Varoitan: Johdanto on pitkä ja tylsä, mutta lukekaa pliis loppuun!!
Homman nimi on se että asun 3-kerroksisen talon 1. kerroksella ja meidän yläpuolelle 2. kerrokseen muutti juuri hirveät uudet naapurit, vaikuttaa joltain narkkareilta, en ole nähnyt niitä vielä varsinaisesti, mutta aikuisia ja melko nuoria, sit kuuluu usein jonkun n. 7 v lapsen ääntä mutten tiedä asuuko siellä, vai käykö kylässä, bilettää joka yö niin että oikein kuulee katon/lattian läpi mikä biisi siellä soi, mutta taitaa kuitenkin käydä töissä, viikolla on hiljaisempaa..
Asiaan >> Viime yönä kello.. noin 3 yöllä (kesäisin valvon aina koko yön) kuulin ikkunastani niiden puhetta, luulin niiden puhuvan parvekkeellaan, mutta sitten kuului ruohon rapinaa ja muutenkin ihan kuin ne olisivat jossain 1. kerroksen korkeudella. Kuuntelin mitä puhuvat, olivat siinä meidän partsi, tai verannan, mikä lie, aidan takana, sellaisella alueella jossa ei oikeastaan saa olla käsittääkseni (en osaa selittää), yksi taisi istua siinä meidän aidalla, vaikutti ihan siltä kuin ne olisivat kiivenneet suoraan siitä 2.kerroks partsiltaan alas, koska aluksi taisivat puhua siellä partsillaan, ja yhtäkkiä jossain alhaalla...
Joka tapauksessa en kuullut kaikkea mitä puhuivat,
mm. "se tarkkailee meitä.." (joko yhdestä miehestä joka oli partsilla polttamassa, tai ehkä musta, vaikkei mua mun mielestä näkynyt... vainoharhainen olen) ..Puhuivat siitä että mitä kautta niiden pitää mennä, ja missä vaiheessa juosta, "ja jos kuulette yhdenkin poliisin(ilmeisesti auton) äänen, niin... (jotain)"
"Huomenna lehdissä lukee "joku" is back" (en muista minkä nimen mainitsi. Sitten yhtäkkiä ikäänkuin pelästyivät jotain ja lähtivät juoksee nopeesti pois, eikä niitä sen jälkeen enää näkynyt...
Olen hieman huono selittää, mutta käytännössä se kuulosti oikeasti ihan siltä kuin olisivat suunnitelleet jotain rikosta. Mietinkin hetken että pitäisikö soittaa poliiseille, ei ehkä hätänumeroon, mutta 10022, ilmottaa ihan vain varmuuden vuoks että on vähän epäilyttävät naapurit... Oikeastaan mua ei juuri kiinnosta estää jotain rikoksia, ainoa syy miksi oisin soittanu, on että oon vaa saanut näistä naapureista tarpeeksi ja haluaisin jo päästä niistä eroon. Ja muuten, saako siitä jonkun palkkion jos ilmiantaa jonkun kytille, joka on tehnyt jotain, ja että se myös todetaan että hän on oikeasti tehnyt jotain?

Vastaukset 4
Vanhimmat
sun juttus oli vähän epäselvä, mutta mä annan sulle ilmasen neuvon: Älä ikinä sotkeudu muitten asioihin, siitä seuraa sulle todella pahoja ikävyyksiä eli unohda koko juttu!!!
Ei kait kyse ole muitten asioista, jos kuitenkin puhutaan ihan omista naapureista. Hämärähommiin saa ja pitääkin puuttua, eri asia tietysti, miten se kannattaa tehdä. Ihan oman turvallisuuden vuoksi ei ainakaan omin päin kannata lähteä ketään jahtaamaan, poliisi on juuri oikea taho mihin olla yhteydessä. Eikä poliisille voi juuri turhaan ilmoitella, kyllä nämä sitten itse päättävät, onko jossain ilmoituksessa jutun juurta vai ei.
kun sinunkin neuvoja lukee.Äläkää helevatassa sekaantuko muitten hommiin, itseään pitää puolustaa, mutta yrittää varoa joutumasta todistajaksi.
Sinulla on vissiin oma lehmä ojassa tässä asiassa. No, se tiedetään, että rikos ei Suomessa kannata ja valheella on lyhkäiset jäljet. Poliisille kannattaa ilman muuta vihjata, jos jotain epäilyttävää huomaa, ja jos pelottaa mennä todistamaan, voi ilmiantonsa tehdä aina nimettömänä. Hämärämiehet kuriin vaan, ja turha noita uhoajia on pelätä, ei niistä ennenkään ole harmia ollut, kun eivät pysty pahaa tekemään kuin toisilleen, jotka ovat samanmoisia reppanoita.
Oikeasti kovia ja muillekin kuin itselleen vaarallisia rikollisia Suomessa on muutama hassu, ja nekin kaikki poliisin hyvin tuntemia.