On tehty tutkimus jossa todettiin yksinhuoltajien lapsilla olevan huomattavasti pienempi riski sairastua ADHD:n kuin perheellisten lapsilla. Tämä johtuu siis siitä, että elämä on lapsen kannalta silloin seesteisempää. Koitan vielä löytää sen tutkimuksen tähän liitteksi.
Kai te nyt laitatte eropaperitkin sitten vetämään hyvät ihmiset!!!
Kai te nyt laitatte eropaperitkin sitten vetämään hyvät ihmiset!!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Siinäpä hyvä syy pistää tuo sohvaperuna vaihtoon!
"Kulta, meidän pitää erota. Lapselle tulee ADHD jos jatkamme vielä yhdessä."
Heh! =)
No en nyt tosissaan ole sanomassa. =)
siis ensi tilassa ja telkkukin menee myyntiin;)
hetipaikalla pakkaamaan!!! :oD
ettet ole tieteellistä koulutusta saanut, jos ylipäänsä edes peruskoulua käynyt läpi.
No, etsipäs se tutkimus niin sitten voidaan keskustella asiasta.
Ajatelkaa, niinkin ihmeellistä väitetään (muka tutkimustuloksia), että tupakointi lisää keuhkosyöpää.
kaikkea ne jaksaaki keksiä.. :D *nauraa
tästä heräsi yksi kysymys eli vaikuttaako lapsiluku asiaan?
Toinen kysymys myös eli onkohan tuo periytyvää? Lähisuvussa yksi adhd. (jonka äiti aina kehuu että sitä tautia tulee vain huippuviisaille)
Nyt sukulaisesi on kyllä erehtynyt. Aspergerin syndroomaa on enemmän huippuälykkäillä, mutta ADHD on ns. tavallisen äo:n omaavien ongelma.
Perinnöllisiä ovat molemmat.
Johtunee siitä, että ADHD aikuiset ovat avioeroalttiimpia kuin "rauhallisemmat tyypit". ADHD (siis se oikea) on vahvasti perinnöllinen eikä siitä "parannuta" koskaan, kun sehän ei ole sairaus.
Erikseen on sitten ympäristötekijät, ruokavalio, yms. jotka saattavat aiheuttaa joissakin lapsissa sellaista käyttäytymistä, että häntä voisi äkkiseltään luulla ADHD:ksi.
Onko ap. kirjoittajalla varaa olla uskomatta tutkimuksiin? Onko kellään? Yhden tutkimuksen osalta saa ja pitääkin olla kriittinen, mutta jos tutkittu asia toistuu... eikö se ole silloin totta?
Tutkittu on myös, että tupakointi aiheuttaa ADHD:ta. Ei kaikille, kuten esim. tupakointi ei aiheuta keuhkosyöpää kaikille. Mutta kenellä on varaa ottaa riski?
tarkennus edelliseen viestiini...
eli raskaudeajan tupakointi aiheuttaa lapselle ADHD:ta.
Anteeksi epäselvä lause
Vai olisiko sittenkin niin päin, että aika monilla raskausaikana tupakoivilla äideillä on itsellään ADHD, joten heillä on keskivertoa suurempi todennäköisyys saada ADHD lapsi.
On nimittiäin tutkimuksissa todettu, että tyttöjen/naisten ADHD jää usein huomaamatta, koska heillä oireet ovat selkeästi erilaisia kuin pojilla/miehillä.
kyllä vaikuttaa siihen, ettei sikiö saa happea, joten hyvin mahdollista on kyllä, että sikiön aivot vaurioituvat tupakoinnin seurauksena. En ole tuo jolle vastasit, mutta kunhan tuli mieleen.
että tv:n katselu ei aiheuta adhd:tä. Se siis on ihmisellä jo syntyessään jos tullakseen on.
varmaan onkin se paras asiantuntija tässä asiassa :-))))))) Adhd:n syntyä ei tarkkaan tiedetä. Todennäköistä on, että on sekä periytyvää että ympäristötekijöistä johtuvaa.
ADHD EI OLE YMPÄRISTÖTEKIJÖISTÄ JOHTUVAA VAAN YMPÄRISTÖTEKIJÄT VOIVAT LAUKAISTA ADHD:N!!! Niin kuin moni muukin asia kuten esim. suuri laspiluku perheessä. SIIS jos suvussa on ADHD:ta on toki hyvä välttää näitä laukaisevia ympäristötekijöitä MUTTA "terveelle" lapselle ei TV:n katselu yksinään aiheuta ADHD:ta!!!
enemmän tietävän kun monen täällä.
lapsista on alttius adhd. Eikä sitäpaitsi ole osoitettu, että adhd on mahdollista saada ainoastaan geenien kautta vaan on myös tutkimuslinjoja, joiden mukaan adhd:n voi aiheuttaa esim. raskaudenaikana tapahtuva häiriö tms. Joten älä sinä selitä enää yhtään ennenkuin opiskelet enemmän aiheesta. Miksi asia on sinulle niin arka?
varmaan adhd...