eikä tämä ole hyväksi kenellekkään koirille. :l

    Äänestä

Bichon frisen sivuillakin kerrotaan, että tämä rotu ei ole 100% varma vaihtoehto allergiselle, vaikka jotkut kasvattajat niin mainostavat. Bichon frise on yksi niistä roduista, joiden sanotaan olevan vähemmän allergiaa aiheuttavia - ei siis allergisoimattomia kuitenkaan täysin. Muita tällaisia rotuja ovat siis kaikki aluskarvattomat rodut, kuten villakoira ja muut bichon-sukuiset koirat, vesikoirat, podengot jne. Itse ajattelen kuitenkin, että koska bichonin turkki on kuitenkin suhteellisen vaativa hoidettava, niin oireita saattaa tulla nimenomaan turkinhoidon yhteydessä. Allergiaoireiden minimoiminen kuitenkin tapahtuu oleellisesti todella perusteellisella turkinhoidolla ym. terveydenhoidolla. Siksi suositellaan, että allerginen ei hoitaisi koiran turkkia, vaan esim. puoliso tv. Meillä ei tämä onnistu, joten minä allergikko hoidan koiramme pesun ja harjaukset, onneksi kuitenkin hyvällä menestyksellä - en siis kuitenkaan omista bichonia, vaan seropin jonka karvoitus on villakoiran ja bichon havanesen sekoitusta.
Ikävä kyllä, vaikka kahdessa viikossa oireita ei tulisi, ei voi huokasta helpotuksesta: koira voi aiheuttaa oireita vasta monen vuodenkin päästä. Kuitenkin jos koiran hommaat, niin älä kanna liian paljon huolta tästä asiasta, stressikin pahentaa oireita. Kaiken varalta olisi paras kuitenkin hommata valmiiksi esim. suvusta uusi koti koiralle, jos allergiaa jossain vaiheessa ilmenee. Tosin nämä pienet pörröiset koirat tuskin tarvitsevat apua myynnissä, niille löytyy lähes aina ostajia. ;) Toivotan onnea ja menestystä jos koiran meinaat hommata, kannattaa lukea kuitenkin esim. http://keskustelu-2007.koirat.com/viewtopic.php?t=1098

Äänestä

eräällä ystävälläni on juuri tälläinen koira hän on astmaatikko ja allerginen kaikelle mahdolliselle niin ei hänelle ole tullut mitään oireita kun ovat tälläisen koiran hankkineet. bichon friseellähän ei ole sitä alusvillaa ollenkaa minkä vuoksi siitä ei lähde juurikaan karvaa ja tämän vuoksi sitä sanotaan allergikoille sopivaksi koiraksi.

Eli mielestäni voit ihan hyvin ottaa tälläisen koiran! =)

Äänestä
  • kuitenkin, että sinä olet itse oma yksilösi, eikä sinua voi verrata kehenkään muuhun allergian perusteella. Kukaan ei voi sanoa, että voit ottaa tällaisen koiran, mielestäni edellinen oli vähän liian varma asiastaan. Suru on valtava, jos koirasta joutuu luopumaan, siksi ei ole oikein kenenkään sanoa että voit ottaa juu tällaisen koiran.

    Äänestä

Meillä on kohta vuoden vanha coton de tulear uros. Cotonit ovat melko samanlaisia kuin bichonit, valkoisia ja pörröisiä pikku koiria. Cotoneista on myös puhuttu etteivät ne aiheuta allergiaa. mutta IKINÄ ei voi olla varma asiasta!! Minullakin tuli allergiaa joistain koirista, mutta tästä ei ole tullut. Nykyään pystyn sietämään paljon paremmin muita koiria, nenä ei ala kutiamaan, ja kissoja myös paremmin. (niille olin pahasti allerginen) Eli se oli periaatteessa siedätyshoitoa. Mutta olisi voinut käydä huonomminkin. Aika riskin siinä ottaa, kannattaa harkita. Lainakoiraa ei minusta kannata ottaa, sillä allergiahan saattaa ilmetä vaikka vasta parin kuukauden tai jopa vuoden kuluttua. Allergiatesteissä kannattaa käydä. Onnea sinulle, toivottavasti saat ikuisen ystävän :)

Äänestä

sellaista koiraa ei olekkaa kun allergiaperheen koira,jos on pahat astmat ja allergiat niin silloin kyl kannattaa jättää koira ostamatta.

Äänestä

se ei ole koiran karva joka aiheuttaa sitä allergiaa vaan ihosta lähtevä hilse ja hilsettä lähtee myös aluskarvattomista koirista. Allergiaa aiheuttaa myös koiran virtsa ja sylki.

Äänestä
  • lähtee verrattaen vähemmän hilsettä kuin kaksinkertaisen turkin omistavista roduista, ja näitä aluskarvattomia koiria voi pestäkin useimmin, joka itsessään vähentää hilseen määrää.

    Äänestä

  • Kerron nyt hieman omakohtaisesta kokemuksestani ja allergiastani. Olen allergisesta astmasta kärsivä ja näin ollen ei ole meidän taloudessa koiraa ollut. Allergiani on siinä suhteessa melko paha, että en voi esimerkiksi mennä istumaan iltaa karkeakarvaisen mäyräkoiran omistavan kaverini luo. 15 minuuttia karkeakarvaisen koiran kanssa samassa taloudessa saa keuhkoputkeni tukkeutumaan todella pahasti ja avaavaa lääkettä tarvitaan. Olin allergiastani huolimatta kyläilemässä pienessä asunnossa toyvillakoiran omistavassa perheessä. Vierailuni vei kaksi viikkoa ja en tarvinnut antihistamiinilääkitystä koko aikana, astmalääkkeitäkään en käyttänyt (paitsi päivittäisen pulmicort annoksen, jonka otan kaikesta huolimatta). Eli koiran hilseen tuotannolla on todellakin suurta eroa. Syljen ja muun eritteen aiheuttamat oireet, kuten nuolaisun aiheuttama ihon punoitus ei kuitenkaan vähene minkään koirarodun kohdalla. Nuolemista on kuitenkin melko helppo rajoittaa kouluttamalla! Jos olet allerginen ja aiot hankkia koiran niin muista, että kodin puhtaudesta on pidettävä kaksinverroin tarkempaa huolta, koska myös kuivuneiden eritteiden aiheuttama pöly pitää saada pysymään vähäisenä. Myös koiran pesemistä pitää harrastaa useammin, kuin allergiavapaissa perheissä! Eli koiran mukanatuoma työmäärä on hieman suurempi ja koiran pitäminen ei ole aivan yhtä huoletonta!

    Äänestä

  • kärsijä! kirjoitti:

    Kerron nyt hieman omakohtaisesta kokemuksestani ja allergiastani. Olen allergisesta astmasta kärsivä ja näin ollen ei ole meidän taloudessa koiraa ollut. Allergiani on siinä suhteessa melko paha, että en voi esimerkiksi mennä istumaan iltaa karkeakarvaisen mäyräkoiran omistavan kaverini luo. 15 minuuttia karkeakarvaisen koiran kanssa samassa taloudessa saa keuhkoputkeni tukkeutumaan todella pahasti ja avaavaa lääkettä tarvitaan. Olin allergiastani huolimatta kyläilemässä pienessä asunnossa toyvillakoiran omistavassa perheessä. Vierailuni vei kaksi viikkoa ja en tarvinnut antihistamiinilääkitystä koko aikana, astmalääkkeitäkään en käyttänyt (paitsi päivittäisen pulmicort annoksen, jonka otan kaikesta huolimatta). Eli koiran hilseen tuotannolla on todellakin suurta eroa. Syljen ja muun eritteen aiheuttamat oireet, kuten nuolaisun aiheuttama ihon punoitus ei kuitenkaan vähene minkään koirarodun kohdalla. Nuolemista on kuitenkin melko helppo rajoittaa kouluttamalla! Jos olet allerginen ja aiot hankkia koiran niin muista, että kodin puhtaudesta on pidettävä kaksinverroin tarkempaa huolta, koska myös kuivuneiden eritteiden aiheuttama pöly pitää saada pysymään vähäisenä. Myös koiran pesemistä pitää harrastaa useammin, kuin allergiavapaissa perheissä! Eli koiran mukanatuoma työmäärä on hieman suurempi ja koiran pitäminen ei ole aivan yhtä huoletonta!

    Minua ihmetyttää se että kuvitellaan allergisten ihmisten ottavan koiran hetken mielijohteesta. Yleisesti ottaen oikeasti allergiset koirarakkaat varmasti miettivät asiaa kaksinkerroin enemmän kuin ihmiset joilla ei ole allergiaa.
    Koira ja allergia on vaikea yhdistelmä, mutta ei mahdoton :) onneksi

    Äänestä

Kaverini isä on allerginen koirille.. He hankkivat Bichon frisen ja siitä ei ole tullut allergisia kohtauksia. Samoin minäkin olen allerginen koirille mutta kun otin Bichonin meille hoitoon en ole myöskään saanut allergisia kohtauksia. Ja kaiken lisäksi ON olemassa koiria jotka ei allergisoi ja se on Faktaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


koirarotu kirjoitti:

Olen kuullut, että Bichon frisé olisi allergiaystävällinen koirarotu, onko kokemuksia asiasta? Kovasti tekisi mieleni hommata sellainen, ensin ajattelin kokeilla jos saisin lainakoiran pariksi viikoksi. Varmistaisin näin allergian aiheuttamisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu